tiistai 20. heinäkuuta 2021

Pinkki pyhäkkö


Merimaskusta palatessa pysähdyin Halikon kirkolla. Luulin selviäväni jalkavaivaisena, mutta liikkuminen otti edelleen koville ja kostautui illalla. Jalkaa särki ja yö oli kivun takia levoton. Eli toistaiseksi liikkumisyritykset tulee pääosin unohtaa…

Linkkasin autolta auki olevaan, mutta tyhjään kirkkoon. Olin juuri ehtinyt kirkon keskikäytävälle, kun salissa alkoi soida kaunis pianomusiikki. Samalla hetkellä kun ajattelin, että onpa mukavaa kun satunnaisia kävijöitä ilahdutetaan nauhoitetulla musiikilla, äkkäsin kirkossa nuoren naisen, joka soitti alttarin nurkassa olevaa pianoa.

Istuin tyhjän kirkon puupenkille, nostin kipeän jalan suoraksi viereeni ja rauhoituin nauttimaan tutuista kesäisistä kansanlauluista. Ylellisessä yksinäisyydessä ja rentouttavassa rauhassa :) Ihastelin - ja ihmettelin - kirkon heleän vaaleanpunaiseksi maalattuja seiniä ja kevyesti holvattua, valkoista lautakattoa. Hämmästelin kirkkosalin seiniin maalattuja luonnollisen kokoisia, kattoon ulottuvia pylväitä.

Kirkon koruttoman yksinkertainen ja vaaleanpunainen sisäosa oli jännittävä ja yllättävä vastakohta mahtipontisen ja maskuliinisen harmaakivikirkon ulkokuorelle. Tykkään yllätyksistä, ja tykkäsin myös kirkon ”eriparisesta” sisustuksesta. 

Korkealla mäellä seisova Halikon kirkko on rakennettu 1400-luvulla. Pari sataa vuotta sitten 1800-luvun alussa lähellä olevan kahden suurtilan - Joensuun ja Wiurulan kartanon - omistajat, aatelisveljekset Gustaf Mauritz Armfelt ja August Filip Armfelt rahoittivat yhdessä kirkon laajentamisen alkuperäisestä pitkäkirkosta nykyiseksi ristikirkoksi. Samalla sisäkaton keskiaikaiset kiviholvit purettiin ja korvattiin puisilla tynnyriholveilla. 

Suomalaistuneen italialaisarkkitehdin Carlo Bassin suunnitelmien mukaisesti kirkon sisäseiniin maalattiin doorilaispylväitä, jotka kuitenkin seurakunnan toivomuksesta peitettiin 20 vuoden kuluttua. Nykyään kirkossa näkyvät samaiset pylväät paljastettiin uudelleen vuoden 1959 remontin yhteydessä. Sisäseinien kiehtova vaaleanpunainen väri sen sijaan on peräisin vasta 1990-luvulta. 

Armfeltin veljesten toteuttaman suurremontin yhteydessä Halikon kirkkoon rakennettiin myös suvun oma hautakappeli, jonka alla olevaan hautakammioon on haudattu mm. veljeksistä vanhempi eli Joensuun kartanon isäntä kreivi Gustaf Mauritz sekä veljesten isä Magnus Wilhelm Armfelt (1725-95). Viimeiset Armfeltit pääsivät hautakammion lepoon 1940-luvulla, mutta sen jälkeen mahtisuvun jäseniä on haudattu muiden vainajien tavoin hautausmaalle, joskin omalle erilliselle alueelleen kellotapulin juurelle. Sata vuotta sitten 1920-luvulla Armfeltit sisustivat kirkkoon vielä erityisen museohuoneen, jossa säilytetään arvokkaita ja hienoja kirkkotekstiilejä.

Kahden kilometrin pituinen vanha koivukuja johtaa Joensuun eli Åminnen kartanolta Halikon kirkolle. Armfeltin suvun omistuksessa Joensuun kartano oli vuoteen 1925 asti. Nykyään sen omistaa Björn Wahlroosin poika Thomas Wahlroos, joka tosin asuu ulkomailla.

Luin hautakappelista, kirkkotekstiileistä ja koivukujasta vasta kotona netistä, joten nämä jäivät minulta näkemättä. Eli myös tämä kirkko odottaa uusintakäyntiä, kuten moni muukin aiemmin tutustumani kirkko - vaihtelevista syistä :)

Kiertelin hetken myös kirkon ympärille rakentuneella hautausmaalla, jonka korkeimmalla kohdalla kohoaa 1700-luvulla rakennettu kellotapuli. Tutustuessani kirkkomäkeen tapulin puiset ikkunat aukenivat ja kirkon kellot alkoivat soida alkavien hautajaisten merkiksi. Jännä ja jotenkin ”pyhä” kokemus.

Vaikuttava kirkko ja kiehtova historia. Ja kaksi yllättävää musiikkikokemusta yhdellä reissulla :)



maanantai 19. heinäkuuta 2021

Taidetta Tilalla


Lontoontyttö, joka asuu ja työskentelee muotoilijana Lontoossa, viettää tänä vuonna kesäkuukaudet Opiskelijatytön kanssa Merimaskun Tilalla. Heinäkuussa hän on kutsunut Tilalle neljä ystäväänsä - kaikki kuvataiteilijoita: Lontoossa vaikuttavat Stine Keinicken (täällä), Michail Vanisin (täällä) ja Cindy Strobachin (täällä) sekä tällä hetkellä Suomessa asuvan Aniko Kuikan (täällä).

Kaikki neljä työskentelevät 2-4 viikkoa Tilan vanhassa konehallissa, jonka edelliset omistajat olivat vasta tyhjentäneet sinne vuosikymmenien kuluessa kertyneistä vanhoista koneista ja muusta, pääosin käyttämättömistä kamoista. Tavararöykkiöiden alta paljastui upea korkea tila, joka - kun kolme isoa liukuovea avataan - täyttyy kauniista luonnonvalosta. Inspiroiva työhuone, jossa haarapääskyt lentelevät edestakaisin ruokkiessaan kattoparruihin rakentamissa pesissä kurkkivia poikasiaan. 

Neljä muotoilijaa ja kuvataiteilijaa työstää savea kukin omista lähtökohdistaan. Työskentelyn teemana on Interpretations of Clay (Savesta työstettyä). Apuna heillä on Lontoontytön lähiseudun keraamikoilta käytettynä ostettu dreija ja vanha, mutta toimiva keramiikkauuni. Savena taiteilijat kokeilevat erilaisia vaihtoehtoja mm. Someron Kultelan kylästä kaivettua punaista villisavea (täällä) ja viereisen Taattistenjärven pohjasta nostettua sinertävää savea, jonka nostamisessa auttoivat Tilan entiset omistajat kaivinkoneineen :):) 

Taattistenjärven pohjasta nostettua sinisavea.




Elokuussa viisikon - neljä vierailijaa ja emäntä eli Lontoontyttö - työt ovat esillä yleisölle avattavassa näyttelyssä. Eli tervetuloa Tilalle katsomaan, mitä jännää suomalaisesta savesta on lontoolaisten luovissa käsissä syntynyt :)

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Aamupalaa Tilalla


Aamiainen Tyttärien Tilalla syödään kesäisin entisen sikalan päätyyn rakennetussa lasikossa. Kotoisaa, valoisaa ja tilavaa. Näillä säillä tosin väliin liian helteistä, jolloin halutessaan voi siirtyä sisälle vuosikymmeniä sitten siivottuun ja siistittyyn sikalaan - ruokapöytiä sielläkin.

Heinäkuussa jalkakipuiselle mummille tarjoiltiin kahvin seurana Opiskelijatytön samana aamuna talon isossa uunissa paistamaa ja edellisenä iltana hapanjuuresta leipomaa superhyvää leipää tuoreen voin, kinkkusiivun ja Paraisilla toimivasta Jordkällare-kaupasta (täällä) hankitun gruyere-juuston kanssa. Sekä turkkilaista jogurttia, joka tuotiin pöytään Opiskelijatytön kesän mansikoista valmistaman hillon ja niin ikään itsetehdyn granolan kera. Ja oman kanalan kansnmunia ja lähistöllä olevan Bornemannsin mehustamon (täällä) valmistamaa omena-inkiväärituoremehua. 

Herkullista ja tuoretta. Paljon Tilalla itse tehtyä tai lähiympäristön pienyrittäjiltä hankittua :):)

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Veljekset Pablo ja Lala

Pablo on hieman arempi kuin veljensä Lala.

Olin taas kolme vuorokautta Opiskelijatytön ja Lontoontytön Tilalla Merimaskussa (täällä). Kun visiitistä sovittiin, minun oli tarkoitus auttaa tyttöjä Tilan lukuisissa sisä- ja ulkotöissä. Tosi mielelläni olisin töitä paiskonut - ja olin siihen valmistautunut, mutta yllättäen kipeytynyt oikea jalka estää tällä hetkellä lähes kaiken liikkumisen, työnteosta puhumattakaan. Minulle - liikkeestä elävälle ja liikkumista rakastavalle - tilanne on fyysisen kivun lisäksi jatkuvaa mielen tuskaa. Lääkärissä on käyty, ja tutkimukset jatkuvat ensi viikolla.

Kipeästä jalasta huolimatta halusin mennä Tilalle. Jalkavaivaisena tärkein - ja mieluinen - tehtäväni oli olla sisällä päätalon isossa keittiössä vahtina ja seurana kahdelle kymmenviikkoiselle kissanpennulle, jotka saapuivat Tilalle tiistaina. Kyseessä on kaksi maatiaiskissan urospentua, jotka Tyttäret pitkän maistelun jälkeen nimesivät Pabloksi ja Lalaksi. Tummempi ja raidallisempi, mutta arempi pentu on Pablo ja harmaa, rohkea ja veljeään pomottava pentu on Lala. Mitään erityisiä perusteluja nimille ei kuulemma ollut: ”Tuntuivat sopivilta - Pablo nyt vaan on ihan pablo ja Lala on täyslala.”

Tulopäivän veljekset pysyttelivät lähinnä keittiön penkkien alla, mutta illalla ne uskaltautuivat esille kerman houkuttamana. Seuraavana päivänä pennut jo vilistivät innoissaan ympäri keittiötä ja tutkivat tarkasti ja uteliaasti huoneen jokaisen kolon ja nurkan. Ja sitä seuraavana päivänä Pablo ja Lala leikkivät ja painivat keskenään kotoisasti ja rennosti. Ihmisiä pennut vielä arastelevat, mutta tuttavuutta tehdään pikku hiljaa…

Synnyinkodissaan läheisellä maatilalla Pablo ja Lala ovat tottuneet olemaan ulkona ja tutustuneet niin koiriin, kanoihin kuin hevosiin. Onneksi, sillä Tyttärilläkin on tavoitteena että kissat saavat kulkea vapaasti muiden eläinten keskellä talon pihalla ja Tilan ympäristössä. Kunhan ne ensimmäiset päivät totuttelevat sisätiloissa uuteen kotiinsa ja uusiin emäntiinsä.

Äärettömän kiva oli seurata Pablon ja Lalan kotiutumista tunti tunnilta ja päivä päivältä. Sain rauhassa ja kiireettä tutustua Tilan uusiin perheenjäseniin. Eli jotain hyvää paikallaan olostakin :):) 

Perjantaina palasin takaisin Salon mökille oman Muru-koiran luokse. Hämmästyttävää, miten erilaisia koirat ja kissat ensi tuntumalta vaikuttavat. Koirat ovat tuttuja. Perheessämme on 14-vuotiaan espanjanvesikoiran Chloen ja 5-vuotiaan kääpiösnautserin Murun lisäksi ennen Chloe-koiraa ollut myös Osku=niminen walesinspringerspanieli. 

Kissat ovat minulle vieraampia. Uusi, mutta mieluisa tuttavuus :)

Vähitellen Lala kotiutuu ja rentoutuu, kuten Pablo-veljensäkin.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Ukin kesäkamut

Esikoisen esikoispoika ja Opiskelijatytön koiravanhus

lauantai 10. heinäkuuta 2021

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Tiedätkö kuka olet


”Jos perhosen toukka yrittää … löytää sen kuka se on, ei siitä tule koskaan perhosta.”

Futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölösen pohdiskelua YlePuheella tänään toimittaja Susani Mahaduran ohjelmasarjassa Mielen jäljillä - identiteettiä etsimässä. Tykästyin ajatukseen, myös sen epämääräisyyteen.

Ohjelmassa Pölönen kertoi lukeneensa ko ajatuksen jostain kirjasta. Netistä selvitin, että kyseessä taitaa olla A.H.Almaasin pohdintaa. Hidasta elämää -sivustolta löysin nimittäin Aaro Löfin suomentaman lyhyen katkelman Almaasin kirjasta Diamond Heart, Book One: Elements of the Real in Man, 1987 (täällä), jossa käytiin samanlaista pohdintaa toukasta ja perhosesta. Vähän tuo tieto vesitti ihastumistani toukka-ajatukseen, sillä Almaas - oikealta nimeltään A.Hameed Ali (s. 1944) - taitaa olla joku newage-tyyppi. Ja niitä vierastan. 

Mutta aikuisten lasteni sanoin - taidan olla ikääntynyt hippi :)

torstai 8. heinäkuuta 2021

Puisto parhaimmillaan

Laskevan auringon vino valo siivilöityy ihanasti ympäröivien lehtipuiden lehvistöjen läpi. Erilaiset ja monenväriset kukat hehkuvat parhaimmillaan. Ihanat valkoiset puupenkit täyttyvät ilta toisensa jälkeen lähitalojen asukkaista ja ohilulkijoista - puistoihmisiä joka lähtöön :)

Pisteenä iin päälle puiston kulmassa oleva vanha lippakioski on tänä kesänä avattu: ravintola Kuurnan Yakitori-niminen terassikioski tarjoilee japanilaista grilliruokaa. Odotan innolla, koska pääsen testaamaan.

Kaunis pieni, hyvin hoidettu ja geometrisen säännöllinen Eiranpuisto on lempipuistojani Helsingissä - aiemminkin postattu (täällä). Ja nyt puistosta saa vielä (herkku?) ruokaa ja juomaa…

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Kakkosrokote


Eilen keskellä heinäkuun helteitä sain toisen koronarokotteen. Ensimmäisen rokotteen sain huhtikuussa (täällä) - AstraZenecaa, joka ainakin Helsingissä oli ainoa tarjottu vaihtoehto 65-69 -vuotiaille.

Kevään mittaan alkoi kertyä tietoa, että AstraZenecan koronarokote voi hyvin harvoin aiheuttaa aivojen laskimotukoksia ja verihiutaleiden vähyyttä. Ja että rokotteen teho olisi vähäisempi kuin alle 65- ja yli 70-vuotiaille ensisijaisesti annettavan BioNTech-Pfizerin rokotteen teho. 

Toukokuussa 2021 Lääkäriseura Duodecimin ylläpitämässä Terveyskirjastossa julkaistiin infektiosairauksien erikoislääkäri Veli-Jukka Anttilan artikkeli (täällä ), jossa mainittiin että Pfizerin rokotteen teho koronan ehkäisyssä - ainakin lyhytaikaisesti - on noin 95 % ja AstraZenecan noin 62 %, vaikka jälkimmäinenkin suojaa tehokkaasti koronan aiheuttamilta vakavilta infektioilta.

Osin näiden tietojen valossa päädyin vaihtamaan minulle kakkosrokotteena tarjotun AstraZenecan rokotteen Pfizerin rokotteeseen, kun siihen tuli mahdollisuus. Vaihto tosin piti tehdä ennen rokotuspaikalle menoa puhelimella ja/tai netissä. Rokotteen vaihtaminen rokotuspaikalla ilman ennakkosopimusta ei ainakaan Helsingissä olisi onnistunut.

Sain koronarokotteen Helsingin Messuhallissa, kuten ensimmäiselläkin kerralla. Rokotettavia oli paikalla valtavasti, mutta missään vaiheessa ei syntynyt häiritsevästi ruuhkautuvia jonoja. Ihmismassat virtasivat valtavan hallin ovista sisään nopeasti etenevässä, sopuisassa jonossa kuuliaisesti koronaetäisyyksillä. Rokottajien kohdalla jono pysähtyi hetkeksi ja jonottajat saivat rokotteen. Tämän jälkeen jono jatkoi edelleen hetken matkaa, kunnes jono hajaantui istumaan ja odottamaan vartin mahdollisten allergisten reaktioiden varalta. Odottelun jälkeen jono muodostui uudelleen ja jatkoi sävyisästi matkaa ulko-ovien kautta ulos helteiseen heinäkuuhun.

Tehokasta ja toimivaa - ystävällistä ja avuliasta. Ammattitaitoista :)

Ensimmäisen rokotuskerran jälkeen olin vuorokauden tosi kipeä (täällä), mutta kakkosrokote ei aiheuttanut minulle mitään oireita, edes pistospaikkaa ei ole yhtään aristanut. Sainkohan oikeaa rokotetta :)

Vähitellen alkaa koko suvun ”vanhuksilla” olla kaksi rokotetta, ja nuoremmistakin sukulaisista useimmat - lapsia lukuunottamatta - ovat saaneet ensimmäisen rokotteen. Selvitäänköhän näillä eväillä syksystä?

maanantai 5. heinäkuuta 2021