Tallin vintti odottamassa joulumyyjäisten myyjiä - ja ostajia :)
Sunnuntaina oli jälleen Taattisten Tilan perinteiset joulumyyjäiset. Edeltävä viikko seurattiin tiiviisti sääennusteita, jotka ehtivät muuttua vesisateesta pääkallokeliin, ennen kuin sunnuntaiaamu valkeni pikkupakkasessa ja hennossa lumipeitteessä. Eikä sateesta tai liukkaudesta ollut tietoakaan :) Eli sää suosi, ja se onkin yksi maatilamyyjäisten onnistumisen edellytyksiä.
Viime kesän suositut juhannustanssit (täällä) antoivat viitteitä siitä, että tänä vuonna myös joulumyyjäiset saattaisivat olla suksee. Ja niinhän siinä kävi. Myyjiä oli ennätysmäärä eli lähes 30 - monen ikäistä yrittäjää laidasta laitaan - ja mahdollisia ostajia arvioitiin olleen kolmisen sataa. Ja kaikki tuntuivat olleen tyytyväisiä sekä myyjäisten tarjontaan että tunnelmaan, samoin kuin järjestäjät :)
Mutta meikämummi ei neljän tunnin aikana ehtinyt kertaakaan käydä tutkimassa myyntipöytiä, sillä aika kului tiiviisti kahvilan keittiössä riisipuuron keitossa - ja muussa touhussa. Toisin kuin aiempina vuosina, jolloin puuroa ei enää pahemmin ostettu viimeisen tunnin aikana, tänä vuonna sitä myytiin tasaisesti loppuun asti, ja keittiössä riitti kiirettä alkumetreiltä viimeisille minuuteille.
Onneksi kanssani hääri kolme ahkeraa apulaista: toinen Turun serkuistani sekä Esikoisen kaksi murrosikäistä poikaa Helsingistä. Turun serkku vastasi lähinnä valtavasta vesihaudekattilasta, jossa keitimme 15(+5) litraa riisipuuroa, ja tämän loppuessa serkku valmisti vielä liedellä kuusi litraa ”pikariisipuuria”.
Pojat kantoivat kahvilan puolelta Tyttärien paperilapuille kirjoitetut puurotilaukset mahdollisine lisukkeineen keittiöön, jossa Serkku ja minä annostelimme puuron lautasille, jotka pojat edelleen kantoivat asiakkaille salin puolelle. Sokerin, kanelin ja voisilmän lisäksi tänä vuonna oli mahdollisuus saada puuron päälle euron lisähintaan kinuskikastiketta ja karoaloita.
Minulle jäi tehtäviksi valmistaa 4 litraa normiuuniriisipuuroa ja 8 litraa vegaanista uuniriisipuuroa, keittää kuohukermasta ja fariinisokerista kinuskikastiketta sekä lämmittää 30 litraa glögiä plus moninaisia muita kahvilan näkymättömiä ”piilohommia”, kuten kahvin keittoa ja kakkujen leikkaamista.
Tällä kertaa 80-litraisessa (?) vesihaudekattilassa valmistettu, 15(+5)-litrainen riisipuuro onnistui loistavasti. Puuro keitettiin puuroriisipakkauksessa olleen ohjeen mukaan laktoosittomasta täysmaidosta - eikä Kiehu-maidosta, koska se sisältää laktoosia.
Tärkeintä oli sekoittaa vesihaudekattilassa valmistuvaa suurta puuromäärää lähes koko neljän tunnin ajan, ja etenkin kaapia tukevalla puulastalla kattilan reunoihin (ja pohjaan) kiinnittyvää puuroa ennen kuin se ehtii palaa kiinni reunoihin tai pohjaan.
Toinen tärkeä juttu puuron keitossa oli se, että vaikka puuro valmistettiin 15 maitolitran mukaan, siihen lisättiin vähitellen - litra kerrallaan - ensimmäisten 2-3 tunnin aikana vielä 5 lisälitraa maitoa. Ja siksi olen merkinnyt 15(+5) litraa maitoa. Eli lisämaitoa lisättiin ennen kuin puuro ehti jähmettyä tai liisteröityä.
Ja kolmas juttu oli suolan määrä, joka puuro-ohjeissa vaihtelee 1/2 teelusikallisesta 1 teelusikalliseen maitolitraa kohden. Koko 15(+5) maitolitraan lisäsimme 13 teelusikkaa suolaa, ja hyvää tuli :)
Lisäksi tein ensimmäistä kertaa myyjäisiin myös uuniriisipuuroa Kokit ja potit -sivuston ohjeen mukaan (täällä). Samalla ohjeella voi valmistaa myös vegaanista uuniriisipuuroa, kun maito ja kerma korvataan vegaanisilla vaihtoehdoilla. Jos käyttää kauramaitoa, kannattaa valita hieman rasvaisempi, kahviin tarkoitettu vaihtoehto, esim Oatly iKaffe barista,
Uusi tuttavuus oli myös Turun serkun neuvoma ns. pikariisipuuro, joka keitetään ensin veteen ja jonka pitäisi valmistua noin puolessa tunnissa, etenkin jos lopussa lisättävän kerman ja maidon lämmittää ennen lisäämistä. Jouduimme päätymään pikariisipuuroon, kun väkeä tuli koko ajan lisää ja normipuuro ja uunipuurot alkoivat loppua. Ja yllätyksekseni myös pikariisipuurosta tuli tosi maukasta.
”Pikariisipuuro” (ohje 4:lle) Kokit ja Potit -sivustolta (täällä)
5 litraa vettä1,5 dl puuroriisiä2 dl kermaa2 dl maitoa1-1,5 tl suolaa
Keitä vesi kattilassa sekä lisää riisi ja suola. Pienellä lämmöllä, kunnes riisit ovat juuri ja juuri kypsiä. Sekoita kerma ja maito, ja lisää ne kylmänä tai kuumana keitetyn riisin joukkoon. Jatka keittämistä pienellä lämmöllä vielä 10 min ja lopuksi anna hautua vielä hetki kannen alla.
Tässä mummin puuronkeittokokemuksia ensi vuoden joulumyyjäisiä varten. Ja ehkä jollekin muullekin iloksi :) Ja suurkiitos ahkerille apureilleni - Turun serkulle ja Teinipojille. Ilman teitä emme olisi onnistuneet…
Riisipuuroa kinuskikastikkeella ja karpaloilla
Kinuskikastike (ohje 4-5:lle) Herkkusuut-sivustolta (täällä)
2 dl kuohukermaa1,5 dl fariinisokeria(ripaus suolaa)
Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa keskilämmöllä. Anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia. Ripaus suolaa korostaa kastikkeen makeutta :)
Uuniriisipuuro oli uusi ja onnistunut kokeilu :)
Uuniriisipuuro (ohje 4:lle) Kokit ja potit -sivustolta (täällä)
1 litra täysmaitoa1 dl kermaa, jonka voi korvata maidolla tai vedellä2 dl puuroriisiä1 teelusikka suolaa
Kaada ja sekoita kaikki ainekset uunivuokaa. Laita vuoka uuniin - 175 astetta ja 1,5 tuntia. Puuroa voi sekoittaa ensimmäisen 1/2 tunnin jälkeen. Loppuvaiheessa puuron voi peittää foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa.
Puuron keitto jättimäisessä vesihaudekattilassa vaati läsnäoloa.
Kattilan puhdistus myyjäisten jälkeen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä.
VinkVink: Älä yritä liuottaa puurokarstaa lämmittämällä ympärillä olevaa vesihaudetta,
vaan laske hanasta kuumaa vettä kattilan sisään, anna liota ja sitten rapsuta.
Kahvilan tunnelmaa…
Alakerta odottamassa myyjiä ja ostajia - ja kahvila-asiakkaita.
Tilan puodissa myytiin mm. sisustustuotteita, taatelisuklaakakkua, omenamehua ja granolaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti