Sata vuotta nakuilua

Edessä yksi näyttelyn harvoista veistoksista

Baltasar Lobo (1910-1993): Torso femenino, 1973

 

Malagan Carmen Thyssen -museon (täällä) neljännessä kerroksessa on maaliskuun alkuun asti Desnudos eli Alastomat -niminen näyttely, jossa on espanjalaisten taiteilijoiden tekemiä alastonteoksia sadan vuoden ajalta vuosilta 1870-1970. Yhteensä lähes 90 taideteosta - pääosin maalauksia, mutta myös joitakin veistoksia ja grafiikkatöitä. 

Kiertäessäni näyttelyssä ajattelin, että onpa tavanomaisia ja perinteisiä alastonkuvia - nuorten valkoihoisten naisten täydellisiä vartaloita - miestaiteilijoiden kuvaamina. Vähän miehiä, vähän vanhoja, vähän värillisiä. Toki joukossa oli mm. 14-vuotiaan Pablo Picasson El modello -niminen maalaus nuoresta miehestä ja Mechu Galin - tunnetaan myös nimellä Carmen Gal Orendain - grafiikkateos ei-nuoresta naisesta vuodelta 1942. Ja kaksi pientä maalausta vanhoista miehistä, jotka tosin oli kuvattu takaapäin ja vyötäröstä ylöspäin. Teoksia, jotka minäkin jätin valokuvaamatta…

Vasta pois lähtiessäni pysähdyin näyttelyn ovella lukemaan englanninkielistä esitetekstiä. Jos oikein ymmärsin, niin espanjalaisessa kuvataiteessa alastomuutta on ennen 1800-luvun loppua kuvattu vähän ja myöhemminkin usein perinteisiin kauneuskäsityksiin tukeutuen. Vasta 1900-luvulla perinnettä on alettu kyseenalaistaa - ja tätä prosessia näyttelyssä pyrittiin valottamaan. Josko oikein ymmärsin… 

Vasta jälkeen päin myös äkkäsin, että näyttelyn nimen Desnudos perässä oli alaotsikko Cuerpos normativos e insurrectos en el arte espanol - suomentuen Sääntöjen mukaiset ja kapinalliset kehot Espanjan taiteessa. Ja tämä minun olisi ollut hyvä tietää jo näyttelyä katsoessani…

Joka tapauksessa tykkäsin näyttelystä, vaikka en sen juonta alastonkuvia katsoessani täysin tajunnutkaan :) Eniten ehkä miellyin Rodriques-Agostan ”täydelliseen” naisen vartaloon vihreällä sohvalla sekä Mechu Galin piirtämiin surullisiin kasvoihin ja riippuviin rintoihin - molemmat 1930- ja 1940-lukuijen vaihteesta.

Pablo Picasso (1881-1973): En modello (Malli), 1895-1896

Salvador Dali (1904-1989): Desnudo (Alaston), n.1924

Jose Maria Rodriquez-Agosta (1878-1941): Desnudo tendido (Makaava alaston), n.1939

Menchu Gal (1919-2008): Desnudo femenino (Alaston nainen), 1942

Ramon de Vargas (s.1934): Desnudo (Alaston), n.1970-1974

Joan Miro (1893-1983): Sin titulo (Nimetön), n.1976

Thyssenin kokoelmasta

Manuel Cabral Aguado Bejarano ((1827-1891): En la Feria de Sevilla (Sevillan markkinat), 1855

Carmen Thyssen -museossa Malagan keskustassa esitellään maalauksia espanjalaisen Carmen Thyssenin taidekokoelmasta. Pääosa noin 200 teoksesta on espanjalaisten, 1800-luvulla eläneiden taiteilijoiden maalauksia, jotka kuvaavat etenkin andalusialaisia maisemia ja ihmisiä maalla ja kaupungeissa - arjen askareissa, juhlissa, markkinoilla, härkätaisteluissa. 

Kävin museossa viimeksi marraskuussa 2019, jolloin tykkäsin, mutta en hurmaantunut (täällä). Ja sama vaikutelma jäi tällä kertaa: ”Ihan kiva”. Mikään museossa ei erityisesti säväyttänyt, mutta mielenkiintoista oli edelleen katsella kuvia 1800-luvun Andalusiasta. Osa näistä värikkäistä kaupunkikuvista ei paljoa eronnut valokuvista, joita olen nyt - lähes 200 vuotta myöhemmin - ottanut Fuengirolan ja lähikylien kaduilta. Esimerkiksi Manuel Wssel de Guimbardan vuonna 1881 maalaamassa taulussa Sevillan kapeat kujat ja kukkien täyttämät pikkuparvekkeet tuntuivat enemmän kuin tutuilta :)

Barcelonassa vuonna 1943 syntynyt Carmen Thyssen on varakkaan liikemiehen ja taiteenkeräilijän Hans Heinrich Thyssen-Bornemiszan (1921-2002) leski. Hollantilais-unkarilainen Hans Heinrich asui ja vaikutti suuren osan elämästään Sveitsin Luganossa, mutta mentyään vuonna 1985 naimisiin - viidettä kertaa - espanjalaisen Carmenin (o.s. Cervera) kanssa, myös Espanjasta ja espanjalaisuudesta tuli osa hänen kansainvälistä elämäänsä. 

Vuonna 1992 Hans Heinrich myi perimänsä ja edelleen kartuttamansa valtavan taidekokoelman Espanjan hallitukselle. Nykyään osa tästä noin 1600 taideteoksen jättimäisestä kokoelmasta on nähtävillä Madridissa olevassa Thyssen-Bornemiszan museossa. Hans Heinrichin kokoelman lisäksi Madridin museoon on pysyvästi sijoitettu myös osa miehen edelleen elossa olevan lesken Carmen Thyssenin henkilökohtaisesta taidekokoelmasta, josta osa - kuten edellä kirjoitin - on esillä vuonna 2011 avatussa ja lesken nimeä kantavassa museossa Malagassa.  

Carmen Thyssen -museo on 1700-luvulla rakennetussa, myöhemmin kunnostetussa ja laajennetussa kaupunkipalatsissa, joka aikoinaan oli Villalonin aatelisperheen koti. Rakennusta on joskus kehuttu jopa yhdeksi Espanjan näyttävimmistä rakennuksista. Minä en tätä osannut näin kokea. Toki nelikerroksisessa rakennuksessa oli komea sisäpiha pylväskäytävineen, mutta jotenkin tämä kaikki paikalla koettaessa typistyi museovieraiden kävelyreiteiksi…

Kaikesta huolimatta uskon, että jos - iso jos - minusta tulee Aurinkorannikon vakikävijä, niin tulen käymään myös Malagan Carmen Thyssenin museossa uudelleen. Ja onhan rakennuksen neljännessä kerroksessa - kolmeen alimpaan kerrokseen levittäytyvän perusnäyttelyn lisäksi - puolivuosittain vaihtuvia ulkopuolisten taiteilijoiden näyttelyitä.

Tämän hetkisestä vaihtuvasta näyttelystä lisää huomenna… 

Manuel Wssel de Guimbarda (1833-1907): 

Vendedoras de rosquillas en un ricon de Sevilla (Rinkelinmyyjiä Sevillan kujilla), 1881

Angel Maria Cortellini Hernandez (1819-1887): 

Francisco Montes ”Paquiro”, antes de una corrida. La despedida del torero

 (Härkätaistelijan hyvästit), 1847.

Francisco Montes (1804-1851) oli yksi Espanjan kuuluisimpia härkätaistelijoita 1800-luvulla.

Vicente Palmaroli (1864-1896): Dias de verano (Kesäpäiviä), n. 1885

Jose Navarro Llorens (1867-1923): Llegada de la pesca (Kalastajat saapuvat), n.1904-1910

Museo Carmen Thyssen toimii 1700-luvulla rakennetussa Villalonin palatsissa.

Kävely hautausmaalle

Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että Fuengirolassa olisi mukava katsastaa paikallinen hautausmaa. Kirkkoja kaupungissa on useita, joista parissa olen käynyt myös sisällä (täällä, täällä ja täällä), mutta yhtään hautausmaata en ole vielä nähnyt. 

GoogleMapsista selvitin, että paikallinen hautausmaa Parque Cemeterio San Cayetano löytyy runsaan kilometrin päässä Miramar-ostoskeskuksen takaa. Torstaina ajoin bussilla ostoskeskukselle, ja sieltä jatkoin matkaa sisämaahan kävellen noin 1,5 km Fuengirola-joen uomaa. 

Mukavaa ja rauhallista hiekkatietä - vähän asutusta. Näin yhden aasin, kaksi arkaa kissaa ja muutaman kanan sekä useita kesyjä hevosia. Ohitin El Rengo -nimisen, auki olleen, mutta lähes tyhjän ravintolan sekä hylätyn talon, jonka päätyyn oli kohokirjaimin kirjoitettu ”La sorpresa ano 1953”. Sorpresa on suomeksi yllätys, mutta muuten tekstin merkitys jäi minulle epäselväksi. 

Mutta se hautausmaa! Se oli valtava pettymys. Ja kaikkinensa aivan kauhea. Kivetty ja kolkko alue, jolla oli viitisenkymmentä betoniparakkia, joissa kussakin oli molemmin puolin noin 80 muistolaattaa. Laattoihin oli kaiverrettu vainajien nimiä, ja koristeiksi oli laitettu uskonnollisia kohokuvia ja nuhjaantuneita tekokukkia. 

Eikä missään näkynyt eläviä kukkia. Jopa kivetyille käytäville istutetut ja säntilliseen muotoon leikatut appelsiinipuut näyttivät tuossa ympäristössä tekopuilta. Ei riittänyt, että vainajat olivat kuolleita, vaan myös kaikki muu alueella näytti ja tuntui kuolleelta. Karmivaa ja luotaantyöntävää…

Jos Pohjois-Espanjan Corunassa vertasin aikoinaan paikallista hautausmaata ruumishuoneeseen (täällä), niin Fuengirolan hautausmaan hautaparakeista tuli mieleen - ei enempää eikä vähempää - vankileirien asuntoparakit. Tuolla Corunan vanhalla hautausmaalla oli sentään luonnetta ja menneen ajan charmia, mutta Fuengirolan moderni hautausmaa oli täysin eloton ja kuollut paikka. Enkä koko aikana nähnyt siellä yhtään ihmistä…

Fuengirolan hautausmaa oli irvikuva hautausmaasta - kuolleiden kaatopaikka. Onneksi Suomessa saan nauttia lempeistä ja ”elävistä” hautausmaista, kuten rakastamani Leposaari Kulosaaren kyljessä (täällä). 

Kiva kävelypolku Miramar-ostoskeskukselta hautausmaalle :)

”La sorpresa ano 1953”

Hautausmaan hengetön sisäänkäynti

Tammikuu.

Mahtavia muraaleja

Un mar en tus ojos (Meri silmissäsi), jonka on tehnyt El Alfil.

En ole ollut mikään erityinen muraalien eli seinämaalausten ystävä, mutta hurahdin täysin kun näin Fuengirolan uudet seinämaalaukset El Boquetillon kaupunginosassa. Kahdelle kadulle, Elolan stadionin ja El Boquetillon kauppahallin väliin jäävien kerrostalojen päätyseiniin on syksyllä 2023 maalattu parikymmentä toinen toistaan komeampaa seinämaalausta. Ja kaikki Espanjan tunnetuimpien graffititaiteilijoiden tekemiä. Vau, vau ja vielä kerran vau :)

Seinämaalaukset sopivat upeasti värikkääseen ja eläväiseen Boquetilloon, joka rakentui 1960-luvulla ja jota suomalaisten keskuudessa on kuulemma kutsuttu Kontulaksi. Mutta ei nimi paikkaa pahenna :) Viihdyin mainiosti minulle aiemmin tuntemattomassa Boquetillossa - äänekkäiden nuorten, värikkäiden parvekkeiden ja naruilla kuivuvien pyykkien keskellä. Kaupunginosassa, jossa myös päiväsaikaan tuntui olevan elämää, toisin kuin monella muulla Fuengirolan alueella. 

Paseo de los Murales -reitiksi nimetty seinämaalausten alue oli ja on ehdottomasti käymisen ja tutustumisen arvoin. Hämmentävän hieno elämys :)

Edessä La Magia de los suenos (Unelmien taika), jonka on tehnyt Kato (Fabian Bravo)

El mar trae tormenta (Meri tuo myrskyn), jonka on tehnyt Lily Brick.

Vida marina (Merellinen elämä), jonka on tehnyt Not Japi (Alejandro Bermejom del Rio).

Mirar hacia el pasado (Katse menneeseen), jonka on tehnyt Nesui.

Vasemmalla Garden (Puutarha), jonka on tehnyt Lula Goce.

Boquetillon kauppahallin (Mercado del Boquetillo) ulkoseinät on koristellut Lula Goce.

Parasta paellaa

Ehkä lopulta alan uskoa, että Espanjan turistikohteissa - Aurinkorannikolla, Barcelonassa ja Kanarian saarilla - ei ravintolassa kannata tilata paellaa. Aina tulee pettymään, kuten viimeksi Fuengirolassa marraskuussa 2023 (täällä). Paella on perinteinen riisiruoka ja peräisin Valenciasta, joka on maakunta itäisessä Espanjassa Välimeren rannalla. Eli jos Espanjassa haluaa kunnon paellaa, on suunnattava sinne, ja vain sinne. 

Tai sitten on istuttava Ukin ruokapöytään, kuten me teimme Opiskelijatytön vierailuviikolla (täällä), ja saimme superherkullista, mereneläviä sisältävää paellaa. Tästä Ukin kämpillä valmistamasta paellasta löytyi jopa herkullista pannun pohjalle paahtunutta riisiä (socarrat) - nam :)

Paellan onnistuminen on monesta kiinni. Hyvän ja oikeanlaisen pannun ja kärsivällisyyden lisäksi tärkeää on mm. raaka-aineet. Lähikaupan hyllystä löytyi erityistä paellariisiä ja tuoreet merenelävät - simpukat, katkaravut ja mustekalat - Ukki valitsi huolella läheisestä kalakaupasta - pecaderiasta, jossa hän on jo tervehditty vakioasiakas :)

Toivottavasti saamme tätä Ukin herkkupaellaa toistekin :) Ja ehkä myös Suomessa…

Läheisellä Calle Tronconilla olevan Pescaderian omistaja moikkaa jo Muruakin :)

Väliin on herkuteltu myös lubina-nimisellä kalalla, 

joka on suomeksi meriahven ja englanniksi sea bass.

Tässä paistettuna voi-valkosipuli-lehtipersiljakastikkeen kanssa :)

Katkarapuja, sinisimpukoita ja mustekalaa - nam :)

Ristiriitaisia mietteitä

Härkätaistelut ovat eläinrääkkäystä, ja ne pitäisi kieltää myös niillä alueilla - esim. Espanjan Andalusia - joilla ne edelleen ovat sallittuja. Tästä huolimatta minua on kiinnostanut härkätaistelun asema ja merkitys Espanjan historiassa ja kulttuurissa. Ja minusta on ollut mielenkiintoista tutustua vanhoihin taisteluareenoihin, joita löytyy yllättävän monesta espanjalaista kaupungista - yksin Andalusiasta niitä löytyy edelleen lähes 70.

Rondassa ihailin talvella 2019 Espanjan vanhinta, nykypäiviin komeasti säilynyttä taisteluareenaa (täällä) ja viimevuotisella kävelyretkellä törmäsin edelleen käytössä olevaan Fuengirolan areenaan (täällä). 

Tehdessäni Opiskelijatytön ja Puolivuotiaan kanssa toissa viikolla bussiretken Mijakseen kävimme minun aloitteestani tutustumassa myös kaupungin pieneen härkätaisteluareenaan (Plaza de Toros). Areena oli keskellä kylää ja lähes kiinni viereisissä rakennuksissa. Pienellä mäellä - kirkon, puutarhan, leikkikentän ja baarin seurana. Tuossa kauniissa kirkossa - Iglesia de la Inmaculada Concepcion (Neitseellisen hedelmöittymisen kirkko) - piipahdin talvella 2019 (täällä), mutta puutarha on vielä tarkemmin tutkimatta.

Mijaksen härkätaisteluareena on valmistunut vuonna 1900. Se on normaalin pyöreän sijaan ovaalin muotoinen ja myös hurmaavan pieni. Sinne mahtuu vain pari sataa katsojaa, kun esim. Madridin Las Ventas -areenalla on parhaimmillaan saattanut olla 24 000 seuraajaa. Edelleen Mijaksen areenalla järjestetään lähinnä näytöstyylisiä härkätaisteluita ja muita turistikarnevaaleja.

”Sopusuhtainen taistelutanner yllättävän pienine katsomoineen”, ajattelen katsoessani valkoiseksi rapattua areenaa. Ristiriitaiset ajatukset kuitenkin lisääntyvät, kun jään miettimään että ”taistelut” olivat lähinnä härkien kidutusta, sillä eihän eläimille oikeasti annettu mitään mahdollisuuksia ”taistella”…

Kirkko, kapakka ja härkätaistelu - joka kylän vakikolmikko :)

Pikadorin puku, jota on viimeksi käytetty vuonna 1987.

Pikadorien tehtävä oli mm. peitsillä lisätä härkien aggressiivisuutta (ja tuskaa),

ennen kuin matadori eli härkätaistelija tuli areenalle ”tappamaan härän”.

Fuengirola klo 8.23

Toipilaan kuvia

Tänään - runsaan viikon sairastelun jälkeen - herätessä tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että ehkä tästä taas selvitään. Oli kuin olisin herännyt kokonaan uuteen maailmaan - maailmaan, jossa sekä maa näytti että ilma tuntui erilaiselta kuin sairastelun kuplassa. Ihanaa - elämä voittaa. 

Ja tänään kävelin yhden korttelin sijaan jo kaksi korttelia :) Ja näin uutta - tai ainakin katsoin aiempaa uudesta vinkkelistä. Myös läheltä löytyy aina uutta tutkittavaa ja valokuvattavaa…

Aloin myös jo suunnitella, mitä ehdin - ja jaksan - vielä nähdä ja kokea Fuengirolassa, kun suunnitelmissa olleet Gordoban päivämatka ja Madridin yhden yön reissu piti/pitää sairastelun ja toipumisen takia jättää väliin. Paikallaanhan kumpikin kaupunki pysyy ja vain odottaa yhtä uteliasta mummia :) 

Sumussa laahustelua

Viime päivät ollaan laahustettu sumussa. Kuvainnollisesti, sillä sumua on ollut lähinnä flunssaisissa kropissamme. Viikko sitten alkanut flunssa (täällä) äihyi heti alkuviikosta äkäiseksi influenssaksi, mikä on sitonut Ukin ja minut tiiviisti petiin. Korkeaa kuumetta, limaista yskää ja ruokahaluttomuutta sekä ehkä hankalimpana pohjaton uupumus.

Sain taas muistutuksen, miten kova tauti influenssa on. Sanovat, että tänä talvena rokotteen suojateho on ollut tavallista heikompi. Mekin olimme Ukin kanssa saaneet jo marraskuussa yli 60-vuotiaille tarkoitetun ns. korkea-annoksisen rokotteen, ja siitä huolimatta tauti iski, ja aika voimakkaana. Joskin oireet näyttävät lievittyvän nopeammin kuin ilman rokotetta.

Nyt aletaan päästä lyhyesti käymään jo ihmisten ilmoilla - rauhallista kävelyä ja istuskelua lähikorttelissa. Ja näin taitaa mennä vielä koko ensi viikko…

Oranssi aamu

Rattaat Fugesta

Kuten olen jo maininnut Opiskelijatyttö oli puolivuotiaan poikansa kanssa viikon luonamme Espanjassa. Koska hän matkusti yksin vauvan kanssa, hän päätti kantaa vauvaa lentomatkan ajan kantorepussa, ja rattaat vuokrattiin vasta Fuengirolassa.

Tämä toimi yllättävän hyvin. Löysin netistä suomenkielisen Lastentarvikevuokraus-sivuston, joka vuokraa mm. vaunuja, matkasänkyjä, syöttötuoleja ja turvaistuimia Fuengirolaan ja lähialueille (täällä). Sovin asian suomen kielellä sähköpostitse noin kuukautta ennen matkaa.

Vuokrasin rattaiden lisäksi myös vauvan/taaperon matkasängyn. Molemmat toimitettiin paikan päälle - ja haettiin. Rattaat ja sänky patjoineen ja petivaatteineen viikoksi paikalle toimitettuna maksoivat 60 euroa. Ei paha :) Hinta on huomattavasti halvempi, jos pystyy hakemaan tavarat itse.

Asalvo Cadiz -merkkiset matkarattaat toimivat erittäin hyvin. Selkänojan sai nukkuma-asentoon, kuomu oli riittävän iso ja tavarakotelo ihanan tilava. Rattaat olivat helposti kasattavissa eivätkä pyörät olleet kaikkein pienintä mallia. Eikä sängyssäkään ollut valittamista. 

Ja vuokrattavana olisi ollut myös rantaleluja, legoja ja mm. puinen junarata :)

Pari tuokiokuvaa

Täällä ollaan pari päivää eletty hissun kissun ja paranneltu flunssaa - koko porukka puolivuotiaasta Pikkumiehestä yli seitsenkymppiseen Ukkiin. Paras sairastaja on ollut Pikkumies, joka heti korkean kuumeen vähänkin laskiessa hymyilee ja jokeltelee valloittavasti kaikille ja kaikelle :)

Eilen Pikkumies lensi äitinsä - Opiskelijatytön - kanssa takaisin Suomeen, ja me Ukin kanssa jatkamme sairastamista ja flunssataudin parantelua. Onneksi on oma kämppä, jossa on tilaa ja lämpöä, parveke, josta on upea merinäkymä (täällä) ja telkkari, josta löytyy niin Netflix kuin suomenkielinen Areena. 

Ja Muru kerällä vieressä - aivan kuin koti-Suomessa :)