Aurinkoinen ja lämmin syyskuun viimeinen torstai oli nappivalinta vierailla Kansallismuseoihin kuuluvassa Hvitträskissä Kirkkonummella. Ruskan värjäämät villiviinit ja oranssikukkaiset krassit kiipeilivät loppukesän hurmoksessa pitkin vanhojen rakennusten kiviseiniä, kuin prinsessa Ruususen satulinnassa. Ja kivimuurein pengerretyt kauniit terassipuutarhat pistivät muutenkin parastaan.
Edellisestä käynnistäni Vitträsk-järven rannalla olevassa ateljee-kotimuseossa on 20-30 vuotta. Silloin oli talvi ja ympärillä pyöri omat leikki- ja alakouluikäiset lapset. Lumi peitti rakennuksia ja puutarhaa, ja vilkkaat lapset sitoivat suuren osan tarkkaavaisuudestani ja rajoittivat omaa uteliaisuuttani. Torstaina tuntuikin kuin olisin nähnyt Hvitträskin ensi kertaa elämässäni.
Kolmen asuinrakennuksen kokonaisuus valmistui vuonna 1903 kolmekymppisten arkkitehtien Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin sekä heidän perheidensä kodiksi. Jokaiseen kolmikon yhdessä suunnittelemaan rakennukseen kuului oma iso puutarhapiha, minkä lisäksi talojen väliin jäi yhteinen sisäpiha, jossa nykyään toimii ulkokahvila.
Pisimpään rakennuksissa asui Eliel Saarinen toisen puolisonsa Lojan ja kahden lapsensa kanssa, vuodet 1923-49 tosin enää vain kesäisin. Loja Saarinen oli innokas puutarhuri ja rakennuksia ympäröivissä puutarhoissa näkyy edelleen hänen käden jälkensä. Alueen puutarhat on restauroitu vuosina 1997-98.
Rakennuksia ympäröivä luonto oli torstaina niin runsas, rehevä ja värikäs, että parhaillaan käynnissä oleva ja ainakin ensi kesän jatkuva rakennusten ulkoremontti jäi vähemmälle huomiolle. Onneksi en tiennyt remontista etukäteen, sillä se olisi saattanut siirtää museokäyntiäni hamaan tulevaisuuteen.
Pyörin Hvitträskin rakennusten ja pengerrysten välissä sanan mukaisesti ympyrää, ja pää kääntyi ja vääntyi kuin innokkaalla linnulla. Haukoin henkeä ja vain ihailin. Häkellyttävän kaunista - ja ihanan vähäväkistä :):)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti