Hautausmaa yllätti

Käydessäni vieraassa kaupungissa tykkään ”eksyä” eli kävellä summamutikassa ympäriinsä ja katsoa, mitä eteen tulee. Väliin ”eksymisellä” on päämäärä eli minun on tarkoitus kävellä tiettyyn paikkaan, mutta en välttämättä kulje suorinta, kartan osoittamaa reittiä, vaan ”eksyen”. Tosin turvallisesti :)

Mikkelissä käydessäni (täällä) kävelin rautatieasemalta majapaikkaani Marjaan. Matkalla ”eksyin” ikivanhalle hautausmaalle. Otavankatua kävellessä jäin ihmettelemään vanhan kivimuurin ympäröimää synkkää puistomaista aluetta, jossa siellä täällä, sikin sokin sojotti kivisiä ja rautaisia ristejä. Näitä osin rikkinäisiä ja sammaloituneita ristejä tuskin erotti vanhojen havupuiden keskeltä. Korkeat ja tiheässä kasvavat puut korostivat entisestään alueen mystisyyttä ja kummitusmaisuutta. 

Puisto, jonka juuri ja juuri tunnistin hautausmaaksi, kutsui pysähtymään. Menin sisälle kivimuurissa olevasta aukosta/portista ja jäin kiertelemään mielenkiintoiselle hautausmaalle, joka huokui historiaa. Mikkelissä on ollut vilkasta elämää kauan ennen minuakin :):)

”Eksyin” Mikkelin ns. Vanhalle pohjoiselle hautausmaalle. Otavankadun toiselta puolelta olisi löytynyt vielä Vanha eteläinen hautausmaa, mutta sinne en enää mennyt. Uusien vainajien hautaaminen molemmille hautausmaille lopetettiin jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun Mikkelin kaupunki laajeni ja hautausmaiden katsottiin jääneen liian lähelle asutusta. Tosin Vanhan pohjoisen hautausmaan pohjoisosaan on viime vuosina perustettu uusi rajattu tuhkahautausmaa.

Mikkelin vanhat hautausmaat muutettiin yli sata vuotta sitten hautausmaapuistoiksi, joissa vanhat, korkeat puut ja rehevöityneet pensaat viihtyivät kiemurtelevien hiekkapolkujen välissä. Käydessäni Vanha pohjoinen hautausmaa näytti aika hoitamattomalta. Useimmat ristit ja hautamuistomerkit olivat kaatuneet ja/tai rikkoutuneet, ja useimpien vainajien nimistä ei enää saanut selvää, minkä toki ymmärsin.

Pohjoiselle hautausmaalle oli haudattu pääosin 1800-luvun lopulla kuolleita vainajia. Hautojen joukossa oli useita venäjän kielisiä hautoja - ilmeisesti Mikkelissä toimineen kasarmin (täällä) venäläisiä sotilaita. Mielenkiintoni herätti myös pikkuruiset hautakivet, joihin oli kirjoitettu ainoastaan etunimi. Netistä luin, että nämä olivat lasten hautoja, joissa riitti pelkkä vainajan etunimi. Jo yksistään hautakiven pystyttäminen oli siihen aikaan luksusta lapselle.

Jaksan aina hämmästyä, miten paljon tietoa netistä löytää - siis myös ilmeisen luotettavaa tietoa :) Vanhalla pohjoisella hautausmaalla törmäsin mm. ruosteiseen rautaristiin, josta luin, että hautaan oli haudattu kirkkoherran rouva A.C. Landgren (os. Lagerstam). Hän oli kuollut 69-vuotiaana vuonna 1867.

Netistä selvisi, että Aurora Catharina Lagerstam oli 17-vuotiaana mennyt Nurmijärvellä naimisiin tulevan Uukuniemen kirkkoherran Anders Landgrenin (1793-1837) kanssa. Vuosina 1818-1830 he saivat seitsemän lasta, joista ainakin neljä eli aikuiseksi. Esikoispoika Lars Anders Landgren (1818-1875) seurasi isänsä jalanjälkiä, kouluttautui papiksi ja toimi viimeiset elinvuotensa Mäntyharjun kirkkoherrana. 

Hautoja tutkiessa viereeni pysähtyi sähköpyörätuolilla liikkunut savolaismies, jonka kanssa jutustelimme pitkän tovin. Hän kertoili mm. lukuisista retkistään eteläeurooppalaiseen luostariin, jossa hän työskenteli useina vuosina yleismies-Jantusena. 

”Eksyminen” ylitti taas odotukseni. Sain hämmästellä historiaa ja nauttia satunnaisesta kohtaamisesta.

Kyrkkoherdskan A.C. Landgren 

F. Lagerstam 

F. 1798 D. 1867