Kauneinta minussa on varpaat :)

Vanheneminen on väliin (tai usein) vaikeaa. Tänään tuli sähköpostissa entiseltä koulukaverilta kutsu riemuylioppilaiden luokkakokoukseen entiseen lukioomme. Juhlistamaan sitä, että pääsimme ylioppilaiksi viisikymmentä vuotta sitten :):) Aika kuluu on klisee, mutta niin, niin totta…

Saimme ylioppilaslakit toukokuussa 1972 Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun juhlasalissa. Tämä Suomen vanhin, vuonna 1886 perustettu yhteiskoulu oli juuri muuttanut Nervanderinkadulta Etu-Töölöstä Isonevantielle Etelä-Haagaan. Yli kolmekymmentä vuotta (1966-97) koulun rehtorina toiminut Vesa Nikunen ojensi helteisenä toukokuun päivänä valkoisen lakin minun lisäkseni Helulle, Mökölle, Markelle, Riitalle, Merjalle ja Jaanalle ja kymmenille muille lukion päättäneille nuorille - tuleville lääkäreille, ekonomeille ja juristeille. Niitähän sykissä - niin opettajien kuin oppilaiden keskuudessa - silloin suosittiin. Osalle se sopi, osalle ei. Onneksi luokkakavereistani kouluttautui myös opettajia, teologeja, mielisairaanhoitajia, muusikkoja ja agronomeja. 

Eilen tämä vajaa seitsemänkymppinen tuleva riemuylioppilas katsoi paljaita varpaitaan ja ajatteli: ”Onpa minulla vielä kauniit jalat ja varpaat. Niin suorat, pehmeät ja terveet.” Ja siltä istumalta tuleva riemuylioppilas varasi täksi päiväksi jalkahoidon ja varpaankynsien geelilakkauksen.

Tänään tuttu kosmetologi Kati Lehtonen Lauttasaaressa hoiti ja lakkasi toista tuntia jalkojani. Ja jaloista tuli vieläkin kauniimmat. Kiitos Kati!