maanantai 19. heinäkuuta 2021

Taidetta Tilalla


Lontoontyttö, joka asuu ja työskentelee muotoilijana Lontoossa, viettää tänä vuonna kesäkuukaudet Opiskelijatytön kanssa Merimaskun Tilalla. Heinäkuussa hän on kutsunut Tilalle neljä ystäväänsä - kaikki kuvataiteilijoita: Lontoossa vaikuttavat Stine Keinicken (täällä), Michail Vanisin (täällä) ja Cindy Strobachin (täällä) sekä tällä hetkellä Suomessa asuvan Aniko Kuikan (täällä).

Kaikki neljä työskentelevät 2-4 viikkoa Tilan vanhassa konehallissa, jonka edelliset omistajat olivat vasta tyhjentäneet sinne vuosikymmenien kuluessa kertyneistä vanhoista koneista ja muusta, pääosin käyttämättömistä kamoista. Tavararöykkiöiden alta paljastui upea korkea tila, joka - kun kolme isoa liukuovea avataan - täyttyy kauniista luonnonvalosta. Inspiroiva työhuone, jossa haarapääskyt lentelevät edestakaisin ruokkiessaan kattoparruihin rakentamissa pesissä kurkkivia poikasiaan. 

Neljä muotoilijaa ja kuvataiteilijaa työstää savea kukin omista lähtökohdistaan. Työskentelyn teemana on Interpretations of Clay (Savesta työstettyä). Apuna heillä on Lontoontytön lähiseudun keraamikoilta käytettynä ostettu dreija ja vanha, mutta toimiva keramiikkauuni. Savena taiteilijat kokeilevat erilaisia vaihtoehtoja mm. Someron Kultelan kylästä kaivettua punaista villisavea (täällä) ja viereisen Taattistenjärven pohjasta nostettua sinertävää savea, jonka nostamisessa auttoivat Tilan entiset omistajat kaivinkoneineen :):) 

Taattistenjärven pohjasta nostettua sinisavea.




Elokuussa viisikon - neljä vierailijaa ja emäntä eli Lontoontyttö - työt ovat esillä yleisölle avattavassa näyttelyssä. Eli tervetuloa Tilalle katsomaan, mitä jännää suomalaisesta savesta on lontoolaisten luovissa käsissä syntynyt :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti