tiistai 31. maaliskuuta 2020

Lisää lintuja


Mökillä on tullut aina seurattua lintuja, vaikka en mikään lintubongari enkä luontoaktiivi olekaan. Nykyisissä erikoisoloissa linnuilla ja luonnolla on arjessa entistä suurempi merkitys. Lintujen tarkkailu antaa tekemistä ja luonto voi korvata lähikontaktien vähentymistä - ehkä.

Talipalloilla käy päivittäin kymmeniä sini- ja talitiaisia ja viherpeippoja. Värikkäästä sinitiaisesta on tullut yksi lempilintujani - jaksan pitkiä aikoja seurata sen kauniita värejä. Myös tuttu käpytikka vierailee palloilla useamman kerran päivässä ja harmaapäätikkakin on näkynyt. Väliin lintulaudalle eksyy jokunen keltanokkainen mustarastas. Järvellä on jo useamman viikon viihtynyt kaksi kyhmyjoutsenpariskuntaa, ja viikolla näin aina yhtä kiehtovan koskeloparven sukeltelemassa sulavan jään reunaa seuraten.

Viime päivinä lintuperheemme on lisääntynyt telkkäparilla sekä kahdella kurjella, jotka kiirehtivät äänekkääseen lentoon kun koirien kanssa ohitin lähitienoon kaislikkoa. Syödessämme lauantaina mökin lasikossa silmäni kiinnittyi viereistä koivua kiertävään pieneen värittömään lintuun, joka tikan lailla nokitti puun kuorta. Sehän oli puukiipijä !! jonka vasta viime kesänä olen oppinut tunnistamaan.

Toissapäivänä jäin lyhyellä metsäkävelylläni tavoistani poiketen makoilemaan lämpimään ja kuivaan kallion koloon. Yllättävän rauhoittavaa. Ehkä seuraavaksi kokeilen puiden halaamista...

Västäräkkejä ja pääskysiä odotellessa...

5 kommenttia:

  1. Lintujen seurailu on antoisaa ja terapeuttista puuhaa. Puukiipijä on hauska häkkyrä pyöriessään rungon ympärillä välillä myös pää alaspäin;)
    Kalliot koloineen ja isot sammaleiset kivet houkuttelevat huomaansa, - niissä on se ikiaikaisuuden viehätys ja turvallisuus; puunhalaus on vielä kokeilematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä tämä erikoinen aika yllyttää meidät molemmat kokeilemaan puiden halaustakin :):)

      Poista
  2. Samat ovat huvit karanteenilaisilla mökillään 😊👋 Onneksi lintuja näkyy paljon myös Nousiaisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä karanteeniviikot sattuivat kevääseen!!
      Mukavia hetkiä lintujen kanssa Sinullekin.

      Poista