tiistai 3. joulukuuta 2024

Kappeli kerrostalossa


Amos Andersonin kotimuseossa (täällä) odottaa yllätys, jonka takia jo yksin kannatta käydä Yrjönkadun museossa. Nimittäin sata vuotta sitten Amos rakennutti kerrostalokotiinsa neljännen ja viidennen kerroksen väliin - kerrokseen 41/2 - pienen kappelin. 

Makuuhuoneen kokoinen kappeli palveli Amos Andersonin yksityisenä hiljentymistilana, jonka seinille hän keräsi rakastamaansa keskiaikaista uskonnollista taidetta. Kappelissa ei pidetty jumalanpalveluksia, mutta ajoittain siellä järjestettiin pienimuotoisia musiikkiesityksiä.

Useimmat kappelin seinillä olevista maalauksista on Amos Andersonin hankkimia. Ja useimmat ovat tuntemattomien keskiaikaisten taiteilijoiden öljymaalauksia ja puukaiverruksia. Tykkäsin erityisesti tuntemattoman tekijän puuhun kaivertamasta, noin 30x40 cm kokoisesta Ristiltäotto-nimisestä  seinätaideteoksesta. Hollantilaisen Marcellus Coffermansin Ecce Homo -teoksessa ihmettelin lasta, joka tuijotti katsojaa kiihtyneen miesjoukon seassa :)

Vaatimattoman alttarin päällä oli Madonna ja lapsi -aiheinen lasimaalaus 1400-luvulta. Ja kappelin sivuhuoneen Amos oli rakennuttanut edelleen samalla paikalla olevat urut - miehen kerrotaan nuorena olleen kiinnostunut urkurin ammatista…

Helsingin keskusta kerrostalossa oleva kotimuseo, josta löytyy hämyinen ja hiljainen kappeli. Ja käynti on vielä ilmainen, eikä vaadi edes museokorttia. Eikä ruuhkaa :)

Marcellus Coffermans (1549-1575): Ecce Homo, n.1550-1570

Tuntematon: Ristiinnaulitseminen, 1400-luku

Tuntematon: Ristiltäotto, 1500-luku

Andersonin rakennuttamat urut, joiden koristemaalaukset teki Henry Ericsson (1898-1933).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti