maanantai 20. maaliskuuta 2023

Entinen Koti


Lauantaina piipahdin uudestaan Villa Gyllenbergissä, kuten olin viime viikolla suunnitellut (täällä). Tällä kertaa vierailin vanhan rakennuksen puolella olevassa kotimuseossa. 

Rakennus on alkujaan ollut Signe ja Ane Gyllembergin perheen koti. Signe ja Ane kuolivat kumpikin noin 80-vuotiaina 1977, minkä jälkeen koti esineistöineen ja taidekokoelmineen avattiin yleisölle kotimuseona ja taidegalleriana. Kauniin kivihuvilan on suunnitellut arkkitehti Matti Finell (1889-1978) ja se valmistui 1938 meren rannalle Kuusisaareen. 

Jotenkin en tällä kertaa antautunut Villan vietäväksi. Lumouduin ainoastaan vaaleanpunaisen sohvaryhmän hallitseman salin isoista ikkunoista avautuvasta puutarha- ja merimaisemasta. Muuten rakennus, sen kalusteet ja esillä olleet lukemattomat taulut, veistokset ja muut taide-esineet eivät minua tällä kertaa pysäyttäneet. Kaikki tuntui jotenkin liian ahtaalta ja täydeltä - ei kodilta eikä museolta. Outoa, sillä minähän olen kotimuseofriikki. 

Ehkä tähän vaikutti se, että viikonloppuna kotimuseossa oli yllättävän paljon väkeä. Ja eläkeläisenä olen tottunut kiertelemään museoissa hiljaisina arkipäivinä. Ja saanut nauttia ruhtinaallisesta rauhasta.

Mieleeni jäi kuitenkin ruokasalissa oleva, italialaisen Domenico Puligon herkkä ja lempeän sävyinen  Naisen muotokuva 1500-luvulta sekä yläkerran lasiverannalta löytyvä, kuvanveistäjä Kari Juvan huumorintajuinen Kuuletko? -niminen saksofonin soittaja vuodelta 1962.

”Tulipahan käytyä”, voisin tällä kertaa sanoa :) Mutta kiva, kun museosta löytyi Signe-niminen pieni kahvila, josta sai hyvää ja tuoretta kahvia ja ihanan merinäkymän. 

Domenico Puligo (1492-1527): Naisen muotokuva, 1510~luvun alku

Kari Juva (1939-2014): Kuulitko?, 1962

Signen antimia 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti