Pyhäinpäivän iltana päätin lähteä tutulle Leposaaren hautausmaalle (täällä). En velvollisuudesta, vaan omasta halusta käydä katsomassa kynttilämerta, jonka oletin kohtaavani pimenevässä marraskuun illassa Kulosaaren kyljessä olevalla pienellä saarella. Ja samalla sytyttää muistokynttilän isäni ja Alma-mummin haudalle.
Tunnelma juhlapäivänä pimeällä hautausmaalla on aivan erilainen kuin arkipäivisin päivän valossa. Päiväsaikaan käydessäni kiertelen ja kaartelen pienellä hautausmaalla pitkään. Löydän hautakivistä tuttuja. Pysähtelen ja muistelen lapsuuttani ja nuoruuttani Kulosaaressa. Vähän ihmisiä, ja hautausmaa huokuu rauhaa ja hiljaisuutta.
Pyhäinpäivän iltana oli pimeää ja paljon ihmisiä - pääosin pienissä porukoissa. Useimmille haudoille oli sytytetty yksi tai useampi kynttilä. Tästä huolimatta hautoja oli vaikea nähdä, puhumattakaan niiden tunnistamisesta.
Huomasin kaipaavani päivän valoa ja sitä, että voin katsella ja lukea hautoja, tutkia erilaisia hautakiviä ja ihastella kukkia. Kävellä ja mietiskellä. Toisaalta rauhoittuminen oman läheisen haudan ääreen oli minulle pimeässä paljon luontaisempaa kuin valoisammassa. Sain olla täydellisessä rauhassa omassa muistokuplassani :) Ehkä osin tämän takia viihdyin isän haudan edessä tavallista pidempään…
Kaikella on puolensa… Ja hautausmaata peittävää valomattoa oli ihana katsella.
Isän ja Alma-mummin hauta
Kaunista, tunnelmallista❤️
VastaaPoistaTunnelmallista - se kuvasi aika hyvin Leposaaren tunnelmaa. Terv InnaVaara
PoistaMinusta on kaunista, että muistamme rakkaitamme tällä tavoin. Kaunis hautakivi, kukat ja kynttilät pimeässä tekevät paikasta erityisen. Ymmärrän hyvin, että vietit haudalla pidemmän aikaa sillä hetkellä. Käyn säännöllisesti vanhempieni haudalla ja he pysyvät muistoissani.
VastaaPoista