perjantai 18. marraskuuta 2022

Törmäsin Eilaan - ja Lailaan

Eila Hiltunen: Itäiseen tapaan, 1964

Lokakuussa ihastelin kuvanveistäjä Eila Hiltusen tanssijaveistoksia Didrichsenin museossa Helsingin Kuusisaaressa (täällä). Kirjoitin tuolloin, että Marie-Louise Didrichsen hankki ensimmäisen Eila Hiltusen veistoksen avioparin taidekokoelmaan ihastuttuaan Turun kansallisteatterin lämpiössä olevaan Hiltusen isokokoiseseen veistokseen. Komea teräsveistos, jossa kolme tanssijaa oli riehakkaassa liikkeessä.

Eila Hiltunen (1922-2003) teki Marie-Louise Didrichsenille tämän toivomuksesta ”kopion” Turussa olevasta Itäiseen tapaan -nimisestä veistoksestaan. Kopio valmistui 1966 ja sai nimekseen A la Russe. 

Didrichsenin museossa pronssitanssijat oli sijoitettu isoa, valoisaa ikkunaa vasten (täällä), mutta Turussa ne olivat hämyisässä aulassa taustanaan vaaleaksi maalattu, levollinen seinä. Näin sijoitettuna upean moniulotteisen veistoksen hienot yksityiskohdat tulivat esille paremmin ja selkeämmin esille kuin Kuusisaaren museossa.

Löysin Turun kaupunginteatterin yleisötiloista myös toisen naiskuvanveistäjän teoksen. Laila Pullisen (1933-2016) iso ja hieno reliefi peitti lähes kokonaan yhden kokoushuoneen seinää. Kuparisen teoksen nimi oli Karthagon hävitys ja sen nimikyltissä tekniikaksi mainittiin ”räjäyttäminen”. Pullinen tosiaan teki osan metallitöistään räjäyttämällä materiaaleja hiekkakuopassa.

Kuvataiteen lisäksi nautin Turun kaupunginteatterissa teatteritaiteesta eli Hiljaiset sillat -nimisestä musikaalista. Näyttelijä ja laulaja Maria Ylipää (s.1981) lauloi Francescan osassa loistavasti, mutta Robertia esittävän Jonas Saaren (s.1985) lauluosuudet eivät minua sykähdyttäneet. 

Kokonaisuudessaan Hiljaiset sillat -mudikaalissa keskityttiin enemmän Francescan vaikeaan valintaan kahden erilaisen elämän välillä kuin tarinan näytelmäversiossa Helsingin kaupunginteatterissa (täällä). Tykkäsin siitä. Tykkäsin myös Jani Uljaksen suunnittelemasta lavastuksesta, etenkin siitä miten näyttämön takaseinään heijastetut maisemat liittyivät muuhun lavastukseen. 

Toistekin Turkuun. Varmasti, sillä lähisukulaisia alkaa enenevässä määrin asua Varsinais-Suomessa. Ukki Salossa ja kaksi tytärtä Naantalin Merimaskussa. Ja Turusta löytyy myös siellä pitkään asuneet Äitimuorin Eeva-sisar ja serkut perheineen, joihin yhteydenpito Tyttärien muutettua Naantaliin on lisääntynyt :)

Yksityiskohta Hiltusen työstä.

Laila Pullinen: Karthagon hävitys, 1969

2 kommenttia:

  1. Talvi tuli viikoksi myös Helsinkiin.
    Parin vuoden ajan olen leikitellyt ajatuksella muutosta Turkuun. Elon loppuvuosiksi sen tulisi olla nappiosuma. Esteeksi on usein tullut paalutus tai viemäreiden sukitus. Turku ”vajoaa”, ja paalutus on välittäjien mukaan yhtä kallista kuin perinteinen putkiremontti.
    Löydät paljon katsomisen arvoisia kohteita, kiitos näistä.

    Kävin katsomassa ja ihmettelemässä Amos Rexin näyttelyn. Belgialainen Hans Op de Beeck on luonut upeita Hiljainen paraati -”veistoksia”, osa luonnollisessa koossa. Taustalla hämyisessä näyttelytilassa soi rauhallinen musiikki. Näyttelyyn valitettavasti muodostuu jonoja, sillä tilaan ei päästetä kerrallaan kuin tietty määrä henkilöitä. Lipun voi ostaa etukäteen ostaa netissä. Uskoisin, että esim heti aamupäivä maanantaisin on hyvä päivä. Menen toisenkin kerran, sillä en huomannut katsoa videoteostaan. MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin ennen nykyisen Punavuori-kämppäni ostoa Turkua yhtenä vaihtoehtona. Varsinkin nyt, kun osa perheestäni asuu Naantalissa, se sopisi hyvinkin. Teen elämäni suuriakin päätöksiä usein enemmän tunne-pohjalta kuin järkisyistä. Enkä mieti noin idojs asioita kuin sukituksia tai muita :):)
      Mutta kiitos taas Amos-vinkistä - se on vielä käymättä. Terv InnaAnni

      Poista