Edelleen innostun kesää kohti hitaasti matkaavasta luonnosta. Nautin mökin rauhasta ja lähimetsän yllätyksistä. Ihmettelyä ja suuria pikkujuttuja riittää kuten helmikuussakin (täällä).
Useana aamuna olen tien vieren kosteikossa saanut lähietäisyydeltä ihailla kahta komeaa ja äänekästä kurkea. Jäiden sulaessa asettunevat lähilahteen kuten aiempinakin vuosina. Tänään murukävelyllä törmäsin kahteen valkohäntäpeuraan, jotka hännät vilkkuen pakenivat edellämme. Eilen lasikon ikkunassa pörräsi iso, pörröinen ja innokas kimalainen. Kaupunkilaisen piti netistä tarkistaa, miten kimalainen eroaa mehiläisestä. Kimalainen on pulskin, sitten mehiläinen ja sutjakoin kolmesta keltamustasta pistiäisestä on ampiainen.
Tänään Ukki laittoi viimeiset auringonkukan siemenet lintujen ruokintapaikkaan ja vaihtoi minun viilikuppirakennelmani tyylikkääseen pullonpohjaviritykseen. Ja tiaiset tykkää!
Inna, sinun kirjoituksesi ovat kaikkai oikeita onnen pisaroita!
VastaaPoistaKiitos Marjatta! Kuten aiemmin olen kirjoittanut yritän löytää joka päivästä omat onnenpisarani...
PoistaOnpa siellä jo lumetonta. Minäkin odottelen kevättä kuumeisesti, mutta meillä on vielä maa valkeana.
VastaaPoistaMinä pistin auringonkukan siemeniä multaan, liian aikasin vissiin.
Hei Serentis, kiva kun pistäydyit ja tervetuloa toistekin. Käväisin sivuillasi ja jäin miettimään, olikohan sittenkin tarkoituksesi kommentoida Mummo matkalla - nimistä blogia, koska huomasin että mainitsit siitä sivuillasi?? Mutta kiva kun kommentoit minun kirjoitustanikin!
PoistaOnpa siellä jo lumetonta. Minäkin odottelen kevättä kuumeisesti, mutta meillä on vielä maa valkeana.
VastaaPoistaMinä pistin auringonkukan siemeniä multaan, liian aikasin vissiin.