tiistai 2. elokuuta 2016

Fuskun vaste

Eilen Malmilla sali täyttyi fuskaajista. Selittyikö tanssikansan ryntäys osin elokuun halvoilla hinnoilla? Kympillä sai kolme tuntia opetusta. Tukalan kuumaa, mutta kivaa. Naisia oli kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Liekö hameväki pihimpää vai innokkaampaa oppimaan?

Välillä miellän tanssivani liian raskaasti. En oikein itse hahmota, mistä tunne johtuu. Olen sopusuhtainen - en lihava, joskin olen jäykempi kuin nuoremmat menijät. Mutta se ei selittäne kaikkea. Tunne korostuu kädenali-tansseissa, kuten fuskussa ja chachassa.

Eilen viejänä ollut Maikku-assari saattoi kommentissaan antaa minulle jotain vihjettä. Maikku huomautti - osaavasti kehujen lomassa - , että avoimessa otteessa käteni ovat liian jäykät. Yleensä aloittelevien naisten ongelmana on, että heidän kätensä ovat liian velttoina, jolloin sekä viejän että seuraajan on vaikea tuntea vastetta. Kuuliaisena oppilaana olen yrittänyt kiinnittää vasteeseen erityistä huomiota, joten lopputuloksena pidän ilmeisesti käsiäni jopa liian jäykästi. Eräät viejät ovat sanoneet, että minulta tulee hyvä vaste. Olen ottanut sen kehuna, mutta ehkä he ovat yrittäneet hienotunteisesti minulle viestiä, että vasteeni on liian voimakas. Liian voimakkaan käsivasteen antavaa naista on raskas viedä....

Maikku opasti, että esim. fuskun normaalissa avoviennissä käsivaste asteikolla 1-10 on noin 3-5, ja vain kädenalituksissa ym muissa erikoisjutuissa vaste käsiotteessa nousee tasolle 9-10. Eli vasteen hienosäätöä ohjelmaan...

2 kommenttia:

  1. Jep… tuttua asiaa. Mutta joskua aikojen alussa joku sanoi että minulla on liian käykkä käsi ja samana iltana joku partaveitsi taas valitti päinvastaista.
    Mutta eipä ole niillä miehilläkään se käsi kunnossa. Joskus saa sanoa moneen kertaan, ettei pitäisi niin tiukasti kiinni, jotta voin pyörähtää vapaasti, ja toinen huono juttu, jos mies alkaa pyöräyttää eli ohjata pyörähdystä. Eli summarum.. Ehkä valittaja (mies) itse ei aina hallitse omaa kättään, eritoten vasta-alkajat tai vähän tanssineet. Eli älä ota itseesi, vaan tutki mikä on mukavin käden vaste just kyseisen miehen kanssa tanssiessa.. :D Se tulee automaattisesti kilometrien karttuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin vanhana yritän vaan oikaista nopeasti 'upeaksi tanssitaituriksi' ja miettiä ja funtsaillla liikaa. Onneksi välillä pääsee nautintokin esiin...

      Poista