Paperikarttoja ja mautonta paellaa

Käytän paljon GoogleMaps-appia niin koti-Suomessa kuin ulkomailla. Mutta rakastan paperikarttoja. Ja etenkin ulkomailla ollessani yritän aina löytää kyseisen maan tai paikkakunnan kartan. Näin myös Fuengirolassa. 

Tänään kävelin kaupungin rantakatua edestakaisin ja etsin kauppaa tai kioskia, jossa myytäisiin karttoja. Hotellissa asuessa paperikartan saa edelleen usein vastaanotosta, mutta harvemmin airbnb-majoituksessa. Lopulta kysyin erään turistikaupan myyjältä, josko hän tietäisi, mistä saattaisin löytää kartan. Hän neuvoi minut jonkin matkan päässä olevaan turisti-infoon, jota en ollut huomannut.

”Do you have a map of Fuengirola” -kysymykseeni ystävällinen info-nainen vastasi vastakysymyksellä: ”Where are you from?” Kuullessaan minun olevan Suomesta, hän vaihtoi kielen täydelliseen suomen kieleen. Eli hän oli Fuengirolassa työskentelevä suomalainen :)

Ihana yllätys, sillä minun on paljon helpompi kysellä asioita omalla äidinkielelläni. Englantia puhuessa kysyn yleensä vain tärkeimmät ja ns. pakolliset kysymykset, enkä kielimuurin takia ehkä saa kaikkea toivomaani tietoa.

Lähtiessäni Turismosta minulla oli Fuengirolan paperikartan lisäksi Malagan ja Nerjan kartat, paikallisen suomalaisen matkanjärjestäjän yhteystiedot sekä juna-aikatauluja Caminito del Reyn vaelluksen lähtöpaikalle. Ja tieto siitä, että täältä löydän palvelua - ja usein jopa suomeksi :) Katsotaan, mitkä matkasuunnitelmistani saan toteutettua…

Turisti-infon löytyminen oli päivän iso ilon aihe. Samoin kuin Plaza de la Constitucion -aukion jouluinen kukkakioski, josta ostin seitsemällä eurolla ison joulutähden majoituspaikkamme koristukseksi. Päivän harmitus sen sijaan oli mauton paella, jonka Ukin kanssa söimme muuten mukavassa rantaravintolassa.

Muilta osin ensimmäinen Fuengirola-päivä kului kävellessä ja katsellessa. Sekä merta kuunnellen ja hyviä banaaneita ja pikkupäärynöitä syöden. 

Jouluista kukkaloistoa

Jättimarketin simpukkatarjontaa

Rantaravintolan paella, joka harmiksemme ei maistunut kummallekaan.

Iltaruokailijoita läheisellä Plaza Chinorrosilla

Ei valittamista

Aamunäkymä olkkarista ennen kahdeksaa

Lensin eilen Ukin kanssa Norwegianilla Malagan kentälle ja sieltä taksilla Fuengirolaan. Ukki on täällä jouluun asti ja minä alkuun viikon ja myöhemmin joulukuussa vielä toistamiseen vajaan viikon.

Ukki oli valinnut Booking.comin kautta huoneiston, jonka valintaan en puuttunut. Tiesin, että myös Ukki haluaa, että olohuoneesta näkyy merelle ja että huoneistossa on parveke. Ja se riitti minulle, joten luotin hänen valintaansa.

Perillä me molemmat yllätyimme positiivisesti. Yhdistetyn olohuoneen ja keittiön sekä kahden makuuhuoneen asunto, jossa oli sekä kunnollinen parveke pöytineen että esteetön näkymä merelle ja aamuaurinkoon, oli molempien toiveiden täyttymys. Hissillisen talon 6. kerros, kaupungin rantakadulla ja hiekkarannan vieressä. Ja kaiken kukkuraksi siisti, kodikas ja rauhallinen.

Huoneisto on yksityisen majoittajan omistuksessa. Meidät vastaanottikin ihana paikallinen viisikymppinen nainen, jolla oli englanninkielen tulkkina mukana hänen parikymppinen yhtä ihana tyttärensä. Eikä ystävällisemmin meitä olisi voitu vastaanottaa. 

Eläkeläisten vierailu Espanjan auringon alla alkoi siis paremmin kuin hyvin. Eikä edes se päässyt pahemmin ihon alle, että lentokentällä taksin kanssa oli isoa :) hässäkkää. Jouduimme vaihtamaan jo Suomessa tilatun ja netissä maksetun taksin toiseen, kun tämä ei jonkun sähköhässäkän takia päässytkään ulos lentokentän puomin takaa. Yli puolen tunnin taksissa istumisen ja paikallaan odottelun jälkeen sanoimme kuskille adios ja kannoimme hänen autoonsa jo kertaalleen lastatut kamat toiseen taksiin, ja pääsimme lopulta matkaan. Ja maksoimme toistamiseen :) Rahat meni, mutta jopa ärhäkkä Ukki säilyi yllättävän rauhallisena…

Kun viimein pääsimme Fuengirolaan ja vuokrahuoneistoomme, purimme nopeasti tavarat ja lähdimme heti myöhäiselle lounaalle meren rannalle. Ulkoilmaan ja aurinkoon. Ja tyytyväisinä - molemmat.

Erittäin hyvin varustettu keittiö

Avokado-fetasalaattia meren äärellä

Iltanäkymä makkarista

Hetki ennen lunta - ja aurinkoa

Loppuviikosta tein pikavierailun Tyttärien tilalle Naantaliin. Pari vuorokautta hiljaisuudessa ja pimeydessä. Ja lähes täyden kuun aikaan.

Hoidin tilan eläimiä Opiskelijatytön lyhyen Lontoon reissun aikana. Hoitelin ruokaa ja vettä tallissa talven eläville Kille-pässille, lampaille, kanoille ja kahdelle pupulle - Hertalle ja Misulle. Samoin kuin ilmojen kylmetessä sisätiloissa viihtyville Dora-koiralle ja kaksivuotiaille kissoille - harmaaraitaiselle Lalalle ja ruskeammalle Pablolle. Ja lenkkeilin Doran kanssa lähimetsissä.

Alkuun luonto oli syksyisen sammaleinen, mutta jo toisena päivänä piha ja metsäpolut saivat ohuen lumipeitteen. Pimeyteen tuli vähän valoa - täysikuun lisäksi.

Ja tänään lennän viikoksi Espanjan aurinkoon. Jepulis jee :)

Lala tyyriinä

Pablo puhdistushommissa

Taidetta kodissa

Taidemaalari Frederic Leightonin kotimuseossa (täällä) olleet lukuisat taideteokset jäivät kodin runsaan ja rönsyilevän sisustuksen varjoon. Tai ehkä paremminkin ne sulautuivat sisustukseen niin saumattomasti, ettei niitä osannut jäädä erikseen tutkimaan. 

Kodissa oli mm. paljon aikalaisten muotokuvia. Monet niistä olivat Frederic Leightonin (1830-1896) itsensä maalaamia, kuten muotokuvat taiteilijan sisaresta, kirjailija Alexandra Orrista 53-vuotiaana, taiteilijan vakimallista ja muusasta Dorothy Denestä (1859-1899) sekä nuoresta Frederick Wellesleysta (1844-1931), joka ajan tavan mukaan oli puettu hameeseen. 

Esillä oli myös useita muotokuvia itse Leightonista. Näistä monet olivat aikansa taiteen suurmiehen, ystävän ja naapurin George Frederik Wattsin (1817-1904) maalaamia, kuten alla olevat muotokuvat 41- ja 58-vuotiaasta taiteilijasta.

Joitakin kotimuseossa olleita maalauksia mainitakseni…

George Frederik Watts: Portrait of Frederic Leighton, 1871

Frederic Leighton: Alexandra Leighton (Mrs. Sutherland Orr), 1891

Frederic Leighton: The Hon. Frederick Wellesley, 1851

Frederic Leighton: Portrait of Dorothy Dene, n.1890

George Frederik Watts: Portrait of Sir Frederic Leighton, 1888

Kotimuseo Kensingtonissa

Lontoon ydinkeskustassa oleva 1800-luvulla eläneen taidemaalari Frederic Leightonin koti on avattu yleisölle jo lähes sata vuotta sitten eli 1929. Pitkään rakennus toimi lähinnä taidegalleriana ja tapahtumapaikkana, ja vasta myöhemmin se on restauroitu talon entisen asukkaan - Frederic Leightonin (1830-1896) - kotimuseoksi. Viimeiset entisöinnit tehtiin vasta 2000-luvulla ja lopullinen suurremontti valmistui 2022.

Jos rakennusta on entisöity vähitellen vuosikymmenien kuluessa, niin myös sen alkuperäinen rakentaminen kesti vuosikymmenien, tarkemmin 30 vuoden ajan. Vietettyään vuosia manner-Euroopassa 34-vuotias Frederic Leighton osti tontin Hollad Parkista vuonna 1864, ja alkoi rakentaa. Aikoinaan harvinainen kodin ja ateljeen yhdistelmä valmistui parin vuoden kuluttua, mutta tämän jälkeen rakennusta laajennettiin jatkuvasti miehen kuolemaan asti. Talon muista muutoksista huolimatta perheettömänä poikamiehenä kuolleen vauraan taiteilijan makuuhuone on säilynyt hämmentävän vaatimattomana ja askeettisena. 

Leightonin vauraus oli alkujaan peräisin isänisältä, joka toimi vuosia tsaarien lääkärinä Venäjällä. Nykyään lähes unohdettu taidemaalari oli aikalaisten ylistämä ja suosima, ja hän myös tienasi hyvin maalauksiallaan. Kerrotaan, että jopa kuningatar Viktoria kävi niitä paikalla ihailemassa ja ostamassa. Vaikka Leightonin teokset ovat jääneet pääosin unholaan, tuon viktoriaanisen ajan taiteilijan kotimuseosta on tullut suosittu turistinähtävyys.

Taiteilijan kuoltua 1896 komean asunnon kaikki huonekalut ja muu irtaimisto samoin kuin sekä taiteilijan itse maalaamat että hänen vuosien kuluessa keräämänsä maalaukset myytiin huutokaupassa. Nykyisen kotimuseon huonekalut ja maalaukset on kerätty ja ostettu myöhemmin asunnon vanhojen valokuvien henkeä noudattaen. Jopa osa Leightonin kodin alkuperäisistä taideteoksista - sekä omista että keräämistä - on saatu palautettua asuntoon. 

Ulkoapäin kotimuseo on aika vaatimattoman näköinen, eikä paljoa eroa vauraan asuinalueen muista rakennuksista. Mutta sisällä odottaa yllätys. Itämaisia upeita mosaiikkeja, vanhoja silkkitapetteja, kullattuja kupoleja, koristeellisia kynttelikköjä, ja löytyypä ns. arabialaisesta huoneesta soliseva suihkulähdekin. Kaikki rintarinnan ja sulassa sovussa. 

Karismaattisen taiteilijan koti oli jo hänen eläessään ihmetyksen aihe, ja sitä se oli edelleen. Asunnon taideteokset jäivät auttamatta ihastuttavan ja hämmentävän sisustuksen varjoon. Onhan museon nimikin kotimuseo eikä taidemuseo…

Upea arabialainen huone suihkulähteineen

Taiteilijan sisäateljee

Upea kynttelikkö on Muranon lasia 1800-luvun puolivälistä.

Taiteilijan ns. talviateljee

Isännän vaatimaton makuuhuone

12 Holland Park Road

Hautausmaan lumoissa

Tykkään kävellä hautausmailla. Monenlaisilla hautausmailla, mutta etenkin rauhallisilla ja pienillä, ehkä vähän syrjäisilläkin. Mutta kaikki käy :) Väliin vain vaeltelen omissa ajatuksissani, mutta usein yritän mm. tavata vainajien nimiä hautakivistä ja mitä muuta tietoa niihin on kulloinkin kaiverrettu. Mitä vanhempi hautakivi, sitä enemmän siihen on usein kirjattu tietoja. 

Lontoossa huomasin, että tyttäreni Lontoon kodin ja minun airbnb-huoneeni lähellä Stoke Newingtonissa oli yksi Lontoon seitsemästä ns. puutarhahautausmaasta - Abney Park Cemetery. Joten toisena matkapäivänäni - pilvisenä sunnuntaiaamuna - suuntasimme sinne. 

Minä innoissani, Lontoontyttö vähemmän innoissaan: ”Oikeastaan inhoan hautausmaita.” Kun tyttäreni kuitenkin lähti seurakseni, halusin ”hyvittää” sen hänelle, ja siksi tällä kertaa tutkin hautoja vain lyhyen aikaa ja pieneltä alueelta :) Toivoen, että pääsen sinne vielä joskus toiste…

Lyhyenä aikana Abney Park Cemetery ehti kuitenkin lumota minut ja oli kaikkinensa positiivinen yllätys - vähän myös Lontoontytölle. Hän näyttää minulle sellaista Lontoota, jonne en itse löytäisi, ja väliin minä yllätän hänet oudoilla nettilöydöilläni :) 

Abneyn hautausmaalla kiertely oli kuin viidakossa olisi kävellyt. Kauniissa ja jännittävässä viidakossa, jossa ei tarvinnut pelätä eikä jännittää :) Ainoastaan nauttia villiintyneestä luonnosta, sammalten peittämistä hautakivistä sekä vanhoista ja usein päättömistä patsaista, joihin oli ikuistettu ihmisiä, eläimiä, enkeleitä. Ja linnunlaulusta. 

Törmäsin mm. mielenkiintoiseen, pieneen hautakiveen, johon oli kaiverrettu outo teksti: In the memory of Eric the Punk - Stokey’s finest Dog-walker - 2015. Yritin netistä etsiä, kuka hautaan olisi haudattu. Ilmeisesti se on kuitenkin julkinen salaisuus, sillä netissä kyllä ihmeteltiin asiaa, mutta ilman vastausta.

Abney Park Cemetery ja kuusi muuta ns. puutarhahautausmaata (Garden Cemeteries) perustettiin 1800-luvulla, kun Lontoon väkiluku kasvoi räjähdysmäisesti yhdestä miljoonasta yli kuuteen miljoonaan. Tällöin myös kaupungin keskustan kirkkojen ympärillä olevilla hautausmailla loppui tila ja viranomaiset määräsivät, että kaupungin ympäristön kartanoiden tuli perustaa hautausmaita yksityisiin puistoihinsa.

Näin hautausmaa raivattiin myös Sir Thomas Abneyn (1640-1722) toisen vaimon Maryn (1676-1750) perimän kartanon (Abney House) puistoon vuonna 1840. Mary Abney oli kiinnostunut puutarhan hoidosta ja hänen ansiostaan Abneyn hautausmaalla kasvaa edelleen yli 2500 kasvilajia. Hautausmaan perustamisen aikoihin jo pitkään leskenä elänyt Lady Abney muutti asumaan vauraan perheensä toiseen kartanoon ja pian tämän jälkeen Abney House purettiin. Mutta nimi jäi elämään…

Vuosien 1840-2000 aikana Abneyn hautausmaalle on haudattu yli 200 000 vainajaa. Ja ymmärtääkseni hautausmaan uudempiin osiin heitä haudataan edelleen, joskaan en ole varma. Hautausmaan keskellä on toimiva, 1800-luvulla rakennettu ja viime vuosina restauroitu kappeli, joka tosin jäi minulta näkemättä. 

Hautausmaa-fanille oli kiintoisaa ja antoisaa vierailla - vaikka vain lyhyesti - Abney Park Cemeteryssä. Vaikkei se ollutkaan pieni eikä syrjäinen, vaan suuri ja keskellä Suur-Lontoota :)

PS. Muille hautahöpsöille lukuvinkiksi A guide to London’s Marnificent Seven cemeteries (täällä). 

Eric the Punk - koiran ulkoiluttajan hautakivi

Paras ravintola :)

Tykkään syödä hyvää ruokaa, etenkin mukavassa seurassa ja kivassa ympäristössä. Sen sijaan yksin ollessani syön aika askeettisesti ja tylsästi - usein pelkkää ruisleipää, juustoa, avokadoa, omenia, banaania, jugurttia… Mutta kun saan syödä seurassa, nautin syödä hyvin ja pitkään. Ja se että pöytä on katettu kauniisti, on minulle myös tärkeää. 

Nämä kolme - maukas ruoka, hyvä seura ja kaunis kattaus - toteutuvat, kun esimerkiksi vierailen Ukin mökillä tai tyttärien Tilalla. Ja matkoilla tykkään kokeilla erilaisia ravintoloita, jopa yksin matkustaessani. Mutta mieluiten tietty kaksin tai isommalla porukalla :)

Matkustaessa ravintola löytyy useimmiten nuuskimalla ja fiilistuntumalla. Jos porukassa on useita, saatetaan kurkistaa moneen paikkaan, ja jos edes yksi näyttää nyrpeää naamaa, joku porukasta pelästyy: ”Jos toi ei tykkääkään?”. Ja tuo Joku kääntyy pois, ja muut perässä. Onneksi näin käy entistä harvemmin, ja porukka uskaltaa terveesti ottaa ”riskin”, vaikka yhdellä olisi ennakkoluuloja :):) 

Joskus ennen matkaa katselen suosituksia netistä. Näin tein ennen Lontoon matkaa ja päädyin Option ravintolagurun toimittaja Mikko Takalan suosittamaan Trinity-ravintolaan Claphamissa Thames-joen eteläpuolella. Olen aiemminkin kokeillut Takalan suosituksia, ja ollut enemmän kuin tyytyväinen. Niin kävi nytkin. 

Ensinnäkin vuonna 2017 yhden Michelin-tähden saanut ja sen säilyttänyt Trinity oli auki myös lounasaikaan. Etenkin matkoilla tykkään syödä päivällä runsaasti, pitkään ja nauttien, ja ottaa sitten illalla kevyemmin. Tosin Trinityssä ei muuta vaihtoehtoa ollutkaan, sillä valittavana oli myös lounaalla vain kolmen, viiden tai seitsemän ruokalajin menuita. Ja kaikille myös kasvisvaihtoehdot, mikä Lontoontytölle oli kynnyskysymys. Valitsimme molemmat kolme settiä, mikä keittiön tervehdyksineen kustansi 70 puntaa per nuppi.

Ravintola Trinity oli huippu. Tähdestään huolimatta ei - ainakaan päivällä - yhtään liian pönöttävä. Kaikki ruoka-annokset olivat äärettömän maukkaita ja hyvin valmistettuja, palvelu miellyttävää ja tosi mukavaa - jopa leppoisaa - ja ympäristö enemmin bistro- kuin michelin-henkinen.

Molemmat - niin Lontoontyttö kuin minä - ihastuimme ikihyväksi. Jopa kasvisvaihtoehdot oli valmistettu erityishuolella ja -vaivannäöllä, mikä ei aina suinkaan toteudu. Ja tietty seurani oli mitä parhainta :)

Otsikko on ehkä hiukka yliampuva, muttei kokonaan :) Sillä tänne palaan - ehdottomasti. Tosin eka kerta - yllätysmomentteineen - on yleensä aina se paras.

Keittiön tervehdys I

Yellowfin Tuna Crudo, Avocado, Apple

Kasvismenun alkuruoka

Steamed Cornish Sole, Scallop, Cauliflower and Caper

Kasvismenun pääruoka

PX Sherry Soft Serve, Demi Sec Raisins - ja hunajakynttilä

Suloinen ja persoonallinen sommalier esittelee jälkiruokaviiniä

Keittiön tervehdys II

Kotoinen Michelin-ravintola

Aamua Islingtonissa

The Acoustic Brasserie

Huonosti nukutun ja jäätävän yön (täällä) jälkeen heräsin upeaan, aurinkoiseen lauantaiaamuun. Harvinaista herkkua marraskuisessa Lontoossa, joten enhän väsymyksestäni huolimatta voinut olla muuta kuin innoissani :) 

Kömmin sängystä ja vaihdoin toppatakin alla olleen yöpuvun farkkuihin ja villapuseroon ja puin takin nopeasti takaisin päälleni. Ja lähdin puolen tunnin ripeän kävelymatkan (Lontoossa minimatka) päässä olevaan The Acoustic Brasserie -nimiseen kulmakahvilaan - Lontoontytön valitsemaan aamupalapaikkaan. 

Ihana ja herkullinen paikka, jonne päätimme palata myös sunnuntaiaamuna. Hyvää kahvia, juurileipää, kananmunaa monin eri tavoin sekä pannukakkuja omenasoseella ja vaahterasiirapilla. Ja lisukkeena superhyvä, makea chutney - nam. 

Pitkän aamiaissession jälkeen jäimme lampsimaan alueen pääkadulle eli Stoke Newington Church Streetille. Piipahdimme tutkimaan joitakin kadun mukavia pikkukauppoja, mutta pääosin nautimme vain kuulaasta syysilmasta. Mitä nyt minä käväisin kadun loppupäässä kohoavassa, 1800-luvulla rakennetussa anglikaanisessa kirkossa - St. Mary’s Church. Maltoin vain hetken ihailla kirkon sinänsä komeita lasimaalauksia, kunnes jo kaipasin takaisin kadulle - ja aurinkoon. Ja ulkona odottavan Lontoontytön kainaloon :)

Leppoista kävelyä ja oleilua kauniissa ja kodikkaassa - vauraassakin - Pohjois-Lontoossa, ennen kuin ajoimme yhdellä bussilla ja kahdella metrolla iltapäivän lounasravintolaan. Tällä kertaa minun jo koti-Suomessa valitsemaan ruokapaikkaan :)

Uppomunia, juurileipää ja pannukakkuja - nam

Stoke Newington Church Street

St. Mary’s Church, Stoke Newington

Aurinkoista lauantaiaamua