opin tuntemaan

 

Tänä vuonna etelässä syksyn alkaessa

minä sukellan mereen, hiekkaan, aurinkoon,

minä sukellan puihin.

Niin kuin hunajan makeus täyttää omenan

niin kuin taivas öisin sadontuoksuisena

laskeutuu polttavalle, tomuiselle tielle,

niin minä sukellan tähtiin.

Minä opin tuntemaan, 

minä opin yhä paremmin tuntemaan 

meren, hiekan, auringon, omenat ja tähdet,

sillä aika kypsyy, on aika lähteä ja yhtyä

mereen, hiekkaan, aurinkoon, omeniin ja tähtiin. 

Nazim Hikmet, suom. Brita Polttila

Hämärtyviä iltoja

 Eilen illalla sytytin ekaa kertaa kesän jälkeen kynttilöitä. Kaunista ja rauhoittavaa.

Muru matkassa

Muru Seurasaaren vanhalla puhelinkioskilla.

Viisivuotias valkoinen kääpiösnautserini Muru kulkee nykyään usein matkassani kävelyillä, autoillessa ja kahvitellessa. Väliin vapaana juoksemassa, väliin lyhyessä remmissä tai pitkässä fleksissä - tilanteen mukaan.

Autossa Muru on pikkupennusta asti tottunut kulkemaan takapenkillä omassa koirahäkissään. Jos/kun ulkona ei ole liian kylmä eikä liian kuuma, tarvittaessa se viihtyy autossa (nukkuen) tunnin tai pari, esim. museokäynnin ajan. Useaan kuppilaan ja ravintolaanhan koirat ovat tervetulleita.

Kova kaksikko - Mummi ja Muru :):)

Muru kahvila Adjutantin ulkoterassilla.

Katseilta piilossa

Keskiviikkoisella Seurasaari-kävelylläni (täällä) kahvittelin Tamminiemen kotimuseon kyljessä olevassa Adjutant-nimisessä rantakahvilassa. Upea merinäkymä, josta tilavalla pihalla voi nauttia rauhassa ja korona-etäisyyksillä. Ystävällinen palvelu ja hyvä kahvi. Eli nappivalinta, jos kesäsäillä liikkuu lähistöllä.

Kahvila toimii presidentti Kekkosen rantasaunan yhteydessä olevassa entisessä huoltorakennuksessa ja on avoinna museon aukioloaikoina. Kahvilaan, samoin kuin museon maisemapuistoon, koirat toivotetaan oikein erikseen tervetulleiksi :)

Lähtiessäni Adjutantista pysähdyin ihmettelemään ja ihastelemaan Tamminiemen aidan ulkopuolella olevia upeita kiviportaita, jotka johtivat ”ei mihinkään”. Portaiden päässä on vain tyhjä nurmiaukea ja kulunut kyltti, josta juuri ja juuri on luettavissa, että paikalla on 1893-1974 ollut Villa Solhem. Kaksikerroksisen komean puuhuvilan viimeinen omistaja oli Olga Öller (os. Nikkanen, 1892-1974), mutta suvun tai rakennuksen historiasta ei mielestäni löydy mitään erityistä. Liekö vain kaikki Meilahden vanhat huvilat merkattu näin näkyvästi?

Parituntisen kävelykierrokseni jälkeen pääsin takaisin autolle juuri kun ensimmäiset sadepisarat alkoivat tippua. Tosin sateen kestävä takki olisi ollut mukana repussa, kuten usein Suomen kesäsäissä kävellessäni :) 

Villa Solhemin komeat kiviportaat.

Tapetin tähden

Tänään kävin kolmannen kerran Seurasaaressa parin viikon sisällä. Tällainen into hymyilyttää ja hämmästyttää itseänikin :):)

Mutta satuin lukemaan, että saareen 1911 siirretty Florinin huvimaja avattiin neljän vuoden restauroinnin jälkeen uudelleen yleisölle heinäkuussa. Uutisen mukaan rakennus on tapetoitu harvinaisella ns. panoraamatapetilla, jota ranskalainen tapettivalmistaja vuonna 1825 painatti 600 kappaletta. Näistä on säilynyt nykypäivään kymmenisen kappaletta ja vain jokunen kokonaisuudessaan. Florinin tapettiseinästä puuttuu vain yksi vuota 32:sta. Eli tätä ”kuuluisaa” maisematapettia suuntasin tänään Seurasaareen katsomaan. 

Hieno oli, mutta vähän pettymys. Odotin nimittäin huvimajaa, johon sisään astuessani minut ympäröisi kisailevat ja ilakoivat hempeät ihmis- ja eläinhahmot lukuisissa pastellin väreissä. Tapettiin oli kuvattu ihmisiä ja eläimiä soutelemassa ja metsästämässä, mutta tapetti oli vain musta-harmaa ja peitti vain majan takaseinää, ja sitä sai katsella vain majan ovelta.

Alkujaan huvimajan rakennutti kaupunginlääkäri Pehr-Ulrik Florin 1850-luvulla Bulevardin ja Yrjönkadun kulmassa olevan talonsa puutarhaan. Eli tulihan nähdyksi Seurasaaren helsinkiläinenkin museorakennus...

Autolle palatessani kävelin Murun kanssa Tamminiemen eli Urho Kekkosen kotimuseon puiston läpi. Kaunis ja hyvin hoidettu piha ja puutarha istuskelupenkkeineen on nykyään ilmaiseksi avoinna kävelijöille ja ulkoilijoille museon aukioloaikoina. Suosittelen. Puistossa ei voi olla huomaamatta kallion päällä könöttävää, 2010-luvulla kunnostettua huvimajaa, joka alkujaan on rakennettu ilmeisesti jo 1820-luvulla, jolloin nykyisen Tamminiemen alue kuului läheiseen Meilahden kartanoon.

Kaksi huvimajaa ja yksi historiallinen tapetti - aika hyvä saldo yhdelle kävelylenkille :)

Florinin huvimaja Seurasaaressa.

Tamminiemen vanha huvimaja Solkulla.

Kivimuuri kaunistaa

 

Pari vuotta sitten mökille valmistui ns. Ukin lato, josta löytyy sekä autotalli, varasto että vierashuone, ja ehkä myöhemmin jopa sauna (täällä). Tänä kesänä Ukki on viimein ehtinyt/jaksanut rakentaa unelmahankettaan eteenpäin karjalohjalaisen puutarhurin, puusepän ja kivimiehen avustuksella.

Kaunista tulee :):) Sen näkee jo nyt, vaikka paljon on vielä tekemistä. Valmista tullee ennen ensilumia...

Helle hellitti

Kauneutta arjessa

Aleksis Kiven mökin ”punahilkkamaisuutta”.

Runsas viikko sitten kävin Pikkupoikien kanssa pitkästä aikaa Seurasaaressa, ja ihastuin (täällä). Puolet museorakennuksista jäi silloin näkemättä ja päätin, että menen pian toiste. Toiste tulikin nopeammin kuin pian :) Upeat kesäilmat houkuttelivat minut jo runsaan viikon päästä uudelleen kauniille museo- ja virkistyssaarelle.

Tällä kertaa aloitin museokierroksen kainuulaisesta Hallan talosta, jossa asuttiin vuoteen 1958 asti. Mielenkiintoinen oli talon läpi johtava, leveä eteinen - kylmä tila, joka jakoi talon kahteen erilliseen, lämmitettävään tilaan. Karun talon sisäpuoli yllätti lämmöllään ja kömpelöllä kauneudellaan. Seuraavaksi ihailin pieksämäkeläisen Mannisen suvun Selkämä-nimistä taloa, jossa suku asui vuosina 1842-1961, jolloin rakennus siirrettiin Seurasaareen. 

Vielä oli jäljellä Laatokan Karjalasta siirretty, pohjoisvenäläistä talotyyppiä edustava Pertinotsa, jossa ihmiset asuivat talon yläkerrassa ja eläimet alakerrassa - rintarinnan, saman katon alla. Yläkerran asuintiloissa oli kaksi huonetta: pirtti eli pertti ja vierashuone. Karjalaista vieraanvaraisuutta kuvasi se, että vaikka talossa asui samanaikaisesti useamman sukupolven suurperhe, perhe eli ja nukkui isossa pirtissä ja vierashuone pidettiin valmiina pedattuna vierailijoita varten. 

Lopuksi kurkistin sydänkuvioilla koristeltuun, pikkuruiseen ns. Aleksis Kiven mökkiin, jossa kirjailija vietti puoli vuotta vuonna 1868. Kyseessä on Siuntiossa olleen rakennuksen jäljennös, sillä alkuperäinen talo paloi kun sitä koottiin Seurasaareen 1962. Ja tämän jälkeen suuntasin vielä kertaalleen viereiseen, viimeviikkoiselta vierailulta tuttuun Karunan vanhaan kirkkoon (täällä).

Taas näin paljon kaunista. Rakennukset sisustuksineen olivat tietty ”sisustuslehti-kunnossa”. Mutta suomalainen vanha puurakentaminen sopii niin arkeen kuin juhlaan, eikä sitä voi muuta kuin ihailla.

Kauniisti kuluneet portaat johtavat Pertinotsan talon asuinkerrokseen.

Pieni pulkka hyrynsalmelaisen Hallan talon isossa kylmäeteisessä.

Länsisuomalaisen aitan ovi kissa-aukkoineen.

Kuutti Kuusisaaressa

Kuutti Lavonen: Lupa rakastaa (2020)

Kuutti Lavosen näyttely Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa hurmasi. Aika ja ikuisuus -nimisen näyttelyn töistä välittyy niin aikaa kuin ikuisuutta. Suuria ja pieniä pääkuvia, naisia ja miehiä mietteissään ja tunteissaan. Tavallista ihmistä puhuttelevia piirrustuksia. Jokainen kuva tulee lähelle ja jokaisen kuvan eteen pysähtyy mielellään.

Viimeistä viikkoa viedään helmikuussa alkaneella Kuutti Lavosen 60-vuotisjuhlanäyttelyllä. Häpeäkseni täytyy myöntää, että ennen tätä näyttelyä Kuutti Lavonen oli minulle nimenä tuttu, mutta häntä tai hänen töitään en olisi aiemmin tunnistanut. Nyt tiedän mm., että taiteilijaperheeseen vuonna 1960 syntynyt, persoonallisen näköinen Kuutti Lavonen on taidemaalari ja taidegraafikko, joka on toiminut mm. professorina Kuvataideakatemiassa. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Suunnitelmissani on tosin ollut mennä isäni kotikunnassa Vammalassa tuhopolton jälkeen kunnostettuun Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon katsomaan sen yli sataa kirkkomaalausta, jotka Kuutti Lavonen on suunnitellut ja toteuttanut yhdessä taiteilija Osmo Rauhalan kanssa 2005-09. Tosin etusijalla on ollut tutustua tutun paikkakunnan uusittuun kirkkoon, eikä varsinaisesti Lavoseen. Mutta toistaiseksi Vammalan retki on jäänyt, mutta saattaa olla että nyt aktivoidun, ja pääosin Lavosen takia...

Kuusisaaressa kahden näyttelyhuoneen seinille on ripustettu pääosin uutta, Lavoselle läheisen litografian keinoin tehtyä grafiikkaa. Netistä selvitin, että litografia on taidegrafiikan laji, jossa taiteilija piirtää tulevan teoksen ensin vahaliidulla kivilaatalle. Tämän jälkeen laatta käsitellään niin, että muste tarttuu vain piirroksen kohdalle. Ja lopuksi taiteilija vedostaa varsinaisen teoksen prässin avulla kivilaatalta paperille, jonka hän signeeraa ja numeroi esim. 10/20. Jokainen litografiavedos katsotaan taiteilijan yksittäiseksi teokseksi.

Onneksi päätin keskiviikkoaamuna tutustua Kuusisaaren näyttelyyn, sillä ihastuin. Lavosen työt ovat katsojaystävällistä taidetta, josta ”tavallisen talliaisenkin” oli helppo pitää. Piirroksiin vangitut kasvot puhuttelivat ja niiden oli helppo antaa puhutella. Eli Kuutin sanoin:

”Taide muuttuu silloin tärkeäksi, kun se antaa elämyksen. Taidetta ei tarvitse ymmärtää, vaan se täytyy kokea. Muuttuessaan elämykseksi taide tulee ymmärretyksi.”

Aamunrepäisy 17

FT, dosentti Tuula-Riitta Välikosken haastattelu Hesarissa maaliskuussa 2020.

Taiteen tutkija

Kahdeksanvuotias ja Lionel Smitin (s.1983) Assemble (2016) 

Didrichsenin museossa Kuusisaaressa.

Kesää jäljellä...

 

En kyllästy syömään samaa ruokaa joka ikinen kesä (täällä). Aikuisten lasteni jatkuvaksi ihmetykseksi - ehkä jopa vitsiksi... Onneksi etenkin tyttäreni ovat monipuolisempia ruoanlaittajia ja innokkaampi uusien makujen kokeilijoita kuin äitinsä.

Lähes kaikki aikuiselämäni kesät olen viettänyt Salon mökillä. Ja herkutellut samoilla Salon torin herkuilla: perunoilla, kirjolohella, kananmunilla ja marjoilla. Ja istunut aina joko mökin isolla lasiverannalla tai pihan patiolla, joista kummastakin on mitä kaunein ja rauhoittavin järvinäkymä. Arkielämän luksusta.

Eilen illalla tarkenimme - tai minä tarkenin, Ukki pärjää säässä kuin säässä :) - istua vielä pihalla leppeässä elokuun illassa, ja herkuttella perunoilla, kirjolohella, kananmunilla ja marjoilla :) Ja eilen lisänä myös Ukin sopivan al dente keittämää herkkukukkakaalia ja päiväkävelyllä poimimistani kanttarelleista valmistettua kastiketta.

Nautittiin - ja ihmeteltiin ampiaisten puuttumista. Aiempina kesinä ärhäkkäät ampiaiset ovat aina elokuussa tehneet ärsyttäviä hyökkäyksiä herkkulautasillemme. Ensi kertaa jopa kaipasin näitä ällöpistiäisiä, koska puuttuminen viestii luonnon myllerryksestä.

Vielä on kesää jäljellä...

Kaffia ja kirppiksiä

Vietimme perjantaina Opiskelijatytön kanssa kirppispäivää Salossa. Aloitimme päivän Salon torilta ostamalla herkkumansikoita tutulta myyjältä ja nauttimalla torikaffit ”posliinikupeista ilmaisella santsilla” joenreunan ulkokuppilassa. Mieli ja keho rauhoittui aamuauringon lämmittäessä, mikä olikin tarpeen ennen tulevaa kirpparihässäkkää.

Aloitimme kiertämällä Secondhandmarketin ja Radiokirppiksen Helsingintiellä, minkä jälkeen kävimme vielä Vilhonkadun Aarresaaressa. Kaikki ovat isoja, hyvinhoidettuja itsepalvelukirpputoreja, joista etenkin Radiokirppiksellä tavara vaihtuu kiitettävästi. 

Kävimme myös Salon Akvaarioliikkeessä, jonka alakerrasta löytyy hyvä valikoima mm. ratsastusvaatteita ja -saappaita. Opiskelijatyttö on ratsastanut lapsesta lähtien ja tykkää asioida Salon ratsastuskaupassa, jossa hän on aina saanut erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, kuten nytkin. Tällä kertaa tarkoitus oli ostaa uudet ratsastussaappaat yli 10 vuotta palvelleiden vanhojen tilalle. Ja ihanan myyjän opastuksella löytyikin mitä sopivimmat nahkasaappaat - ja supertyylikkäät :)

Saapasoston jälkeen minä kaipasin jo - taas - jalkojen lepuuttelua. Onneksi törmäsimme ihanan tyhjään Espresso House -kuppilaan: Mummille kauralatte, pieni fera-kvinoasalaatti - maukas uusi tuttavuus - ja ennestään tuttu superherkku pähkinämasariini. Opiskelijatyttö tyytyi täytettyyn wrapiin ja lasilliseen vettä. Tykkään tosi paljon Espresso House -kuppiloista - kiva sisustus ja hyvä valikoima - vaikka yritän kannattaa jättiketjujen ulkopuolisia yrittäjiä. 

Eikä unohdeta tärkeintä :):) Kirppissaaliiksi kertyi mm. iso teräskattila ja pari mattoa mökille, haalareita ja ötökkäkirja Pikkupojille, koristetyyny Esikoisen mökille, tähtikuvioinen huivi mummille ja pari puseroa Opiskelijatytölle. 

Feta-kvinoasalaatti, pähkinämasariini ja kauralatte.

Vanhoja vuoteita

Säätyläiskodin kauniin keltainen vierashuone Seurasaaressa.

Lapsen kokoontaitettu vuode ja pottatuoli Kahiluodon kartanossa Seurasaatessa.

Työläisasunnon upeita värejä Seurasaaressa.

Sauvosta Seurasaareen

Kierrellessäni Seurasaaren ulkomuseossa (täällä) ihastuin sen vanhimpaan rakennukseen Karunan vanhaan kirkkoon. Hirsikirkko siirrettiin Museoalueelle 1912 Sauvon Karunasta, kun kylään rakennettiin uusi tilavampi kivikirkko. Seurasaari kiinnostui vanhasta puukirkosta lähinnä sen koristeellisen sisustuksen, ei niinkään kirkoksi tavanomaisena pidetyn rakennuksen takia.

Kuljetusta varten kirkko purettiin hirsiksi, jotka numeroitiin tarkasti ja kuljetettiin vesitse Karunasta Seurasaareen, jossa hirret kasattiin uudelleen kirkoksi. Samalla tavalla ulkomuseon muut puurakennukset on siirretty ympäri Suomea.

Karunaan kirkon rakennutti vuonna 1685 Karunan kartanon silloinen omistaja -  riitaannuttuaan naima-asioistaan isänsä ja kirkkoherran kanssa - omaksi yksityiskappelikseen, jonne myös paikkakuntalaiset pääsivät kuuntelemaan jumalanpalveluksia.

Paanukattoiseen pikkuiseen kirkkoon kannattaa ehdottomasti kurkistaa sisälle. Huolimatta valkeaksi kalkituista seinistä ja kauniisti kaartuvasta katosta sekä isoista kaari-ikkunoista kirkko tuntuu hämärältä ja ahtaalta. Mutta erittäin kiehtovalta ja mielenkiintoiselta. Valkoiset seinät ovat täynnä rakennuttajan suvun keräämiä isoja uskontoaiheisia eurooppalaisia maalauksia. Pienen kirkon jykevät puiset penkit ja isot käsivarren muotoiset kynttilänpidikkeet lisäävät ahtauden tunnetta.

Kirkon alttariseinä oli makuuni - perinteisen krusifiksin tilalla on vain iso luontoon avautuva ikkuna. Joskin alttaripöydällä olevat ”oudot” kukkakimput olisin poistanut :):) Ikkunasta näkyvä luonto riittää. Vanha puusta veistetty ristiinnaulitun kuva löytyy sivuseinältä apuhuoneeseen johtavan oven päältä.

Etuosan penkkiriveissä on ovet ja kahdessa etummaisen rivin ovissa jopa lukot. Aikoinaan kirkossa oli tarkka istumajärjestys, jonka mukaan varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat ihmiset istuivat edessä, ja muut heidän takanaan valvotussa järjestyksessä. Taaimmaisena istuivat vähäosaisimmat ihmiset hatarilla, selkänojattomilla penkeillä selkeästi herrasväestä erillään. Myös miehet ja naiset istuivat eri puolilla kirkkoa.  

Pikkupojissa herätti ihmetystä ja paljon kysymyksiä eteisessä oleva monipaikkainen jalkapuu. En tiedä, tajusivatko he selityksistäni huolimatta häpeärangaistuksen merkitystä ja käyttöä... 

Seurasaari yllätti

 

Olen käynyt Seurasaaressa usein. Etenkin kun lapset olivat pieniä, teimme sinne perheretkiä useamman kerran vuodessa. Kesät ja kevään ja syksyn viikonloput olimme aina mökillä Salossa, joten saaressa retkeilimme lähinnä talvisin. Kiertelimme sopivan kokoista saarta, söimme eväitä ja paistoimme makkaraa. Tykkäsimme ja viihdyimme.

Näillä talviretkillämme ihailimme Seurasaaren luontoa ja tutkimme saaren vanhoja taloja lähinnä ulkoapäin. Vain pari kertaa elämässäni muistan käyneeni sisällä museotaloissa. Seurasaari oli minulle ja meille enemminkin kiva kävelykohde kuin mielenkiintoinen museokokonaisuus. 

Maanantaina asiaan tuli korjaus, kun päätin Esikoisen 8- ja 9-vuotiaiden poikien kanssa mennä Seurasaareen vartavasten tutustumaan saaren rakennuksiin - minä museokortilla ja pojat neljän euron pääsymaksulla. Ja olipa mielenkiintoista ja kivaa. Ja ystävällistä henkilökuntaa.

Kävely pitkää puukaiteista siltaa pitkin irroitti kaupungin hälinästä - varsinkin kun sillan kupeesta ostimme pehmikset, joita nautiskelimme sillalle rakennetuilla penkeillä. Pääsylippuja ostaessani kysyin kansallispukuiselta miesmyyjältä hänen omia saarisuosikkejaan. Ystävällinen nuori mies neuvoi meitä käymään ainakin Kahiluodon kartanossa, Karunan kirkossa ja Antin talossa. 

Kävellessämme kohti mäen päällä olevaa kirkkoa ensimmäisenä vastaan tuli Närpiöstä siirretty Ivarsin kaksikerroksinen vauras talonpoikaistalo, jonka pihaan kuljettiin hienon porttirakennuksen kautta. Mielenkiintoista oli lukea, että päätalon koristeellinen kuisti rakennettiin 1819, kun tuli tieto että keisari Aleksanteri I poikkeaisi taloon vaihtamaan hevosta :):) 

Yksi ulkomuseon hulppeimmista rakennuksista on vuonna 1926 Seurasaareen siirretty Kahiluodon kartano puutarhoineen. Kaksikerroksinen, toistakymmentä huonetta käsittävä säätyläistalo rakennettiin noin 1790 Taivassaloon. Lähellä olevan, Satakunnan Säkylästä peräisin oleva Antin talo pihapiireineen lienee ulkomuseon tunnetuimpia rakennuksia. Kaksi sataa vuotta sitten rakennettuun taloon on koottu paljon mielenkiintoisia aikakauden huonekaluja ja astioita sekä kauniita perinteisiä kankaita ja vaatteita. 

Niemelän savutorppa lukuisine piharakennuksineen oli ensimmäinen rakennuskokonaisuus, joka siirrettiin uudelle museoalueelle Keski-Suomesta vuonna 1909. Torppaan kuului tilava savutupa (1840-luvulta), lähes samankokoinen savusauna (1770-luvulta) ja maitokamari. Tuvassa oli kaksi pientä lasi-ikkunaa sekä katossa ja sivuseinissä avattavat räppänäluukut. Mielenkiintoinen ja hyvin säilynyt rakennuskokonaisuus, jossa asuttiin vielä 1900-luvun alussa. 

Oppaan suosittamat kartano, kirkko ja Antti olivat nappivalintoja. Mutta näiden ja vieressä olevien Ivarsin pohjalaistalon ja Niemelän torpan jälkeen olimme kaikki kolme kyllästettyjä historialla, mielenkiintoisilla rakennuksilla ja kävelyllä, ja yhteistuumin päätimme jättää loput rakennukset seuraavaan kertaan. Ainakin mummi tulee toiste ):)

Seurasaareen ulkoilumuseo perustettiin 1909. Vähitellen sinne on siirretty ympäri Suomea yli 30 rakennuskokonaisuutta ja lähes 90 erillistä rakennusta, joista useimmat on rakennettu 1700- ja 1800-luvuilla. Rakennuksiin pääsee sisälle toukokuusta syyskuuhun.

Vanhat rakennukset olivat siistejä ja hyvin hoidettuja. Paljon kaunista katseltavaa. Tunnuimme tervetulleilta, kun jokaisen rakennuksen ovella istui kansallispukuinen opas, joka mielellään ja osaavasti vastasi mummin ja Pikkupoikien kysymyksiin, kuten Miten savupirtissä voi hengittää? Miksi kirkon penkkien päässä on ovet? Onko puulusikoiden varteen kirjoitettu omistajan puhelinnumero?

Seurasaari pääsi yllättämään - positiivisesti. 

Satakuntalaisen Antin talon pirttiä

KuuKuun terassilla

Olen runsaan vuoden aikana käynyt kahdesti syömässä ravintola KuuKuussa Museokadulla Etelä-Töölössä - ja tykännyt. Pieni, rento ja kodikas kortteliravintola, jonka etuosan baarissa on viitisen mukavaa nojatuolia, joissa voi relata kahvin tai oluen ääressä.

Heinäkuussa kävin taas lounaalla KuuKuussa ja istuin ravintolan edessä olevalla aurinkoisella terassilla. Koronakesän aikana terassia on onnistuneesti laajennettu Minervankadulle ja saatu lisää ulkotilaa, kuten monessa muussakin Helsingin ravintolassa. Tilasin ruokaisan savulohisalaatin, jossa kalan lisäksi oli lohkottuja uusia perunoita ja mm. keitettyä kananmunaa. Tykkäsin ja viihdyin pitkään täydellä terassilla oluesta ja auringosta nauttien. Tosin lähtiessäni (kuvassa) terassi oli tyhjä - lounaan ja iltaoluiden välissä :)

KuuKuu on avattu 1990~luvulla toisen töölöläisen ravintolan Kuun ”pikkusiskona”, mistä nimikin johtunee. Töölön- ja Kivelänkadun kulmassa olevassa Kuussa olen vuosien aikana käynyt useita kertoja eri kokoonpanoilla ja aina viihtynyt (täällä ja täällä). KuuKuun löysin vasta runsas vuosi sitten, mutta käynen jatkossakin - niin sisällä kuin terassilla.

Aamunrepäisy 16

Helleherkkuja

Gnoccheja Töölössä

Opiskelityttö ehdotti tapaamista Töölöntorin laidalla vajaa vuosi sitten avatussa Piglets-nimisessä ravintolassa. Outo ja erikoinen nimi meni minulta täysin ohi, mutta onneksi Sandelsinkatu oli tuttu, joten löysin perille.

Ravintolalla oli pari ulkopöytää Töölöntorilla, mutta päätimme - heinäkuun helteestä huolimatta tai ehkä juuri siksi - ruokailla sisällä. Onneksi Opiskelijatyttö oli varannut pöydän neljälle - meidän kahden lisäksi joukkoomme liittyi Ukki ja Lontoontyttö - sillä arki-iltana 40-paikkainen ravintola oli lähes täynnä. 

Ulkona syömistä rakastavalle Opiskelijatytölle Piglets oli ennestään tuttu, joten hän osasi neuvoa että kannattaa tilata useita eri annoksia, joista jokainen saa maistella. Näin teimme ja tykkäsimme useimmista annoksista. Minusta ehdottomasti parasta oli peston ja runsaan parmesanin kanssa tarjoiltu gnocchi eli italialaiset, perunasta tehdystä taikinasta valmistetut mykyt (kuvassa). Tosi herkullisia - olisin voinut syödä koko annoksen yksin :):) Ehkä herkullisuutta selittänee se, että ravintolan keittiömestari on kotoisin Italiasta...

Piglets on Kanavarannassa pari vuotta toimineen Le Petit Chaperon Rouge -nimisen ranskalaisen viinibaarin omistajan uusi ravintola. Ravintoloitsija vaihtoi lennossa Töölöön, ja samalla ranskan kieli vaihtui englantiin. Le Petit Chaperon Rouge eli Punahilkka oli nimetty Hilkka-nimisen koiran mukaan. Piglets on englantia ja tarkoittaa pikkupossua - oppia ikä kaikki :) Mikä lie tämän nimen takana? Sitä ei ihana tarjoilijamme osannut/halunnut kertoa :)

Kiva ja herkullinen ravintolakokemus - nimestään huolimatta. Ihmetellessäni ravintolan karua julkisivua, Opiskelijatyttö kertoi että se on modernia ja trendikästä...

Isosedän hauta

Perniön Pyhän Laurin kirkon vieressä on pieni hautausmaa. Siellä kävellessäni aloin ajatuksissani lukea sankarihautojen tekstejä. Heti ensimmäisen rivin keskellä tuli vastaan tuttu nimi Orrman.

Hautakiven mukaan sotamies Tauno Orrman oli kuollut 40-vuotiaana jatkosodan alussa syyskuussa 1941. Karkun taata eli isäni isä on syntynyt Perniössä ja hänen sukunimensä oli ollut Orrman ennen kuin hän muutti (suomensi) nimen kesäkuussa 1928, jolloin isäni oli kaksivuotias. 

Vaatimatonta hautakiveä katsoessani aloin vakuuttua, että Tauno oli Karkun taatan veli tai ainakin serkku. Kotiin tullessani kaivoin esille isäni vanhoja muistiinpanoja. Ja sieltähän se löytyi: isän käsin kirjoittama lista oman isänsä eli Karkun taatan sisaruksista:

Lydia ja Ellen (1892-1892) - parin päivän ikäisinä kuolleet kaksostytöt 

Helmi (1894-1899) - kuoli 5-vuotiaana

Anna Alisa (1895-?) - meni 17-vuotiaana (1913) naimisiin Anton Faleniuksen kanssa

Arnold eli Aarno (1897-1976) - Karkun taata

Kerttu (1898-1937) - tytär Marja-Riitta Gustafsson, jonka poika on Jukka Gustafsson (s.1947)

Tauno (1900-41), jonka lapsia olivat isän mukaan Eila ja Elli

Karin (1902-1919)

Ragnhild (1908-39)

Isosetä Tauno lepää komean kirkon vieressä kauniilla ja rauhallisella hautausmaalla, kuten Aarno-veljensäkin (taata) Karkun hautausmaalla Vammalassa ja veljenpoikansa Esko (isä) Leposaaren hautausmaalla Helsingissä :):)

Ps. Nettitiedon mukaan perniöläinen seppä Anton Johannes Falenius (Karkun taatan siskon mies) oli sisällissodan jälkeen punavankileirillä Tampereella. Eli sisällissota jakoi isänikin sukua, sillä isäni isä Aarno (taata) kuului ymmärtääkseni koko elämänsä enemminkin valkoisiin kuin punaisiin. Tosin tästä ei koskaan ole puhuttu...

Töölön Ruusutarha

Töölönlahden perukassa, Olympiastadionin vieressä on yli sata vuotta vanha kasvihuone, jota sanotaan Talvipuutarhaksi. Kesäisin sen edessä on ns. Ruusutarha, jossa heinäkuussa kukintansa aloittaa noin 3 000 ruusua - useita eri lajeja.

Kaupungin omistama, ilmainen Ruusutarha on rakennettu 1924 ja se edustaa geometrista puutarhatyyliä. Puutarhaa reunustaa kauniit muotoon leikatut lehmus(pensas)aidat, joiden katveesta löytyy useita istumaan kutsuvia valkoisia puupenkkejä. 

Rauhallinen kukkapuutarha sopii kivasti leppoisaan kävelyyn ja istuskeluun. Molempia tuli kokeiltua aurinkoisena perjantai-iltapäivänä.

Yksi Laurin kirkoista

Kasnäsin tanssileiriltä palatessani pysähdyin Perniön Pyhän Laurin kirkolla. Keskiajalla, vuosien 1460-80 välissä rakennettu kivikirkko kohosi loivassa mäenrinteessä pienen hautausmaan ympäröimä. Hämmästyttävän jyrkkälappeinen, mutta sopusuhtainen. Jylhän kaunis ja komea.

Maanantaiaamuna kirkko oli suljettu, mutta kehuessani komeaa rakennusta hautausmaalla touhuava puistotyöläinen päästi minut kirkon sivuovesta tutustumaan myös sisäosiin. Hiljaisen kirkon kattoholvit lumosivat minut: monimuotoiset tähtiholvit oli koristeltu rauhoittavin värein kasviornamenttikuvioilla. Säälittävän kärsivän näköinen ristiinnaulittu Kristus-hahmo tuijotti puisia penkkirivejä korkealta katonrajasta.

Ikkunat ja oviaukot on laajennettu myöhemmin kauniin suippopäisiksi. Kirkon tyylikäs nykyasu perustuu 1960-luvulla tehtyyn restaurointiin, jolloin sisustuksesta vastasi sisustusarkkitehti Pirkko Stenros.

Etsiessäni tietoja Perniön kirkosta yllätyin, että Pyhän Laurin mukaan nimettyjä kirkkoja eli Pyhälle Laurentiukselle omistettuja kirkkoja on Suomessa Perniön lisäksi ainakin Vantaalla (ns. Helsingin pitäjän kirkko), Lohjalla, Janakkalassa ja Mynämäellä. Useimmat näistä ovat keskiaikaisia kivikirkkoja, kuten Perniössäkin, ja valokuvissa osa muistuttaa hämmentävästi toisiaan. Pyhä Laurentius oli muuten diakoni, joka koki martyyrikuoleman Roomassa vuonna 252.

Ehkäpä kierrän ikuistamassa blogiini neljä muutakin Laurin kirkkoa, varsinkin jos nekin ovat yhtä kiehtovia kuin tämä ensimmäinen :):)

Tällä kertaa en onnistunut vangitsemaan valokuvaan 

kirkko- ja tapulikaksikon komeutta ja kauneutta...