Äidinäiti kiinnostaa

Alma-mummi työssään Helsingissä 1950-luvulla.

Minua kiehtoo sukuni naisten historia, jota edelleen hiljakseltaan kaivellen ja kysellen. Sata vuotta
sitten eli vuonna 1914 Alma-mummi - Äitimuorin äiti - oli 22-vuotias naimaton nainen ja asui ilmeisesti Helsingissä. Hän oli 19-vuotiaana kirjoittanut ylioppilaaksi Kotkan suomalaisesta yhteiskoulusta ja muuttanut sen jälkeen Helsinkiin opiskelemaan. Pikkumummi - kuten me lapset häntä hänen lyhyytensä vuoksi kutsuimme - valmistui lääkäriksi vuonna 1923 eli 13 vuotta ylioppilaaksi tulonsa jälkeen.

Vastavalmistuneena lääkärinä Pikkumummi lähti Berliiniin jatkamaan opintojaan ja valmistui 1925 lastenlääkäriksi. Tämän jälkeen hän työskenteli kaksi vuotta Viipurissa. Berliinissä Pikkumummi oli tavannut suomalaismiehen, jonka kanssa hän meni naimisiin jouluna 1926 ja muutti asumaan Töölöön Helsinkiin.

Kolmeentoista vuoteen Pikkumummin ylioppilaaksi tulosta lääkäriksi valmistumiseen mahtui ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäistyminen 1917 ja tätä seurannut sisällissota. Mitä hänen elämässä tapahtui noina historiallisina vuosina? Oliko hän koko ajan Helsingissä? Miten hän nuorena opiskelijanaisena osallistui tapahtumiin? Lääkäriksi opiskelu ei noinakaan vuosina kestänyt 13 vuotta. Mitä muuta Pikkumummi teki? Miten hän elätti itsensä?

Pitääpä kysyä, mitä Äitimuori ja hänen kaksi myös yli 80-vuotiasta siskoa tietävät ja muistavat äitinsä nuoruudesta.

HS Kuukausiliitteessä alkoi sopivasti Mirkka Lappalaisen ja Ilkka Malmbergin kirjoittama historiasarja, jossa seurataan ensimmäisen maailmansodan aikaa alkaen vuodesta 1914. Ensimmäisen artikkelin mukaan Helsingissä asui 1920 arviolta 140 500 ihmistä. Kaupungissa oli konepajoja, telakka, kutomoita, satama, sokerotehdas. Keskustan kivitalojen välissä ja sisäpihojen varjoissa oli puisia röttelöitä. Oli ahdasta, vuonna 1910 Sörnäisissä 60 % asui huoneissa, joissa eli yli neljä henkeä. Vesiklosetti oli koko Helsingissä vasta runsaalla kolmanneksella.

Artikkelin mukaan naisten ääniä ei juuri kuultu. Naiset olivat äitejä, rakastajattaria ja suvaitsevia vaimoja. 20-vuotias arkkitehtiopiskelija Salme Setälä istui Ekbergillä, juhli Ostrobotnialla aamuun asti ja sai "hermoihinsa" valeriaanaa ja arsenikkia. Millaista lienee ollut 22-vuotiaan, maalta yksin Helsinkiin muuttaneen Alma-ylioppilaan elämä?

Alma-mummi työssään Helsingissä 1940-luvulla.

Alma-mummi (oik.) työssään Viipurissa 1920-luvulla.

Arkipäivä

Kännykän kello herättää puoli kahdeksan, kuten aina (paitsi kesäaikana seitsemältä) - arkena ja sunnuntaina - hyvin ja huonosti nukutun yön jälkeen. Se takaa unen saannin iltaisin. Nuorempana oli toisin, pitkään nukkuminen ei häirinnyt unirytmiä, vaan oli tervetullutta vaihtelua aikaisten työaamujen jälkeen.

Aamupala - EarlGrey-teetä, tummaa leipää ja omena kuorittuna ja viipaloituna - hesarin kanssa. Ukki on herännyt jo viiden jälkeen - leipurin poika - joten hesari on yksin minun. Muru jatkaa vielä aamupisun jälkeen uniaan jaloissani ja sylissäni. 

Varttia vailla yhdeksän olemme molemmat (Mummi ja Muru) valmiita runsaan puolen tunnin aamulenkille. Mummilla välihousut ja Murulla kirppistoppis. Taivas on kirkas ja aurinko kajottaa lupaavasti metsän takaa. Ihanaa, nautimme molemmat. Kierrämme tutun lenkin. Muru juoksee puolet matkasta vapaana ja ajaa innoissaan kahta lumella tallustelevaa varista, mutta tottelee hienosti tänne-kutsua. Mummi on ylpeä pennustaan.

Aamupäivällä vien Murun Kannelmäkeen kasvattajan suosittamalle trimmarille. Kymmenkuinen pysyy toista tuntia rauhallisena kapealla trimmauspöydällä. Ja Mummi on taas ylpeä. Karvan vähetessä Murusta kuoriutuu oikea kääpiösnautseri. Lähtiessä Muru käy puntarilla: vajaa kuusi kiloa.

Kotona keittiön siivousta ja päiväkahvi juustoleipien kanssa. S-marketista banaaneja, leikkeleitä (en saa Juniorin toivomaa herkkusienileikettä), viiliä ja pakkaseen pari litraa Valion vaniljajäätelöä. Kolmen aikaan taas lenkille Murun kanssa. Seuraa kiltisti rinnalla, vaikka matkalla törmäämme toistuvasti lähikoulusta palaaviin juokseviin lapsiin. Auringonpaisteesta huolimatta merenrannalla tuulee niin, että Mummi vetää hupun tiukasti päähänsä.

Puoli viiden aikaan kevyt päivällinen - yksin. Ukki on kuskaamassa jalkavaivasta Junioria harrastuksiin. Kuudeksi Käpylän Karjalatalolle fusku-treeneihin. Fusku on lempitanssejani, mutta osallistun ensimmäistä kertaa jatkotunneille. Opetus etenee vaudilla, enkä aina pysty seuraamaan taitavien kavaljeerien vientiä. Onnistumisen kokemukset jäävät vähiin, ja poistunkin jo kahden tunnin jälkeen. Ehkä alkeisryhmä on sittenkin vielä minun juttuni. Kotona lämmin suihku, ihon rasvaus, iltapala ja telkun töllötystä Juniorin, Murun ja yökylään tulleen Chloe-koiran kanssa. Ukki lenkittää Murun.

Hyvä päivä. Täysin erilainen kuin päivät joitakin vuosia sitten, jolloin aamuksi töihin ja illaksi kotiin. Ja joka välissä lasten pukemista, kuskaamista, ruokkimista, pyllyn pyyhkimistä, satujen lukemista..... Nautin niistä päivistä ja nautin näistä päivistä. Aikansa kutakin.

Kahvia Itiksessä

Itiksen Stokka on muuttanut uusiin tiloihin jo ennen joulua, mutta vieläkin siellä käydessäni eksyn enkä tahdo löytää etsimääni. Tavaroiden järjestys ja rullaportaiden paikat eivät tue minun logiikkaani. Tänään vierailin toista kertaa alakerran herkkuosastolla. Onpahan iso - ja valikoima runsas, monipuolinen ja kauniisti esille asetettu. Jos jotain erikoisherkkua kaipaa, sieltä varmaankin löytää. 

Minulle parasta Itiksen Stokkalla on toisessa(kolmannessa?) kerroksessa oleva Robert's coffee. Pieni ja ensinäkemältä sokkeloinen paikka, jossa kuitenkin on kiva henki, mukavia erityylisiä istumaryhmiä, ilmaiset iltapäivälehdet, ystävälliset myyjät ja hyvä valikoima - ja ainakin aamupäivällä runsaasti tilaa. Kaiken huippuna herkullisen näköisiä ja monenmakuisia kermajätskejä (joku kotimainen pikkufirma), joita meinaan huomenna mennä Äitimuorin kanssa maistelemaan.

Aurinkokin näyttää ihanasti pilkistelevän pilviverhon välistä. Ehkä Murun on aika lähteä Mummia kävelyttämään. Illalla yritän suunnata Malmille paritanssitreeneihin, ja saisin katkaistua yli kuukauden tanssitauon. Laiskuus, kaamosmasennus, joulu ja eräät yllättävät elämän käänteet - todellisia ja tekaistuja syitä taukoon kyllä löytyy enemmänkin.

Tosiasia

"Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä saan elää." 

Näin sanoi Katariina Rautalahti TV1:n Inhimillisessä tekijässä tällä viikolla. Ohjelmassa haastateltiin kolmea eri-ikäistä rintasyöpää sairastanutta naista. Kuuntelin mielelläni ja jopa ihaillen kolmikon rauhallista keskustelua.

Katariinan sanat puhuttelivat minua, sillä viime aikoina olen itsekin miettinyt tavallista enemmän kuolemaa. "Kaikkina muina päivinä saan elää." Kunpa sen osaisi ymmärtää ja sisäistää arkeensa!

Tänään syödään Hakaniemen hallista ostettuja kalkkunan koipia, Ukin sienirisottoa ja Mummin avocadosalaattia. Mukana herkuttelemassa Ukin ja Mummin lisäksi Juniori, Opiskelijapoika sekä (kohta valmistuva) Opiskelijatyttö poikakaverinsa kanssa. Ja jaloissa pyörii Muru nokka tarkkana putoavia herkkupaloja vahdaten.

PS. Avocadosalaatti vaihtui päärynä-sinihomejuustosalaattiin, sillä "syöntikypsät" avocadot olivatkin kivikovia. Onneksi päärynät olivat sopivan pehmeitä.

Helppoa?

Iltalehden laatiman ravitsemussuositusten kansantajuisen yhteenvedon mukaan uusien ohjeiden noudattaminen näyttää tosi helpolta. Selkeä lista, mitä lisätä ja mitä vähentää. Mutta! Ruokatottumusten muuttaminen on yllättävän vaikeaa, vaikka olisi järki- tai terveysperusteita.

Lisää! -sarakkeesta syön paljon hedelmiä (pääasiassa omenia ja banaaneja - pitäisi monipuolistaa) ja kalaa (kiitos kalasta tykkäävän Ukin). Rakastan sitrushedelmiä ja hotkisin appelsiineja, mandariineja ja greippejä, mutta kun iho alkaa välittömästi kutista ja punoittaa. Ja nyt on alkanut tuntua, että jopa omenatkin ärsyttävät, etenkin silmäluomia. Harmi! Marjoja (mansikka ja vadelma) ahmin kesällä, mutta talvella niitä ei tule syötyä. Viimevuosina olen lisännyt pähkinöiden ja siementen (auringonkukka ja pinja) käyttöä - lähinnä salaatteihin ja viilin päällä. Kasviksia ja palkokasveja syön liian vähän - kukkakaalia ja herneitä kesällä ja syksyllä.

Vaihda! -sarakeen ohjeista noudatan kasviöljyjen ja levitteiden käyttöä. Kahviin laitan rasvamaitoa, muuten käytän pääosin vähärasvaisia juustoja (10-15% polar) ja viiliä. Usein sorrun tosirasvaisiin erikoisjäätelöihin (heikkouteni) ja välillä herkuttelen rasvaisilla juustoilla (luostari ja sinihomejuustot). Rakastan myös pastaa, etenkin Ukin ihania risottoja. Samoin herkuttelua vaaleilla leivillä ja pullilla (tuore iso voisilmäpulla, aah) pitäisi vähentää. Tykkään kyllä ruisleivästä, mutta viimevuosina se on alkanut ärsyttää vanhan suolistoa. Harmi sekin.

Vältä! -sarakkeen punaista lihaa syön vuosivuodelta vähemmän ja alkoholia käytän kohtuudella. Suolaa voisin edelleen vähentää. Suurin ravitsemusongelmani on rakkauteni makeisiin jälkkäreihin ja piirakoihin. Onneksi karkkeja (salmiakkikalat, susupalat) tulee napsittua harvoin. Leffaan mennessä kerään yleensä pussin varmuun vuoksi (jos herkkuhimo yllättää), mutta usein tuon sen koskemattomana kotiin nuorisolle. 

Kaukokaipuu

Tammikuun Mondo-lehdessä listataan vuoden 2014 kiehtovimmat matkakohteet. Parhaaksi rantakohteeksi mainitaan Länsi-Thaimaan Ko Kradan: "Hiekka on valkoista, meri turkoosia eikä viidakon peittämällä pikkusaarella ole ainoatakaan moottoriajoneuvoa." 

Tässä paratiisissa me aloitimme Thaimaan lomamme neljä vuotta sitten - Esikoisen järjestämällä omatoimimatkalla. Mutta ensin piti lentää Bangkokista puoli tuntia Trangiin, ajaa taksilla lentokentältä tunti satamaan, satamasta tunti veneellä saarta kohti ja lopuksi kahlata veneestä rantaan - rinkat selässä (laituria ei ollut ja vain pitkähäntäveneet pääsivät rantaan asti). Mutta perillä odotti hiekkaranta ja hiljaisuus, jonka rikkoi vain meren äänet. Ja vain kourallinen muita ihmisiä. Paljon muuta saarella ei ollut - eikä tarvinnut.

Joulun kukkia

Joulukukkani jatkavat kukkimistaan, vaikka himottaisikin jo ostaa uusia tulppaaneja henkimään kevättä. Joulu on pitkällä takana, mutta kukat vain kestävät ja kestävät. Jopa niin, että olen niihin jo vähän kyllästynytkin.

Punaiset komeat joulutähdet ostin jo joulukuun alussa Lidtlistä ja edullisesti. Kestivät upeasti jouluun, ja vasta pari päivää sitten heitin ne lopulta menemään - kukkivat edelleen, mutta varistivat jatkuvasti lehtiä. Valkoiset jouluruusut jatkavat kukkimista lasikon nurkassa ja odottavat keväistä puutarhaan istutusta. Ostetut ja lahjaksi saadut amaryllikset puskevat olohuoneessa lisää kukkavanoja ja kukkia. 

Viime viikolla lankesin kuitenkin ostamaan pari erikoistulppaania - lemppareitani - hemaisevia, kiemuravartisia ranskalaisia tulppaaneja. Ne on vaan niin uljaita! 

Elämä on

...joskus solmulla ja joskus taas ei...

Pakastaa

Pakkanen jatkuu, päivä pitenee ja valo lisääntyy. On niin vähän lunta, että mieli hyppii jo keväässä - vaikka lumikinokset voivat olla vasta tulossa. TerapiaMuru kävelyttää Mummia kolmasti päivässä, lähes lääkärin ohjeen mukaan. Iltaisin terapiaMuru kääriytyy kerälle sohvan nurkkaan Mummin, ipalan ja kutimen viereen.

Elämä jatkuu - tulee lunta tai ei.

Eurolla

Kävin taas aamulla Helsingin Jäähallin kirppiksellä. Tylsä paikka edelleen, mutta paljon myyjiä, joiden joukossa - harmi kyllä - liikaa perusmyyjiä, joihin törmää jatkuvasti ja jotka myyvät perusroinaa. Mutta onneksi joukkoon mahtuu aina myös tavallisia kaappinsa tyhjentäjiä, jotka myyvät kivaa ja hyvää tavaraa ja usein jopa liiankin halvalla.

Löysin vihreän, käsintehdyn ja käyttämättömän näköisen villapuseron pikkupojille eurolla. Ihastuin, toivotaan että sopii Oivalle eikä kaulus kutita. Eurolla lähti myös E.M.Fosterin klassikko Talo jalavan varjossa (WSOY 1992, Eila Pennasen suomennos), josta juuri eilen luin kehuja Liisan Luetut, lukemattomat -blogista, ja ajattelin että tuopa pitää lukea. Heti löytyi!

Teini-ikäinen suloinen tyttö myi äitinsä kanssa perheen lasten vanhoja leluja ja kirjoja. Ostin eurolla kaksi pussia muovieläimiä - toisessa villieläimiä ja toisessa pelkkiä koiria  - pikkupoikien rauhoittamiseen esim. matkoilla ja ravintoloissa. Ihanalla Kreetan matkallamme runsas vuosi sitten rauhoitusleluina toimi useimmiten kasa pikkumuumeja, jotka kaivettiin Mummin käsilaukusta hätätilanteissa. Ehkä nyt on eläinten vuoro.

Noloa

Tänään tapahtui noloa. Pari päivää sitten ostin Itiksen Stockan alesta turkoosin väriset samettifarkut. Ihastuin housuihin, koska ne olivat samanväriset kuin silmälasini. Ajattelin, että oishan se kiva kun Mummilla ois sävysävyä. Kotona aloin kuitenkin empiä. Maistelin housuja pitäen niitä jalassa kotona kymmenisen minuuttia. Ihan kivat, mutta aika turhat. Päätin palauttaa housut.

Tänään olin palauttamassa housuja Stockmannin naisten osastolle. Olin poistanut housuista hintalapun, mutta ostokuitti oli mukanani. Myyjä vastaanotti housut ja kokeili samalla niiden taskuja. Hän veti taskusta rypistetyn ja käytetyn paperinenäliinan! Minulla on parhaillaan nuha ja olin ilmeisesti lyhyen käytön aikana työntänyt housujen taskuun nenäliinan. Nolona sopersin jotain nuhasta ja kotikokeilusta. Myyjä tuhahti "vähän epäilyttävää". Seisoin ääneti nuhteita odottaen kuin pikkutyttö. Myyjä näpytteli hiljaa kassakonetta, pyysi korttia ja näpytteli edelleen. Hän kokosi upeasti itsensä, kääntyi puoleeni ja sanoi hymyillen: "Asia selvä. Hyvää päivän jatkoa." Itse olisin varmaan irvinyt jotain käytetystä nenäliinasta. Taas saa Stockmannin asiakaspalvelu kehuja!

Onnea Oscar-ehdokkaalle! 'Pitääkö mun kaikki hoitaa' on muuten katsottavissa YleAreenalta. Ihana Joanna Haartti - näin hänet teatteri Jurkan upeassa Soita minulle Billy -esityksessä. Joannan lisäksi rakastan teatteri Jurkkaa. Intiimi huoneteatteri, jossa katsojat istuvat lähes näyttelijöiden sylissä. Pitääpä katsoa Haartin esittämä Prinsessa-elokuva, joka on jäänyt vielä väliin.

Kanttarelli kaupungissa

Vuosi kuvina 15.1

Nyt ehdin kuvauspaikalle juuri kuun puolivälissä, kuten olin suunnitellut. Olin paikalla kahden jälkeen, mutta aurinko oli jo painunut metsän taakse ja valaisi vain takana olevia puita. Kotoa lähtiessä luulin, että koko paikka kylpisi auringossa, sillä oli upea, pilvetön taivas. 

Sitä paitsi olen ihan kyllästynyt valitsemaani kuvauspaikkaan. Kävelen kyllä paikan ohi joka päivä, ja se on osa arkeani. Mutta paikka on aina hämärässä ja kanava mutainen. Mutta jatketaan nyt kumminkin kuvaamista, ja valitaan vaikka ensi vuodeksi kiinnostavampi paikka - ja ehkäpä saan paremman kamerankin.

Tänään lähti musta-harmaat raitasukat Siskon miehelle. Sopivat kuulemma hyvin Miehen jalkaan. Lämmittää mieltäni.

Kulman takana aurinko todella kultasi kaislat!

Tammikuun koira

Aamulenkillä pakkanen puri ja aurinko paistoi silmiin. Mummi ja Muru nauttivat.

Haaste

Sain blogielämäni ensimmäisen haasteen Muistikirja -blogin pitäjältä MammaN:lta. Se on blogi, jossa vierailen päivittäin. Tykkään MammaN:n lyhyistä ja ytimekkäistä arjen kuvauksista.

Mutta haaste. En tiedä, miten siihen suhtautua. Kivaa, kun joku huomioi ja lähettää minulle haasteen. Mutta samalla olen pakotettu vastaamaan toisten asettamiin kysymyksiin. Minä tositosikko ja yltiörehellinen. Toisaalta voin ajatella, että vastatessa opin sosiaalista jutustelua ja bloggaamiskäytäntöjä. Pohdintani ei tarkoita, että olisin haasteesta harmistunut - olen otettu - mutta olen hämmentynyt.

Haaste, kysymykset ja Mummin vastaukset:
“Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidän bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissä! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi.  (Ei ole aivan pakko jakaa :) Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin.“

1. Mikä on sisustustyylisi? 
Varmaankin aika pohjoismaalainen. Paljon valkoista, tilaa ja valoa. Lisänä vähän mustaa. Paljon kukkia ja pimeällä kynttilöitä. Iso ruokapöytä!

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi? 
Isoon olohuone-keittiöömme, elämämme keskukseen.

3.  Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa? 
Matkusteluun ja (jos tarvetta) läheisteni sairauden hoitoon. 

4. Mihin käytät paljon rahaa?
Puutarhaan, lisäksi rahaa menee arjen pikkuluksuksiin, esim. kahvitteluun ja ravintoloihin, joskus teatteriin ja balettiin. Ja välillä turhiin vaatteisiin.

5. Mistä onnesta unelmoit?
Matka kauas ja lämpimään lasten ja heidän kumppaneidensa ja perheidensä kanssa. Mukana ehkä Parasystävä perheineen. Pari tällaista matkaa teimme yli 20 v sitten yhteensä kahdeksan 0-10 -vuotiaan kanssa. Onneksi on muistot!

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Se liittyy liian henkilökohtaisiin asioihin ja jää vain Mummin omaan tietoon.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Vaikea kysymys. Pelkään (ainakin nuorempana) auktoriteetteja, joten ehkä olen tunnollisin vero- ja poliisiasioissa. Pyrin myös pitämään sen mitä lupaan. Olen ääresrehellinen, välillä jopa häiritsevän suorasukainen. 

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?
Toivon, että pystyisin antamaan anteeksi kaikki inhimilliset virheet. En ehkä ole ihan vielä siinä pisteessä. Mutta matkalla ollaan.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Kolme parasta: Luotettavuus, kyky kuunnella, taito iloita ja innostua. 

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?
Samat kuin naisella. Lisäksi tykkään miehistä, jotka avaavat oven naiselle ja menevät ennen naista pelottavaan, pimeään luolaan. Ja jolla on iso syli.

Useilla seuraamieni blogien kirjoittajilla kyseinen haaste on varmaa jo ollut. Lähetän tämän haasteen edelleen kivalle kirjabloggarille Marjatalle ja mukavalle turisijalle Ritalle - vastatkaa jos haluatte ettekä ole vielä kyseistä haastetta saaneet.

Auraus alkaa

Iltapäivällä alkoi Länsi-Suomessa sataa lunta - ensin hiljalleen, mutta vähitellen yhä sankempana pilvenä. Muru ihmetteli ja pikkupojat innostuivat. Kaivettiin esiin jo vanha iso potkukelkkakin, joka luisti kivasti lumisella nurmella.

Kivaltahan lumi tuntui, vaikka olin jo ehtinyt toivoa, josko lunta ei tänä talvena tulisi ollenkaan Etelä-Suomeen ja saataisiin nauttia Tanskan ja Skånen ilmastosta. Maahan satanut lumi toi päivään kuitenkin heti lisää valoa - iltapäivä tuntui pidemmältä kuin eilen! Sen huomaa varsinkin mökillä, jossa on vain jokunen naapuri eikä katuvalaistusta. 

Matikkaa

Tänään herkuteltiin - perinteisesti. Aamulla Hakaniemen torin ulkomyyjällä oli muhkeita mätimateita. Päivän ruokasuunnitelmat muuttuivat silmänräpäyksessä -kanafileet vaihtuivat matikkaan. Ei tarvittu muuta kuin Ukki vilkaisi sillä silmällä Mummiin, ja Mummi nyökkäsi hyväksyvästi. Madekeitto on Ukin herkkua, ja niin torikassiin katosi lähes kolme kiloa matikkaa. Ostettiin vielä hyvää keittoperunaa ja paahtoleipää, ja niin oli perjantaisen mökki-illan herkut kasassa.

Iltapäivällä ajeltiin Juniorin ja Murun kanssa mökille, jonne Esikoisen nelihenkinen perhe tuli perässä työpäivän jälkeen. Alkuillasta viisi aikuista ja kaksi pikkupoikaa herkutteli perinteisellä talviherkulla - madekeitolla ja mateenmädillä. Mäti tietenkin smetanan, sipulin ja keitetyn mateenmaksan kanssa - Äitimuorin perinneohjeen mukaan. Nam, nam!

Vartioitua valoa

Arjen oppaat

Ukin tärkeimmät ovat tällä hetkellä kaksi arkista Välimäkeä: Ruokaa Ranskasta ja Mummola. Mummi puolestaan rakastaa vanhoja mysilahtisia. Viimevuotinen Safkaa on molempien lemmikki. Perusohjeet tarkistetaan tarvittaessa ruotsalaisen Anna Bergeströmin opuksesta ja italialaisia herkkuja kokataan Basta! -kirjan ohjeiden mukaan.

Keittiön pikkuhyllyyn on koottu sesongin suosikit, mutta olohuoneen kirjahyllystä löytyy pari metriä lisää. Siis keittokirjoja.

Valita

Kodin kuvalehdessä 1/14 Noora Västinen paljastaa elämänohjeensa: "Älä valita, ala valita." Aina voi valita, ainakin sen miten asennoituu ikävään asiaan. Useimmiten minä en ole uskaltanut, osannut tai halunnut valita. Valitessani joudun myös päättämään, ja päätöshän voi olla väärä - tuumaa pessimisti. Onneksi vanhetessaan Mummikin uskaltaa yhä enemmän.

Pelkkänä sanaleikkinäkin Nooran elämänohje on oiva. Monen sanan kohdalla tapahtuu sama kuin ohjeen valita-sanalle. Ei tajua tai näe, että valittamiseen viittavan verbin perusmuoto on sama sana kuin valitsemista tarkoittava verbi. Puhumattakaan, miten helposti älä-sanasta tulee ala-käsky. Älä valita, ala valita!

Aamulla menin yöpuvussa pihalle pisuttamaan Murua. Seitsemän jälkeen oli pimeää ja pientä tihkusadetta. Mutta kumman lämmintä, en kaivannut edes takkia. Ihaninta oli kuitenkin linnunlaulu! Joku aamuvisertäjä juhlisti aamua piiiitkällä lurituksella ja kuuluvalla äänellä. Harvinaista herkkua tammikuussa - ja niin kaunista. Kevään merkkejä?

Vika päivä

Tänään on loppiainen ja vika päivä joulua. Huomenna joulukuusen oksat sahataan ja asetellaan pihalle mullasta esiintyöntyvien kevätkukkien suojaksi. Toivotaan että parisenttiset innokkaat tulppaanin ja narsissin alut kestävät mahdolliset tulossaolevat pakkaset. Huomenna myös joulutähdet ja tontut pakataan odottamaan ensi joulua, joka tulee vuosi vuodelta nopeammin. Joskin kuvassa olevan nappitähden saatan vielä jättää pariksi viikoksi ikkunaan, mutta perinteisempi valotähti kasataan jo laatikkoon.

Blogipäivityskin on jäänyt pariksi päiväksi, kun Mummi on ollut täystyöllistetty. Pikkumiehet yöpyivät viikonloppuna Mummin ja Ukin luona. Ulkona pimeä tuli jo paljon ennen neljää, joten pojat purkivat energiaansa koko illan sisäleikkeihin. Onneksi olohuoneessamme pääsee juoksemaan isoa ympyrää keittiösaarekkeen ja ruokapöydän ympäri - reitti jota omat lapsemmekin aikoinaan rakastivat. Mummi ja Ukki taisivat kuitenkin väsyä ennemmin kuin pikkumiehet. Mummilla puhkesi kaiken kukkuraksi lauantaina perheessä kiertänyt flunssa. Nenä valuen luettiin maurikunnaita ja rakennettiin Maisa-palapeliä - uudestaan ja uudestaan.

Illasta viisastuneena pakkasimme pikkumiehet heti aamulla ulos. Olimme kaikki neljä jo kahdeksan jälkeen ihastelemassa sorsia ja puoli kymmeneltä laskemassa liukumäkeä puistossa. Ulkona sunnuntaiaamupäivä kuluikin rattoisasti hämärästä ja pienestä tihuttelusta huolimatta.

Miten 20-30 vuotta sitten viisi omaa lasta hoitui usein "siinä sivussa", kun tänä päivänä kaksi pikkupoikaa tuntuu vievän kaiken ajan? Ja meitä on sentään nyt kaksi pääosin työelämästä sivussa olevaa hoitajaa ja vain kaksi mukavaa poikaa, joiden kanssa haluaa olla ja joista on iloa. 

Nyt pystyn paremmin ymmärtämään, miten paljon oma äitini - Äitimuori - aikoinaan panosti meidän auttamiseen ja tukemiseen. Kiitos Äitimuori, jaksoit hoitaa viittä lastamme toistuvasti vuosien ajan ja jopa useita päiviä putkeen - oman työsi ohella - ja aina kun tarvitsimme. Nyt vasta tajuan, minkä urakan teit. Kiitos Äitimuori!

Puuhaaja lähti

Lomat loppuu. Pikkupojat palasivat eilen päiväkotiin ja heidän vanhempansa töihin. Lontoontyttö lähti tänään takaisin suurkaupunkiin ja Opiskelijatyttö aloittaa työt tiistaina. Opiskelijapoika ja Juniori hakeutuvat opintojen pariin tammikuun kuluessa. 

Arki alkaa, vaikka kuusi on vielä parvekkeella ja tähti ikkunassa. Nautin vielä pari päivää joulun valoista, ennenkuin alan tiirailla ja haistella alkukevään merkkejä.

Hyvä Peak!

Ostin pari vuotta sitten paksun ja hintavan Peak Performancen untuvatakin Juniorille Itäkeskuksen Stockalta. Juniori tykkäsi, mutta joulukuussa takin vetoketju meni rikki. Vetoketju oli tyylikkäästi ja piilotetusti ommeltu eikä sen vaihtaminen kotikonstein ollut mahdollista. Poika tarvitsi uuden talvitakin, mutta ennen uuden ostoa päätin kysyä asiaa vielä Stockalta.

Stockmannin urheiluosaston myyjä kuunteli tarinani "ostettu pari vuotta sitten" ja soitti samalta seisomalta ilmeisesti Peak Performancen edustajalle. "Vetoketju korjataan. Soitamme kun takki on valmis." Kysyin arasti mahdollista maksua. "Ei mitään, täytyyhän tällaisen takin kestää useita vuosia."

Tänään hain korjatun takin - kuin uusi, vain pesua vailla. Kiitos Peak Performance ja Stockmann!

Outo uusi vuosi

Lämpöasteita, lumeton maa ja orvokki kukassa!