keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Kiva korttelikuppila


Viime viikon Helsinki-kävelyllä (täällä) pysähdyin Uspenskin (täällä) ja Taidehallin (täällä) välissä lounaalle Töölönkadun ja Aurorankadun kulmassa olevaan Osteria dei Gusti -nimiseen ravintolaan. Sattumalöytö, jonka lähes kolkkoon tunnelmaan tykästyin.

Italialainen Osteria dei Gusti oli aikaisemmin nimeltään Gusti, mutta se on uudistettu kesän aikana - nimeä myöten. Ehkä näin tapahtui ruokatoimittaja Teemu Luukan pari vuotta sitten Hesarissa julkaistun arvion innoittamana :):) Kotiin palattuani nimittäin etsin netistä tietoa minulle aiemmin tuntemattomasta ravintolasta. Ja törmäsin Teemun 2/5 pisteeseen, jotka hän oli tammikuussa 2019 antanut silloiselle Gustille: ”Vähän tasoa korottamalla Gusti voi löytää hyvinkin paikkansa töölöläisten kortteliravintolana.” 

Oli miten oli, Osteria dei Gustin fiilis vetosi minuun. Lounasaikaan kaikki kymmenkunta pöytää olivat yhtä lukuunottamatta täynnä - työporukoita, sukulais- ja rouvaseurueita. Tilasin lyhyeltä lounaslistalta tomaatti-mozzarellasalaatin. Olisihan minun pitänyt tietää, että tähän vuoden aikaan ei etenkään Suomessa saa hyviä tomaatteja. Ja näinhän se oli. Lisäksi tomaatin paloja oli lautasella tosi vähän, kun taas mozzarellaa (ei parasta sellaista) oli kokonainen iso pallo.

Parasta salaattiannoksessa oli itse leivottu foccacia-leipä: hyvä sitko, rapea kuori ja ihana rasvaisuus. Maistuvaa ja maukasta, ja pyydettäessä sain vielä toisen paksun palan. 

Siitä huolimatta, että annokseni oli pettymys, aion palata Osteria dei Gustoon toiste. Jokin paikan mitään sanomattomassa tunnelmassa ja jopa tympeydessä sekä seinällä olevissa oudoissa tauluissa viehätti minua.

Ehkä sekin vaikutti, että Gustossa oli helppo (ja mukava) istua myös yksin…

Insalata Caprese con Mozzarella di Bufala

Töölönkatu 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti