keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Tanssin ystävä

Eila Hiltunen: A la Russe (1966) 

Kuvanveistäjä Eila Hiltusen muistonäyttelyssä Didrichsenin museossa (täällä) törmäsin tanssiin ja tanssijoihin :) Puusta, kuparista ja teräksestä tehtyjä ihania veistoksia ja reliefejä. Tanssijoita yksin tai ryhmissä. Poseerausasennoissa tai lentävässä liikkeessä. 

Tanskasta Suomeen muuttanut Gunnar Didrichsen (1903-1992) perusti nimeään kantavan museon yhdessä suomenruotsalaisen vaimonsa Marie-Louise Didrichsen (1913-1988) kanssa 1960-luvun puolivälissä. Gunnar ja Marie-Louise olivat molemmat intohimoisia taiteen rakastajia ja keräilijöitä, ja halusivat näyttää rakastamiaan teoksia myös muille ihmisille. Taiteen lisäksi he rakastivat tanssia ja olivat taitavia tanssijoita. 

Marie-Louise Didrichsen näki 1960-luvulla suomalaisessa viikkolehdessä valokuvan Turun kaupunginteatterin lämpiöstä, jossa taustalla näkyi isokokoinen, tanssijoita kuvaava veistos. Kyseessä oli Eila Hiltusen ruostumattomasta teräksestä tehty A la Russe -teos, jossa kolme tanssijaa hyppäävät vauhdikkaasti ilmaan. Hiltunen oli valmistanut teoksesta kaksi versiota, joista toinen myytiin yksityiselle keräilijälle Yhdysvaltoihin ja toinen sijoitettiin Turkuun. 

Intohimoisena tanssijana Marie-Louise ihastui veistokseen, otti yhteyttä kuvanveistäjään ja ilmoitti haluavansa samanlaisen veistoksen. Yhteydenotto johti naisten elinikäiseen ystävyyteen ja siihen, että Didrichsenin museon kokoelmaan hankittiin lukuisia muitakin Eila Hiltusen töitä - joukossa useita tanssiaiheisia teoksia. Useimmat - ellei kaikki - näistä hankinnoista ovat parhaillaan esillä museon juhlanäyttelyssä. Täydennettynä Kansallisgallerian töillä ja yksityisomistuksessa olevilla veistoksilla :)

Eila Hiltusen suhteesta tanssiin, tanssitaiteeseen ja tanssijoihin en tiedä. Ehkä häntä kiinnosti ja kiehtoi liikkeen kuvaus, ei niinkään itse tanssi? Niin tai näin Didrichsenillä riitti tanssimummille katsottavaa ja tutkittavaa :)

Eila Hiltunen: Tanssija (1970)

Eila Hiltunen: Tanssi (1962-1964)

3 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos mukavasta referoinnista ja hienoista kuvista! Olen itse tulkinnut tanssiaiheisten teosten kimmokkeen tulleen siitä, että hän toimi 1950-luvun alussa Uuden Suomen balettikriitikkona. Hän kävi katsomassa balettiesityksiä Alexanterinteatterissa, jolloin varmasti pääsi tutkimaan tanssijoiden liikkeitä ja olemusta hyvin tarkasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstini tanssikommentista lähti ennen aikojaan - terveisiä siis Didrichsenin taidemuseolta, Maria Didrichsen

      Poista
    2. Kiitos, Maria kommentistasi, jonka huomasin vasta nyt kun kirjoitin museonne uudest Wardi-näyttelystä ja jäin lukemaan aiempia postauksia museokäynneistäni. Ja kiitos selvenneksestä, miten Eila Hiltusen tanssikiinnostus on alkanut. Vai tanssikiriitikkona? Mielenkiintoista.
      Yst terv InnaVaara

      Poista