Joulukuu.

Mielimaisemani - mieleni maisema

mökin lasikon ikkunasta 

tänään vuoden 2014 viimeisenä päivänä klo 14.

Hyvää vuotta 2015 meille kaikille!

Tähän en vaan väsy, kuten olen blogissani aiemminkin usein todennut, esim. täällä.

Mökkielämää

Lumen lapset

Yksi ei muutu - lumileikit. Mummi rakensi lumiukkoja Siskon kanssa Lauttasaaressa 1950-luvun lopussa, omat lapset 1980- ja 1990-luvuilla Suomusjärven mökillä ja nyt 2010-luvulla tyttärenpojat rakastavat lumessa peuhaamista, pallojen pyörittämistä ja ukon koristamista. Onneksi eilinen, lähes 20 asteen pakkanen laski yön aikana lähelle nollaa, joten risukätinen lumiukko valmistui nopeasti.

Pikkupoikien päiväkoti on välipäivät kiinni, joten lähdettiin ukkojen kanssa kahdeksi yöksi mökille, jotta vanhemmat pääsevät töihin. Mukaan lähtivät myös Lontoontyttö, Juniori ja Muru. Lumileikkien lisäksi poltellaan takkaa, luetaan paloautokirjoja ja rakennetaan legoista paloasemaa. Vintiltä kannettiinkin ekaa kertaa alas Pikkupoikien aarre: iso muovilaatikko, joka sisältää Juniorin ja Opiskelijapojan vanhoja pikkulegoja.

Joulukinkun ja laatikoiden jälkeen syötiin eilen lohikeittoa ja tänään vuorossa on savukalaa, perunamuusia ja munakastiketta. Ja pari suklaapalaa jälkkäriksi - Joulun muistoksi.

Miehet mökillä

Valoa kohti

Uskomattoman kauniit joulusäät! Varsinkin verrattuna viime jouluun (täällä), jolloin käveltiin lähes syyssäissä. Ja Pimein on ohitettu - valo lisääntyy, vaikkakin pienin askelin. Kahden viikon päästä päivä on pidentynyt puolella tunnilla ja kuukauden päästä jo lähes kaksi tuntia! Kevättä kohti...

Vuosi 2014 kuvina

Innostuin Vuosi kuvina -haasteesta marraskuussa 2013 (täällä). Vinkin sain Jaanalta Täällä toisen tähden alla -blogista. Kuvauspaikaksi valitsin kanavanäkymän Itä-Helsingistä. Paikan, josta kuljen joka päivä vähintään kerran Murua ulkoiluttaessani. Kuvauspäivänä yritin pitää joka kuukauden 15. päivää ilmoista riippumatta. Kesäkuukausina oltiin usein maalla tai matkoilla, ja kuvauspäivä saattoi heittää. Talvikuukausina tuotti väliin vaikeaa päästä paikalle riittävän valoisaan aikaan eli kymmenen ja kahden välillä.

Vaikka aloitin kuvaamiset jo vuoden 2013 marraskuussa, jatkoin kuvaamista vielä vuoden 2014 marras- ja joulukuussa, jotta sain täyteen koko 2014 vuoden eli tammikuusta joulukuuhun. Nyt haaste on valmis. Tähän postaukseen on koottu kaikki 12 maisemakuvaa. Kuukausittaiset postaukset löytyvät sivupalkin Vuosikuvina-otsikon alta.

Haaste oli kiva, vaikka usein kyllästyin saman, jopa tylsän maiseman kuvaamiseen. Kaikesta huolimatta aion jatkaa haastetta ensi vuonna. Tammikuussa päätän, mitä näkymää alan kuvata.

Jouluvalssi

Omannäköinen joulu on paras Joulu!

Ammuu, ammuu, ammuu - täs on joulun tuntuu
Ammuu, ammuu, ammuu - tältä joulu tuntuu

Herra Onni - suuri sonni - tanssiin pyytää lehmän,
ja näin valssiin lehmä tanssii
helmat hulmuaa.
Vasemmalle, oikealle - ojennus ja hyppy
Vaikka tonnin painot sonnin, niin keveä askel oi.

Ammuu, ammuu, ammuu - täs on joulun tuntuu
Ammuu, ammuu, ammuu - tältä joulu tuntuu

(Lehmän joulu, Marika ja Luri Luokkala)     Kuuntele täällä

Hyvä Joulu

Mummin toivomuksesta jäätiin jouluksi kaupunkiin. Ukki rakastaa mökin pimeyttä, ahtautta ja maanläheisyyttä - Mummille se aikuistuneen ja laajentuneen perheen myötä tuottaa ajoittain tuskaa. Hyvä joulu saatiin kaupungissakin. 

Aatonaattona sukua tuli glögille. Koti oli saatu sopivasti joulukuntoon: pöytää jatkettu jotta riittää kymmenelle hengelle, kuusi pystytetty ulos partsille ruokapöydän ikkunan taakse ja sisääntulo valaistu kynttilälyhdyin ja soihduin. Graavisiikavoileivät ja Paradis-konvehtit nostettu tarjolle. 

Kivaa oli, vaikka vanhempi Pikkupojista oli isänsä kanssa kotona kuumeessa ja Mummin Veljelle tuli este - piti harjoitella lauluja aaton pukkiulua varten. Porukkaa ja pörinää riitti. Harvinaisena ilona olivat pariksi viikoksi Suomeen tulleet Lontoontyttö ja Siskon Tukholmassa asuva, kesällä naimisiin mennyt esikoistyttö. Tuore aviomies oli joutunut jäämään Ruotsiin töihin. Uusi, tervetullut vieras sukujuhlissa oli Opiskelijapojan Tyttökaveri, joka sulautui hyvin joukkoon. 

Aattoa juhlittiin perinteisesti kinkun, suklaan ja pukin voimin. Puolilta päivin nautittiin porukalla riisipuuro Opiskelijatytön kaksiossa Kalliossa. Ukki sai elämänsä ensimmäisen mantelin. Toinen - suuren joukon puuroon pannaan aina kaksi - meni Vävypojalle. Tavattiin pitkästä aikaa myös levännyt ja ruskettunut Opiskelijatytön Poikakaveri, joka pari päivää sitten oli palannut kuuden viikon Nepalin matkalta. Puuron jälkeen Pikkupojat menivät päiväunille, Ukki ja Mummi valmistelemaan jouluruokia ja tytöt - Esikoinen, Lontoontyttö ja Opiskelijatyttö - rauhoittumaan Arlan yleiseen saunaan (täällä).

Illalla kokoonnuttiin kaikki - paitsi Opiskelijapoika, joka meni Tyttökaverin isän luokse - herkuttelemaan Itä-Helsinkiin. Iloa ja elämää iltaan toivat Pikkupojat ja ihka oikea Joulupukki. Lahjoja oli kaikille sopivasti. Pikkupoika ei kuitenkaan saanut toivomaansa Batman-autoa ja kiipesi kyyneliä pyyhkien äitinsä syliin "kirjoitetaan joulupukille uusi kirje". Pettymys häipyi kuitenkin pian legovuoren alle.

Joulupäivänä Mummi teki pitkän Muru-lenkin ihanassa auringonpaisteessa. Pakkanen lamasi kännykän patterin ja vuoden ihanimmat luontokuvat jäivät ottamatta. Iltapäivällä käytiin Lontoontytön ja Juniorin kanssa haudoilla, mikä aaton kiireessä jäi väliin. Matkalla haettiin Opiskelijatyttö Poikakaverin äidin luona. Parin vuoden seurustelun jälkeen tavattiin ekaa kertaa myös Poikakaverin äiti. Tositosi mukava! Illalla jatkettiin kinkulla, kaloilla ja juustoilla. Pöydässä toimiva ja puhelias kokoonpano: Ukin ja Mummin lisäksi Äitimuori ja Poikakaveri, Opiskelijapoika ja Tyttökaveri sekä Lontoontyttö, Opiskelijatyttö ja Juniori. Muru pyöri jaloissa ja odotti kinkun muruja.

Talon tyhjennyttyä istuttiin Lontoontytön kanssa pitkään sohvalla. Toinen tuijotti tietokoneelta God wife -sarjaa ja toinen kuunteli Jouluradiota ja kutoi myöhästynyttä joulusukkaa. Toinen söi liian monta suklaakonvehtia. Kynttilät valaisivat pimeää yötä ja rauhoittivat molempien mieltä. 

Pukin poika

Jouluiloa

Wallpaper 1/15

Toka baletti

Balettinen viikonloppu: lauantaina Pikkupojan kanssa Kansallisoopperan Pähkinänsärkijä (täällä) ja sunnuntaina Esikoisen, Opiskelijatytön ja Äitimuorin kanssa Finnkinon välittämä Bolshoi-teatterin Pähkinänsärkijä suorana lähetyksenä Moskovasta. Sama Tshaikovskin jouluinen baletti, mutta eri koreografiat.

Kansallisopperan esittämän Pähkinänsärkijän (ja hiirikuningas) koreografian ovat tehneet (1996) Toer van Schayk ja Wayne Eagling alunperin Hollannin kansallisbaletille, kun Bolshoin Pähkinänsärkijän koreografia on venäläisen Juri Grigorovitshin tekemä (1966). Koreografiat eroavat mm. siinä, että hollantilaisten versiossa lähes puolet tanssijoista on lapsia, jolloin liikkeetkin pitää olla helpompia kuin aikuistanssijoiden venäläisversiossa, jossa on huomattavasti enemmän mm. vaativia parisooloja. Hollannin versiossa hiirikuninkaalla ja hiirien armeijalla on paljon merkittävämpi rooli - mikä tekee siitä myös tapahtumarikkaamman - kuin venäläisessä versiossa.

Bolshoin Pähkinänsärkijä oli mykistävän upea. Lavastus ja puvustus oli toteutettu viimeisen päälle ja tanssijat olivat henkeäsalpaavan taitavia. Mariena (Klaarana) tanssi 29-vuotias Anna Nikulina ja prinssinä taitava Denis Rodkin. Tykkäsin tosi paljon.

Finnkinon elokuvateattereissa ympäri Suomea voi balettiesitysten lisäksi nähdä suorana upeita klassikko-oopperoita New Yorkin Metropolitan-teatterista ja tunnettuja teatteriesityksiä Lontoon huipputeattereista. Liput noin 20-30 euroa. Hieno mahdollisuus nähdä kansainvälisiä huippuesityksiä! Esimerkiksi katsomamme Pähkinänsärkijä esitettiin suorana tai nauhoitettuna (aikaerot) 50 eri maassa ja noin 1000 elokuvateatterissa ympäri maailmaa.

Eka baletti

Oltiin Pikkupojan kanssa kaksistaan katsomassa Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas -balettia Kansallisoopperassa. Nautitiin molemmat sekä esityksestä että toistemme seurasta.

Etukäteen vähän jännitti, miten neljävuotias jaksaa istua paikoillaan ja seurata kaksituntia kestävän esityksen. Hyvin jaksoi, vaikka väliin ihmetteli ja kyseli vähän liiankin kovalla ääneellä. "Onks noi oikeita?" "Toi on joulupukki!" "Tolla on balettisaappaat!" "Mitenköhän tää talo on rakennettu?" Mummin kehotuksesta Pikkupoika yritti sinnikkäästi säästää kysymykset väliajalle tai kuiskata kysymyksensä, vaikka kuiskaaminen on pikkupojille ihmeen vaikeaa. 

Mutta mukavasti selvittiin. Pikkupoikaa kiehtoi etenkin naamioidut monenkokoiset hiirisotilaat ja miekoilla taistelevat itämaiset miehet. Baletin seuraamista helpotti hyvä paikka, kaksi istuimelle laitettua koroketyynyä ja äidin mukaan laittama tikkukaramelli. Väliajalla ("tuleehan vielä toinen esitys") herkuteltiin suklaajäätelöllä ja vadelmalimulla, ihailtiin korkeita köysiveistoksia aulakahvion seinällä ja käytiin vessassa, jossa Mummin kaulakoru hajosi lattialle.

Kotiin Kallioon ajettiin ratikalla. Pikkupoika halusi seistä väittäen "mun tasapaino pitää mut pystyssä". Mummi käski kuitenkin pitämään tangosta kiinni "koska voi tulla äkkipysähdys". Pikkupojan mielikuvitus lähti heti juoksemaan: "Joo, voi olla, että jonkun auton alla on varas joka etsii kultaa ja sitten ratikkakuskin pitää äkkiä jarruttaa kun se menee ottamaan sen kiinni..."

Valmistumisjuhla

Kuutisenkymmentä maisteria ja yksi tohtori juhlivat tänään valmistumistaan. Joukossa meitinkin Opiskelijapoika. Ja Mummi ja Ukki ylpeinä mukana. Yllättävän paljon muitakin vanhempia ja sukulaisia oli päässyt paikalle. Parin puheen jälkeen dekaani jakoi todistukset. Yksi maistereista otti selfien todistusta vastaanottaessaan, pari näytti voitonmerkkiä, muut olivat akateemisen arvokkaita. Lopuksi maisteltiin mansikkakakkua ja skoolattiin. 

Illalla mentiin maisterin kunniaksi (lähes) koko perheen (8 aikuista ja pikkupojat) kanssa syömään ravintola Emoon (täällä). Ravintola mainostaa itseään gastrobaarina ja "ruokaa ilman etuliitteitä" - mitä lie tarkoittavat. Mutta "etuliitteetön" ruoka oli maukasta. Etenkin peuran paisti paistettujen sienten ja punakaalin kera vei kielen ja jälkkärihullu Mummi hullaantui suklaa-vadelmajäätelö-kuningatarvaahto-jälkkäristä. 

Oli ihana kuunnella aikuisten lasten juttuja, seurata Pikkupoikien pörräämistä ja nähdä Äitimuorinkin vielä nauttivan nuorten seurasta. Ja Mummi sai tutustua tuoreen Maisterin Tyttökaveriin!

Karusellin kutsu

Kokemuksia Kanuunasta

Olin vuokrannut viime viikoksi myyntipöydän (54 euroa) Kaivarin Kanuunasta (täällä). Vuokran lisäksi Kanuuna ottaa 7 % provisiota viikon kokonaismyynnistä. Itsepalvelukirppis on suosittu ja pöydän saa yleensä vasta aikaisintaan parin viikon päähän. 

Arkiaamuisin auton saa pysäköityä maksullisille paikoille kadunvarteen Kanuunan lähelle, joten myyntikamat on helppo yksinkin kantaa paikalle. Itse kuljetin parempía vaatteita henkareilla (sido henkarinkoukusta yhteen kuminauhalla, helpottaa käsittelyä) vaatepusseissa (noin 10 vaatetta/pussi) ja muita jättikokoisissa muovikasseissa.

Myyntipaikalla on valmiina pöytä ja rekki. Henkareita saa ilmaiseksi kassalta, hintaliput voi printata kotona Kanuunan nettisivuilta tai ostaa paikan päältä (0,10 e/arkki). Hälyttimiä voi halutessaan vuokrata kassalta. Tuotteiden hinnoitteluun ja hintalappujen kiinnittämiseen menee yllättävän kauan aikaa. Tärkeää on merkata myyntipöydän numero ja tuotteen hinta selvin kirjaimin. Muuten tavara jää myymättä. Viikon aikana kannattaa ainakin pari kertaa käydä järjestämässä pöytä, etenkin ensimmäisinä päivinä. 

Vein myyntiin lähinnä vuodenaikaan sopivia vaatteita - kesävaatteet jätin seuraavaan kertaan. Vanhat nahkalaukut ostettiin heti ensi päivinä lähes kaikki (5-40 euroa/kpl), naisten hyväkuntoiset puserot ja jakut menivät (5-20 euroa/kpl), samoin tarpeettomat tarjoiluastiat (10-20 euroa/kpl) ja Haltin lähes käyttämätön lenkkiasu (30 euroa). Ja paljon muuta. Yllättäen lähes kaikki Anne Linnonmaan puuvilla (yksi 100% villa) puserot jäivät myymättä. Liekö liian kalliita (10-25 euroa/kpl)? Linnonmaat ovat omia suosikkejani, mutta taitavat olla jo vanhanaikaisia?

Tavaraa jäi, mutta paljon meni ja rahaa tuli enempi kuin osasin odottaa. Kaikkinensa mukava ja tuottoisa kokemus. Kahvilakin Kanuunasta löytyy.

Veikö Vanja?

Vanja ei vienyt, mutta Markus Tsokkisen lavastus lumosi. Kansallisteatterin suurelle näyttämölle oli rakennettu siniharmaa karhea kokonaisuus, jota hallitsivat ovet, rappuset ja käytävät. Yksinkertaista, tyylikästä ja näyttelijöiden työtä tukevaa. Ensimmäisessä näytöksessä näyttämörakenteet olivat kokonaan tummia, myöhemmin lavastusta riisuttiin ja taustaseinä hohti vaaleaa valoa.

Näytelmässä korostettiin ääniä. Vastapainona hiljaisuutta ja taukoja käytettiin osuvasti. Pääosin tykkäsin äänimaailmasta, kuten korostettu puukenkien kopina, ovien pauke, veden voimistetut äänet sekä kohdat, joissa vaimeat orkesteri- ja kuoromiksaukset yhdistivät näyttämön katsomoon. Myös Vanja-enon äänekäs ja pitkitetty lentosuukkokohtaus viihdytti. Sen sijaan näyttämön ulkopuolelta usein kuuluneet pitkitetyt koputukset ja muut oudot äänet häiritsivät.

Tsehovin tekstin modernisointi (ohjaaja Paavo Westerberg ja dramaturgi Eva Buchwalt) oli tehty ilmeisen hyvin, ja koska en ole mikään tsehov-friikki, en asiaan edes pahemmin huomannut. Kristo Salmisen Vanja menetteli, mutta ei puhutellut ja Krista Kosonen Jelenana oli (vain) ylväs ja kaunis. Emmi Parviaisen kärkkäästä Sonjasta tykkäsin ja Eero Ahon Astrovilla "oli upea sixpack", kuten Ukki huomautti, kun valitin Astrovin charmin puuttumista. Heikki Nousiaisesta oli letistään huolimatta tehty lähes näkymätön professori, mutta mustapukuinen Seela Sella ympäriinsä hiipivänä vanhana lastenhoitajana oli ihana.

Illassa parasta oli kutkuttava lavastus (toisen näytöksen hiekkakasoja lukuunottamatta), väliin kauniisti kaikuva musiikki ja hyvä näkymä lavalle 1. parven toiselta riviltä. Ja ennen esitystä teatterin kahviossa Ukin kanssa rauhassa nautittu portviini ja konjakki maailman ihanimman suklaaleivoksen kanssa. Näitä espoolaisen Gagun (täällä) leivosherkkuja pitää saada lisää. Ukki tietää, että onnistunut makea herkku pelastaa Mummin illan kuin illan.

Aurinkosta voimaa

Taivaanranta Itä-Helsingissä klo 10.40. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Härlig Magnus

Olen ihastunut Magnus Silfvenius Öhmaniin - nuoreen toimittajaan, joka ruotsinkielisellä Ylellä vetää tositv-ohjelmaa Hjärtevänner eli Sydänystävät. Ohjelmassa, jonka kaikki 14 osaa on vielä nähtävissä YleAreenassa, kuusi suomenruotsalaista 65-85 -vuotiasta naista ja miestä etsivät Magnuksen kanssa itselleen sydänystävää. Joku onnistuu, useimmat eivät. Silti uskon, että etsijöille jo pelkkä ohjelmaan osallistuminen on ollut piristävä ja voimaannuttava kokemus.

Kaikki kuusi ystävänetsijää ovat avoimia, rehellisiä, innostuvia, elämää kokeneita ja mukavan tuntuisia ihmisiä. Mutta kaiken moottorina toimii ihana Magnus, joka terapeutin tavoin jututtaa, kannustaa ja tukee jokaista haastateltavaa. Kutakin juuri tälle henkilölle sopivalla tavalla - ikää kunnioittaen, mutta  sopivasti ikäeron välillä unohtaen. Ajoittain Magnus heittää rohkeita ja yllättäviä kysymyksiä. Ystävyydellä ja lämmöllä, haastateltavaa arvostaen, huumoria ja naurua viljellen. Tilanteen tullen lämpimästi halaten.

Jos olisin sinkku, suomenruotsalainen ja yli 65-vuotias (ainoa asia, joka melkein täyttyy), hakisin oitis ohjelmaan, jonka kakkoskausi kuvataan ensi vuonna. Ihan ihanan Magnuksen takia!

Kahvikuppini 4/5

Viikolla käydään usein Siskon kanssa kahvilla Kalevankadulla Briossissa (täällä), jonne houkuttelee paikalla leivotut leivät ja vaihtuva lounaskeitto. Kahvilassa pystyy rauhassa juttelemaan myös ruuhkaisena lounasaikana ja paikan leppoisuutta lisää mukava herrasmies - paikan omistaja (?) - joka häärii ympäri kahvilaa mm. pöytiä tyhjentäen.

Minä tykkään Briossin runsaasta aamiaista, jota nimensä vastaisesti saa koko päivän. Kympin lautaseen sisältyy kahvin tai teen lisäksi valinnainen tuore sämpylä, tuoremehu, kahvilan oma jugurttipikari, pikkupulla, juustoja, leikkeleitä, vihanneksia ja jokin hedelmä - viime viikolla mandariini.

Briossin kahvikupista ei juttua tunnu heruvan, mutta itse kuppila on käymisen arvoinen. Kahvikuppihaaste näyttää blogissani muuntuneen pikkuhiljaa kuppilahaasteeksi.

Ukki mökillä

Pitää olla iso ja taitava, jotta saa samaan syliin mahtumaan kirjan ja kaksi koiraa.

Joulukynnet

Meikkaan vähän, en ole koskaan ollut erityisen taitava siinä. Työvuosina käytin ripsiväriä ja poskipunaa, joskus luomiväriä ja puulipunaa. Onneksi iho on ollut aina hyvä, vaikka suomalaisen väritön. Viime vuosina luomenreunat ovat alkaneet ärtyä ja punoittaa herkästi, joten nykyään vähäinenkin meikkaaminen on jäänyt. Joskus erityisjuhlissa pikkasen koitan kaunistua.

Kampaajalla sensijaan käyn edelleen säännöllisesti. Ja työelämän lopetettuani olen ihastunut geelikynsiin. Käyn säännöllisesti laittamassa ns. ranskalaisen manikyyrin eli läpinäkyvän geelilakan, jossa kynnenpäät on geelattu valkoiseksi. Kaunis ja kestävä - uusittava 4-6 viikon välein.

Eilen rohkenin Pirjon VirtuaaliMoleskine-blogin (täällä) innostamana laitattamaan jouluiset kynnet eli kynnenpäät joulunpunaisiksi. Ihan ok, mutta mielestäni kosmetologi ei osannut laittaa värejä tarpeeksi taitavasti. Värittömään geeliin sekottui kirkkaanpunaista - ei hyvä. Mutta pirteä.

Näillä kynsillä mennään Joulu.

Lämmin kohtaaminen

Aamupäivällä tutkin kirpputoripöydän tarjontaa Kaivarin Kanuunassa (täällä). Parin pöydän päässä kaunis ikäiseni nainen asetteli myytäviä tuotteita vaaterekille. Naisen liikehdinnässä oli jotain tuttua. Vilkaisin uudemman kerran, jolloin nainen nosti katseensa. Silloin tunnistin ja hihkaisin: "Hei Anne!" Nainen katsoi minuun ja sanoi ystävällisesti, mutta neutraalisti ja kysyvästi: "Hei?" Katsoimme hetken toisiamme silmiin, ennen kuin naisen kasvot sulivat lämpimään hymyyn: "Sinä!"

Olemme Annen kanssa olleet 1960-luvulla kuusi vuotta samalla luokalla oppikoulussa, kuten silloin sanottiin. Liikuimme samassa tyttöporukassa, mutta emme tunteneet toisiamme läheisesti. Minä tavallaan ihailin tai jopa kadehdin Annea. Annella oli kaksoissisko, tyylikäs äiti ja sadunomainen mummola Vaasassa. Hän lauloi koulun kuorossa. Ja hän sai aina sunnuntaisin käydä siskonsa kanssa vaahtokylvyssä, jonka jälkeen pitkä tukka kuivattiin kupumaisessa hiustenkuivaajassa.

Lukion ensimmäisen luokan jälkeen muutin toiseen kouluun ja tiemme erkanivat. Opiskeluvuosina olimme vuoden samoissa ympyröissä, mutta tämän jälkeen olemme tavanneet vain kerran yhteisen ystävämme 50-vuotisjuhlissa.

Tänään tapaamisemme tihkui lämpöä, ystävyyttä, haikeutta, muistoja - ei yhtään vierautta eikä kateutta. Iästä ja elämänkokemuksesta on jotain hyötyä.

Oi Ystävät

Parasystävän ja ystäväni Inan kanssa vietettiin puhelias ja sydämellinen iltapäivä. Pitkästä aikaa päästiin kolmistaan istumaan. On ollut matkoja, töitä, sairauksia, perhe-esteitä - itse kullakin. Peruspaikkamme Kosmos oli täynnä, mutta Eteläespan uudesta ravintola Brondasta (täällä) löytyi tilaa. Ravintolatila oli valoisa ja avara, mutta täynnä ollessaan hieman meluisa. Onneksi pöytämme oli sivutilassa matalamman katon alla, joten saimme rauhassa höpsötellä mummijuttujamme. Ja nauraa.

Söimme kolmen ruokalajin lounasmenun. Ihan jees. Parasta oli suklaata ja minttua sisältävä jälkiruoka. Ja tarjoilijan suosittama valkoviini! Mutta eniten nautimme yhdessäolosta ja toistemme jutuista. Yksi oli käynyt Kiinassa, toiselle oli syntynyt kolmas lapsenlapsi - Lyydia - ja kolmas oli selvinnyt keuhkokuumeesta.

Helmikuussa jatketaan perinteisellä, kaksipäiväisellä Tallinan reissulla.

Kahvikuppini 3/5

Kahvikuppi-haasteeni taitaa muuttua kahvila-haasteeksi. Tänään olin kiireellä menossa tapaamiseen Töölöön. Mennessä huomasin olevani liikkeellä tuntia liian aikaisin, joten aikaa tappaakseni päätin poiketa konditoria/kahvila Hopiassa (täällä) Pohjoisella Hesperiankadulla. Paikka - neljä pöytää penkkeineen - on minulle tuttu jo 1980-luvulta, jolloin työasiat veivät usein Töölöön ja poikkesin kuppilassa pari kertaa kuussa. 

Kahvila Hopian sisustus ei ole 30 vuodessa pahemmin muuttunut ja paikanpäällä leivotut leivät, piirakat ja pullatkin näyttivät entisenlaisilta. Tunnin istuskelun aikana suosikkituotteita tuntui olevan levylihapiirakka ja ohrakarjalanpiirakat. Minä söin tuhdin juustotäytteisen moniviljasämpylän ja mukaan ostin pari voisarvea, joista muistan aiemmin pitäneeni. Kiinteitä ja lohkeavia - poikkeavat höttöisistä ranskalaisista kroisanteista.

Kahvi oli tuoretta ja hyvää - santsikuppi ilmainen. Kuppi oli Arabian Teemaa. Kaj Franck (1911-89) suunnitteli alun perin Kilta-nimellä tunnetun astiaston jo 1940-luvulla, Arabian tuotantoon Kilta otettiin 1953 ja vuonna 1981 astiasto uudistettiin Teema-nimiseksi.

Hopiassa ylellisyyttä on pieni paperinen pitsiliina kupin ja lautasen välissä. Ja pienestä tilasta huolimatta ystävällinen pöytiin tarjoilu.

Joulua kohti 3

Joulutähti kuuluu lempijoulukukkiini. Aiemmin tykkäsin punaisesta, mutta nykyään valitsen mieluummin valkoisen ja mahdollisimman ison. Iso kukka vaatii riittävän ison suojaruukun, joka korostaa ja tukee kukan kokoa. Pieni suojaruukku ikäänkuin kutistaa kukkaa. Näyttävä ja kestävä kukka, joka vaatii myös ympärilleen tilaa. Kylmässä tai vedossa se pudottaa lehtensä.

Jouluksi hankin paljon punaisia irtotulppaaneja ja puolukanvarpuja. Tykkäisin myös nostalgisista hyasinteista ja niiden tuoksusta, mutta harmikseni olen allergisoitunut tuoksulle enkä enää siedä niitä ympärilläni. Lisäksi joulun jälkeen kukka-alesta ostan aina jouluruusuja, jotka huhtikuussa istutan pihalle entisten jatkoksi.

Joulu ilman kukkia on..... Ja tänään paistaa iiiihana aurinko!

Tänään tarpeen

Satoi aamusta iltaan. Siitä huolimatta käytiin Murun kanssa kolmesti lenkillä, kuten normipäivinäkin. Sadetakit olivat tarpeen - kummallekin. Minulla oli vuosi sitten Jäähallin kirppikseltä kolmella eurolla ostettu Rukan musta sadetakki, jossa on lämmin ohut tikkivuori ja hyvä kiristettävä huppu. Takki on riittävän iso, jotta alle mahtuu villatakki, ja riittävän pitkä, jotta suojaa yläreisiä. Ja riittävän paksua sadetakkikangasta. Hyvä ja halpa ostos! 

Murulla on tänä syksynä ostettu Pompan sininen sadeviitta, joka on helposti puettava. Nyt uskon, että pieni koira tarvitsee sadetakin, vaikka aiemmin hieman epäilin. 

Sade ei liikaa haitannut Mummin eikä Murun menoa.

Minä ja perhe

Kirjoitan ja kuvitan blogiani pääosin minun - 62-vuotiaan naisen - arjen tapahtumilla. Meillä on mieheni eli Ukin kanssa viisi ihanaa aikuista lasta. Vanhin on 33-vuotias tyttö - Esikoinen (s.1981) - joka asuu miehensä - Vävypojan - ja kaksi- ja neljävuotiaiden poikiensa - Pikkupojat - kanssa Kalliossa. Seuraava on 31-vuotias tyttö - Lontoontyttö (s.1983) - joka on jatko-opiskellut kaksi vuotta Lontoossa ja valmistui kesäkuussa taiteen maisteriksi. Tammikuussa hän aloittaa työt Espanjassa, joten tytölle pitäisi keksiä uusi bloginimi. Espanjatyttö?

Keskimmäisemme on 28-vuotias tyttö - Opiskelijatyttö (s.1986) - joka viime keväänä valmistui ja aloitti saman tien työt Helsingissä. Hän elää yhdessä Poikaystävänsä ja Chloe-koiran kanssa myös Kalliossa. Seuraava lapsemme on 26-vuotias poika - Opiskelijapoika (s.1988) - joka valmistuu jouluna. Hän seurustelee Tyttöystävänsä kanssa ja asuu - yllätysyllätys - Kalliossa. Sekä Opiskelijatytölle että Opiskelijapojalle pitäisikin lähiaikoina keksiä uudet bloginimet. Vielä mietinnässä, joten toistaiseksi jatkan vanhoilla nimillä. Nuorin poikamme - Juniori (s.1992) - on 22-vuotias, opiskelee ja asuu vielä kotona.

Perheemme etuoikeutettu jäsen on Muru - vajaa kaksivuotias valkoinen, pehmeäkarvainen kääpiösnautseri. Aiempi koiramme oli walesinsprigerspanieli Osku, joka joitakin vuosia sitten jouduttiin sairauden takia lopettamaan 12-vuotiaana. Usein hoidossamme on myös Opiskelijatytön 7-vuotias espanjanvesikoira Chloe.

Elämäämme kuuluu läheisesti 86-vuotias äitini - Äitimuori (s.1928) - joka asuu Tapiolassa yhdessä 85-vuotiaan Poikakaverinsa kanssa. Isäni ja Ukin vanhemmat ovat kuolleet jo 1980-luvulla. Myös pari vuotta minua nuorempi siskoni - Sisko - ja hänen perheensä ovat meille läheisiä. Siskon perheeseen kuuluu mukava aviomies ja kaksi aikuista tytärtä, joista vanhempi meni kesällä naimisiin ja on asunut Ruotsissa kymmenisen vuotta. Blogissani vilahtaa ajoittain myös läheisin ystäväni - Parasystävä - johon tutustuin ensimmäisenä opiskeluvuonnani 1970-luvulla Oulussa. Opiskeluvuosien jälkeen hän asui perheineen yli 30 vuotta Helsingissä, kunnes pari vuotta sitten muutti miehensä kanssa synnyinseuduilleen Mikkeliin.

Olen noin vuosi sitten jättänyt aktiivisen työelämän, ja ensi vuonna täyttäessäni 63 vuotta voin alkaa kutsua itseäni eläkeläiseksi. Asumme Ukin, Juniorin ja Murun kanssa Itä-Helsingissä kaksikerroksisessa paritalossa. Parasta kodissamme on tilava ja korkea olohuone-ruokailutila-keittiö, joka avautuu isoon lasikkoon ja leveään aurinkoiseen parvekkeeseen. Taloamme ympäröi puutarhapiha, jota muokkailen mieleni mukaan. Vietämme paljon aikaamme myös Salon Suomusjärven Mökillä, jota Ukki on "rakentanut" vuodesta 1983 lähtien. Eikä valmista varmaan tulekaan...

Tässä lyhykäisesti rakkaimpani ja elämäni tärkeimmät ihmiset.

Lisäys 25.5.2017: 

Opiskelijapojalle ja Tyttökaverille syntyi kesäkuussa 2016 Max-poika - Mummin kolmas Pikkupoika. 

Opiskelijatytön ja Poikakaverin tiet erosivat talvella 2017. Tyttö asuu nyt Chloe-koiransa kanssa, mutta edelleen samassa kivassa kodissa Kalliossa. 

Lisäys 22.2.2018: 

Esikoiselle ja Vävypojalle syntyi helmikuussa 2018 kolmas poika - Mummin neljäs Pikkupoika. 

Lontoontyttö muutti maaliskuussa 2017 työn perässä Espanjasta Bangkokiin, jossa asuu toistaiseksi.

          Lisäys 24.6.2019: 

          Juniori on jo toista vuotta asunut omassa asunnossaan Sörnäisissä tyttökaverinsa kanssa. 

          Vuoden 2019 alussa Lontoontyttö muutti Bangkokista takaisin Lontooseen.

Lisäys 7.4.2021:    

Opiskelijapojalle ja Tyttökaverille syntyi helmikuussa 2021 toinen, vielä nimetön  poika - Mummin viides lapsenlapsi. 

Opiskelijatyttö muutti asumaan maatilalle Naantaliin, jossa hän jakaa ison asunnon ja tilukset kesät Suomessa asuvan Lontoontytön kanssa.

Joulukuun muru

Kahvikuppini 2/5

Taas kahvilan kahvi ja kuppi. Tällä kertaa Itiksen Stockmannin Robert's coffeen rasvaton aamulatte. Asun Itä-Helsingissä ja arkipäivisin tulee usein poikettua Itiksessä ostoksilla ja kaffella. Nykyään kahvipaikka on usein Stockan toisen kerroksen kuppila, jossa latte maksaa 2.90 ennen yhtätoista. 

Peruskupista ei paljon keksi juttua, mutta kahvilassa viihtyy: reippaat nuoret myyjät, hyvät leivonnaiset ja ilmaiset iltapäivälehdet. Ja sopivasti tilaa!

Tänä aamu

Lisää valoa!

Runsas viikko sitten päätin kokeilla kaapista löytynyttä kirkasvalolamppua (täällä). Olen jatkanut valokokeilua sinnikkäästi tai oikeastaan ihan iisisti joka aamu. Odottelen hämärän kaikkoamista sohvannurkassa ipadia näpräten tai kirjaa lukien. Kun aurinko yhdeksän aikaan alkaa kajottaa, sammutan lampun ja lähden Murun kanssa aamulenkille.

Marraskuussa aurinkoa vain 13 tuntia! Ei ihme, että kaipaa keinovaloa. Onko auttanut? En osaa sanoa, muttei ainakaan huonommalta ole tuntunut. Aion jatkaa kokeilua tammikuun puolelle.

Joulua kohti 2

Hakaniemen hallin yläkerrassa on mukavien kaksoissiskosten pitämä kutkuttava lahjatavarakauppa Lahjaduo (täällä). Siellä myydään mm. suloisen pehmeitä nalleja ja muita pehmoeläimiä, joita myyjien mukaan ostetaan paljon myös vanhuksille kainalokavereiksi. Joulun alla kauppa täyttyy erilaisilla tontuilla, ovikoristeilla ja kynttilänpitimillä. Minua viehättää etenkin tanskalaiset, huolella tehdyt tontut, joita on saatavilla eri kokoja kymmensenttisistä puolimetrisiin. 

Viime viikolla kaivoin kaapeista lisää jouluvaloja ja löysin suloisen tonttupariskunnan, jonka olin ostanut viime tammikuussa. Varastoon valmiiksi täksi jouluksi - Lahjaduon joulun jälkeisestä alennusmyynnistä. Onneksi löysin, sillä olin kokonaan unohtanut. Tutkiessani viime viikolla Lahjaduon myyntipöytää, ehdin jo harmitella tutulle myyjälle: "Rakastan näitä tonttuja. Olisinpa ostanut näitä silloin tammikuun alesta. Eihän siitä ole kuin hetki!"

Mutta Mummi oli ollutkin kaukonäköisempi kuin uskoikaan!

Kennedy kummittelee

Teemalta tulee tänään kolmas osa neliosaisesta, vuonna 2013 valmistuneesta Kennedy-dokumentista. Kaksi aiempaa osaa ovat sisältäneet kasapäin vanhoja, mielenkiintoisia video- ja uutisfilmejä sekä sukulaisten, historioitsijoiden ja aikalaisvaikuttajien haastatteluja. 

Katson ja luen mielelläni Kennedyistä kertovia dokumentteja, filmejä ja kirjoja. Tähän vaikuttanee ikäni - olin 11-vuotias Kennedyn murhan aikaan - ja isäni perintö. Isäni oli eräänlainen Kennedy-fani. Hän seurasi tarkkaan presidentti John F. Kennedyn (1917-63) elämää ja myöhemmin murhatutkimusten edistymistä. Uskon, että isäni mielenkiintoon vaikutti merkittävästi se, että isäni työskenteli vuosina 1957-58 tutkijana Minnesotan yliopistossa. Isäni oli tuolloin vähän yli 30-vuotias ja Kennedy moderni, nuoriin vetoava 40-vuotias senaattori. Kennedy oli jo kerran pyrkinyt demokraattien varapresidenttiehdokkaaksi vuoden 1956 vaaleissa siinä onnistumatta ja isäni Amerikan vuosina hän petasi aktiivisella politikoinnillaan vuoden 1960 presidenttiehdokkuuttaan.

Eli illalla tiedossa ensin Downton Abbey ja sitten nauhalta John F. Kennedy.

Papan poika

Pikkupoika 4 v

Vanhin kahdesta viikaristamme täytti tänään neljä vuotta (ks. myös täällä). Mummin ja Ukin lisäksi synttärikakkua olivat maistelemassa pikkuveli, Lappeenrannan mummi ja pappa, yksi täti, kaksi enoa ja kaksi setää. Ja tietenkin ylpeät vanhemmat. Onnitteluja ja paketteja riitti - legoja, turtleseja, naamareita, kollareita ja rakennuspalikoita. Pikkuveli jaksoi ihmeen tyynesti seurata vierestä, kun Isoveli silmät loistaen repi paketteja auki.

Esikoinen oli taas leiponut herkullisen täytekakun: suklaakuorrutuksen alla sitruuna- ja lakumoussea ja kaiken keskellä yllätyksenä lakritsimassasydän. Tyttö näyttää perineen isoisänsä geenit - isoisä eli Ukin isä oli leipuri ja kondiittorimestari. 

Neljävuotias on ihanaa seuraa - innokas, utelias ja rehellinen.