sunnuntai 9. maaliskuuta 2025

Katedraali moskeijassa


Cordobassa oleva (espanjalaisittain) La Mezquita on entinen islamilainen moskeija ja nykyinen katolinen katedraali, jossa edelleen toimitetaan viikottaisia (jos ei jopa päivittäisiä) jumalanpalveluksia. Se on myös kaupungin merkittävin turistinähtävyys ja pääasiallisin syy, miksi pari miljoonaa matkailijaa tulee vuosittain tähän noin 300 000 asukkaan kaupunkiin Pohjois-Andalusiaan.

Katedraali on hämmentävä kokemus. Varsinkin parinkymmenen hengen opasryhmän kanssa koettuna vierailu ei minulle ollut niin suuri elämys kuin etukäteen olin lukemani perusteella kuvitellut. Mutta ehdottomasti näkemisen ja kokemisen väärtti :)

Saavumme suomalaisryhmän kanssa katedraalin alueelle vanhaa ja pitkää kivisiltaa - Puente Romano - pitkin. Nimensä mukaisesti silta on rakennettu 100 eaa, jolloin koko Iberian niemimaa oli roomalaisten hallussa. Lähestyessäni aluetta en heti hahmota, että edessä oleva vaaleankeltainen kivimuuri on juuri se kuuluisa Katedraali/moskeija, jota olen odottanut. Vasta muurin juurella tajuan, mitä näen. Ulospäin itse moskeija näyttäytyy vaatimattomana kivimuurina, ja kauempaa rakennuksesta hahmottaa oikeastaan vain sen keskelle myöhemmin rakennetun jykevän katolisen katedraalin. 

Ennen opastettua käyntiä sisällä Mesquitassa meillä on tunti vapaata aikaa. Hyvä näin, sillä tykkään, kun saan omassa rauhassa kiertää moskeijaa ulkoa ja kurkistella neljästä eri ovesta sisään isolle sisäpihalle. Ja yrittää hahmottaa koko valtavaa rakennuskompleksia. 

Mezquita koostuu pylväskäytävien ympäröimästä, appelsiinipuiden ja palmujen varjostamasta sisäpihasta sekä lähes ikkunattomasta rukoussalista. Tavanomaisista moskeijoista rakennus eroaa siinä, että sen rukoussalin keskelle on rakennettu katolinen kirkko tai katedraali, ja rukoussalinkin puolella on lukuisua kristinuskon symboleja, kuten pyhimysten kuvia ja krusifiksejä.

Islaminuskoisten arabien - joita Iberian niemimaalla kutsuttiin maureiksi - hallitessa aluetta 700-luvulta 1400-luvun lopulle Cordoba oli heidän hallinnollisen ja uskonnollisen elämänsä keskus. Minulle uutta tietoa oli se, että muslimien valtakaudella Cordobasta kehittyi myös sivistyksen keskus ja yksi koko silloisen maailman merkittävimmistä kaupungeista.

Kaupungin alkaessa kasvaa 700-luvun lopussa arabihallitsijat rakennuttivat sinne moskeijan, jota seuraavien parin sadan vuoden aikana laajennettiin kolmasti. Nykyisen kokonsa rakennus saavutti vuonna 987.

Myöhäiskeskiajalla kristityt alkoivat vallata Iberian niemimaata uudelleen itselleen. Cordoban kalifaatti vallattiin arabeilta vuonna 1236 ja lähes saman tien muslimien rakentama moskeija vihittiin katoliseksi katedraaliksi. Vasta lähes kaksi sataa vuonna myöhemmin 1523 moskeija/katedraalin keskelle alettiin rakentaa uutta kirkkoa. Miksi entinen moskeija säilytettiin? Kysymys, johon ei löytyne selkeää vastausta. 

Huolimatta siitä, että Mezquitassa on edelleen paljon islamin uskon merkkejä, suuren rakennuksen missään osassa ei nykyään saa harjoittaa islamilaista uskontoa. La Mezquita on pyhitetty ainoastaan katoliselle uskolle. 

Upeinta Mezquitassa on kävellä valtavassa rukoussalissa ja ihailla yli 800 pylvästä, jotka kannattelevat taidokkaasti rakennettuja kaksoiskaaria ja kattorakennelmia. Noita valkoisella kalkkikivellä ja punatiilillä raidoitettuja kaksoiskaaria. Ja käsityönä valmistettuja pylväitä, jotka on tehty graniitista, marmorista ja mm. rautaoksidin punaiseksi, vihreäksi ja keltaiseksi värjäämästä jaspiksesta.

Oudointa Mezquitassa on yhtäkkiä - rukoussalin ja pylväsviidakon keskellä - huomata, että on ikään kuin vaivihkaa tullut keskelle katollista kirkkoa. Puisia penkkirivejä, valtavia urkuja ja pyhäinkuvia - kaikkea, mitä islamilaisesta rakennuksesta ei pitäisi löytyä.

Uskontoa ja arkkitehtuuria - historiaa ja käsityötä. Mielenkiintoinen ja kiehtova, mutta myös aika kaoottinen yhdistelmä :)

Islamilaisen ja katolisen uskon symboleja rintarinnan eli
seinällä katkelmia koraanista ja kaaren alla krusifiksi.



Mihrab eli syvennys, jonka pitäisi osoittaa Mekkaan eli muslimien rukoussuuntaan.
Mezquitassa se on suunnattu 17 astetta Mekan ohi, mitä historioitsijat ovat selittäneet eri tavoin.

Islamilaisia kaksivärisiä kaksoiskaaripylväitä.

Mm. katolisia maalauksia löytyy rukoussalin puolelta.

Vasemmalla entisen moskeijan pylväskaaria ja 
oikealla katolisen kirkon kirkkosalia ja puukoristeisia kuorotuoleja sekä komeat urut.

Katolisen katedraalin koristeellinen kuori eli alttarisyvennys

Piirroskuvasta näkyy hyvin alkuperäisen moskeijan sisäpiha ja rukoussali,
jonka keskelle myöhemmin rakennettiin katolinen kirkko/katedraali.
Vasemmalla muuriin rakennettu minareetti, joka myöhemmin muutettiin kirkon kellotorniksi. 
Puutarhamaiselle sisäpihalle pääsee ilmaiseksi, mutta rukoushalli/katedraalli on maksullinen.

Roomalainen vanha silta Puente Romano on 331 metriä pitkä.
Guadalquivir-joen toisella puolella näkyy entisen moskeijan rukoussalia (tai sen muuria)
ja sen keskelle 1500-luvulla rakennettu katolinen katedraali.

lauantai 8. maaliskuuta 2025

Kahvia satamassa ja sardelleja kirkolla


Löysimme taas yhden uuden kivan ja rennon aamiaispaikan. Ulkopöytiä aivan meren äärellä lokkien keskellä. Valtavat lokit eivät kuitenkaan lentele pöytien päällä ruokaa varastamassa, vaan pysyttelevät läheisten veneiden katoilla ja rantatolppien päällä, missä niitä on mukava lähietäisyydeltä ihailla.

Fuengirolan huvivenesatamassa Paseo Maritimo ja rannan välissä on kahdessa rivissä kahviloita ja ravintoloita. Kadun puoleinen kuppilarivi oli vielä pääosin talviteloilla eli suljettu, mutta rannan puoleiset kymmenkunta pientä kuppilaa olivat jo lähes kaikki avattu. Onneksi näin päin, sillä ”eturivi”vaikutti huomattavasti meluisammalta kuin vaikeammin löydettävissä oleva rannan puoleinen kuppilarivi, jonne ennen lounasta oli eksynyt vain jokunen ohikulkija. Suosittelen kokeilemaan :)

Iltapäivällä kävelimme Ukin kanssa Plaza del Carmen -aukiolle suomalaisille tuttuun Los Bolichesin kaupunginosaan. Päämäärämme oli jo viime vuonna mukavaksi todettu Torreblanca-ravintola (täällä) kauniin valkoiseksi rapatun kirkon (täällä) edessä. Ja taas saimme hyvää ja edullista. Niin grillatut katkaravut (gambas blancha) kuin friteeratut sardellit (Boquerones fritos) olivat tuoreita ja hyvin valmistettuja. 

Mutta vasta kello yhden jälkeen, sillä siihen asti Cafe Bar Torreblancassa - kuten useammassa muussakin paikassa - tarjoillaan vain erilaisia aamiaisjuttuja. Ja yhden jälkeen ei taas enää voi tilata aamiaisleipiä, vaan ainoastaan lounasvaihtoehtoja. Asia, joka minulta edelleen pakkaa usein täällä unohtumaan :)

Tuttuja polkuja täällä Fuengirolassa paljon kuljetaan, mutta onneksi väliin rohkenen ”eksyä” myös uusiin maisemiin. Ja tänä vuonna se on ensisijaisesti ollut paikallisten vaellusporukoiden löytäminen :)

Aamuinen cafe con leche Fuengirolan vaatimattomassa huvivenesatamassa.

Boquerones fritos

Cafe Bar Torreblanca ”suomalaiskirkon” - Barraquia Virgen del Carmen y Santa Fe - kupeessa.

perjantai 7. maaliskuuta 2025

Muru kävi trimmarilla


Muru on tällä kertaa Fuengirolassa yhteensä 2,5 kuukautta - osin minun ja Ukin kanssa ja osin yksin Ukin kanssa. Kävin koiran kanssa viimeksi tammikuun alussa Helsingissä tutulla trimmaajalla, joten nyt oli taas trimmauksen aika.

Yleensä kääpiösnautserin turkki nypitään, jolloin lajimääritelmän mukainen karkea karva säilyy ja pehmeä karva nypitään pois. Minä päädyin Murun kanssa jo pentuna siihen, että sen karvaa ei nypitä, vaan karva ajetaan koneella, jolloin karvasta tulee pääosin pehmeää. Varsinkaan kun koirastamme ei kasvatettu näyttelykoiraa, vaan ainostaan perheen rakastama koti- ja sylikoira :)

Ukki löysi Fuengirolasta nopeasti netin kautta trimmaajan kävelymatkan päässä kämpästä Santa Amalia -kadun Dogman-koirakaupasta. Kaupan isossa ja siistissä takahuoneessa superystävällinen espanjalainen nainen hoiti Murun turkin kuntoon asianmukaisesti ja ammattitaitoisesti.

Turkin pesu ja leikkaus sekä kynsien leikkaus kesti lähes kaksi tuntia, mutta maksoi vain puolet siitä mitä vastaava työ Suomessa :) Murusta tuli jälleen edustuskelpoinen valkoinen kääpiösnautseri - joskin sileäkarvainen sellainen. 

Olin tosi tyytyväinen siihen, miten trimmaaja käsitteli Murua. Ja myös trimmauksen lopputulos oli hyvä. Joskin täytyy sanoa, että Suomessa tuttu trimmaaja tekee hieman siistimpää työtä, etenkin koiran kasvokarvojen kanssa. Espanjassa Murun ohueen häntään jätettiin enemmän hajakarvoja kuin Suomessa, mutta tykkäsin siitä :)

Kaikkinensa olin tyytyväinen, ja niin tuntui Murukin olevan :) Ja aion - jos tarvetta - käyttää kaupan trimmauspalveluja toistekin. 

keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Pilvivaellus vuorilla


Tiistaista taitaa tulla viikon lempipäiväni Fuengirolassa. Joka tiistai lokakuulta huhtikuulle Lähivuorten vaeltajat - Aurinkorannikon seurakunnan vapaamuotoinen vaellusryhmä - kävelee vaihtuvalla porukalla Fuengirolan lähiseuduilla noin 10 kilometrin matkan. Viime viikolla olin ensi kertaa mukana, ja ihastuin porukkaan ja sen tapaan edetä rauhallisesti jutellen ja pysähdellen - hitaimpia odotellen (täällä). Olin heti koukussa :)

Tämän viikon tiistaina porukka suuntasi Mijaksen vuorelle, ja reitti tuntui minusta etukäteen selvästi vaativammalta kuin edellisviikon rantaa myötäilevä lankkupolku (täällä). Ja sitä se olikin, mutta kaikki mukaan lähteneet kolmisenkymmentä vaeltajaa selvisivät hyvin - myös minä :) 

Vaelluksen pituus oli runsaat 12 kilometriä ja minulle kertyi mummomittariini jopa yli 20000 askelta. Vaellus lähti Mijaksen kylästä, josta nousimme noin 900 metrin korkeuteen merenpinnasta eli nousua oli lähes 500 metriä, sillä kylä itsessäänhän on vuoren rinteessä runsaan 400 metrin korkeudessa. 

Lähdimme aamulla yhdeksän aikaan Fuengirolan bussipysäkiltä Mijaksen bussilla (nro 122) ja jäimme pois huoltoaseman risteyksessä hieman ennen kylää (Mijas Pueblo). Tästä lähdimme kapuamaan ylöspäin - alkuun samaa reittiä, jota pitkin olin tammikuussa kävellyt yksin ns. koirakirkolle (Ermita de San Anton) (täällä). 

Jatkoimme tietä ohi koirakirkolle vievän risteyksen, kunnes käännyimme vasemmalle leveälle soratielle ja alkoi pitkä kiipeäminen ylös Mijas-vuoren rinnettä. Runsaan 1,5 tunnin kävelemisen jälkeen saavuimme vajaa kilometrin korkeudessa olevalle kääntöpaikalle, josta aloimme laskeutua alas takaisin kohti Mijaksen kylää. 

Kiipesimme korkealle, mutta maisemat jäivät tällä kertaa näkemättä - ovat kuulemma komeita :) Päivä oli pilvinen ja pilvet riippuivat matalalla vuorten yllä. Ja vuorilla kuljettiin sumussa ja pilvessä - väliin tuskin näimme jonon ensimmäisiä. Ylhäällä oli myös kylmää, ja useampi veti pipon päähän ja sormikkaat käsiin. Mutta kertaakaan en tarvinnut sadetakkia :)

Pilvistä ja sumusta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - näkymät olivat upeita ja unohtumattomia. Kuljimme pitkiä aikoja sankan sumun keskellä mustaksi palaneiden puunrunkojen ympäröimänä. Kuin jännittävässä sadussa…

Monissa kohdissa oli kuitenkin myös paljon vihreää ja keltaista. Pensaat ja kevätkukat olivat voimalla alkaneet puskea maasta vuoden 2022 metsäpalojen jälkeen. Rinteet kauniisti värjäävien pensaiden ja kukkien lisäksi kallioisilla paikoilla oli kymmenittäin upeita kartiosoihtuja, joista jokaisen olisin halunnut ikuistaa kameralla, niin yksilöllisiä ja valokuvauksellisia ne olivat :)

En oikein saanut kuvaa missä kiertelimme, mutta pitkään menimme siksakkia ylös ja pitkään tulimme alas. Ja mukavaa oli. Seurakunnan sivuilla vaelluksen kulku oli sanoitettu seuraavasti - vesipullottamo, keihäänheittopaikka ja piikkiantenni auennee vakivaeltajille :)

”Vaellamme kohti jyrkkää kurvia ja jatkamme vesipullottamolle, josta käännymme kohti louhosta. Louhoksen yläpuolella suuntaamme Alhairin de la Torrea kohti. Käännymme oikealle ja jatkamme keihäänheittopaikalle. Ylitämme mäen ja palaamme takaisin reittiä, joka vie piikkiantennille.”

Nautin rauhallisesta kävelemisestä, sympaattisesta porukasta ja mystisistä maisemista. Enempää en olisi voinut toivoa. Kiitos Kalervo, joka jaksat toimia kokoonkutsujana ja opastaa meitä kokemattomampia :)





Tästä käännyimme alaspäin :) 
Kun ensin olimme kivunneet Mijaksen kylästä noin kilometrin korkeuteen. 



Kartiosoihtu (Asphodelus ramosus) 

tiistai 4. maaliskuuta 2025

Desayuno


Aamumme Fuengirolassa alkaa joka päivä jo ennen auringonnousua. Ukki herää yleensä viiden jälkeen ja ryhtyy katsomaan YleAreenan aamutelkkaria, joka Espanjan aikaan alkaa jo klo 5.30. Minä herään yleensä tuntia myöhemmin ja käyn heti Murun kanssa lyhyellä pisulenkillä. Aamupalan - ruisleipää tai patonkia ja kahvia - syömme kumpikin omaan tahtiamme.

Parin tunnin päästä lähdemme pidemmälle lenkille koiran kanssa, ja sen jälkeen istumme yleensä jompaankumpaan lempikahviloistamme - joko Paseo Maritimon länsipäädyssä olevaan italialaiseen La Corte Italiaan tai Parque Espana -puiston läheltä löytyvään perusespanjalaiseen Cafe Bar Reina Anaan. 

Valitsemme kahviloista kumman tahansa, niin tapanamme on kävelyn päätteeksi syödä kakkosaamianen, joka tarkoittaa maitokahvia ja kevyesti paistettua kroisanttia marmelaadin ja voin kanssa. Annos, joka molemmissa paikoissa on superherkkua :) Italialaisessa olemme yleensä turistien ja nuorten espanjalaisten ympäröimiä, kun taas espanjalaisessa istumme pääosin ikäistemme espanjalaispariskuntien keskellä :)

Kakkosaamianen on oma erityisherkkumme, jonka jälkeen eläkeläisen on mukava aloittaa varsinainen päivä…

Dos cafe con leche y dos croisant con mermelada y mantaquilla


Cafe Bar Reina Ana Condes de San Isidro -kadulla.
Kahvila on auki vain aamuseitsemästä yhteen.eli todellinen aamiaiskahvila :)

maanantai 3. maaliskuuta 2025

Hurmaava rantareitti


Aikomukseni oli eilen sunnuntaina lähteä toistamiseen suomalaisryhmän kanssa kiipeämään 14 kilometrin matka Los Pacosista Mijaksen kylään. Viime sunnuntain haastava kokemus (täällä) ei lannistanut minua, vaan vielä lauantai-iltana olin innoissani lähdössä seuraavana aamuna liikkeelle.

Sunnuntaiaamuna taivaalla oli kuitenkin tummia pilviä ja sääennustuksen mukaan Mijasin rinteillä alkaisi sataa viimeistään puolilta päivin. Asiaa mietittyäni päätin, että en sittenkään lähde minulle vaativalle vaellukselle, koska sateen mahdollisuus oli suuri. 

Olin pakannut jo repun valmiiksi ja retkivaatteetkin olivat jo päällä, joten harmitti kun odottamani vaellus peruuntui. Ja kaipasin kovasti vähän pidempää kävelyretkeä. 

Onneksi keksin, että lähtisin Mijas-kävelyn sijaan kaupunkivaellukselle, jolta - sateen sattuessa - pääsisin helposti suojaan ja jopa bussilla takaisin kämpille. Löysin suomenkieliseltä Espanja.com -sivustolta joulukuussa 2024 julkaistun Anu Koivusaaren kirjoittaman seikkaperäinen kuvauksen runsaan neljän kilometrin pituisesta kaupunkivaelluksesta Torrequebradasta Torremuelleen (täällä). 

Vaelluksen lähtöpaikalle Benalmadenaan - tarkemmin Torrequebradaan - pääsisi Fuengirolasta helposti sekä bussilla että junalla. Minä valitsin Torremolinokseen kulkevan paikallisbussin nro 120, joka lähti Fuengirolan bussiasemalta klo 10.00 ja oli Torrequebradan pysäkillä klo 10.27. 

Bussipysäkki oli Estival Torrequebrada -hotellin edessä ja kävelyreitti alkoi tuon korkean hotellin vieressä olevalta näköalapaikalta. Tarkempaan en lähde rantareittiä kuvailemaan, sillä sen kulusta saa hyvän käsityksen edellä mainitusta Koivusaaren artikkelista (täällä).

Reitti kulkee meren rantaa länteen kohti Fuengirolaa - välillä aivan rannan tuntumassa ja välillä rantaa seuraavan autotien laidassa. Reitillä onkin paljon portaita. Kiipesin mm. portaikon, jossa laskin olleen 116 leveää ja korkeaa kivistä askelmaa. Ja näitä alas/ylös kiipeämisiä matkan varrella oli vähintään kymmenkunta. Tämäkin kävelyreitti on osa Aurinkorannikon pitkää Rantareittiä eli Sendra Litoralia, jota viikko sitten vaelsin osan Calahondan kohdalla (täällä). 

Kävelin yksin enkä seurannut mitään tarkkaa karttaa. Ohjenuorani oli pyrkiä joka kohdassa mahdollisimman lähelle rantaa. Ja tällä ohjeella selvisin loistavasti runsaat neljä kilometriä Torremuelleen, jossa pysähdyin pienessä paikallisessa kuppilassa. Sopivasti matkan ainoan sadekuuron ajaksi :)

Väliin tosin eksyin portaille, joita pitkin en päässytkään eteenpäin :) Mutta eikun takaisin samaa reittiä ylös tai alas, ja uusi yritys seuraavista portaista. Tällä menetelmällä löysin sokkeloisia ja mielenkiintoisia reittejä, joille peruskartta ei ehkä olisi minua neuvonut. Ja uskon, että minulle tuli myös enemmän kilometrejä kuin jos olisin kulkenut suorinta reittiä :) 

Kun sade Torremuellessa taukosi, päätin kävellä vielä runsaat kolme kilometriä lisää Carvajaliin asti. Sinne päästyäni pääsin kivasti jatkamaan matkaa Fuengirolan paikallisbussilla L1:llä Kaupungintalon aukiolle (Plaza del Ayuntamiento) ja lähelle Ukin kämppää, ja Murua jonka olin jättänyt Ukin seuraksi :)

Päivän aikana tuli käveltyä ainakin :) betonilaatoilla, liuske- ja mukulakivillä, hiekka- ja sorapoluilla ja parilla lankkusillalla. Uskon kävelleeni runsaat kymmenen kilometriä - askeleita mummomittariini kertyi vajaat 18000. Alla olevissa valokuvissa kävelyreitin vaihtelevuus näkyy kivasti alkaen lähdöstä ja päätyen lähes viimeisiin mutkiin. 

Ihana, mielenkiintoinen, vaihteleva ja monipuolinen kaupunkivaellus - yllättäen jopa hurmaava. Ja sopii niin yksin kulkijoille kuin porukassa vaeltajille. Ja etenkin merta rakastaville :)










sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Murukin viihtyy

Yksi Murun lempipaikoista sohvannurkassa peittokasan päällä Ukin kämpillä Fuengirolassa. 

lauantai 1. maaliskuuta 2025

Malagan pienin museo


Tykkään museoista - ellei joku sitä jo tiedä :) Malagassa tutuksi ovat tulleet kaupungin tunnetuimmat museot, kuten vanhastakaupungusta löytyvät Picasson (täällä, täällätäällä ja täällä) ja Carmen Thyssenin museot (täällätäällätäällätäällä ja täällä) sekä keskustan metroaseman vieressä oleva Nykytaiteen museo (täällä) ja Huelinin entisen tupakkatehtaan tiloihin vierekkäin sijoitetut Venäläisen taiteen museo (täällä) ja Auto- ja muotimuseo (täällä). Ja kuten blogikirjoituksistani huomaa, kahdessa ensimmäisessä olen ehtinyt (ja halunnut) käydä jopa useamman kerran :)

Malagassa on kymmeniä museoita, joista 39 on mainittu mm. kaupungin laatimassa englanninkielisessä listassa. Selaillessani tällä viikolla listaa keksin käydä Revello de Toro -nimisessä pienessä museossa, josta en aiemmin ollut kuullut mitään.

Museo on avattu vuonna 2010 kaupungin kuuluisan Katedraalin (täällä) vieressä olevassa, museota varten entisöidyssä vanhassa kolmikerroksisessa talossa. Rakennus on valmistunut jo 1600-luvulla, jolloin se on ollut tunnetun espanjalaisen kuvanveistäjän Pedro de Menan (1628-1688) koti ja työpaja vuodesta 1658 taiteilijan kuolemaan asti. 

Granadassa syntynyt de Mena muutti 30-vuotiaana perheineen Malagaan, kun hänet palkattiin neljäksi vuodeksi tekemään puisia pyhimysveistoksia silloin rakenteilla olevaan katedraaliin. Ja sille tielle hän jäi :) Kirkossa on säilynyt kymmeniä Pedro de Menan isokokoisia puuveistoksia, joista hienoimmat koristavat kuulemma kuoroaitioita. Nämä minun pitää ehdottomasti mennä vielä katsomaan :)

Felix Revello de Toro taas on edelleen elossa oleva, Malagassa 1926 syntynyt ja Barcelonassa pääosin asunut kuvataiteilija ja professori. Parikymmentä vuotta sitten hän lahjoitti synnyinkaupungilleen 132 yksityiskokoelmassaan ollutta taideteosta. 

Runsaat sata näistä maalauksista ja piirroksista on pysyvästi esillä tässä taiteilijan nimeä kantavassa, ihanan pienessä museossa. Pääosin teokset ovat muotokuvia taiteilijan läheisistä - useita kuvia vaimosta ja tyttärestä, mutta myös mm. vanhemmista. Herkkää ja jotenkin kevyen tuntuista, mutta tykkäsin. 

Museon toisessa kerroksessa on mustaksi maalattu perähuone, joka on omistettu ainoastaan yhdelle maalaukselle - taiteilijan omalle lempiteokselle. Tämän 1989 valmistuneen Sumida en el sueno (Uneen uponnut) -nimisen öljymaalauksen mallina on ollut hänen silloinen vaimonsa. Ihanan intiimiä ja lämmintä.

Tähän yhteen Malagan pienimpään ja sokkeloisimpaan (?) museoon mahtuu kuusi näyttelyhuonetta, joista jokainen on täynnä Revello de Torin taidetta. Ja ylimmästä kerroksesta löytyy vielä juttua edellisestä isännästä Pedro de Menasta…

Suositan piipahtamaan - ja jos ei tykkää, pääsee ainakin nopeasti pois :) Museon edessä olevalla varjoisalla aukiolla löytyy kolme mukavan näköistä kahvila/kuppilaa. Yksi tuli kokeiltua, ja sen jätski oli herkkua :)

Infancia reveladora (Paljastava lapsuus), 1989

Una cita fugaz (Ohikiitävät treffit), 1969

Sumida en eli sueno (Uneen uponnut), 1989

62-vuotiaan Felix Revello de Toron omakuva vuodelta 1990.

Kuvanveistäjä Pedro de Mena (1628-1688)

Pienen sisäpihan vieressä on vanhan muurin kappaleita,
jotka ovat säilyneet aiemmin paikalla olleesta kaupungin muurista.

Varsinaisen sisäpihan entisöityjä marmoripylväitä ja puuovia, 
jotka ovat säilyneet alkuperäisestä Pedro de Menan talosta.