Kehuja Marialle

Läheinen voi huonosti - nopeasti noussut kuume, täydellinen voimattomuus ja keuhkot täynnä limaa. Eikun terveyskeskuspäivystykseen Marian sairaalaan. Vähän ennen iltakahdeksaa parkkeerasin auton sairaalan sisäpihalle lähelle ovea. Ensimmäinen ilon aihe: ei auto-ongelmia! Odotustilassa vain jokunen ihminen - jee! Ystävällinen vastaanottonainen kysyi henkilötiedot ja 10 minuutin kuluttua pääsimme kokeneentuntuiselle, keski-ikäiselle mieslääkärille. Rauhallisesti, mutta ripeästi lääkäri kyseli oireet, tutki ja kuunteli. Otettiin pari verikoetta ja jo vajaa tunnin kuluttua olimme ajamassa takaisin kotiin hoito-ohjeet mukana. Nopeaa ja tehokasta!

Marian käytävillä näin muitakin potilaita. Heitä kohdeltiin ystävällisesti ja kunnioittavasti. Opastettiin kärsivällisesti. Hyvä Maria! Saattaja sai olla potilaan mukana koko ajan. Toisin oli pari vuotta sitten Jorvin sairaalassa, jonne vein keuhkokuumeeseen sairastuneen, yli 80-vuotiaan äitini. Jouduin jättämään äkillisen sairauden väsyttämän ja sekoittaman vanhan äitini sairaalan ovelle. "Saattajat eivät pääse odotustilaan", sanottiin topakasti ja töykeästi. Ja ovi vedettiin kiinni.

Toisin oli myös Mariassa joitakin vuosia sitten, kun olin ambulanssilla saattamassa läheistä, jolla epäiltiin äkillistä aivoverenkierronhäiriötä. Lauantai-ilta oli pitkällä ja päivystystilassa rähinöi useita sekavia humalaisia yhtä sekavien saattajien kanssa. Kukaan ei kysynyt pitkään aikaan läheiseni voinnista. Naapurilavetilla makaava mies oksensi toistuvasti lattialle eikä oksennusta ehditty siivoamaan. Pitkän odottelun jälkeen läheiseni tutki ulkomaalainen lääkäri, joka ei osannut suomea ja vain auttavasti englantia. Oli turhauttavaa ja pelottavaakin, kun ei ymmärtänyt, mitä tutkittiin ja miksi. Onneksi läheinen parani täysin. Mutta silloin ajattelin, että toivottavasti en itse joudu koskaan Marian päivystykseen.

Onneksi tortai-iltana sain korjaavan kokemuksen!

Pros&Cons

Barcelonan läheisessä Sitgesin rantakaupungissa parasta oli vuodenaikaan nähden uskomattoman upea ilma. Hellettä - varjossakin tarkeni lyhythihaisessa. Hienoa oli myös Sitgesin puhtaat ja rauhalliset hiekkarannat. MERI. Ja pari kivaa kävelyreittiä naapurikaupunkeihin.

Myös hotelli oli onnistunut. Nappasin sen jostain blogista, jota en harmikseni enää löydä. Barcelonaa tunteva nuori kertoi suosittelevansa kyseistä hotellia usein vanhemmilleen. Rantakadulla sijaitsevan Subur-hotellin (täällä) merinäköalahuoneissa hinta-laatusuhde on kohdallaan. Esteetön näkymä merelle ja auringon nousuun. Parisänkyä jäin kaipaamaan. Sivukaduille avautuvat huoneet näyttivät aika pimeiltä ja synkeiltä. Hyvä ja runsas buffee-aamiainen oli saatavilla lisämaksusta. Mummillehan aamiainen on päivän tärkein ateria tai ainakin toiseksi tärkein. Ainakin jos sen saa nauttia aamukahdeksalta ulkoterassilla. Koleasta syksystä tulevalle suomalaiselle lisäplussaa.

Barcelonassa viivähdettiin vain pari tuntia. Sykähdyttävintä oli värikäs ja sykkivä kauppahalli - Gaudit ja kauppakadut on koluttu aiemmin. Barcelonassa Ukki söi ravintola Cherissä (täällä) elämänsä parhaan tonnikalatartarin avocadopedillä maustettuna omenalla ja inkiväärillä. Sangriaa ei ehditty maistaa, mutta paikallinen cava oli hyvää ja kylmää.

Olimme matkassa maanantaiaamusta torstaiaamuun. Kolmessa päivässä ehtii paljon, usein riittävästi. Ja sopii elämäntilanteeseemme ja aikatauluihimme. Kotiin on kiva palata!

Siskon huvit

Hangossa huilitaan.

Veikeä fusku

Hidas - hidas - nop - nop. Lyhyt taka-askel, jalkaterän rullaus - tärkeää - ja polvissa niiaava jousto. Ja sitten vain viejää seuraamaan. Kun avo-ote, kädet alhaalla. Ohjaaja sanoi, että askeltamiseni on kaunista ja pehmeää, mutta jalan nostot voisivat olla terävämpiä. Yritin muuttaa askellustani ja tietenkin sekosin heti. Yhdessä tuumattiin, että ehkä rauhallinen askeltamiseni istuu paremmin mummi-ikäiselle.

Fuskussa pysyn jo aika hyvin viejän perässä ja pystyn seuraamaan erilaisia viejiä. Tänään tosin neuvoin paria viejää - onneksi jäi vain pariin. Toinen ihan selvästi kerjäsi ja toivoikin sitä, mutta toinen olisi ehkä halunnut olla ilman neuvojani. Tähän asti olen visusti ollut neuvomatta - jopa viejän pyytäessä. Sitä linjaa pitää jatkaa, sillä herkästi opastus jää päälle ja neuvoo seuraavaakin. Eli tanssin vain viejän tahtiin - outoakin vientiä seuraten.

Tavanomaisimmat kädenalitukset, rusetit ja pikkukikkailut ovat jo tuttuja. Nyt kokeiltiin paria rytmirikkoa: avo-otteesta pyörähdys kainaloon (yksi, kaksi, nopnop), pyörähdys toiseen kainaloon (hidas, nopnop, hidas) ja jatkuu taka-askeleella ja pyörähtäen käden ali (nopnop, hidas, hidas). Ja toinen: ristiote ja naisella oik. päällä, pyörähdys miehen vas. kainaloon, jolloin kädet toistensa kaulalla (yksi, kaksi,nopnop), pyörähdys oik kainaloon kädet kaulalla (yksi, kaksi, nopnop), mies irroittaa oik käden naisen oikeasta ja ottavat uuden otteen naisen vas kainalon alta, vas kädet irroitetaan ja nainen pyörähtää oik kätensä alta (hidas, hidas, hidas, hidas), minkä jälkeen jatketaan normaalisti.

Leikkisä tanssi, jossa hulluttelu sallittua - jopa suositeltavaa. Entisestä pilkuntarkasta virkanaisestakin voi ikääntyessä kehkeytyä nautiskeleva brimadonna!

Leffa makuuni

Ukki on koiratyttöjen - Murun ja Chloen - kanssa viikonlopun mökillä. Mummi jäi kaupunkiin ja päätti rällästää. Meni elokuviin - yksin. Ja nautti!

Tracks on elokuva makuuni. Pääosassa fantastinen australialainen Mia Wasikowska (s. 1989), johon ihastuin jo Terapiassa-sarjan nuorena naispotilaana. Wasilowska näytteli myös riemastuttavassa Annette Beningin ja Julianne Mooren tähdittämässä The Kids Are All Right -elokuvassa (2010) naisparin teini-ikäistä tytärtä.

Tracks-elokuva (ohjaaja John Curran) kertoo tositarinan 27-vuotiaasta Robyn Davidsonista, joka kävelee Australian autiomaassa 2700 km seuranaan vain neljä kamelia ja rakas Digity-koira. Nykyään 64-vuotias Davidson muistelee 1977 tekemäänsä yhdeksän kuukautta kestänyttä vaellustaan ja matkasta kirjoittamansa kirjan saamaa maailmanlaajuista julkisuutta täällä.

Australiassa kuvattu elokuva on eräänlainen road movie, jossa pääosassa on matkanteko, ihmisen ja eläimen suhde sekä hienot autiomaakuvaukset. Elokuva kannustaa heittäytymään ja ottamaan riskejä sekä korostaa "tavallisenkin" ihmisen mahdollisuutta valita oma suuntansa elämässä.

Elokuva, jonka voisin katsoa heti uudestaan!

La Boqueria

Rakastamme molemmat Ukin kanssa kauppahalleja ja vihannes- ja kalatoreja. Joten ei matkaa ilman halli- ja/tai torivisiittiä. Ja Barcelonassahan se on must, vaikka hallifriikki ei olisikaan. Ydinkeskustassa oleva iso ja värikäs kauppahalli La Boqueria on yksi kaupungin lähes 40 ruokahallista (täällä). Muista ruokahalleista blogeissa on kehuttu ainakin El Bornin Sante Caterinaa ja Concepcion hallia Eixamplen alueella. Kuka kaiken ruokamäärän ostaa?

Nykyään La Boquerian hallissa on lähes 500 kojua, joissa myydään kaikkea mahdollista tuoreruokaa. Varsinkin kalatiskit ovat uskomattoman monipuolisia. Olemme Ukin kanssa käyneet hallissa kerran aikaisemmin, mutta ilmeisesti piipahdimme vain etuosassa (olikohan Mummi äksytuulella?), koska muistikuvissani halli oli paljon vaatimattomampi. Nyt halli riemastutti valikoimallaan, väreillään ja tuoreudellaan. Ihmisiäkin sopivasti. Mummihan kammoaa töniviä ja kiilaavia ihmismassoja.

Tarkoituksemme oli kävellä laitakaupungille lounaalle, mutta toisin kävi. Hallin laidalla vapautui juuri sopivasti kahdenhengen pöytä, jossa oli kutsuva sinivalkoinen pöytäliina ja mukavasti häärivät leidit. Kaiken päälle kutkuttava äyriäislista ja aitiopaikka tuijottaa ohikulkijoita. Saatiinkin ihania tuoreita kampasimpukoita, grillattuja isoja katkarapuja ja kylmää roseeta. Istuttiin ja nautittiin.

Pieni karvas maku tosin jäi laskusta. Taisi täti huijata, kun 6 kampasimpukkaa, 12 katkarapua ja 3 lasia talon roseeta maksoi yli 60 euroa. Etenkin kun seinälistan mukaan Mummi laski satsin hinnaksi noin 35 euroa. Mutta onneksi se ei pilannut hyvää tuultamme. Hymyiltiin ja kiitettiin - ilman tippiä.

Tyyntä ja tuulta

Rakastan merta - kuten olen aiemminkin todennut, ainakin täällä. Kerran pari vuodessa on päästävä merta tuijottamaan. Mieluiten valtamerta, mutta paremman puutteessa Välimerikin käy. 

Todellista valtamerta en ole saanut montaa kertaa tuijottaa. Pari kertaa Thaimaassa Intian valtamerta ja kerran 1990-luvun alussa Atlanttia, kun käytiin Ukin kanssa tervehtimässä Parasystävää, joka miehineen työskenteli pari vuotta Washingtonissa. Silloin vietimme ikimuistoisen pitkän viikonlopun heidän kolmilapsisen perheensä sekä Anna-Leenan ja Stephanin kanssa itärannikon Virginia beachilla.

Toisaalta...   Unohdan, että myös Kanarian saarten ja eteläisen Portugalin meri on Atlanttia. Ja niissähän on tullut käytyä. Merta tuijotettua ja rantakiviä kerättyä. Monella kokoonpanolla. Unohdankohan sen siksi, että ennakkoluuloisesti ajattelen, että perusturrekohteissa ei voi nähdä mitään niin jylhää ja upeaa kuin ääretön valtameri.

Taas Espanjan Sitgesissä istuin pitkiä aikoja rannalla. Ja lumoonnuin - jatkuvasti ja aina uudestaan. Aamulla auringon noustessa, päivällä siestan rauhassa ja illalla tuulen voimistuessa.

Kävelyä Sitgesissä

Tykkäämme kumpikin Ukin kanssa kävelystä ja kevyestä vaeltamisesta. Kaupunkilomilla kävelemme yleensä itsemme kipeiksi ilman kummempaa päämäärää. Joskus valitsemme matkakohteen yksinomaa vaellustarkoituksessa, jolloin päivät kuljemme kevytreput selässä etukäteen tutkittuja vaellusreittejä. Useimmiten päivämatkoja, joilta palaamme kävellen tai bussilla takaisin yöpymispaikkaamme. Näin on tehty mm. Madeiralla, Korfulla, Teneriffalla, Etelä-Ranskassa ja Italian Rapallossa. On yllättävää, miten monesta turistipaikasta löytyy upeita ja hyvin merkattuja vaellusreittejä karttoineen.

Joskus teemme loman yhteydessä yhden tai pari lyhyttä kävelypyrähdystä ympäristöön, kuten eilen Sitgesissä. Olimme netin avulla selvittäneet, että Sitgesistä kulkee merkattu polku viereiseen Vilanovan kaupunkiin. Rauhallisen, pitkän aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään reitin alkupäätä kaunungin eteläpuolelta. Reitti on noin 7 km pitkä ja kulkee koko ajan rantaa pitkin. Helppo, vaikka kivikkoinen polku. Vastaan tuli pari muutakin kulkijaa. Useita pieniä hiekkarantoja, mutta ainakaan lokakuussa ei yhtään kuppilaa. 

Vilanovasta voi halutessaan kävellä toista kautta takaisin Sitgesiin. Me valitsimme tällä kertaa junan, joita kulkee noin puolen tunnin välein. Kiva ja karu kävelyreitti, josta meri näkyy lähes koko matkan. 

Kävely Sitgesistä Vilanovaan on merkattu sinisellä.

Camp Nou

Once in a lifetime! Kävimme tiistaina Ukin kanssa Barcelonan jalkapallostadionilla Camp Noulla katsomassa Mestareiden liigan matsin Barcelona - Ajax. Ottelu alkoi 20.45, mutta olimme - kuten moni muukin - hyvissä ajoin paikalla. Istuimme tukevasti penkeillä jo 1,5 tuntia ennen ottelun alkua. Eikä Mummi ehtinyt yhtään pitkästyä. Seurasimme hykerrellen ja silmät ymmyrkäisinä valtavan stadionin vähittäistä täyttymistä ja turistikatsojien innostusta sisääntullessa ja selfie-räiskintää.

Meillä oli erittäin hyvät paikat katetun pitkän sivun (tribuna) keskeltä toisessa katsomokerroksessa heti kutsuvierasaition takana. Saimme seurata lähietäisyydeltä fanien innostusta, kun aitiossa pyöri hollantilaisia (mm. Ajaxin ja Mancester Unitedin ex-maalivahti van der Sar) ja espanjalaisia (mm. Barcan ex-kapteeni Puyol) pelaajia sekä Katalonian pääministeri Artur Mas. Ja outo Dalai-Laman näköinen tyyppi? 

Camp Nou (avattu 1957) on Euroopan suurin jalkapallosatadion, jonne mahtuu lähes 100.000 katsojaa. Olikin yllättävää, miten rauhallisesti ja sujuvasti kaikki toimi, vaikka katsomo oli lähes täynnä. Pääsimme suoraan sisään omille paikoille ja ottelun loputtua ulos jonottamatta. Kävin kahdesti myös vessassa - ilman jonotusta! 

Olin myös yllättynyt, miten hyvin keskikatsomosta näki - koko kenttä pelaajineen oli kuin tarjottimella silmien edessä. Toki kaipasin suomalaisten urheilutoimittajien selostuksia ja telkun toistoja maaleista ja muista huippuhetkistä. Mutta kokemus oli rahan väärtti! Ja tunnistin Messin, Iniestan ja Neymarin. Ja tietenkin jo Ajaxin jaloitellessa huomasin nelosen eli Moisanderin.

Otteluhan päättyi (tietenkin) 3 - 1 Barcelonan voittoon. 

Vaikka Moisander jahtasi väliin onnistuneestikin Messiä.

Lento lämpöön

Lähdettiin kotoa 4.30, Helsinki-Vantaalta 6.15 ja saavuttiin Barcelonan lentokentälle 9.10. Kentältä jatkettiin paikallisbussilla Sitgesiin, jonne ehdittiin jo yhdentoista aikoihin. 

Mummilla hirmuinen nälkä, kun koneessa tarjottiin vain pieni kalkkunasämpylä eikä Mummin odottamaa aamiaista. Sitgesissä istuttiinkin pakaasien kanssa ensimmäiseen vastaan tulleeseen kapakkiin ja herkuteltiin  auringossa roseviinillä ja iberico-kinkulla. Ja nautittiin etelän lämmöstä. Sananmukaisesti, sillä mittari näytti jo aamupäivällä +23 astetta. Iltapäivällä jopa uitiin meressä Ukin kanssa. Onneksi oli pakattu uimapuvut mukaan, vaikka muuten ei helteeseen oltu varauduttukaan.

Sitges on 20.000 asukkaan rantakaupunki noin 35 km Barcelonasta etelään. Ihanien loivien hiekkarantojensa takia kesäsesonkina täynnä sekä espanjalaisia että ulkomaalaisia turisteja. Nyt sesongin ulkopuolella sopivan rauhallinen. Näkee jopa alkuperäisasukkeja. Ja koiria - kaikenrotuisua ja -kokoisia. Eikä yksikään hauku! 

Jussi 85v

 Ainolan lainahöyhenissä.

Äitimuorin Poikakaverin lapset perheineen järjestivät isälleen synttäribrunssin. Etuajassa, sillä samalla juhlittiin myös Poikakaverin isosiskon 90 vuotisia ja pikkuveljen 80 vuotisia. Perhepiirissä, joten mahduttiin hyvin mukavan espoolaisen kahvila Peroban tiloihin.

Kuusi aikuista lasta muistelivat kaikesta kiinnostuvaa ja uuden tutkimiseen innostavaa isäänsä lämmöllä. Kiiteltiin Ukkia, Ukkoa ja Ukki-pukkia, joka oli isänä aina menossa, mutta ollessaan lastensa kanssa kuunteli ja oli vahvasti läsnä.

Seurustelumumminkin - kuten juhlakalun lastenlapset Äitimuoria kutsuvat - lapset viihtyivät!

Lontoontyttö yllätti

Espoon Emma

"Ihan kuin olisi lauantai", sanoi Ukki kun kahdeksan jälkeen kotiuduimme leffasta. Ja jatkoi: "Kun ollaan tehty kaikkea kivaa."

Puolelta päivin lähdimme Juniorin ja Lontoontytön kanssa Emmaan eli Espoon modernin taiteen museoon. Mummi ja Ukki ekaa kertaa. Liikkeelle meidät sai Lontoontyttö - ahkera näyttelyissä kävijä - ja unkarilainen Victor Vasarely (1906-1997), jonka hauskoja optisia maalauksia museossa on näytteillä tammikuuhun asti. Samalla tutustuttiin myös Emman upeaan näyttelytilaan ja kiinnostavaan perusnäyttelyyn. Etenkin Lontoontyttö viehättyi mm. Kari Cavenin moderneista ja leikkimielisistä teoksista.

Seuraavaksi päädyimme mutkien jälkeen syömään AlppilanTori-nimiseen ravintolaan Kulttuuritaloa vastapäätä. Ukki muisteli syöneensä siellä kesällä Opiskelijapojan kanssa herkullisen pasta. Paikka olikin kotoisan miellyttävä. Nuoret saivat hyvät kasvishampurilaiset avokadolla, Mummi tavanomaisen päivänsalaatin ja Ukki pettymyksekseen kuivat ja mauttomat lihapullat. Ehkä kuitenkin kokeillaan vielä toiste - paikan mukavan fiiliksen ja jo suljetun kesäterassin takia.

Lopuksi menimme katsomaan kehutun, lähes kolmituntisen Boyhood-leffan, joka kuvaa arkista ja monimutkaista perhe-elämää ja pojan kehitystä lapsesta opiskelijaksi. Mielenkiintoiseksi elokuvan tekee sen tekotapa. Leffaa on kuvattu 12 vuoden ajan samojen näyttelijöiden kanssa eli näyttelijät vanhenevat oikeasti katsojan silmien edessä.

Ja elokuvateatterin aulassa istui pinkkiin kevyttoppikseen pukeutunut keski-ikäinen nainen - neljäs viikon sisällä (täällä).

Tapio Wirkkalan Bollet (Murano 1966)

Vuosi kuvina 15.10

Pilvistä, hämärää ja vain +5 astetta eli viimeinkin lokakuun sää. Nyt on muuten koossa kaikki 12 valokuvaa eli yksi kuva samasta paikasta kerran kuussa vuoden ajan. Lähipäivinä laitan kaikki kuvat nähtäväksi samaan postaukseen. Nyt ne löytyvät Vuosikuvina-tunnisteen alta.

Naiset pinkissä

Ostin viime perjantaina Punavuoren KaunisVeera-nimisestä käytettyjen vaatteiden kaupasta pinkin värisen ohuttoppatakin. Ihastuin väriin - valaisee pimenevää syksyä ja piristää mieltä - ja oli tosi hyvässä kunnossa. Ja entinen vuosia sitten hankittu luonnonvalkoinen alkoi olla jo aika nuhjaantunut.

Mutta... Pari muutakin naista näyttää ihastuneen väriin. Perjantain jälkeen olen nähnyt jo kolme keski-ikäistä naista, joilla on ollut päällä juuri samanvärinen - heleä pinkki - kevyttoppis: ensimmäinen perjantaina metrossa, toinen lauantaina Salon kirppiksellä ja kolmas eilen tanssitreeneissä.

Metroa käyttävät, tanssia rakastavat kirppisluuhat näyttävät pitävän pinkistä!

Buggia

Askelletaan tasatahtia koko jalalla vierittäen päkiöiden kautta. Eteenpäin astuttaessa nainenkin voi ottaa kanta-askeleita. Letkeästi maata kohti. "Sillai kun lapsena poljettiin heinäkasaa", sanoi joku kokeneimmista. Mutta kun Mummi ei ole lapsena polkenut heinäkasaa. Siksi oikean poljennon löytyminen varmaan tuottaakin vähän vaikeuksia. Ehkä helpompi on yrittää toteuttaa Juhani Tahvanaisen ohjetta "kissamaisesta liikkumisesta".

Oikea, vasen, oikea, vasen - yks, kaks, kolme, neljä ja alusta. Nainen alkaa oikealla jalalla taakse (lyhyt askel) kääntäen hieman kroppaansa, vas astuu paikallaan, oik hieman eteen ja vas taas paikallaan. Naisen astuessa taakse myös mies astuu taakse ja naisen astuessa eteen mieskin astuu eteen. Eli taakse, eteen, taakse, eteen jne.

Tasatahtista kävelyä viejän pyörittäessä. Hyvä jäntevyys koko kehossa, jolloin vienti on helpompaa. Jäntevänä, vaan ei pökkelönä! Naisen kyynervarret suorassa kulmassa edessä, kämmenet alaspäin. Nainen pitää käsiään koko ajan tässä asennossa odottamassa miehen ohjausta - nainen ei oma-aloitteisesti tartu miehen käteen.

Pyörivässä buggissa alussa lyhyt(!) ykkösaskel oikealla taakse, pitkä kakkosaskel vas jalalla vas viistoon, pitkä kolmosaskel oik jalalla eteenpäin ja lopuksi vas jalka tiukasti oik viereen kääntyen miestä kohti. Taikka ykkönen lyhyt oik taakse, kakkonen lyhyt vas sivuviistoon, kolmonen pitkä oik eteen sivuviistoon ja nelonen pitkä vas taakse kääntyen miestä kohti. Eli vaihtoehtoja on useita. Ja eikun uudelleen!

Etenevässä buggissa nainen voi kiertää miehen ohjauksessa miehen oik puolelta kääntyen nelosella miestä vastaan ja palaa takaisin paikalleen pyörähtäen miehen editse toiselta puolelta kääntyen kolmosella. Tämän jälkeen mies työntää/ohjaa naisen oik kädestä naisen etenevään pyörimiseen yks, kaks, kol, nel. Ja mies seuraa perässä.

Buggitreenit jatkuu torstaina - onneksi, sillä vielä on petrattavaa. Muista avo-otteessa kädet vyötärön alapuolella ja ranteet alhaalla!

Ihme lokakuu

Perjantaina ulkona varjossa oli +16,5 astetta ja

mökkitiellä yksinäinen lupiini loisti hehkeämpänä kuin keskikesällä.

Onko lämpimästä lokakuusta tulossa maan tapa (täällä)?

Miehet mökillä

Pikkumiehet Ukin ja Mummin ilona. Menossa mukana Opiskelijatyttö ja Juniori ja extrailona Lontoontyttö, joka viettää lokakuisen viikon Suomessa. Miehillä mökkireinot: Ukilla kovalla rahalla kaupasta ja pikkupojilla Salon kirppareilta - koko 29 maksoi kesällä 2,5 euroa ja koko 25 tänään puoli euroa. 

Ongittiin sinttejä ja kerättiin metsästä suppilovahveroita ja rannasta viimeiset kanttarellit. Kiikaroitiin järvellä kelluvaa tynnyrisaunaa - ensimmäinen mökin 30-vuotisessa historiassa. Ihmeteltiin aikaista hämäryyttä ja ihasteltiin upeaa kuuta. Pöydässä savukalaa, uunijuureksia ja puolukkapiirakkaa.

Lontoosta kotiin

Tiistai-iltana jo palattiin. Lähtöpäivänä Mummi halusi vielä käydä japanilaisen UniQlon myymälässä Oxford Streetillä ja tytöt viereisessä theOtherStories-kaupassa. Mummi löysikin ihanan pitkän höyhenenkevyen hupullisen toppatakin, mutta tytöille reissu jäi lähinnä katseluksi. Äitiänsä kriittisempiä ostajia - onneksi. Opiskelijatyttö tallusteli tyytyväisenä aiemmin Sohosta ostamissaan DrMartinsin paksupohjaisissa kävelykengissä.

Lounaalla kävimme Knigthbridgessä japanilaisessa Chisoussa, johon ihastuimme kesäkuussa (täällä). Nyt petyin ruokaan ja laatuun. Olen saanut Helsingin japanilaisissa pääosin parempia susheja kuin nyt sain Chisoussa. Olisi pitänyt uskoa Lontoontyttöä, että ei saa rikkoa hyvää ruokamuistoa. Odotukset ovat usein kasvaneet liian suuriksi ja pettymys usein väistämätön. Näin Chisoun kanssa kävi. Harmi, kun tärvelin hyvän ruokamuiston!

Mutta suklaacookies piti vielä ostaa matkaevääksi. Makeita ja pehmeän sitkeitä - heikkouteni. Olisivat edes kalliimpia, niin olisi helpompi kieltäytyä.

Work in London

Details in Oxford

Christ Church collagen yksi koristeovi latinankielisine teksteineen: 

Fama semper vivit (May his/her fame last forever)

Kaivonkansi Oxfordissa.

Vinkin brittiläisten kaivonkansien kuvaamiseen sain London Happens -blogista (täällä).

Yksi Christ Church collagen seiniin kiinnitetyistä muistolaatoista kiinnitti huomioni, koska laatassa mainittu Green oli käynyt yliopistoa 1960-luvulla eikä 1900-luvun alussa kuten useimmat muissa laatoissa muistetut ihmiset. Googlatessa (täällä) ilmeni, että William Green työskenteli armeijan lentäjänä ja kuoli 43-vuotiaana hävittäjäkoneen harjoituslennolla. 

Walk in Oxford

Sade-ennusteista huolimatta päätimme maanantaina toteuttaa suunnitelmamme ja matkustaa päiväksi Oxfordiin, joka sijaitsee 80 km Lontoosta luoteeseen. Tavallisesti kaupunkiin pääsee useita kertoja tunnissa bussilla tai junalla Paddingtonin asemalta, mutta matkapäivänämme Paddingtonin vaihdehässäkän takia aseman koko junaliikenne oli pysähdyksissä pitkälle iltapäivään, joten jouduimme kiertämään pienempien asemien kautta parilla junavaihdolla. Tulipahan tehtyä maaseutukierros, kuten konduktöörimme totesi perienglantilaisella ystävyydellä.

Oxford on todella vierailun väärtti - sateessakin. Vanhoissa rakennuksissa huokuu sivistys ja kaupunki vilisee koulupukuihin pukeutuneita lapsia ja nuoria. Vaikka aurinko olisi ollut mukavampi matkakumppani, niin sadekaan ei liiaksi haitannut, sillä pahimmat kuurot osuivat junamatkojen ja lounaan aikaan - söimme hyvän ja sopivan rasvaisen fish&chips -pubiannoksen opiskelijoiden ja turistien keskellä.

Oxfordissa on noin 150 000 asukasta, joista neljännes on opiskelijoita. Kaupunki elää yliopiston ympärillä ja keskellä. Oxfordin yliopisto on vanhin (750v) englanninkielinen yliopisto ja siihen kuuluu 38 erillistä collagea, joilla kullakin on omat asuinkampuksensa, opinto-ohjelmansa ja perinteensä. Joidenkin collageiden yhteiset tilat ovat avoimia myös vierailijoille. Me kiertelimme Christ Church collagessa (650 opiskelijaa), joka on yksi tunnetuimmista ja suurimmista Oxfordin collageista. Sen ruokasalissa ja muissa tiloissa on kuvattu useita Harry Potter -elokuvien kohtauksia. 

Turistit pääsevät töllistelemään mm. Christ Church collagen sisäpihoja ja upeaa vanhaa ruokasalia (400 istumapaikkaa), jos sali on vapaa - onneksemme oli. Opiskelijat syövät pitkissä pöydissä kahdesti päivässä muotokuvien koristamien korkeiden seinien suojissa. Nytkin banaanit ja päärynät odottivat sivupöydillä lautasille jaeltuina illallissyöjiä. Vartijan mukaan opiskelijoiden on edelleen pukeuduttava illallisille iltapukuun (ymmärsinköhän väärin?). 

Kaupungissa käy 9 miljoonaa turistia vuodessa, joten kesäkuukausina taitaa olla tungosta. Nyt lokakuussa ja tihkusateessa saimme kulkea kujilla aika rauhassa ja ilman jonoja. Ajoittain jopa Mummikin sulautui opiskelijoihin ja vaipui muistoihin...

Sun in London

Sunnutaina Lontoo kylpi auringossa. Ja me naiset nautimme. Hyvin nukutun yön jälkeen (aikaerosta huolimatta Mummikin veteli sikeitä yli seitsemään) hörpittiin kahvia ja paahdetut juustoleivät sivukadun kolmepöytäisessä kuppilassa. Loppupäivä täyttyi kirpputorista, jokiristeilystä ja kävelystä. Illalla herkuteltiin Hackneyssa ihanassa, puheensorinan täyttämässä italialaisessa Lardo-pitseriassa, jonka hinta-laatusuhde oli lyömätön: elämäni ehkä parhaat simpukat, napakymppipizza (kukkakaalia, pinaattia, gorgonzolaa ja saksanpähkinää) ja taivaallinen tiramisu.

Suositan kaikille Lontoon kävijöille tutustumista 14 kilometrin pituiseen Regent-kanavaan (Regent canal), joka kiemurtelee Thamesin pohjoispuolella ja on tätä kapeampi, rauhallisempi ja kauniimpi. Se kulkee Viktoria-puistosta Regent-puistoon ja täältä edelleen idylliseen LittleVeniceen. Kanavan rantoja voi kävellä tai pyöräillä vuokrapyörillä ja tutkia kanavaa ympäröivää luontoa ja kanavan partaalle rakennettuja asuintaloja tai vakoilla mielenkiintoisten asuntoveneiden elämää. Ympäri vuoden on myös mahdollista matkustaa vesibussilla LittleVenicestä Camdeniin tai päin vastoin (täällä).

Rain in London

Lauantaina satoi heti aamusta. Suuntasimme sateenvarjojen kanssa Itä-Lontoon toreille, nautimme aikaisen salaattilounaan with London ale täydessä kahvilassa muiden vielä syödessä pitkää lauantaiaamun brunssia. Aikaisen herätyksen ja aikaeron takia olimme Opiskelijatytön kanssa kuitenkin jo lounaan tarpeessa. Ja oli ihanaa päästä hetkeksi kuivattelemaan farkkuja, jotka sateenvarjosta ja Mummin hyvistä kengistä huolimatta brittisade oli kastellut.

Loppupäivän jatkoimme vaeltelua, tutkimme pari kauppaa (Opiskelijatyttö osti Dr.Martensin vankat kävelykengät - klassikko kuulemma) ja pakenimme sadetta Lontoon busseihin. Mummi valitsee Lontoon lomilla aina mieluummin bussin kuin metron, vaikka onkin hidasta, mutta kakskerrosbussin yläkerran ikkunoista on hurmaavaa seurata monikansallista vilskettä - sade ei lontoolaisia pelästytä.

Tyttö vilkuili netin sääennusteita ja toisteli, että viideltä pilvet kaikkoavat! Mummin epäilyjä uhaten taivas kirkastui täysin tasan viideltä. Onneksi, sillä lauantai-iltaisin lähes kaikkiin Lontoon keskustan ravintoloihin saa jonottaa - vain kalleimpiin otetaan ennakkovarauksia. Kolmen vartin jonotuksen jälkeen pääsimme Sohon japanilaiseen Koya-ravintolaan herkuttelemaan kalatempuroilla ja paksuilla udon-nuudeleilla. Pieni paikka, ystävällinen isäntä ja hyvä ruoka.

Towards London

Huomenna 7.35 lähtee lento Gatwickin kentälle Lontooseen - lennetään Opiskelijatytön kanssa tervehtimään Lontoontyttöä. Kolme yötä majaillaan tytön olkkari/keittiön lattialla. Tai oikeastaan tytöt majoittuvat lattialla ja äiti saa nukkua oikeassa sängyssä tytön pikkuruisessa huoneessa. Mukavan, mutta vetoisan itälontoolaisen ullakkohuoneiston kolmannessa huoneessa asustaa belgialais-italialainen nuoripari. Mummikin saa pari päivää nauttia kansainvälisyydestä ja kimppa-asumisesta!

Uudessa Matkaopas-lehdessä oli pari sivua Lontoon vinkkejä. Lehdessä mainittiin mm. kolme klassikkopubia, joissa saatetaan vierailla tai sitten ei. Tuomiseksi on pyydetty ruisleipää, villasukkia ja Me Naiset -lehtiä. Ja sehän toteutetaan!

Viimeistä viedään

Aamun aurinkoon laitoin vielä jalkaan ihanat ruusukeballerinat ja kesäisesti ilman sukkia. Taisi olla viimeinen kerta - onhan jo lokakuu! Vastaantulevilla oli syysnilkkuria, talvisaapasta, sormikasta ja toppatakkia. Paitsi yhdellä teinipojalla, joka seisoi bussipysäkillä uhmakkaasti lyhythihaisessa.

Teinistä huolimatta Mummin täytyy varmaan uskoa allakkaa ja jättää kesä ja siirtyä syysvarustukseen - ennen ensimmäistä lumisadetta.