Ruokailuhuoneen takka.
Tummia pintoja, massiivisia huonekaluja ja holvikaaria. Seitsemän huonetta, useita ”kerroksia” ja paljon tasoeroja. Rappusia ja kapeita sokkeloita. Upeita muurattuja takkoja - lähes joka huoneessa omansa. Useita parvekkeita. Värikkäitä seinä- ja kattomaalauksia, kukkatapetteja sekä koristeellisia ovia ja ikkunoita. Runsaasti ryijyjä sekä joitakin patsaita ja lasimaalauksia.
Töitä ja juhlia, vieraita ja draamaa. Sitä elämä tuntui olevan kaukana kaupungista Vitträskin järven rannalla Kirkkonummella, kun Gesellius-Lindgren-Saarinen -arkkitehtitoimiston jo opiskeluaikanaan perustaneet ystävykset muuttivat 1900-luvun alussa työskentelemään ja asumaan suunnittelemaansa Hvitträskiin.
Kolme arkkitehtia tekivät työtä yhteisessä ateljeessa, mutta asuivat omissa erillisissä asunnoissaan. Eliel Saarinen (1873-1950) ehti asua nykyisessä museorakennuksessa eli ns. eteläpäädyssä ensimmäisen vaimonsa Mathildan kanssa vain vajaa vuoden, ennen kuin he alkuvuodesta 1904 erosivat runsaat kolme vuotta kestäneen, lapsettoman avioliiton jälkeen. Pari kuukautta eron jälkeen Eliel meni naimisiin ystävänsä ja yhtiökumppaninsa Herman Geselliuksen (1874-1916) kuvanveistäjäsiskon, 25-vuotiaan Louisen eli Lojan kanssa. Samalla viikolla Elielin ex-vaimo, 27-vuotias Mathilda meni naimisiin nykyisessä ravintolarakennuksessa yksinään asuneen Lojan veljen eli Hermanin kanssa.
Alkuun Saaristen seinänaapureina ns. pohjoispäädyssä asui kolmikon kolmas jäsen Armas Lindgren (1874-1929) vaimonsa Irenen kanssa. Kuitenkin jo vuonna 1905 Lindgren irtisanoutui yhteisestä toimistosta ja muutti vaimoineen takaisin Helsinkiin.
Herman ja Mathilda muuttivat vapautuneeseen pohjoispäätyyn. Herman sairastui 1912 keuhkosairauteen, johon hän kuoli 1916. Miehensä kuoltua Mathilda muutti Ranskaan, missä kuoli lapsettomana vuonna 1921. Muiden töidensä lisäksi arkkitehti Gesellius ehti suunnitella ns. Wuorion talon, johon avatussa uudessa ravintolassa W30 kävin pari viikkoa sitten herkuttelemassa (täällä).
Pohjoispääty tuhoutui tulipalossa vuonna 1922, minkä jälkeen paikalle rakennettiin nykyinen kivitalo. Sen suunnitteli Saaristen vasta 18-vuotias poika Eero. Alkuperäistä pienempi rakennus valmistui 1936 ja se toimi mm. Saaristen vierastalona. Eero Saarisesta (1910-61) tulikin isänsä tapaan kansainvälisesti kiitetty arkkitehti, joka teki näyttävän uran Amerikassa arkkitehdin lisäksi huonekalusuunnittelijana (mm. Charles Eamesin kanssa). Eero Saarinen kuoli 51-vuotiaana aivosyövän takia tehdyssä leikkauksessa.
Saarisilla oli Eero-pojan lisäksi 1905 syntynyt tytär, Eva-Liisa eli Pipsan. Vuonna 1923 Saariset muuttivat pysyvästi Yhdysvaltoihin, kun Eliel sai kansainvälistä huomiota ja arvostusta voitettuaan toisen palkinnon yhdysvaltalaisen sanomalehden Chicago Tribunen lisärakennuksen (pilvenpiirtäjän) suunnittelukilpailussa. Hvitträsk jäi perheen kesänviettopaikaksi, kunnes se vuonna 1949 myytiin irtaimistoineen Rainer ja Anelma Vuoriolle. Monien käänteiden jälkeen Hvitträsk avattiin museona 1970-luvun alussa. Nykyään upea ateljeekotimuseo puutarhoineen on Suomen valtion omistuksessa.
Hullaannuin Hvitträskin ruskan värjäämistä puutarhoista ja pihaa ympäröivästä jylhästä luonnosta (täällä). Samoin tykkäsin komeiden kivirakennusten arkkitehtuurista, mutta en niinkään ihastunut kotimuseon hämäristä, tummista ja ahtaista sisätiloista raskaine huonekaluineen - lukuunottamatta taidokkaita ryijyjä ja värikkäitä takkoja, jotka veivät sydämeni.
Mutta kokonaisuutena Hvitträskiä paremmaksi on vaikea pistää. Rakennuksineen, sisustuksineen ja puutarhoineen se on kokonaistaideteos. Ravintolaremontin valmistumista odotellessa :):)
Makuuhuoneen takka
Lasten leikkihuone. Ryijyn yläpuolella kuva ruokailuhuoneen kolmiosaisesta lasimaalauksesta.
Saaristen Pipsan-tyttären ns. ruusukamari.
Takaseinällä Pipsanin muotokuva, jonka on maalannut perheystävä unkarilainen Geza Marot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti