Kuolema tanssittaa

Edellisessä postauksessa kirjoitin ” Ehkä parasta kirkkomuseossa oli kuitenkin sen torni ja upea näköala”. Kirjoitin ehkä-sanan, sillä en halunnut vielä paljastaa, mikä museossa oli oikeasti parasta :) Parasta oli, että sain nähdä Nigulisten sivukappelissa olevan Kuolemantanssi-nimisen maalauksen, jonka saksalaisen Bernt Notken työpajan taiteilijat ovat tehneet 1400-luvun lopulla. Sitä paitsi tämä maalaushan oli tärkein syy tämänkertaiseen Tallinnan matkaani (täällä).

Oikeastaan näin vain osan Kuolemantanssista, sillä alkujaan tuon 700 vuotta sitten valmistuneen maalauksen uskotaan olleen noin 30 metriä pitkä ja siinä uskotaan olleen kuvattuna parikymmentä lähes kaksimetristä hahmoa - ihmisiä ja luurankoja. Vuosisatojen kuluessa iso osa eli yli 2/3 maalauksesta on kadonnut tai tuhoutunut, ja nykyään Nigulisten kirkossa on nähtävillä 7,5 metrin pätkä maalauksesta, jossa näkyy 13 seisovaa, kävelevää tai tanssivaa hahmoa. Maalauksen alareunaan on vanhalla saksan kielellä kirjoitettu hahmojen keskustelua, jossa mm. kritisoidaan katolista kirkkoa. 

Kuolemantanssi  - eestiksi Surmatants - on tunnetuin ja arvokkain keskiaikainen maalaus Virossa. Ja ainoa aiheesta kankaalle maalattu, nykyaikaan säilynyt teos Euroopassa. Bernt Notken (1440-1509) työpajan miehet maalasivat 1400-luvulla samanlaisen Kuolemantanssi-aiheisen, 30-metrisen freskon myös taiteilijan kotikaupungissa Lyypekissä olevaan Pyhän Marian kirkkoon. Toisen maailmansodan aikana tämä fresko tuhoutui täysin. Myös kirkko paloi pahasti, mutta se pystyttiin kunnostamaan. Sen sijaan freskosta on 2000-luvulle säilynyt vain valokuvia.

Nigulisten kirkon yhdessä sivukappelissa - Antoniuksen kappelissa - oleva Kuolemantanssi entisöitiin perusteellisesti 1960-luvulla Moskovassa. Nykyään arvokasta maalausta suojaa erikoislasi, jonka pitäisi helpottaa näkemistä, mutta silti etenkin teoksen valokuvaaminen heijastusten takia on edelleen vaikeaa.

Kuoleman ja kärsimyksen kuvaukset yleistyivät taiteessa 1300-luvulla Euroopassa riehuneen mustan surman jälkeen. Nopeasti leviävän ja usein tappavan mustan surman aiheutti ruttobakteeri ja äkäisimmin vuosina 1347-1352 riehuneen taudin arvellaan viidessä vuodessa tappaneen vähintään kolmanneksen Euroopan väestöstä. 

Taiteessa kuolema kuvattiin usein enkelinä tai ”elävänä” luurankona. Ensimmäinen Kuolemantanssi (La Danse Macabre) -aiheinen maalaus valmistui 1424 Pariisin Saints-Innocents (Pyhien Viattomien) hautausmaan muuriin. Muuri on purettu aikoja sitten, mutta taideteoksia, joissa luurankona kuvattu kuolema tanssittaa/noutaa ihmisiä viimeiselle matkalle löytyy ympäri Eurooppaa. Tanssi, johon kukaan ei halua osallistua ja johon joutuu niin kuningas kuin kerjäläinen. 

Suomen ainoa säilynyt kuolemantanssikuvaelma on maalattu 1500-luvulla Inkoon Pyhän Nikolauksen kirkkoon. Viimeistään ensi kesänä, kun Inkoon kirkko on taas ns. tiekirkkona avoinna turisteille päivittäin, menen katsomaan tuota suomalaista versiota kuolemantanssista.

En taida olla ainoa, joka on innostunut kuolemantanssi-aiheesta, sillä näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanista kerrottiin Kirkko ja Kaupunki -lehdessä marraskuussa 2018: ”Kuolema kiehtoo Hannu-Pekka Björkmania. Hän matkustaa Kuolemantanssi-maalausten perässä pitkin Eurooppaa…” 

Kunigatar/keisarinna kahden Kuolema-hahmon tanssittamana.

Yksityiskohta Kuolemantanssi-maalauksesta. 

Kuolemantanssi-kopio Ateneumin Gothic Modern -näyttelyssä (täällä).

Sykähdyttävä maalaus Antoniuksen kappelissa Nigulisten kirkossa.

Vikingillä Tallinnassa

Viime viikolla piipahdin päiväseltään Tallinnassa. Tällä kertaa valitsin Vikinglinen, jonka laiva lähtee Katajanokan laiturista - kävelymatkan päässä Punavuoren kodistani. Perillä Tallinnassa ehdin olla lähes neljä tuntia, sillä laiva lähti klo 17 takaisin kohti Helsinkiä. Ja edestakainen lippu maksoi vain 16 euroa - oudon halpaa :)

Syy lyhyeen Tallinnan matkaani löytyi Ateneumin uusimmasta näyttelystä (täällä), jossa näin seinän kokoisen kopion saksalaisen Bernt Notken (1440-1509) työpajassa 1400-luvun lopussa valmistuneesta, vaikuttavasta Kuolemantanssi-nimisestä maalauksesta. Teoksen esitetekstissä kerrottiin, että alkuperäinen maalaus on esillä Nigulisten kirkossa Tallinnan Vanhassakaupungissa. Joten ei kun sinne :)

Nigulisten kirkko eli Pyhän Nikolaoksen kirkko on vuodesta 1984 alkaen toiminut museona ja konserttisalina, ei enää kirkkona. Alkuperäinen kirkko valmistui 1300-luvulla ja seuraavien vuosisatojen aikana sitä paranneltiin ja laajennettiin useaan otteeseen. Kirkko tuhoutui kuitenkin lähes täysin toisessa maailmansodassa.

Tuhoutunutta kirkkoa alettiin kunnostaa 1950-luvulla. Työ edistyi hitaasti ja valmistumisen jälkeen 1980-luvun alussa kirkon korkea torni paloi pahasti. Tämän jälkeen tehtiin lopullinen päätös kunnostaa rakennus ainoastaan museokäyttöön, ei enää uskonnollisiin tarkoituksiin. 

Nykyään kirkkorakennus on osa Viron taidemuseota. Esillä on alkuperäisen kirkon esineitä ja taideaarteita, joista suurin osa oli ehditty siirtää turvaan ennen sotaa, sekä muuta keskiaikaista taidetta. Säilyneistä upeista esineistä minua kiinnosti mm. Pyhää Kristoforosta esittävä puuveistos, Johannes Ballivin luurankoa kuvaava hautakivi ja Bogislaus von Rosenin muistokappelissa ollut seinän kokoinen puuovi - kaikki tuhoutuneessa kirkossa olleita aarteita.

Ehkä parasta kirkkomuseossa oli kuitenkin sen torni ja upea näköala Vanhaanksupunkiin :) Rakennuksen viimeisin remontti valmistui keväällä 2023, jolloin torniin asennettiin hissi ja 45 metrin korkeuteen avattiin näköalatasanne. Tasanteella oli ikkunoita joka suuntaan, joten Vanhankaupungin lisäksi sieltä näkyi sekä satamaan ja merelle että modernimpaan Tallinaan. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. 

Kirkkomuseon ja tornin jälkeen kävin syömässä viereisessä ravintola Pegasuksessa. Sain mukavan ikkunapaikan, mutta tilaamani paistettu kuha-annos oli minulle liian rasvaista ja raskasta. Lisukkeena ollut kukkakaali/bataattipyree sen sijaan oli herkkua, samoin kuin täyteläinen leipä. Ja myös tarjoilijan tuoma vahva tumma Saku-olut (Saku tume 6,7%) yllätti positiivisesti, ei yhtään kitkerää :)

Kokonaisuudessaan supermukava päiväretki marraskuiseen Tallinnaan. Sää suosi - tosin aurinko ei paistanut, mutta ei satanut eikä tuullut, joten ei ollut valittamista. Ja iltapäivä kaupungissa riitti hyvin yhden museon tutkimiseen, näköalasta nauttimiseen ja rauhalliseen ruokailuun.

Ja Kuolemantanssista - Surmatants - lisää seuraavassa postauksessa…

Tobias Heintzen (1593-1653) Pyhä Kristoforos vuodelta 1624.

Puinen pyhimysveistos kannatteli aikoinaan vanhan kirkon 

tuhoutunutta saarnatuolia - hartioilla näkyvän maapalloa lisäksi. 

Johannes Ballivin hautakivi. 

Ballivi oli ranskalainen lääkäri, joka muutti perheineen 1519 Tallinnaan, 

jossa koko perhe kuoli seuraavana vuonna ruttoon. 

Komeasti koristeltu puinen reliefi toimi aikoinaan 

kirkossa olleen Bogislaus von Rosenin muistokappelin ovena.

Bogislaus von Rosen (1572-1658) oli varakas virolainen kauppias ja aatelismies.

Tornista näkyi myös viereinen Aleksanteri Nevskin katedraali (täällä). 

Kirkon torniin pääsee sekä hissillä että kiipeämällä 233 porrasta.

Minä valitsin hissin ylös ja pyöröportaat alas :)

Nigulisten kirkko toimii nykyään keskiaikaisen taiteen museona.

Patsaita puusta

Ernst Barlach (1870-1938): Jälleennäkeminen (Tuomas ja Kristus), 1926

Serkkuleidien lauantaisella Ateneum-kierroksella museossa oli väkeä ruuhkaksi asti (täällä). Minä tutustuin suosittuun Gothic Modern -taidenäyttelyyn jo toistamiseen, joten saatoin jättää osan ”ruuhkaisimmista ” tauluista väliin ja keskittyä näyttelyn harvoihin veistoksiin, joista useimmat oli sijoitettu ”väljemmille vesille” eli näyttelysalien keskelle.

Siskon kanssa kiertelimme pitkään saksalaisen Ernst Barlachin vuonna 1926 tekemää Jälleennäkeminen -nimistä puuveistosta, joka esitti Kristuksen ja hänen opetuslapsensa Tuomaksen tapaamista. Ihastelimme, miten hienosti ja herkästi kirjailijanakin työskennellyt kuvanveistäjä oli onnistunut kuvaamaan miesten kasvoja ja miten näiden asennoista ja olemuksista välittyi läheisyys ja jonkinlainen helpotus. Ja sitä, miten vahvasti myös vaikeasti työstettävät veistokset voivat välittää tunteita…

Tykkäsin myös paljon belgialaisen George Minnen 1890-luvulta olevasta Rukoilevasta nunnasta ja suomalaisille tutun Hugo Simbergin vain 12,5 senttimetrin korkuisesta puisesta päästä, joka esitti taiteilijan tätiä. Simberg käytti tätiään eli isänsä siskoa Aleksandra Simbergiä usein mallinaan. Tätiä kuvaavista öljymaalauksista lienee kuuluisin Ateneumin kokoelmiin kuuluva muotokuva 77-vuotiaasta Aleksandrasta vuodelta 1898. 

Tuntemattoman taiteilijan varhaiskeskiajalla tekemän Neitset Maria ja Jeesus -aiheista puuveistosta - Bopparder Pieta - kehuin jo edellisessä Ateneum-postauksessani (täällä). Liitin valokuvan veistoksesta vielä tähänkin postaukseen, sillä tykästyin veistoksen sijoitteluun kultakaaren alla lilaa seinää vasten ja taustalla Magnus Enckellin yli 500 vuotta myöhemmin maalaamia alastomia nuoria miehiä :)

Ja viimeisenä valokuva Akseli ja Mary Gallen-Kallelan yhdessä koristellusta puisesta nuottikaapista vuodelta 1897. Sinänsä komea ja korea kaappi, mutta vähän se seisoi outona ja erillisenä lukuisten öljymaalausten ja puuveistosten keskellä…

George Minne (1866-1941): Rukoileva nunna, n.1894

Hugo Simberg (1873-1917): Täti, 1901

Tuntematon: Bopparder Pieta, 1380-1390

Takana häämöttää Magnus Enckellin (1870-1925) öljymaalaus

Ylösnousemus, Tampereen tuomiokirkon alttaritaulun

vasemman puolen esityö vuodelta 1907

Akseli (1865-1931) ja Mary (1868-1947) Gallen-Kallela: Nuottikaappi, 1897

Hetki ennen myräkkää

Tiistaiaamua Kaivarin rannassa

Pastaa Bardotissa

Valkosipulivoissa paistettua hummeria, peperoncinia, hummerikastiketta, 

valkosipulia ja sitruunavoilla maustettua linguine-pastaa

Tapasimme runsas viikko sitten tutulla, viiden naisen serkkusakilla Helsingissä. Kolme-neljä kertaa vuodessa kokoontuvaan naissakkiimme kuuluu kolmen yli 90-vuotiaan sisaruksen (täällä) viisi 55-72 -vuotiasta, osin jo eläkeikäistä tytärtä - kaksi Turusta, yksi Espoosta, yksi Salosta ja minä ainokaisena Hesasta. Tällä kertaa joukkoomme liittyi myös Marjukka Espoosta - vanhojen äitiemme Simo-veljen tytär. Karismaattisen Simo-enon, joka oli sisaruksista vanhin ja joka kuoli 88-vuotiaana joulukuussa 2015 (täällä).

Ohjelmassa oli - minun suosituksestani - Gothic modern -näyttely Ateneumissa (täällä) ja pitkä lounas museon lähellä, Kluuvikadulla olevassa Bistro Bardotissa. Valitsin tuon ranskalaistyylisen ravintolan yhteisen keväisen Ranskan matkamme (täällä) muistoksi :) Ja se kannatti, sillä ravintolan kehuttu hummeripasta Linguine au Homard maistui äärettömän herkulliselta - yksi elämäni parhaimpia pastaruokia. Lempeän maukas, herkän hyvä :) Osa porukastamme valitsi pääruoakseen paistettua vasikanmaksaa ja osa päivän kala-annoksen, ja kaikki maistui erinomaiselta. 

Hummeripastan sisältämä peperoncini jäi askarruttamaan mieltäni. Sanakirjan mukaan italian sana peperoncino kääntyy chilipippuriksi ja paprikaksi.

Serkut ihastuivat myös Ateneumin näyttelyyn, aivan kuin minäkin joku viikko aiemmin (täällä). Ja minulle sopi paremmin kuin hyvin tutustua näyttelyyn vielä toistamiseen. Tällä kertaa näyttelyn paras anti oli ehkä se, että olin etukäteen varannut meille kahdeksan euron liput puoli tuntia kestävään opastukseen, joka kesti puoli tuntia ja joka pidettiin toisen kerroksen luentosalissa. Suosittelen :)

Mukavan päivän ainoa häiriötekijä oli väentungos Ateneumissa. Kehuttu näyttely on todella saavuttanut yleisönsä :) Onneksi ruuhka oli pahimmillaan parissa ensimmäisessä näyttelyhuoneessa ja hellitti loppua kohti. 

Marjukasta taisi tulla SerkkuLeidien uusin jäsen :) Niin hyvin hän sopeutui rentoon ja äänekkääseen naisseuraamme. Ja nautti, kuten mekin. Veri on vettä sakeampaa…

Haravointia ja herkuttelua

Viikonloppu kului ihanasti - hommailun ja herkuttelun merkeissä - suurperheen ympäröimänä. Olimme porukalla Tyttärien tilalla Merimaskussa haravoimassa vanhan maatalon puutarhaa ja nykyisen majoitustilan pihaa. 

Ja hommaa riitti. Paikalle oli tällä kertaa päässyt isäntäväen - Opiskelijatyttö Puolisoineen ja heidän nelikuinen Ilopilleri - sekä Ukin ja minun lisäksi Esikoisen viisihenkinen perhe kolmine poikineen (6-14v) sekä Juniori, joka matkusti molempiin suuntiin Helsingistä junalla. Tilan toinen emäntä - Lontoontyttö - ei sitkeän flunssan takia päässyt paikalle, ja hän jäi parantelemaan itseään kakkoskotiinsa Helsingin Vallilaan. Opiskelijapojan perhettä pidätteli viikonlopun pääkaupungissa perheen poikien futistreenit ja -matsit :)

Meille muille riitti (mukavaa) hommaa eli haravointia, haravointia ja haravointia. Onneksi Opiskelijatyttö oli vuokrannut viikonlopuksi kaksi tehokasta lehtipuhallinta, joita varsinkin teini-ikäiset Pikkupojat rakastivat käyttää. 

Kaikki viihtyivät, ja kaiken kukkuraksi loppusyksyn ilmat hellivät talkooväkeä. Erityiskiitos lauantain ruokavastaaville - Opiskelitytölle superhyvästä kasvislasagnesta, jonka täytteenä oli alkusyksystä poimittuja suppilovahveroita ja tatteja, sekä vanhimmalle lapsenlapselle sopivan makeasta, kinuskilla päällystetystä suklaajuustokakusta, joka syötiin viimeistä murua myöten…

Ja suurkiitos vieraanvaraiselle isäntäväelle. Nähdään viimeistään Taattisten Tilan perinteisissä myyjäisissä joulukuun puolivälissä :)

Muru ja Pablo löysivät sisältä lempipaikkansa :)

Opiskelijatyttö teki talkooporukalle tosimaukasta sienilasagnea :)

Esikoisen 14v esikoispoika loihti taivaallisen makuisen toffee-suklaajuustokakun. 

Siistiä saatiin :)

Kolmen K:n kierros

Kahvila Kuiron valikoimaa

Maanantaiaamuna ajoin Ukin mökiltä Salon keskustaan vaihtaakseni vanhat nastarenkaat uusiin, koska minulle oli vihjattu että ne olisivat liian kuluneet. Ajoin ennen yhdeksää keskustan rengasliikkeeseen, jossa kaksi automekaanikkoa tutki renkaitani ja molemmat totesivat, että vanhat renkaat ovat vielä hyvässä kunnossa eikä vaihto ole tarpeen. Ihanan rehellistä toimintaa - eivät puhuneet liikkeensä pussiin :)

Olin puolityhjässä Salossa, ja vaihtoehtoina oli joko lähteä ajamaan heti kotiin Helsinkiin tai jäädä kiertelemään Saloon. Päädyin jälkimmäiseen, ja vietin mukavan päivän tutussa varsinaissuomalaisessa pikkukaupungissa. 

Ensalkuun päätin mennä rauhalliselle ja tuhdille aamiaiselle hotelli Rikalaan, jossa Turun ja Salon sanomat seuranani herkuttelin mm. prinssipiirakoilla, munakokkelilla ja hedelmillä. Aamun lopulta valjettua kävelin Helsingintiellä olevalle Radiokirppikselle. Tuttu paikka, jossa on myynnissä paljon lastenvaatteita, mutta jossa kumminkin aina viihdyn (täällä). 

Perusteellisen kirpparikierroksen jälkeen suuntasin Kikan Kukka & Lahja -nimiseen kauppaan Helsingintien toiselle puolelle. Ihana kukkakauppa, jossa häärää - ja määrää :) - kaksi mukavaa keski-ikäistä naista, ja jossa saa aina yhtä hyvää ja henkilökohtaista palvelua (täällä). Tällä kertaa ostin yhden huonekuusen Äitimuorin iloksi espoolaiseen hoivakotiin ja pari viherkasvia vietäväksi tyttärien Taattisten tilalle.

Ja Salo-päivän päätteeksi istahdin vielä kahvikupposelle Kuiron kahvilaan (täällä), ennen kuin lähdin ajamaan vanhoilla (ja turvallisilla) nastarenkailla kotiin Helsingin Punavuoreen.

Kiva päivä, jonka kruunasi kiireetön kolmen K:n kierros - Kirppari, Kukkakauppa ja Kuiro - tutussa kesäkaupungissani Salossa :)

Ihana Kikan Kukka & Lahja Salossa

Kukkia kotiin :)

Kiertelyä Vartiovuorella

Pistäydyin perjantaina pikaisesti Turussa. Lähdin Helsingistä aamujunalla ja saavuin puoli kahdeltatoista Kupittaan asemalle. Kupittaahan on Helsingistä saapuvien junien pääteasema vielä pari kuukautta, kunnes keskustan asemaremontti valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä. Toivotaan että aikataulu pitää, sillä Kupittaan asemalta matkan jatkaminen ainakin Naantalin suuntaan on ollut hankalaa.

Tarkoitukseni oli tavata tyttäreni lounaan merkeissä Turun kauppahallissa, jonne Kupittaan asemalta oli parin kilometrin matka. Aurinko paistoi ja minulla oli reppu ja aikaa, joten päätin kävellä. 

Kävelin ensin pitkin Sirkkalankatua ja sitten Vartiovuorenmäen poikki Kaskenkadulle ja edelleen Aurajoen yli kauppahallille. Ja taas löysin uutta ja mielenkiintoista :) Rauhallista Sirkkalankatua reunusti kodikkaat pienkerrostalot, kunnes Vartiovuorenmäkeä lähestyessä alkoi näkyä myös vauraita jugendtaloja. 

Vartiovuorenmäki yllätti positiivisesti. Ihana mäkinen kaupunkipuisto, jonka korkeimmalla kohdalla kohosi yli kaksi sataa vuotta sitten valmistunut Suomen ensimmäinen tähtitorni eli observatorio, jossa nykyään on Åbo Akatemian säätiön toimitiloja. Yliopiston tähtitieteen laitoksen observatorio ehti toimia Turussa vain kymmenisen vuotta, koska vuoden 1827 palon jälkeen Yliopisto ja samalla myös tähtitieteen laitos siirrettiin Turusta uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin.

Arkkitehti Carl Ludwig Engelin (1778-1840) suunnittelema observatorio säilyi tuhoisalta palolta ja vuosina 1836-1967 rakennuksessa toimi Merenkulkukoulu ja viimeiset parikymmentä vuotta se on kuulunut Åbo Akatemian säätiölle. 

Entisen tähtitornin vieressä on mäennyppylä, jonka päällä könöttää outo pieni rakennus. Se on Vartiovuoren sisälle vuonna 1903 rakennetun vesisäiliön pumppu- ja mittarihuone. Vesisäiliö poistettiin käytöstä 1941, ja graniittisten koristeidensa takia usein delfiinipaviljongiksi kutsuttu huoltorakennus muutettiin 1980-luvulla muuntamoksi.

Entistä Vartiovuoren tähtitornia ympäröivä mäkinen puisto sai alkunsa jo 1840-luvulla, jolloin kallioiselle mäelle alettiin siirtää maata sekä istuttaa puita ja muita kasveja. Nykyään puisto on yksi ihanan Turun ihania kaupunkipuistoja. 

Vartiovuorenmäellä sijaitsee myös Turun kesäteatteri - toinen kesäteatteri tunnetumman Samppalinnan kesäteatterin lisäksi. Ja Luostarinmäen ulkoilmamuseo, joka on kaupungin ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi vuoden 1827 suurpalosta.

Takaisin Helsinkiin tulin vielä samana iltana Merimaskussa asuvan tyttäreni auton kyydissä. Tulipahan käytyä kävelyllä aurinkoisessa Turussa. Ja tutustuttua kauniiseen Vartiovuoren alueeseen :)

As Oy Sirkkala (Sirkkalankatu 11) vuodelta 1924

Kotikatu 2:n komea jugendrakennus

Engelin suunnittelema entinen tähtitorni vuodelta 1819 on edelleen hyvässä kunnossa.

Entisen maanalaisen vesisäiliön huoltorakennus toimii nykyään muuntajana. 

Edessä kyltti jossa kerrotaan, 

että esihistoriallisena aikana (5000 eaa) merenpinta oli tällä korkeudella. 

Onnistui tumpeloltakin :)

Vietin ylipitkää viikonloppua Ukin mökillä ja päätin kokeilla leipoa jotain. Ukkihan tekee mökillään lähes kaikki sapuskat - itselleen, läheisilleen ja vierailleen - joten sen puolen jätin mieluusti hänelle. Enhän muutenkaan ole mikään erinomainen ruoanlaittaja :)

Viikolla ilmestyi uusi Glorian ruoka ja viini - nykyinen suosikkilehteni - ja päätin kokeilla lehden kahta reseptiä - rosmariinifocacciata ja toffee-omenapaistosta. Kumpikin onnistui tosi hyvin. Tosin molemmat ohjeet olivat yksinkertaisia ja helppoja, vaikka focaccia vaatikin aikaa ja kärsivällistä odottelua. 

Focaccian ohje oli minulle juuri tarpeeksi tarkka - kiitos siitä. Noudatin ohjetta tarkasti, ja onnistuin yli odotusteni. Huomasin, että (hyvässä) öljyssä ei kannata säästellä :) Valmiin leivän kuorikerroksesta tuli ihanan rapea, mutta ei liian kova. Ja pinnasta sopivan rasvainen. Ohje jää varmasti vaatimattomaan reseptivalikoimaani :)

Myös superhelppo toffee-omenapaistos onnistui. Tosin en tiedä, miten niin yksinkertaisessa ohjeessa edes voisi epäonnistua. Ohjeen olen kopioinut alle:

6-8 kotimaista omenaa

1 prk (397g) karamellisoitua kondensoitua maitoa

1 tl kaneliaä

2 dl suolapähkinöitä

Voitele uunivuoka (22cm x 28cm). Leikkaa omenat puoliksi ja koverra siemenkota pois. Laita omenat vuokaan. Mausta kondensoitu maito kanelilla ja valuta omenoiden päälle. Paista 20 min 175 asteessa. Lisää suolapähkinät ja paista vielä 10-20 min. Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. 

Molempia ohjeita suositan muillekin tumpelomummoille. Muut tumpelot taitavat kuitenkin olla harvassa, sillä perinteinen mummohan on loistava kokkaaja :)

Glorian ruoka ja viini 9/2024

Toffee-omenapaistos

Menneet ritarit

Lähes kaksikymmentä vuotta eduskunnan lisärakennuksen edessä olevassa Pikkuparlamentin puistossa on ollut kuvanveistäjä Eila Hiltusen (1922-2003) teräsveistos. Menneet ritarit -niminen Veistos valmistui jo 1982, mutta nykyiselle paikalleen se pystytettiin vasta vuonna 2006. Tällöin Suomen eduskunnan perustamisesta sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden säätämisestä oli kulunut sata vuotta. 

Keskeisestä paikastaan huolimatta en ole aiemminhuomannut Hiltusen teosta. Nyt sitä katselin ja kiertelin. Ja tykästyin, vaikka en siitä ritareita hahmottanutkaan. Ainoastaan haarniskan kappaleita - liekö menneiden ritarien jäännöksiä? Onhan Hiltusen veistos nimetty yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden muistomerkiksi, joten veistoksen nimen voisi tulkita hyvästijätöksi menneille ritareille ja sääty-yhteiskunnalle. 

Takana näkyy komea eduskuntatalo, jonka suunnitteli arkkitehti Johan Sigfrid Siren (1889-1961) ja joka valmistui 1931. Julkisivua koristaa 14 komeaa graniittipylvästä, jotka ovat tänä syksynä saaneet yllättävää julkisuutta, ja pääsisäänkäynnille johtaa 46 lähes koko rakennuksen levyistä porrasta. 

Ensimmäiset, eduskuntatalossa kiinni olevat lisärakennukset valmistuivat 1970-luvulla ja uusin, Pikkuparlamentiksi nimetty lisärakennus vuonna 2004. Tämä Pekka Helinin työryhmän suunnittelema Pikkuparlamentti sijoitettiin Pohjoisen Rautatiekadun toiselle puolelle tämän ja Arkadiankadun väliin. 

Eila Hiltusen ritariveistos pääsee oikeuksiinsa aurinkoisella ilmalla, kun sen teräspinnat kimaltelevat kilpaa auringon kanssa :) Samoin kuin taiteilijan 1960-luvulla valmistunut päätyö Sibelius-monumentti, jota valokuvasin viikko sitten Töölössä (täällä)? 

Tähti paikallaan

Aamua Punavuoressa

Jännitystä loppusyksyyn

Valmistaudun Ukin mökillä vaalivalvojaisiin. Toisin kuin minulla Punavuoressa Ukilla löytyy ulkomaisia tv-kanavia ja suoratoistopalveluja joka lähtöön :) Ja Ukin politiikka- ja vaali-innostuksen peesissä myös minä saan nauttia parin vuorokauden Trump-Harris -näytelmästä. Tosin ei ole kyse näytelmästä, vaan kaikki on totista totta.

Samalla olen nauttinut mökin lähiluonnosta, etenkin värikkäistä tienpientareista - puiden lehdethän ovat mökillä jo varisseen. Mutta huippua oli, kun eilen aamulla näin ja kuulin tutun joutsenperheen, joka puiden latvuksia hipoen lensi pienessä aurassa, ja kuinka lintujen siivet välkkyivät matalalla möllöttävän auringon säteissä :)

Sisällä mökissä polttelen kynttilöitä. Ensi yönä niitä tarvitaankin, kun aamuyöstä heräämme jännittämään voittaako Trump vai Harris… 

Takanreunusta Ukin mökillä

Hiutaleita ja huikopalaa

Hentoinen ensilumi satoi viikonloppuna myös Ukin mökille Salossa. Myrskytuulista huolimatta luonnossa on edelleen kaunista. Sade ja kosteushan vain voimistavat syksyn vihreitä ja ruskeita värejä. 

Eikä pimeyskään vielä haittaa liikaa, joskin rajoilla ollaan. Minulla raja menee siinä kohtaa, kun iltaviideltä on jo niin pimeää, että mökillä ei näe kävellä pihapiirin ulkopuolella ilman otsalamppua. Se supistaa liikaa elämää. Puhumattakaan joulukuusta, jolloin täyspimeys alkaa mökillä laskeutua jo ennen neljää…

Iltailot mökillä rajoittuvat näin syksyllä sisälle - telkun katsomista, lukemista, neulomista ja ennen kaikkea syömistä - ja tietty myös ruoan valmistamista. Yhteiset, pääosin Ukin valmistamat ilta-ateriat pimeiden ikkunoiden edessä - mikä tarkoittaa ilman rakastamaani järvimaisemaa - ovat mökkiviikonloppujen kohokohtia.

Ja minulle jää keittiön siivoaminen ennen iltauutisia :) Mutta sekään ei tunnu kurjalta, kun Punavuoressa yhden hengen huushollissani keittiöhommat lähes puuttuvat…

Eilen illalla herkuteltiin mm. appelsiinilla ja rosmariinilla marinoidulla siikasiivuilla

ja tomaatti-mozzarellasalaatilla - nam :)

Lempimaisemani - Semaisema - Salon mökillä

Persikkatarha yllättää

Laura Pehkosen käsinrakennettua keramiikkaa - mm. oranssi Myssy ja musta-harmaa Tappi.

Ullanlinnassa - Designmuseon ja Johanneksen kirkon kupeessa - on jo useamman vuoden ollut Momono-niminen kauppa, joka on paitsi sisustuskauppa niin ainakin käsityökauppa, kangaskauppa, taidekauppa, lahjatavarakauppa, vintagekauppa. Ehkä kauppaa kuvaa parhaiten ”pieni suuri sisustustavaratalo”, kuten vuonna 2011 perustetun Momonon omistajat mieluiten kauppaansa kutsuvat :)

Mutta ennen kaikkea Momono on Ihana Kauppa. Pistäydyn siellä usein vain katselemassa ja ihailemassa, mitä kaikkea vanhaa ja uutta kauppiaat ovat taas keksineet laittaa esille ja myyntiin. Momono ei koskaan petä - siellä riittää aina kaunista ja mielenkiintoista tutkittavaa. Ja kaiken kukkuraksi kaupassa saa ihan rauhassa kierrellä, ja halutessaan toki myös kysellä. 

Etsin netistä selitystä liikkeen oudolle nimelle - Momono. Nimi viitannee japanin kielen sanaan, joka äännetään mo-mo-no ja joka tarkoittaa persikkatarhaa? Mihin persikkatarha sitten viittaa…

Jos ei halua tai ehdi poiketa Momonoon sisälle, niin Yrjönkadun ja Ratakadun kulmassa olevassa kaupassa on seitsemän isoa näyteikkunaa. Ja tiheästi vaihtuvia ikkunanäyttelyitä :)

Lattialla EverydayDesignin metallisia kassitelineitä ja värikkäitä juuttikasseja.

Komea kansakoulu

Kun kävelen Helsingissä Hakaniemen torilta Rautatieasemalle - tai toisin päin - kuljen lähes aina pitkin Kaisaniemenkatua ohittaen Kaisaniemen ala-asteen koulun. Tosin tuskin edes huomaan koulua, sillä rakennuksesta näkyy kadulle vain sen lyhyt sivu, ja sekin jää ikäänkuin puristuksiin viereisen liikerakennuksen, parkkiluolan sisäänkäynnin ja Kaisaniemen puiston väliin. 

Tänä syksynä olen löytänyt uuden kävelyreitin, joka kiertää koulurakennuksen takaa - ensin Kaisaniemen puiston poikki ja sitten pitkin Vuorikatua. Ja ensi kertaa huomasin, miten upeasti vanha, vaaleaksi rapattu koulurakennus on kunnostettu.

Koulu on rakennettu vuonna 1924 ja se toimi Kaisaniemen kansakouluna 1970-luvulle asti, jolloin Suomen koulujärjestelmä uudistettiin ja syntyi nykyinen peruskoulu. Uudistuksessa aiempi nelivuotinen kansakoulu ja sen jatkona olleet kaksi erillistä, rinnakkaista vaihtoehtoa - kaksivuotinen kansalaiskoulu ja viisivuotinen keskikoulu (kahdeksanvuotisen oppikoulun viisi ensimmäistä luokkaa) - sulautuivat yhdeksi yhdeksänvuotiseksi peruskouluksi. Tällöin myös Kaisaniemen kansakoulun nimi muuttui Kaisaniemen ala-asteen kouluksi :)

Runar Eklundin (1882-1933) ja Einar Flinckenbergin (1884-1933) suunnittelema rakennus remontoitiin perusteellisesti vuosina 2014-2017. Ja upeasti tehtiinkin - rakennusta voisi luulla jopa aatelislinnaksi tai hienoksi hotelliksi. 

Koulusta tosin muistuttavat ylä- ja alapihoilla olevat lukuisat liikuntatelineet :)

Vuorikadulta kuvattuna.

Kaisaniemen puistosta kuvattuna.