perjantai 24. lokakuuta 2014

Tyyntä ja tuulta


Rakastan merta - kuten olen aiemminkin todennut, ainakin täällä. Kerran pari vuodessa on päästävä merta tuijottamaan. Mieluiten valtamerta, mutta paremman puutteessa Välimerikin käy. 

Todellista valtamerta en ole saanut montaa kertaa tuijottaa. Pari kertaa Thaimaassa Intian valtamerta ja kerran 1990-luvun alussa Atlanttia, kun käytiin Ukin kanssa tervehtimässä Parasystävää, joka miehineen työskenteli pari vuotta Washingtonissa. Silloin vietimme ikimuistoisen pitkän viikonlopun heidän kolmilapsisen perheensä sekä Anna-Leenan ja Stephanin kanssa itärannikon Virginia beachilla.

Toisaalta...   Unohdan, että myös Kanarian saarten ja eteläisen Portugalin meri on Atlanttia. Ja niissähän on tullut käytyä. Merta tuijotettua ja rantakiviä kerättyä. Monella kokoonpanolla. Unohdankohan sen siksi, että ennakkoluuloisesti ajattelen, että perusturrekohteissa ei voi nähdä mitään niin jylhää ja upeaa kuin ääretön valtameri.

Taas Espanjan Sitgesissä istuin pitkiä aikoja rannalla. Ja lumoonnuin - jatkuvasti ja aina uudestaan. Aamulla auringon noustessa, päivällä siestan rauhassa ja illalla tuulen voimistuessa.


2 kommenttia:

  1. Lumoutuisin minäkin - ja lumouduin näiden kuvien katselemisesta.
    Olet onnellinen, kun sait tilaisuuden vain istua ja katsella, kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain iloa ikääntymisestä, ei enää pikkulapsia vahdittavana eikä työkiireitä... Vaikka täytyy heti perään sanoa, että nautin niistäkin päivistä ja ehkä jopa kaiholla muistelen.

      Poista