lauantai 19. marraskuuta 2022

Torio torilla


Turun kauppatorin pitkäksi venähtänyt remontti alkaa olla lähes valmis. Torin laidoille rakennettuihin lasipaviljonkeihin on kesän lopulla avattu kaksi uutta ravintolaa - Agnes ja Torio. Viime viikolla päätin Opiskelijatytön kanssa kokeilla rennommalta vaikuttavaa Toriota, jossa tapasimme lounaalla ennen yhteistä iltapäivän teatteriretkeä (täällä). 

Torstai-iltapäivänä Torio oli ihan täynnä. Pöytiä vapautui onneksi tiheään, ja mekin saimme kahden hengen ikkunapöydän lyhyen jonottamisen jälkeen. Jonotus tuntui kuitenkin toimimattomalta ja sekavalta. Väliin vapautuviin pöytiin kiiruhti se joka nopeiten ehti - oli jonoa tai ei. Minä (tietenkin :) jonotin kiltisti. Hommaa ehkä sotki sekin, että pöytää ei lounasaikaan saa varata, toisin kuin illalliselle. 

Torion edessä on valtava ulkoterassi, joka oli edelleen täynnä pöytiä ja tuoleja. Joku rohkea siellä istuikin lämpölampun alla syömässä - olihan viime viikko ennätyksellisen lämmin.

Minua viehätti Torion lasiseinät, joista oli ihana seurata torin ja lähikatujen tapahtumia. Sen sijaan tilaamani sienipasta ei ollut kummoista eivätkä alkuun tarjoillun salaattibuffetin antimetkaan minuun purreet. Pastan päällä olleet pikkelöidyt porkkanasuikaleet sen sijaan olivat herkullisia. 

Tarjoilu Toriossa pelasi ihan jees, mutta kokonaisuudessaan ravintolasta jäi minulle ahdas ja kiireinen tunne. Seuraavalla Turku-reissulla pitää kokeilla torin vastakkaisella puolella olevaa Agnesia. Sieltähän löytyy myös lasiseinät ja iso ulkoterassi, jotka kumpikin saavat minulta aina pisteitä :) 

Ja katsotaan, mitä Agnes antaa muuta…

Sienipastaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti