sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Hihuliter


Villa Gyllenbergissä oli taidemaalari Jarmo Mäkilän teosten rinnalle nostettu museon kokoelmassa olevia omia tauluja, joista tykästyin moneen (täällä). Yksi mieleen jäänyt teos oli Tyko Sallisen (1879-1955) vuonna 1918 öljyväreillä tehty luonnos hänen samana vuonna maalaamaan tauluun Hihhulit. 

Muistin, että olin nähnyt Hihhulit Ateneumissa, ja ihmettelin, miksi taulu ei ollut jäänyt sen kummemmin mieleeni. Tämän viikon Ateneumin reissulla (täällä) päätin katsastaa Hihhulit uudelleen. ”Siinähän tuo on”, päättelin katsoessani kaukaa erästä ihmishahmoja täynnä olevaa, värikästä maalausta. 

Kävelin lähemmäksi taulua ja luin sen esitetekstistä, että kyseessä olikin saksalaisen Max Beckmannin teos Naisten kylpylä vuodelta 1919. Sen sijaan sen vieressä oli Tyko Sallisen Hihhulit vuodelta 1918 - harmaana ja lähes luotaantyöntävänä tympeäilmeisine rukoilijoineen. Ilmankos se ei minua aiemmin ollut kovin innostanut. Näyttelyssä oli myös toinen Hihhuleita muistuttava teos - norjalaisen Edvard Munchin Golgata vuodelta 1900. Sekin Sallisen maalausta värikkäämpi…

Postauksen otsikoksi olen kirjoittanut Hihuliter - lähinnä sanan huvittavuuden takia. Se on merkitty sekä luonnokseen että lopulliseen maalaukseen Hihhuleiden ruotsin kieliseksi käännökseksi. Never heard…

Tyko Sallinen: Hihhulit, 1918

Max Beckmann (1884-1950): Naisten kylpylä, 1919

Edvard Munch (1863-1944): Golgata, 1900

lauantai 21. joulukuuta 2024

Kolmas kerta toden sanoo


Mennä viikolla ystävä kysyi, josko lähtisin hänen kaverikseen Ateneumin Gothic Modern -näyttelyyn. Lähdin mielelläni, vaikka olin kiertänyt minulle mieluisan näyttelyn jo kahdesti (täällä ja täällä). Ajattelin, että olisi kiva ihan vain kulkea ystävän kanssa ja kuunnella hänen ajatuksiaan näyttelystä, kun kaikki taulut olivat jo nähty…

Mutta toisin kävi :) Löysin näyttelystä uusia kiinnostavia teoksia, jotka aiemmilla kerroilla olivat jääneet vähemmälle huomiolle. Niinpä me vietimme näyttelyssä lähes kaksi tuntia tutkien - molemmat - taideteoksia. Ja viihdyin ja opin - taas :)

Tällä kertaa jäin pitkäksi aikaa ihmettelemään ja ihailemaan pieniä grafiikkateoksia, jotka aiemmilla käynneillä olin lähes ohittanut. Esillä oli sekä keskieurooppalaisia piirroksia 1500-luvulta että pohjoismaalaisten taiteilijoiden vedoksia 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. 

Käsittämätöntä, miten pikkutarkkaa ja yksityiskohtaista taidegrafiikka saattaa olla. Tätä ihmettelin ja ihailin jo lokakuussa 2022, jolloin Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä oli esillä vanhoja japanilaisia puupiirroksia (täällä). Taidegrafiikan juuret ovatkin juuri Kiinassa ja Japanissa, josta menetelmä levisi keskiajalla länsimaihin - alkuun uskonnollisten tekstien kuvituksiin.

Selvitin itselleni, että taidegrafiikka on yhteisnimi menetelmille, joissa kuva valmistetaan painamalla eli vedostamalla laatalta, johon kuva on ensin useimmiten piirretty tai kaiverrettu. Valmiita teoksia kutsutaan painomenetelmän ja laatan materiaalin mukaan esim. puupiirros tai -kaiverrus, kuparikaiverrus taikka viivasyövytys (etsaus).

Yllä on valokuva näyttelyssä esillä olleesta Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) käyttämästä puisesta vedoslaatasta, jota hän käytti painaessaan Kalman kukka -nimistä grafiikkateosta. Ja alla näkyy valmis puupiirros. Alla on myös kaksi kuolemateemaista saksalaista piirrosta, joissa vakava aihe keventyy huumorilla.

Ja lopuksi vielä yksi öljymaalaus. Näyttelyn ensimmäisessä salissa oli arkkitehtina pääosin toimineen Karl Friedrich Schinkellin (1781-1941) Keskiaikainen kaupunki joen varrella -niminen kookas panoraamakuva. Teoksen pikkutarkkuus hämmästytti. Kun maalausta katsoi läheltä, pystyi jopa näkemään kirkontornissa työskenteleviä työmiehiä…

Kolmas kerta ei ollut turha kerta. Kiitos seurasta ja ”taidekeskusteluista” :)

Akseli Gallen-Kallela: Kalman kukka, 1895
Puupiirros

Lucas Granach vanhemman (1472-1553) ajoittamaton puupiirros Ristiinnaulittu

Albrecht Durerin (1471-1528) kuparikaiverros vuodelta 1513:
Ritari, kuolema ja paholainen

James Ensorin (1860-1949) viivasyövytys vuodelta 1895:
Luurangot lämmittelemässä

Josef Sattlerin (1867-1931) jäljennös piirrustuksen mukaan:
Kuoleman kutsuhuuto, sarjasta Moderni kuolemantanssi, 1912

Karl Friedrich Schinkel: Keskiaikainen kaupunki joen varrella, 1815

perjantai 20. joulukuuta 2024

Joulua Villassa


Signe ja Ane Gyllenbergin kuoltua 1970-luvun lopussa heidän entinen kotinsa sisustuksineen ja taideteoksineen sekä sen yhteyteen 1980 rakennettu galleria avattiin museona yleisölle. Parin vuoden ajan kaksikerroksinen kotimuseo on vuoden lopussa koristeltu 1960-luvun porvariskodin joulunviettoa mukaellen.

Kynttilöitä ja joulukukkia - punaisia tulppaaneja, hyasintteja ja kieloja. Juhlava ruokapöytä posliinilautasineen ja kristallilaseineen kattokruunun loisteessa. Ja salongin puolella jälkiruoka- ja makeispöytä pähkinöineen, marmeladeineen ja konvehteineen ehtaan 1960-luvun tyyliin.

Ripaus jouluista ylellisyyttä museorakennuksen gallerian puolella olevien Jarmo Mäkilän raflaavien maalausten (täällä) vastakohtana :) Ja joulunaluspäivinä ihanan rauhallista…

Joulukuusen takana on Albert Edelfeltin (1854-1905) maalaama muotokuva
yhdestä naisystävästään, venäläissyntyisestä perijättärestä Sophie Manzeysta.
Teos on maalattu Haikossa vuonna 1880.

Jouluinen jälkiruoka- ja makeispöytä.

Ruokasalin upea kattokruunu
Takaseinällä 1500-luvulla maalattu naisen muotokuva, 
johon ihastuin jo viime vuonna (täällä). 

Pikkusalongista on komea näkymä merelle. 

torstai 19. joulukuuta 2024

Miellyin Mäkilään

Oikealla Jarmo Mäkilän Parasite vuodelta 2023 ja 
vasemmalla Akseli Gallen-Kallelan Suojelusenkelit (Korpit) vuodelta 1888.

Jarmo Mäkilä ja hänen uusi näyttelynsä Villa Gyllenbergissä (täällä) Helsingin Kuusisaaressa pääsi yllättämään. Kuusisaareen ajaessa en odottanut mitään, sillä aiemmin en tuntenut 72-vuotiaasta taidemaalari ja taiteilija Mäkilää. vaikka hän ”kuuluu sukupolvensa merkittävimpiin maalareihin”, kuten näyttelyn esitteessä sanottiin. 

Ihastuin Jarmo Mäkilän Minä olen monta -nimiseen näyttelyyn ensi silmäyksessä. Heti eteisessä tykästyin ihmiskasvoiseen pronssiseen korppiin ja sen seuraksi aseteltuun Väinö Kunnaksen sata vuotta sitten maalaamaan monikerroksiseen öljymaalaukseen. Väinö Kunnas (1896-1929) oli muuten lastenkirjailija Kirsi Kunnaksen (1924-2021) isä ja maalannut mm. 24-vuotiaan Olavi Paavolaisen omakuvan, joka oli esillä edellisessä Villa Gyllenbergin kiehtovassa näyttelyssä (täällä).

Viehätyin myös siitä, että Jarmo Mäkilän teokset oli koottu Gyllenbergin säätiön kokoelmaan kuuluvien maalausten ympärille - vähän samaan tapaan kuin Modern Gothic -näyttely Ateneumissa (täällä). Taiteilija oli itse valinnut sellaiset kokoelman teokset, jotka hän koki itselleen merkityksellisiksi.  

Ja yllättäen lähes jokainen näistä vanhoista taideteoksista puhutteli myös minua :) Ihastuin mm. Akseli Gallen-Kallelan nuoruuden työhön Suojelusenkelit, jossa korpit ja enkelit taistelevat kuolleesta miehestä. Miehestä, jonka Mäkilä oli melkein yksi yhteen maalannut 130 vuotta myöhemmin Parasite-nimiseen tauluunsa, mutta korppien ja enkelien sijaan levollisen koiran ja leikkisien tonttujen keskelle. 

Jarmo Mäkilän tuotannosta esillä oli hänen maalauksiaan ja veistoksiaan sekä jokunen installaatio - paljon viime vuosilta, mutta myös vanhempia teoksia. Tykästyin Mäkilän äiti-sarjaan, jonka hän oli maalannut kymmenen vuoden kuluessa vanhenevasta äidistään vähän Helene Schjerfbeckin (1862-1946) omakuvien tapaan. Schjerfbeckhän oli yksi Villa Gyllenbergin aiempien omistajien ja taidekokoelman perustajien Ane ja Signe Gyllenbergin suosikkitaiteilijoita (täällä). 

Jarmo Mäkilän teosten keskeisinä teemoina kerrotaan olevan ”minuuden kehitys ja muistojen ja alitajunnan merkitys”, mikä myös kietoo minua. Joten en ihmettele, että vietin pienessä galleriassa lähes tunnin katsellen, tutkien ja yrittäen saada kiinni mietteistäni ja tunnoistani.

Jos Mäkelä halusi käydä vuoropuhelua Gyllenbergin säätiön kokoelmateosten kanssa, niin minä koin käyväni vuoropuhelua Mäkilän mielenkiintoisten ja monitulkintaisten maalausten kanssa. Ja tykkäsin - paljon :)  

Akseli Gallen-Kallela (1865-1931): Suojelusenkelit (Korpit) vuodelta 1888.

Oikealla Jarmo Mäkilän Korppi, sarjasta Kadonneet pojat (2017) ja
vasemmalla Väinö Kunnaksen (1896-1929) Sininen ateljee (1925).

Kaikki isäni linnut, 2011

Ja edellisen vieressä Tyko Sallisen (1879-1955) luonnos (1918) teokseen Hihhulit.

Äiti I-V, 2014-2024

Jarmo Mäkilän poika- ja metsä-aiheisia maalauksia 
Gabriel Enbergin Haapoja-nimisen teoksen (1896) ympärillä.

Gabriel Enberg (1872-1953): Haapoja (1896)

keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Puuronkeittäjän kokemuksia

Tallin vintti odottamassa joulumyyjäisten myyjiä - ja ostajia :)

Sunnuntaina oli jälleen Taattisten Tilan perinteiset joulumyyjäiset. Edeltävä viikko seurattiin tiiviisti sääennusteita, jotka ehtivät muuttua vesisateesta pääkallokeliin, ennen kuin sunnuntaiaamu valkeni pikkupakkasessa ja hennossa lumipeitteessä. Eikä sateesta tai liukkaudesta ollut tietoakaan :) Eli sää suosi, ja se onkin yksi maatilamyyjäisten onnistumisen edellytyksiä. 

Viime kesän suositut juhannustanssit (täällä) antoivat viitteitä siitä, että tänä vuonna  myös joulumyyjäiset saattaisivat olla suksee. Ja niinhän siinä kävi. Myyjiä oli ennätysmäärä eli lähes 30 - monen ikäistä yrittäjää laidasta laitaan - ja mahdollisia ostajia arvioitiin olleen kolmisen sataa. Ja kaikki tuntuivat olleen tyytyväisiä sekä myyjäisten tarjontaan että tunnelmaan, samoin kuin järjestäjät :) 

Mutta meikämummi ei neljän tunnin aikana ehtinyt kertaakaan käydä tutkimassa myyntipöytiä, sillä aika kului tiiviisti kahvilan keittiössä riisipuuron keitossa - ja muussa touhussa. Toisin kuin aiempina vuosina, jolloin puuroa ei enää pahemmin ostettu viimeisen tunnin aikana, tänä vuonna sitä myytiin tasaisesti loppuun asti, ja keittiössä riitti kiirettä alkumetreiltä viimeisille minuuteille. 

Onneksi kanssani hääri kolme ahkeraa apulaista: toinen Turun serkuistani sekä Esikoisen kaksi murrosikäistä poikaa Helsingistä. Turun serkku vastasi lähinnä valtavasta vesihaudekattilasta, jossa keitimme 15(+5) litraa riisipuuroa, ja tämän loppuessa serkku valmisti vielä liedellä kuusi litraa ”pikariisipuuria”. 

Pojat kantoivat kahvilan puolelta Tyttärien paperilapuille kirjoitetut puurotilaukset mahdollisine lisukkeineen keittiöön, jossa Serkku ja minä annostelimme puuron lautasille, jotka pojat edelleen kantoivat asiakkaille salin puolelle. Sokerin, kanelin ja voisilmän lisäksi tänä vuonna oli mahdollisuus saada puuron päälle euron lisähintaan kinuskikastiketta ja karoaloita. 

Minulle jäi tehtäviksi valmistaa 4 litraa normiuuniriisipuuroa ja 8 litraa vegaanista uuniriisipuuroa, keittää kuohukermasta ja fariinisokerista kinuskikastiketta sekä lämmittää 30 litraa glögiä plus moninaisia muita kahvilan näkymättömiä ”piilohommia”, kuten kahvin keittoa ja kakkujen leikkaamista.

Tällä kertaa 80-litraisessa (?) vesihaudekattilassa valmistettu, 15(+5)-litrainen riisipuuro onnistui loistavasti. Puuro keitettiin puuroriisipakkauksessa olleen ohjeen mukaan laktoosittomasta täysmaidosta - eikä Kiehu-maidosta, koska se sisältää laktoosia. 

Tärkeintä oli sekoittaa vesihaudekattilassa valmistuvaa suurta puuromäärää lähes koko neljän tunnin ajan, ja etenkin kaapia tukevalla puulastalla kattilan reunoihin (ja pohjaan) kiinnittyvää puuroa ennen kuin se ehtii palaa kiinni reunoihin tai pohjaan. 

Toinen tärkeä juttu puuron keitossa oli se, että vaikka puuro valmistettiin 15 maitolitran mukaan, siihen lisättiin vähitellen - litra kerrallaan - ensimmäisten 2-3 tunnin aikana vielä 5 lisälitraa maitoa. Ja siksi olen merkinnyt 15(+5) litraa maitoa. Eli lisämaitoa lisättiin ennen kuin puuro ehti jähmettyä tai liisteröityä.

Ja kolmas juttu oli suolan määrä, joka puuro-ohjeissa vaihtelee 1/2 teelusikallisesta 1 teelusikalliseen maitolitraa kohden. Koko 15(+5) maitolitraan lisäsimme 13 teelusikkaa suolaa, ja hyvää tuli :)

Lisäksi tein ensimmäistä kertaa myyjäisiin myös uuniriisipuuroa Kokit ja potit -sivuston ohjeen mukaan  (täällä). Samalla ohjeella voi valmistaa myös vegaanista uuniriisipuuroa, kun maito ja kerma korvataan vegaanisilla vaihtoehdoilla. Jos käyttää kauramaitoa, kannattaa valita hieman rasvaisempi, kahviin tarkoitettu vaihtoehto, esim Oatly iKaffe barista, 

Uusi tuttavuus oli myös Turun serkun neuvoma ns. pikariisipuuro, joka keitetään ensin veteen ja jonka pitäisi valmistua noin puolessa tunnissa, etenkin jos lopussa lisättävän kerman ja maidon lämmittää ennen lisäämistä. Jouduimme päätymään pikariisipuuroon, kun väkeä tuli koko ajan lisää ja normipuuro ja uunipuurot alkoivat loppua. Ja yllätyksekseni myös pikariisipuurosta tuli tosi maukasta. 

Pikariisipuuro” (ohje 4:lle) Kokit ja Potit -sivustolta (täällä)

5 dl vettä
1,5 dl puuroriisiä
2 dl kermaa
2 dl maitoa
1-1,5 tl suolaa

Keitä vesi kattilassa sekä lisää riisi ja suola. Pienellä lämmöllä, kunnes riisit ovat juuri ja juuri kypsiä. Sekoita kerma ja maito, ja lisää ne kylmänä tai kuumana keitetyn riisin joukkoon. Jatka keittämistä pienellä lämmöllä vielä 10 min ja lopuksi anna hautua vielä hetki kannen alla.

Tässä mummin puuronkeittokokemuksia ensi vuoden joulumyyjäisiä varten. Ja ehkä jollekin muullekin iloksi :) Ja suurkiitos ahkerille apureilleni - Turun serkulle ja Teinipojille. Ilman teitä emme olisi onnistuneet…

Riisipuuroa kinuskikastikkeella ja karpaloilla

Kinuskikastike (ohje 4-5:lle) Herkkusuut-sivustolta (täällä)

2 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria
(ripaus suolaa)

Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa keskilämmöllä. Anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia. Ripaus suolaa korostaa kastikkeen makeutta :)  


Uuniriisipuuro oli uusi ja onnistunut kokeilu :)

Uuniriisipuuro (ohje 4:lle) Kokit ja potit -sivustolta (täällä)

1 litra täysmaitoa 
1 dl kermaa, jonka voi korvata maidolla tai vedellä
2 dl puuroriisiä
1 teelusikka suolaa

Kaada ja sekoita kaikki ainekset uunivuokaa. Laita vuoka uuniin - 175 astetta ja 1,5 tuntia. Puuroa voi sekoittaa ensimmäisen 1/2 tunnin jälkeen. Loppuvaiheessa puuron voi peittää foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa.

Puuron keitto jättimäisessä vesihaudekattilassa vaati läsnäoloa.

Kattilan puhdistus myyjäisten jälkeen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä.
VinkVink: Älä yritä liuottaa puurokarstaa lämmittämällä ympärillä olevaa vesihaudetta,
vaan laske hanasta kuumaa vettä kattilan sisään, anna liota ja sitten rapsuta. 

Kahvilan tunnelmaa…

Alakerta odottamassa myyjiä ja ostajia - ja kahvila-asiakkaita.

Tilan puodissa myytiin mm. sisustustuotteita, taatelisuklaakakkua, omenamehua ja granolaa. 

tiistai 17. joulukuuta 2024

Tähän en väsy


Ukin mökin ikkunoista ja terassilta aukeava järvenselkä on ollut vuosikymmeniä lempinäkymiäni - sielunmaisemani, jota olen kymmeniä kertoja valokuvannut blogiini Semaisema-tunnisteella. Mutta myös Punavuoren kaksiostani aukeava puisto- ja kaupunkimaisema on ikkunalautoineen ja parvekekukkineen näkymä, johon en koskaan väsy enkä kyllästy :) 

Minun tulee harvoin istuskeltua parvekkeella, mutta silti parveke on oleellinen osa kotiani. Rakastan parvekekukkia ja niiden katselemista, hoitoa ja nyppimistä. Ne lisäävät merkittävästi kotini kauneutta ja viihtyisyyttä. 

Ja tänä vuonna pelarkuut taitavat kukkia jouluun asti. Eräänlainen ennätys sekin…

maanantai 16. joulukuuta 2024

Kotona taas


Päästiin Murun kanssa eilen illalla kotiin työntäyteisen Taattisviikon (täällä) jälkeen.
Kaksin könöttämään tuttuun sohvannurkkaan :) Muru onnellisena kerällä mummin kainalossa…

Leikkipaikka jäi Murulle, kun Tilan pienin oppi viime viikolla ryömimään.

Dora-koira alistuu, kun Tilan kingit Pablo ja Lala valtaavat petipaikan :) 

torstai 12. joulukuuta 2024

Talvea Taattisilla


Vietän pari päivää Tyttärien tilalla Naantalin Merimaskussa. Valmistelemme yhdessä ensi sunnuntain perinteisiä joulumyyjäisiä (täällä). 

Minun tehtäviini on toistaiseksi kuulunut lähinnä ravintolakeittiön siivousta ja taatelisuklaakakkujen valmistusta. Kahdessa vuorokaudessa olen leiponut 20 kakkua (täällä), joista osa menee myyjäisten kahvilaan ja osa toisen Tyttären myyntipöydälle.

Onneksi olen ehtinyt myös vähän nauttia aurinkoisista joulukuun päivistä ja ihanan pikkutontun iloisesta seurasta :)



tiistai 10. joulukuuta 2024

Hiippailua hautausmaalla


Sunnuntai-iltana hiippailin Hietaniemen hautausmaalla. Kuuden jälkeen oli jo lähes pimeää, mutta lumipeite valaisi mukavasti ja sopivasti. Samoin kymmenet haudoille tuodut kynttilät :) Mietiskelin, että yllättävän monet käyvät omaistensa haudoilla. Liekö perjantain itsenäisyyspäivä vaikuttanut asiaan?

Katsastin myös presidentti Martti Ahtisaaren (1937-2023) marraskuussa paljastetun hautamuistomerkin. Oliivipuun lehden - rauhan symboli - muotoon veistetyn muistomerkin on suunnitellut taiteilija, arkkitehti Harri Pakarinen (s.1967). Tykkäsin - lumen peittämänäkin hienosti käsitelty graniittipaasi näytti kauniilta - ja elävältä :). 

Rauhallista ja levollista. Ja upeita näkymiä pimenevään kaupunkiin…

Martti Ahtisaari 1937-2023

maanantai 9. joulukuuta 2024

Alastomia puita


Radion luonto-ohjelmassa joku metsämies sanoi, että puut pääsevät oikeuksiinsa, kun lehdet ovat varisseet. Oksat pääsevät paljastamaan koko komeutensa ja ihanat kiemuransa.

Tänä syksynä olen alkanut kiinnittää asiaan huomiota. Ja huomannut, että näinhän se on :) Ihailtavaa ja ihmeteltävää riittää myös lehdettömissä puissa…


sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Toven talo


Designmuseon vieressä on lyhyt katu - Ullanlinnankatu - jota kautta oikaisen usein autolla ajaessa, mutta harvoin sitä pitkin tulee käveltyä. Mutta tänään tuli :) Ullanlinnankatu 1:n kohdalla törmäsin jännään muistolaattaan, jossa kerrottiin, että Tove Jansson asui kyseisessä talossa vuosina 1944-2001 eli 30-vuotiaasta kuolemaansa asti.

Kirjailija ja kuvataiteilija Tove Jansson (1914-2001) asui lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingin Katajanokalla - Luotsikatu 4:n ylimmän kerroksessa. Kyseisessä ateljeehuoneistossa oli ennen Toven lapsuuden perhettä asunut Hugo Simberg (1873-1917) perheineen. Sama tunnettu taidemaalari :) josta olen viime aikoina usein kirjoittanut blogiini (täällä).

Muistolaatta on asetettu vuonna 2005. Sen suunnitteli Carl Henning, mutta korkokuva Tove Janssonin kasvoista on Toven isän kuvanveistäjä Viktor Janssonin (1886-1958) käsialaa. Sain tiedon (taas) Wikipediasta, josta löysin luettelon Helsingin muistolaatoista (täällä). 

lauantai 7. joulukuuta 2024

Pala palalta jouluun


Ostin itselleni - ja myös parille ystävälleni - palapelijoulukalenterin :) Jouluaattoon asti eli 24 kertaa saa avata pienen numeroidun rasian, joissa jokaisessa on 42 palaa. Ja jouluaattona 1008 palan palapeli on valmis.

Jokaisessa rasiassa olevien palojen takana on ko päivän (rasian) numero, joten joulun jälkeen voi halutessaan kerätä palat takaisin oikeisiin rasioihin. Ja koota Mauri Kunnaksen jouluaiheinen palapeli uudelleen ensi jouluna.

Joulua kohti - päivä ja 42 palaa kerrallaan :)