torstai 28. lokakuuta 2021

Takapakkia


Juhannuksena nivelrikon takia kipeytyneen oikean lonkan (täällä) kuntoutuminen on edistynyt hitaasti, mutta varmasti, ja koko ajan eteenpäin mennen. Olen kuuliaisesti lisännyt arjen kävelyä ja kevyttä treeniä tositosi hitaasti. Viimeisen kuukauden aikana olenkin jo pystynyt sekä tanssimaan suht reippaasti (täällä) kävelemään useita kilometrejä (täällä) - ilman kipua. Ja nauttinut :):)

Viime viikolla innostuin vahingossa ”rehkimään” (ilmeisesti) liikaa. Tein yhtenä päivänä kaksi reipasta 40 minuutin metsälenkkiä - vaivatta. Seuraavana päivänä oikea nivus ja oikean reiden etuosa olivat tutussa tulessa. Itse lonkassa en tosin tuntenut mainittavaa kipua. Tätä liikuntaa vaikeuttavaa kipuilua on nyt jatkunut useampi päivä.

Uskon, että kivun palaamiseen vaikutti ainakin kaksi asiaa - liian pitkien? kävelylenkien lisäksi. Ensiksi olin viikon Tyttärien Tilalla, jolloin jokapäiväiset keskivartalon venytysliikkeet jäivät kokonaan tekemättä (ekaa kertaa sitten heinäkuun alun). Toiseksi kävelyllä, jonka jälkeen kipuilu alkoi, olin pukeutunut lyhyeen takkiin ja lenkillä ollessani tunsin selvästi, miten kova ja kylmä tuuli jäädytti reisiäni. 

Nyt otetaan taas pari askelta taaksepäin. Rutiinit ja rauhallisuus kehiin: Joka päivä 1-2 kertaa tuttu venytys- ja lihasliikesarja ja 2-4 kertaa lyhyt, rauhallinen kävelylenkki. Eikä pitkää yhtämittaista istumista. Ehkä kuukauden kuluttua olen taas samassa kipuvapaassa kunnossa kuin olin jo kertaalleen runsas viikko sitten. Toivottavasti :) 

Arvaa harmittaako. Mutta näillä mennään...

4 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla! Sitä, kun ihminen innostuu niin unhettuu, jotta hold your horses on kelpo kehotus.

    Asioiden eteenpäin menemisestä ja sujumisesta, tässä tapauksessa paranemisesta, tulee aina niin hyvä ja innokas mieli, että - tuttua kyllä - usein joutuu tekemään paluuperät. Siispä eteenpäin rauhallisin mielin ja kirjaimellisesti askel kerrallaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Takkutukka. Innostuminen on hyvästä, mutta toisaalta sitä pitää väliin hillitä. Itse olen helposti asioista innostuva, ja siksi usein saattaa mennä yli...

      Poista
  2. Olen kohtalotoverisi vaikkakin minulla polvi vaivaa pahasti. Jotenkin piäisi taas päästä kävelykuntoon. Nyt ei onnistu muu kuin ontuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että meitä kohtalotovereita on paljon. Ja jokaisella on oma polkunsa, miten löytää kivuttoman elämän. Uskon, että se on mahdollista - ainakin tekonivelen avulls. Tsemppiä syksyyn, Lissu :)

      Poista