lauantai 18. maaliskuuta 2023

Anen aarteita


Pistäydyin viikolla Villa Gyllenbergissä Kuusisaaressa. Viimeksi kävin siellä ennen koronaa syyskuussa 2019, jolloin kirjoitin lyhyesti myös taidekokoelman kerääjistä ja rakennuksen historiasta (täällä). Edelleen tykkäsin näkemästäni, vaikka tällä kertaa piipahdin vain alakerran jatkeena olevassa galleriasiivessä ja rakennusta ympäröivässä puutarhassa. Kotimuseon puoli jäi odottamaan seuraavaa käyntiä.

Museon kokoelmissa on nykyään noin 400 taideteosta, joiden joukossa on lähes 40 Helene Schjerfbeckin työtä - olihan Helene kokoelman perustajan Ane Gyllenbergin (1891-1977) suosikkitaiteilija. Näiden museon kokoelmaan kuuluvien teosten lisäksi galleriassa järjestetään vaihtuvia, ulkopuolisten taiteilijoiden näyttelyitä. 

Tällä kertaa galleriassa esillä olleista töistä ihastuin Juhani Linnovaaran 30-vuotiaana maalaamaan ihanan keltaiseen Väreilyä-nimiseen öljymaalaukseen, Tyko Sallisen sinisävyiseen Kilpajuoksuun, nuoren juuri kihlautuneen Helene Schjerfbeckin Länsi-Ranskassa maalaamaan Katu Bont-Avenissa sekä kahden keraamikon tekemiin seinälaattoihin - Michael Schilkinin kiehtovaan Pelikaaniin ja Ruth Brykin 1950-luvulla taiteilemaan Kirkon porttiin.

Kiertelin hetken myös Villan lumipeitteisessä puutarhassa, jossa seurasin tikapuilla tasapainoilevaa herraa, joka asetteli linnunpönttöjä veden rajassa oleviin mäntyihin. Ja ihastelin nuppuja täynnä olevia, jättimäisiä rodo-puskia, jotka odottivat kesäkuuta paljastaakseen upeat kukkansa. Lumesta huolimatta näki, että puutarha oli ja on hyvissä käsissä.

Onneksi pitää (tai saan) vielä palata tarkistamaan näkemättä jääneen kotimuseon puolen. Villa Gyllenberg on todella yksi Hesan helmiä, kuten edellisen Villa-postaukseni otsikoin (täällä). 

Michael Schilkin (1900-1962): Pelikaani, ajoittamaton (lasitettu kivitavara)

Juhani Linnovaara (1934-2022): Väreilyä, 1964

Helene Schjerfbeck (1862-1946): Katu Bont-Avenissa, 1883

Tyko Sallinen (1879-1955): Kilpajuoksu, 1915

Ruth Bryk (1916-1999): Kirkon portti, 1950-luku (lasitettu kivitavara)

2 kommenttia:

  1. Kohde, jossa olen käynyt joitakin kertoja ja joka helposti unehtuu. Laitanpa vierailumyssyyn muistiin. Hienoja kuvia.
    13.4. avautuu Ateneum ja 3.5. Edelfeltin näyttely. MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä odotellessa kohti kevättä. Terv InnaAnni

      Poista