Kevään riemua

Kaverukset Tilalla

Veljekset Bablo ja Lala tulivat Tyttärien tilalle heinäkuussa 2021 (täällä). 

Kaunista Kaksoselta

Toini Muonan tuotantoa

Viimeviikkoisella EMMA-käynnilläni (täällä) tutustuin ensimmäistä kertaa museon ensimmäisessä kerroksessa olevaan Collection Kakkonen -kokoelmaan. Ja ihastuin. Huolimatta siitä, että näyttelyssä oli esillä paljon tuttua - mm. Nanny Stillin lasipulloja, Birger Kaipiaisen keramiikkatöitä, Alvar Aallon maljakoita. Ehkä juuri tämä tuttuus tuntui mukavalta - ja ”turvalliselta”.

Kauppaneuvos Kyösti Kakkosen (s.1956) kokoelman ydintä onkin suomalainen keramiikka- ja lasitaide - astioita, taide-esineitä, veistoksia. Ja tästähän minä tykkään. Vietin pitkän tovin ilmavassa näyttelytilassa - betoniseinien, lasi-ikkunoiden ja tehdasmaisten kattorakenteiden keskellä. Ja tykkäsin. Vähän väkeä, joten sain kierrellä, katsella ja kuvailla omassa rauhassa ja omassa tahdissa. 

Tuttujen esineiden ja tuttujen taiteilijoiden lisäksi tutustuin moneen minulle ei-niin-tuttuun keraamikkoon. Yksi uusista tuttavuuksista oli Toini Muona. Kyösti Kakkonen sanoin ”Kaikki alkoi Toini Muonasta”. Se että Kakkonen osti Muonan keramiikkaesineiden jäämistön 1980-luvun lopulla, innosti miestä niin, että hän aloitti systemaattisen suomalaisen keramiikka- ja lasitaiteen keräämisen - Collection Kakkosen alku :)

Helsinkiläinen keraamikko Toini Muona (1904-1987) työskenteli Arabialla lähes koko työuransa eli 32-vuotiaasta eläkkeelle jäämiseen asti 1970. Muona tavoitteli töissään epäsymmetriaa ja epätäydellisyyttä, ja haastoi näin länsimaista klassista muotoihannetta. Erilaisuudessaan hän oli suunnannäyttäjä ja yksi modernismin pioneereja Suomessa.

Tykästyin näyttelyssä myös merkittävän uran keraamikkona ja opettajana tehneen Kyllikki Salmenhaaran (1915-1981) dreijaamalla tehtyihin töihin. Ei ihme, että hän ei ollut minulle tuttu, sillä bongasin netistä hyvän Hesarin artikkelin (HS 28.7.2015), jonka mukaan ”maailma unohti mestarikeraamikko Kyllikki Salmenhaaran” (täällä). Mutta tästedes ainakaan minä en unohda…

Innostuin myös muotoilija Kati Tuominen-Niittylän (s.1947) ihastuttavasta väri- ja muotokielestä sekä keramiikkataiteilija Heini Riitahuhtan (s.1976) leikkisistä seinäreliefeistä. Vaikka perus-Aalto-maljakko on nykyään tympäisevän tuotteistettu, en voinut olla ihailematta esillä ollutta kymmenen erikokoisen ja -korkuisen Aalto-maljakon ryhmää. Ja matalalle pöydälle aseteltuna, jolloin kirkaslasista rykelmää saattoi katsoa ylhäältä :)

Kuten MK kommentoi edelliseen postaukseeni: ”Muisteluihin on mukava vajota, kun ihailee Kakkosen kokoelmaa.” Eikä yhtään ruuhkaa, mikä edesauttoi muisteluihin vajoamista :)

Nanny Still (1926-2009): Pulloja, 1959

W

Kati Tuominen-Niittylä: Kaadin, 1980-1990 -lukujen vaihde

Kyllikki Salmenhaara: Malja, 1956-1957

Heini Riitahuhtan Kukonlaulu (2022) on Kyösti Kakkosen tilaustyö, 

jossa Kakkosen toivomuksesta on kirkko, kukko ja hääpari :)

Yksityiskohta edellisestä

WeeGeen suojissa museo poikineen

Viime vuosina olen käynyt ja asioinut paljon Espoossa ja etenkin Tapiolassa, jossa Äitimuori on asunut runsaat kymmenen vuotta Poikakaverinsa kanssa. Pääosin autolla, mutta joskus jalan (täällä) tai metrolla (täällä). Ja tänä aikana on tullut käytyä useita kertoja myös EMMA-museossa, viimeksi joulukuussa 2023 (täällä).

Viimeviikkoisella EMMA-käynnillä jäin ihmettelemään museon nimeä. Museon nimihän on EMMA - vai onko? Mitä opastekylteissä vilahtelevat nimet KAMU ja Weegee sitten tarkoittavat? Ensi kertaa havahduin myös katsomaan itse museorakennusta. Poikkeuksellista, sillä usein kiinnostun rakennuksesta jopa enemmän kuin museossa esillä olevasta näyttelystä :)

Jatketaan nimi-ihmettelystä :) Museon nimi on EMMA, ja se on lyhenne museon englannin kielisestä nimestä Espoo Museum of Modern Art (Espoon modernin taiteen museo). Emma-museo toimii rakennuksessa, jonka nimi on WeeGee ja sen tiloissa toimii EMMAn lisäksi myös toinen museo eli Espoon kaupunginmuseo, jonka lyhenne on KAMU. 

Ja sitten vähän tietoa EMMAsta. EMMA on taidemuseo, joka nimensä mukaisesti keskittyy moderniin ja nykytaiteeseen sekä muotoiluun. EMMAn omassa kokoelmassa on lähes 3000 taideteosta, joista suurin osa on sijoitettu muualle kuin museon tiloihin. Niitä löytyy useita satoja ympäri Espoon kaupunkia - ulkotilojen lisäksi mm. virastoista, sairaaloista, kouluista, päiväkodeista ja palvelutaloista.

Itse EMMA-museossa on nähtävillä ulkopuolisia vaihtuvia näyttelyitä sekä kolme pysyvää näyttelyä EMMAn kolmen yhteistyökumppanin - Saastamoisen säätiön, Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön ja Collection Kakkosen - kokoelmista. 

Saastamoisen säätiö on EMMAn vanhin yhteistyökumppani. Sen lähes 3000 teoksen taidekokoelma liitettiin osaksi museota museon perustamisen yhteydessä vuonna 2006. Kerrallaan Saastamoisen kokoelmasta valikoidaan noin 150 teosta kokoelmanäyttelyyn, joka on pysyvästi esillä museorakennuksen toisessa kerroksessa. Saastamoisen säätiö on perustettu 1968 ja sen taidekokoelman perustana on samannimisen kuopiolaisen teollisuussuvun kotikokoelma 1910-luvulta. 

Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö perustettiin vuonna 2003, kun taiteilijapariskunnan Rut Brykin (1916-1999) ja Tapio Wirkkalan (1915-1985) lapset lahjoittivat noin 5000 vanhempiensa taiteilemaa esinettä perustettavalle säätiölle. Vuonna 2011 säätiön esinekokoelma tallennettiin EMMAan ja vuonna 2017 kokoelma avattiin museoyleisölle ns. Bryk&Wirkkala -katseluvarastona, joka on pysyvästi nähtävillä museorakennuksen toisessa kerroksessa. 

Collection Kakkonen -kokoelma taas on osa kauppaneuvos Kyösti Kakkosen (s.1956) mittavaa henkilökohtaista taide- ja muotoilukokoelmaa. Kaikkinensa kauppaneuvoksen omaan kokoelmaan kuuluu yli 10 000 teosta, ja näistä noin 1300 teosta on pitkäaikaisesti lainattu EMMA-museolle ja tämä lainakokoelma on nimetty Collection Kakkoseksi.

EMMAn Kakkos-kokoelman teoksista osapuilleen puolet - eli 500-800 teosta - on vaihdellen esillä rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa olevassa näyttelytilassa. Tämä, vartavasten Kakkosen näyttelyä varten rakennettu näyttelytila valmistui ja avautui yleisölle marraskuussa 2022.

Vielä pari sanaa itse museorakennuksesta. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aarno Ruusuvuori (1924-1992) ja se valmistui 1960-luvun puolivälissä Jyväskylässä toimintansa aloittaneen kustantamo Weilin&Göösin painotaloksi. Vuonna 1992 kirjapainotoiminta siirtyi muualle ja Espoon kaupunki osti rakennuksen 2001. Tämän jälkeen betoniluomus kunnostettiin ja vuonna 2006 sinne avattiin Espoon modernin taiteen museo - EMMA. 

Keväällä 1974 valmistui Weilin&Göösin painotalon viimeinen lisäosa, jonka suunnitteli Ruusuvuoren työpari, rakennesuunnittelija Bertel Ekengren (1932-2022). Nykyään tämän lisäosan tiloissa toimii Etelä-Tapiolan lukio. Weilin&Göösin logo - disainattu WG eli WeeGee - on edelleen nähtävissä rakennuksen ulkoseinällä sisäänkäynnin yläpuolella. Logon suunnitteli 1960-luvulla arkkitehti Juhani Pallasmaa (s.1936). 

Eivätkä museot ja taidekokoelmat tähän lopu :) Kuten edellä kirjoitin WeeGee-rakennuksessa on EMMA-museon lisäksi Espoon kaupunginmuseo KAMU. Tarkemmin vain osa KAMU-museota, sillä kaupunginmuseolla on eri puolilla Espoota viisi erillistä museotilaa tai -rakennusta, joista yksi eli KAMU WeeGee toimii EMMAn yhteydessä museorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Tajusin tämän KAMU WeeGeen olemassaolon vasta tätä juttua kirjoittaessa ja se onkin minulta vielä näkemättä.

Ja museorimpsu jatkuu :) EMMAn ja KAMU WeeGeen kanssa samassa WeeGee-rakennuksessa - sen toisessa kerroksessa - on Mauri Kunnas -museo ja lisäksi WeeGeen pihalle on museoitu Futuro-talo. Samassa pihapiirissä on vielä erillinen uudisrakennus, jossa 2022 avautuivat Museo Leikki ja Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu.

Kaikkia museoita ei kannata eikä edes jaksa ahmia samalla kertaa. Mutta onneksi on museokortti :) Ja onneksi WeeGee-talon alakerrassa on tilava kahvila :)

PS. Alla joitakin kuvia WeeGee-rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa olevasta pysyvästä Collection Kaksonen -näyttelystä. Ideana lähinnä kuvata sitä, miten hienosti entisen painotalon betoniset rakenteet sopivat modernin EMMA-museon kehyksiksi.

Oiva Toikka (1931-2019): Lasimetsä, 1972/2003

Birger Kaipiainen (1915-1988): Helmilintu (Kuovi), 1960

Markku Salo (s.1954): Amazonas, 1991/2022

Takana näkyy museon pihalla oleva keltainen Futuro-talo, joka on avoinna 14.5 - 15.9.2024. 

Kevään valoa

Inhoan kellonsiirtoja, mutta ihanasti ne pidentävät kevätiltoja.

En tykkää takatalven lumesta, mutta mukavasti se tuo lisää valon tuntua.

Positiivista ajattelua Ukin mökillä - hehheh :)

Synnytyssairaalasta palvelutaloksi

Kaivopuiston rannassa Merikadulla oleva Villa Ensi on yksi komeimpia ja parhaiten säilyneitä vanhoja huviloita Eirassa. Rakennus valmistui 1912 ja se toimi ”modernina” synnytys- ja naistentautisairaalana vuoteen 1934 asti, jolloin jugend-huvila muutettiin yhdeksän huoneiston asuintaloksi. Nykyään Villa Ensi on Villa Ensi Säätiön hallinnoima pieni, alle 20-paikkainen vanhusten palvelutalo. 

Olen kirjoittanut Villa Ensistä kertaalleen marraskuussa 2018 (täällä) - jutussa, jossa ihailin Eiran toista arvohuvilaa Villa Johannaa. Molemmilla villoilla oli sama rakennuttaja - liikemies Uno Staudinger - ja sama arkkitehti - Selim Lindqvist (1867-1939). Ja kaiken kukkuraksi ne sijaitsivat lähes näköetäisyydellä toisistaan. Ja toistamiseen maaliskuussa 2023 (täällä), jolloin kirjoitin huvilan reunalla olevasta, kuvanveistäjä Victor Janssonin Taistelija-patsaasta.  

Pakkohan minun oli valokuvata Villa Ensi myös tänään, kun rakennus kerrankin oli kunnolla nähtävissä lehdettömien puiden paljastamana :) Eikä Merikadulla ollut montakaan pysäköityä autoa estämässä näkyvyyttä.

Kolmas kerta toden sanoo :) Tai ehkä neljäs tai viides…

Käyttäneekö kukaan puutarhassa olevaa, valkoiseksi maalattua huvimajaa…

Villa Ensin pääsisäänkäynti Merikadulla

Villa Ensi 1920-luvulla. Valokuva: Helsingin kaupunginmuseo

Muotia ja maalauksia

Akseli Gallen-Kallela: Oopperanaamiaisten jälkeen, 1888

Iki-ihanassa Villa Gyllenbergin museossa (täällä) Kuusisaaressa on parhaillaan Schjerfbeck & muoti - taidetta ja pukuhistoriaa 1880-1950 -niminen näyttely. Onkohan näyttelyn suosio on yllättänyt myös järjestäjät, sillä kesäkuuhun kestävän näyttelyn nettisivuille on ilmestynyt huomautus, jollaista pienen kotimuseon sivuilla on harvoin nähty:

”Näyttely on erittäin suosittu, ja kaikkina aukiolopäivinä on ruuhkaa. Eniten väkeä on heti museon auetessa. Jätäthän auton kotiin, parkkipaikkoja ei ole riittävästi näin suurille kävijämäärille.”

Ruuhkavaroitus kannattaa ottaa todesta. Ensimmäisen kerran yritin mennä näyttelyyn pari viikkoa sitten, mutta luovutin jo pihalla, sillä kassajono ulottui ulko-ovelle asti. Toisella yrittämällä väkeä oli edelleen paljon - runsaasti enemmän kuin edellisellä käynneilläni marraskuussa 2023 (täällä) - mutta ei ruuhkaksi asti.

Näyttelyn suosion ymmärtää. Kuvataiteilija Helene Schjerfbeck (1862-1946) tuntuu olevan muidenkin museoissa kävijöiden kuin minun kestosuosikki, ja sen yhdistäminen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun muotiin kiehtoo etenkin keski- ja eläke-iässä olevia naisia, museoiden vakioporukkaa. Ehkä suosio ei sittenkään yllättänyt järjestäjiä :)

Tykkäsin siitä, miten Schjerfbeckin ja muiden kuvataiteilijoiden maalaukset oli näyttelyssä yhdistelty pukusuunnittelijoiden ja ompelijoiden taidonnäytteisiin. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) juhlijoita kuvaavassa maalauksessa oleva hemaiseva vaaleanpunainen juhla-asu oli löytänyt parikseen samanvärisen silkkisifonkinen kesäpuvun 1920-luvun Hangosta. Ja erään Helene Schjerfbeckin taulun tumman silkkipuseroisen naisen pariksi oli aseteltu vaatesuunnittelija ja ompelija Irma Romenon tänä vuonna suunnittelema ja valmistama kimonotyylinen kreppisilkkipusero. 

Mielenkiintoista ja harvinaista oli myös nähdä täyspitkä äityispuku vuodelta 1910. Lilaa juhlapukua on käyttänyt Kulloon kartanon emäntä Gerda Grahn (1886-1986), kun hän odotti ainokaistaan Anna-Ulrika Grahn-Wallenia (1911-2005). Konservaattori Salme Vanhanen on entisöinyt puvun opinnäytetyönään Metropolia ammattikorkeakoulussa vuonna 2012. 

Pääosin näyttelyssä olevissa maalauksissa ja muotivaatteissa esiteltiin naisten asuja. Joitakin poikkeuksia tosin oli, kuten lastenkirjailija Kirsi Kunnaksen (1924-2021) isän Väinö Kunnaksen (1896-1929) maalaama muotokuva frakkipukuisesta ystävästään kirjailija Olavi Paavolaisesta (1903-1969). 

Ja paljon muutakin kaunista ja mielenkiintoista arjen ja juhlan historiaa. Kaikki kivasti ja lähestyttävästi esiteltynä. 

7

Vaalea, puuvillainen tennispuku ja silkkisifonkinen kesäpuku.

Molemmat 1920-luvulta ja lainattu Hangon museosta. 

Helene Schjerfbeckin Tumma nainen (1929) ja 

Irma Romenon suunnittelema kreppisilkkipusero (2024).

Kulloon kartanon emännän Gerda Grahnin äitiyspuku vuodelta 1910.

Väinö Kunnas: Olavi Paavolainen, 1928

Museon sisääntuloaulassa aina yhtä hurmaava klassikko:

Helene Schjerfbeckin Silkkikenkä vuodelta 1938

Väliin raitaa

Vaihteluksi erivärisille sydänsukille (täällä) olen väliin kutonut yksinkertaisia raitasukkia. Teen pääosin naisten sukkia (koko 38-40) erivärisistä Novitan 7-veikka -langoista kolmosen sukkapuikoilla.

Kivoja ja kauniita tulee - niin sydän- kuin raitakuvioilla. Sekä Ukin mökillä että Tyttärien Tilalla villasukkia tarvitsee usein kesälläkin :)

Aprillia…

Eipä uskoisi rankkasateen ja kylmän viiman keskellä, että eilinen oli yhtä auringonpaistetta ja lämpöä. Saatiinpa kevään lämpöennätyskin - 17 astetta Vantaalla :)

Ihailin kevään ensimmäisiä leskenlehtiä ja krookuksia sekä näin myös sitruuna- ja nokkosperhosen. Katselin pitkään kurkien teatraalista soidinmenoa järvenjäällä ja seurasin etäältä (uuden) joutsenparin pesänrakennuspuuhia lokkisaarella. 

Ja siivoilin 12-vuotiaan Pikkupojan kanssa Ukin mökin ympäristöä. Nautin, kun sain kaikessa rauhassa haravoida lehtiä ja keräillä risuja talven jäljiltä.

Eilinen oli kevättä parhaimmillaan. Mutta se taisi olla vain aprillia…

Pääsiäisen puuhastelua

Viisivuotiaan valmistama pääsiäistipu

Kävelyretkien (täällä) lisäksi suurperheemme pääsiäinen täyttyi herkuttelusta - ja aterioiden valmistamisesta ja niiden jälkien raivaamisesta :) Lounaaksi nautimme spessuhodareita, jotka Esikoisen puoliso grillasi ulkona ja jotka myös söimme ulkona. Alkuillasta valmistui perinteinen lampaanpaisti, lohkoperunat ja fetasalaatti, joihin raaka-aineet olin ostanut Hakaniemen hallista Helsingistä. Jälkkäriksi oli kinuskista synttärikakkua, jonka Esikoinen valmisti pitkäperjantaina 12 vuotta täyttäneelle keskimmäiselleen. Ja loppuviimeksi etsittiin ja löydettiin pääsiäismunia - tai ainakin nuorimmat etsivät - ja löysivät :)

Joka välissä ehdittiin eri porukoilla pelata korttipelejä. Joko vanhaa tuttua Unoa tai uudempaa tuttavuutta Dobblea, jota suositellaan yli 6-vuotiaille, mutta joka hurmasi meidät kaikki 3-vuotiaasta Miksusta lähtien. 

Jossain välissä Lontoontyttö keksi opettaa pikkuporukkaa käyttämään dreijaa ja valmistamaan savesta kulhoja. Ja aina väliin joku tarttui haravaan ja kokosi lumen alta paljastuneita viime kesän lehtiä kasoiksi, joita Opiskelijatytön Poikaystävä kuljetti peräkärryllä pihan perälle. Ja Pikkupojat tietysti hihkumassa lehtikuorman päällimmäisinä :)

Illalla höröteltiin yhdessä vanhoille valokuville, joita Juniori oli koonnut kansioon, jonka hän toi minulle tuliaisiksi - viimeviikkoisen syntymäpäiväni kunniaksi. Yksi ponnaripäinen tyttö jäi kuvista vielä tunnistamatta…