keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Ähkyksi Lalossa


Lauantai-iltana oli Esikoisen nuorimmaisen - 4v Pikkupojan - vuoro yöpyä Heli-mummin ja Juho-papan luona Lauritsalassa ja kaksi vanhempaa Pikkupoikaa olivat minun kanssani hotelli Lähteessä Lappeenrannan satamassa (täällä). Päätimme lähteä kolmisin ”isojen kesken” syömään johonkin lähikatujen ravintolaan.

Netistä tutkiessani läheinen ravintola Kitchen vaikutti mukavalta, mutta se oli täyteen varattu. Jatkoimme kävelyä viereiselle Valtakadulle, jossa kokeilimme täydeltä näyttävää grilliravintola Laloa. Mahduimme sisään, ja pojat tilasivat perushampurilaiset ja minä kanahampurilaisen.

Lähes kaksikymppiä maksavat hamppariannokset lisukkeineen olivat valtavia, ja lisäksi annoksiin kuului salaatti- ja jälkkäribuffetit. Ihan hyviltä maistuivat, mutta liika on liikaa. Olimme kaikki ähkyssä…

Lalo oli ihan kiva ja ruoka ihan ok. Tosin omaan makuuni paikka oli liian levoton. Ovella oli koko ajan jonoa ja ruokaporukat vaihtuivat rivakasti. Salissa vilisi nuoria ystävällisiä tarjoilijoita, mikä pisti erityisesti silmään - ei siis merkkiä tarjoilijapulasta. Onneksi salissa ei ollut pauhaavaa musiikkia…

Uskon, että ravintola Kitchen olisi ollut enemmän makuuni. Moni muu tuntui kuitenkin tykkäävän Lalosta…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti