keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Vaeltajien matkassa


Kävin Lahden Malva-museossa ensimmäisen kerran maaliskuun alussa, ja tykästyin alakerran näyttelyihin (täällä). Silloin en ehtinyt tutustua viisikerroksisen rakennuksen muihin tiloihin, joten lauantaisen teatteriretken (täällä) yhteydessä palasin uudelleen Malvaan. 

Palasin etenkin siksi, että halusin nähdä kolmannessa kerroksessa olevan muotoilija Klaus Haapaniemen (s.1970) Vaeltajat-näyttelyn. Paikan päällä luin, että näyttelysaliin pystytettyjen värikkäiden kangastelttojen ja taidokkaiden satuolentojen sekä tilan meditatiivisten seinäkuvioiden ja erikoisen äänimaailman tarkoitus oli kutsua vierailijat antautumaan ”mystisten virtausten vietäväksi kuvitteellisten vaeltajien reitillä” ja uppoutumaan ”alitajuntansa syvyyksiin”. 

Näyttelyn toteutuksessa Haapaniemellä on ollut apunaan uskomattomia käsityön ammattilaisia - mm. tekstiilitaiteilijoita, ompelijoita, lasinpuhaltajia ja olkityön osaajia. Ilmeisen toimiva yhteistyö on tuottanut taidokasta ja upeaa jälkeä, kuten näyttelyssä on nähtävissä :)

Nautittava ja mielenkiintoinen teoskokonaisuus. En ehkä antautunut mystisiin virtauksiin enkä uppoutunut alitajuntaani, mutta katselin kaikkea innostuneena ja tutkin kiinnostuneena Haapaniemen värikkäitä ja pikkutarkkoja kankaita. 

Ihastuin etenkin takaseinän taidokkaisiin silkkikaapuihin. Ja ensimmäisen teltan uumenissa lymyilevään lasisarviseen olkipukkiin :)



4 kommenttia:

  1. Kaunista ja taidokasta värien maailmaan kutsuvaa. Noita katsellessa silmä lepää.
    Tuo olkipukki on todella hilpeä veitikka, asennossa: tule tanssimaan kanssani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavan suunnittelijan ja osaavien tekijöiden yhteistyötä oli todella ilo katsella. Terv InnaVaara

      Poista
  2. Tämäkin hieno näyttely odottaa minua. Toivottavasti on aikaa perehtyä, sillä kyseessä on ryhmämatka, joka on usein kiireellä aikataulutettu.
    Täytyy ihailla, kuinka ihmiset ovat taitavan monipuolisia, kekseliäitä. Onneksi heitä on, ja me saamme nauttia tuotoksistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malvassa on useampi mielenkiintoinen näyttely, mutta onneksi jokainen on aika hyvin rajattu, joten uskon että kaikki kolme ehtii kiertää lyhyemmässäkin ajassa. Terv InnaVaara

      Poista