Ikuinen Ystäväni

Muru 8v saapui iloksemme kesäkuussa 2013 (täällä).

Haikuja Huoneessa

Tykkään valokuvista, pienistä museoista ja pikkuruisista tiloista. Tykkään sumusta ja merestä. Hiljaisuudesta. Kastepisaroista. Ja portaista ja niiden kaiteista. 

Tämä kaikki löytyi  Salon taidemuseon Sivuraiteelta - yksihuoneisesta pienestä galleriasta museon kyljessä. Galleriassa oli kuvataiteilija Juha Joron (s.1957) Hiljaisuuden poluilla -niminen pieni valokuvanäyttely. 

Kymmenkunta valokuvaa luonnosta ja hiljaisuudesta. Haikuiksi nimetty sarja minimalistisia, mustavalkoisia kuvia. Paljon tuttua, mitä itsekin pysähtyisin ihailemaan ja valokuvaamaan.

Ja ne rappuset. Ne johtivat toisen kerroksen pieneen kirjastoon, johon saattoi rauhassa istahtaa selailemaan tai lukemaan hyllyiltä löytyviä taidekirjoja :) Ja kaiteen yli katsella museossa kierteleviä ihmisiä...

Mietteitä museossa

Ala-Maunus: Sturm und Drang, 2013

Taidemaalari Petri Ala-Maunus (s.1970) maalaa maisemia. Ja se näkyy myös Salon taidemuseossa.

Museossa on parhaillaan Ala-Maunuksen La-La Land -niminen yksityisnäyttely. Seinille on ripustettu 70 Ala-Maunuksen viimeisen kymmenen vuoden aikana maalaamaa teosta. Näistä pari kymmentä on pieniä, noin 20x20 - 40x40 cm:n kokoisia töitä, mutta useimmat on suuria, jotkut jopa 10 metriä leveitä eli koko seinän peittäviä maalauksia. 

Kaikissa taulussa on luontoa, maisemia. Jyrkkiä vuoria, synkkiä metsiä ja raivoavia meriä. Myrskyä, tuulta ja tulivuorenpurkauksia. Voimakasta ja värikästä. 

Ei ihmisiä, ei rakennuksia. Ei mitään ihmiseen viittaavaa. Kuvia maasta tai kuusta tai jostain muusta. Muistoja kaukaisesta menneisyydestä tai ennusteita etäisestä tulevaisuudesta. Idyllistä tai pelottavaa - miten kukin tauluja katselee. 

Ainoastaan yhdessä sivuseinän pienessä taulussa näkyy soutuvene, jossa seisoo onkiva mies ja purjevenettä uittava lapsi. Kyseessä on vanha kirpputorimaalaus, jonka ympärille Ala-Maunus on maalannut oman tyypillisen vuoristo-metsämaalauksensa (Devine Intervention, 2020). 

Taulut kutsuivat tuijottamaan ja kyselemään. Mitä näen? Näenkö väri-iloittelua, kaunista luontoa vai jotain muuta? Kysymykset säilyivät häiritsevästi ilmassa. Maalaukset jäivät elämään mieleeni, vaikka en oikein tiennyt mitä katsoin.

Onneksi kävin, vaikka poistuinkin hämmentyneenä :) 

Takapakkia

Juhannuksena nivelrikon takia kipeytyneen oikean lonkan (täällä) kuntoutuminen on edistynyt hitaasti, mutta varmasti, ja koko ajan eteenpäin mennen. Olen kuuliaisesti lisännyt arjen kävelyä ja kevyttä treeniä tositosi hitaasti. Viimeisen kuukauden aikana olenkin jo pystynyt sekä tanssimaan suht reippaasti (täällä) kävelemään useita kilometrejä (täällä) - ilman kipua. Ja nauttinut :):)

Viime viikolla innostuin vahingossa ”rehkimään” (ilmeisesti) liikaa. Tein yhtenä päivänä kaksi reipasta 40 minuutin metsälenkkiä - vaivatta. Seuraavana päivänä oikea nivus ja oikean reiden etuosa olivat tutussa tulessa. Itse lonkassa en tosin tuntenut mainittavaa kipua. Tätä liikuntaa vaikeuttavaa kipuilua on nyt jatkunut useampi päivä.

Uskon, että kivun palaamiseen vaikutti ainakin kaksi asiaa - liian pitkien? kävelylenkien lisäksi. Ensiksi olin viikon Tyttärien Tilalla, jolloin jokapäiväiset keskivartalon venytysliikkeet jäivät kokonaan tekemättä (ekaa kertaa sitten heinäkuun alun). Toiseksi kävelyllä, jonka jälkeen kipuilu alkoi, olin pukeutunut lyhyeen takkiin ja lenkillä ollessani tunsin selvästi, miten kova ja kylmä tuuli jäädytti reisiäni. 

Nyt otetaan taas pari askelta taaksepäin. Rutiinit ja rauhallisuus kehiin: Joka päivä 1-2 kertaa tuttu venytys- ja lihasliikesarja ja 2-4 kertaa lyhyt, rauhallinen kävelylenkki. Eikä pitkää yhtämittaista istumista. Ehkä kuukauden kuluttua olen taas samassa kipuvapaassa kunnossa kuin olin jo kertaalleen runsas viikko sitten. Toivottavasti :) 

Arvaa harmittaako. Mutta näillä mennään...

Keittoa museon kyljessä

Designmuseon kyljestä, osin museokaupan sisältä, löytyy Taito-niminen kahvila, joka on avoinna museon aukioloaikoina. Kaffen ja pullan lisäksi lounasaikaan tarjolla on pienimuotoinen keitto- ja salaattibuffetti.

Pieni, mutta mukava hengähdyspaikka ennen tai jälkeen museokierroksen. Ja kahvilaan pääsee ilman museomaksuakin, jos näyttelyyn ei halu tai ehdi :)

Intiimi hämmensi

Viime viikolla kävin katsomassa muodista sekä vaatteista ja niiden suunnittelusta kertovaa, kehuttua näyttelyä Designmuseossa Punavuoren ja Kaartinkaupungin rajalla.

Lähestyn Johanneksen kirkon vieressä olevaa Designmuseota. Tutun museon ulkoseinään on ripustettu kolme isoa punaista kangasta, joissa mainostetaan Intiimin kosketus -nimistä näyttelyä. Pysähdyn ihmettelemään. Voimakas punainen väri ja sana intiimi saa minut miettimään muita asioita kuin muotia, ja ajattelen jopa tulleeni väärään näyttelyyn :) Onkohan muoti/vaate-näyttely jo loppunut? Vai onko Intiimi-näyttely museon päänäyttely ja muoti/vaate-näyttely sivunäyttely? Kehtaako eläkemummi edes mennä katsomaan jotain intiimijutuista kertovaa näyttelyä? Näin hulluja asioita käy mielessäni, kun seison hämmentyneenä museon ulkopuolella :):)

Rohkeana mummina avasin kuitenkin Designmuseon oven ja kiipesin tutut portaat ylös eteisaulaan tutustumaan tuohon Intiimin kosketus -näyttelyyn :):) Kyseessä oli kuin olikin odottamani muoti/vaate-näyttely, ei sen kummempaa. 

Nimi Intiimin kosketus viittaa siihen, että näyttelyn tarkoitus on tutkia ja esitellä vaatteen ja kehon intiimiä suhdetta. Olisin voinut tutustua etukäteen näyttelyn esitteeseen, jossa selventävästi sanotaan:

Näyttely osoittaa, kuinka syvällisesti muoti ja vaate kietoutuvat ihmisyyden määrittelyyn 2020-luvulla. Samalla se päivittää käsityksiämme vaate- ja asustesuunnittelusta. Esillä on 40 Suomeen kytkeytyvän asustesuunnittelijan, taiteilijan tai brändin tuotteita tai teoksia.

Museon toinen kerros oli omistettu 2020-luvun vaatteille. Keskikäytävää halkoi pitkä koroke, jolle oli aseteltu yli pari kymmentä toinen toistaan erikoisempaa vaateluomusta. Paljon mustaa, paljon painavaa, paljon peittävää, mutta myös kevyttä ja lentoon lähtevää. Ja neljässä sivuhuoneessa meno jatkui...

Näyttely herätti ajattelemaan oman pukeutumiseni viestiä ja sitä, että muoti ylipäätään on vahva viestinnän väline - kommunikaatiota. Tervetulleita olivat sukupuolettomat vaatteet ja niiden suunnittelijat - ennen puhuttiin unisex-muodista. Ihmetellen tutustuin myös digitaaliseen muotiin, joka ymmärtääkseni tarkoittaa vaatteita, jotka digitaalisesti ”puetaan” oman nettikuvan päälle esim. insragram-kuvissa ja team-palavereissa. Ei minua varten :):) 

Mielenkiintoista ja jännittävää, mutta jostain syystä en pystynyt keskittymään vaatteiden katselemiseen ja tutkimiseen. Liian runsasta, liian outoa. Liikaa ihmisia. Esittely- ja selitystekstit vaatteiden vieressä oli pienellä tekstillä, jota monta ihmistä yritti lukea yhtä aikaa. Harmitti, vaikka toisaalta oli hienoa, että näyttely on herättänyt mielenkiintoa ja löytänyt yleisönsä. 

Intiimin kosketus jätti ristiriitaisen mielen - ehkä se oli tavoitekin :) Näyttely ei innostunut niin paljon kuin etukäteen oletin. Ehkä alun hämmennys intiimin merkityksestä esti minua rauhoittumasta vaateluomusten katseluun.

Linnan arkea ja juhlaa

Lähestyn Turun linnaa innostuneena. Hyväkuntoinen ja hienosti entisöity linna kohoaa komeana syksyisen Linnapuiston keskellä. Ensimmäistä kertaa saavun linnaan ”takakautta” eli Satamakadun puolelta, jolloin linna yllätyksekseni näkyy paremmin ja komeammin kuin pääoven kautta tultaessa.

Olemme Ukin, Opiskelijatytön ja kahden syyslomalaisen Pikkupojan kanssa menossa tutustumaan linnaan ja aiomme osallistua Turun linnan arkea ja juhlaa -nimiselle maksulliselle yleisökierrokselle. Odotukseni ovat korkealla. Edessä hieno keskiaikainen linna ja jännittäviä sisätiloja, joissa olen viimeksi käynyt ehkä kymmenen vuotta sitten. Toiveissa mielenkiintoisia juttuja linnassa asuneista ihmisistä ja heidän elämästään pimeissä ja kylmissä huoneissa kivisten linnanmuurien sisällä - tarinaa linnan arjesta ja juhlasta.

Turun linna perustettiin 1200-luvun lopulla ruotsalaisten vallan tukikohdaksi ja Itämaaksi kutsutun Suomen hallinnolliseksi keskukseksi. Linnan historian tapahtumarikkainta ja samalla parhainta ja myös kauheinta aikaa linnassa elettiin 1500-luvulla, jolloin Kustaa Vaasa (1496-1560) ja hänen kolme poikaansa Eerik (1533-77), Juhana (1537-92) ja Kaarle (1550-1611) olivat peräjälkeen Ruotsin (ja Suomen) kuninkaina vuosien 1523-1611 aikana. 

Kuningas Kustaa Vaasa oli vallassa lähes 40 vuotta ja vaikutti Ruotsin valtakunnan oloihin merkittävästi. Isoin juttu oli se, että hän irroitti Ruotsin Tanskan vallasta eli Kalmarin liitosta ja loi maahan kehittyneen keskushallinnon. Hän myös vakiinnutti perintökuninkuuden sekä toteutti uskonpuhdistuksen ja pakotti vauraan kirkon valtiovallan alaisuuteen. Ja perusti Helsingin :)

Pari vuotta ennen kuolemaansa 1556 Kustaa Vaasa nimitti toiseksi vanhimman, silloin 18-vuotiaan naimattoman poikansa Juhanan Suomen herttuaksi ja määräsi hänet asumaan Turun linnaan. Kuninkaan kuoltua 1560 hänen vanhimmasta pojastaan tuli kuningas Eerik XIV. Parin vuoden päästä 25-vuotias Juhana meni poliittisista syistä naimisiin Puolan kuninkaan 36-vuotiaan sisaren Katariina Jagellonican (1526-83) kanssa. Ennen avioitumistaan Juhana oli ehtinyt jo saada linnassa työskennelleen rakastajattarensa Kaarina Hannuntyttären (1539-96) kanssa neljä lasta. Puolalaisen aviovaimon saavuttua Kaarina lapsineen vetäytyi asumaan Vääksyn kartanoon Kangasalle.

Juhana asui Turun linnassa yhteensä seitsemän vuotta. Tänä aikana linnassa pidettiin ylellistä eurooppalaista hovia ja vietettiin poikkeuksellista renesanssielämää. Linna täyttyi hoviväestä, ja siellä pukeuduttiin näyttävästi, nautittiin kymmenien ruokalajien illallisia ja järjestettiin monipäiväisiä juhlia. 

Kuningas Eerik XIV raivostui veljensä Juhanan puolalaisesta aviovaimosta, koska Ruotsi ja Puola olivat sodassa keskenään. Veljekset riitautuivat ja kuningas hyökkäsi 1563 Turun linnaan ja toimitti Juhanan ja tämän tuoreen vaimon vangiksi Tukholmaan. 

Tähän loppui linnan vilkas hovielämä, ja alkoivat synkät vankilavuodet. Veljesten ja riitapukarien - Eerikin ja Juhanan - roolit kääntyivät päälaelleen, kun vuonna 1568 Ruotsin aateliston kapina kaatoi kuningas Eerikin ja pikkuveljestä eli Juhanasta tuli uusi kuningas. 

Nyt kuningas Juhana III vuorostaan vangitsi Eerikin ja tämän vaimon Kaarina Maununtyttären (1550-1612) ja toimitti heidät vankilaan Turun linnaan. Parin vuoden päästä Eerik ja Kaarina siirrettiin takaisin Ruotsiin, jossa mielenterveydeltään horjunut Eerik erotettiin 1573 perheestään. Tämän jälkeen Eerikiä pidettiin vankina Ruotsissa ja Kaarinaa lapsineen Turun linnassa. Linnassa vankilaelämä oli tosin aika ylellistä: Kaarinalla oli käytössään useita huoneita ja seuranaan parin kymmenen hengen hoviväki ja apunaan mm. useita kokkeja.

Vuonna 1577 Eerik kuoli vankina Örbyhusin linnassa Ruotsissa ilmeisesti Juhanan myrkyttämänä. Lähes kymmenen vankeusvuoden jälkeen Kaarina Maununtytärkin vapautettiin, ja hän eli loppuelämänsä tyttärensä Sigridin (1566-1633) kanssa Liuksialan kartanossa Juhanan taloudellisen avun turvin. Eerikin ja Kaarinan poika Kustaa (1568-1607) oli Juhanan toimesta toimitettu seitsemän vuotiaana Puolaan, jossa hän eli yksinäisen ja ankean elämän saamatta lupaa palata Ruotsiin.

Arkea ja juhlaa -opastuskierros Turun linnassa oli pettymys. Oma virheeni oli, että en ollut tajunnut, että kierroksella linnasta näytetään vain murto-osan, enkä ollut varautunut jatkamaan linnaan tutustumista omatoimisesta. Lisäksi usean kymmenen hengen opasryhmä pimeillä ja ahtailla linnan käytävillä oli minulle liikaa, vaikka koko varmaan noudatti virallisia koronaohjeita. Opas kertoili linnan historiaa, mutta jostain syystä en pysynyt hänen juttujensa perässä. Tosin Pikkupojat kuuntelivat juttua kiltisti, mutta Ukki livisti omille teilleen jo opastuksen puolivälissä :)

Turun linnassa elettiin 1500-luvulla Vaasa-suvun uskomattoman tapahtumarikasta elämää. Elämä, johon mahtui niin ylellistä juhlaa kuin rajoittunutta vankilaelämää.

Pakkasherra kävi

Mainiot montut

Mummia vietiin taas :) Opiskelijatytön ehdotuksesta lähdimme alkuviikosta lenkille Merimaskun Tilalta ”mantereen puolelle” eli Maskun Karevansuolle. Tämä oli aikeemme - toisin tosin kävi :) Tyttö oli löytänyt lenkkivinkin kesällä ostamastaan kirjasta Turun seudun luontoretkiopas (5. uudistettu p. 2021), jonka on kirjoittanut naantalilainen ympäristöekologian dosentti ja tietokirjailija Mia Rönkä apunaan Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti ja toimittaja Ann-Mari Rannikko. 

Karevansuo on pienehkö suoalue Valtatie 8:n eli Raumantien itäpuolella noin 15 km päässä sekä Turusta että Naantalista. Suon ja autotien väliin jää ns. Maskun Riviera. Kyseessä on harjumainen, vedellä täyttynyt hiekkakuoppa-alue, josta on lähes koko 1900-luvun ajan kaivettu valtavia määriä hiekkaa Turun, Raision ja Naantalin lukuisiin rakennushankkeisiin. Alue on pohjavesialuetta, joten kun kaivaukset yli 20 vuotta sitten lopetettiin, kuopat täyttyivät nopeasti vedellä. 

Nykyään Maskun Riviera käsittää kymmenkunta pientä hiekkakuoppa-järveä, useita pienempiä lampia ja kaksi virallista uimarantaa. Monttualueesta on tullut suosittu virkistysalue, josta uimarantojen lisäksi löytyy mm. frisbeegolfrata, valaistu kuntopolku/hiihtolatu ja eripituisia vaellusreittejä, joista tunnetuin on Karevan kierros.

Tämän kaiken tiedon luin netistä vasta, kun olimme Opiskelijatytön ja Doran kanssa palanneet takaisin. Etukäteen tiesin vain, että auton voi jättää Raumantielle näkyvän Maskun Rivieran parkkipaikan grillikioskin (suljettu) viereen. 

Perillä tutkimme karttoja ja päätimme kiertää lyhyen, kolmen kilometrin pituisen kuntopolun, joka seurasi kivasti pienten lampien/järvien rantoja kiiveten väliin kapeille kannaksille. Kuntopolku suositettiin kiertämään myötäpäivään eli Rivieran uimarannalta lähdetään vasemmalle. Noudatimme ohjetta, ja suo jäi polkumme oikealle puolelle. Eli missasimme koko Karevansuon :)

Jos haluaa kävellä suolle, parkkipaikalta tulee lähteä kuntopolkua oikealle ja lyhyen kävelyn jälkeen kääntyä ”Karevan kierros” viitan ohjaamana oikealle lähtevälle pienemmälle polulle. Karevansuo löytyy 12 kilometriä pitkän Karevan (rengas)kierroksen alusta :)

Ilman suomaisemiakin Maskun hiekkamonttualue oli upea, kaunis ja kiehtova. Vaihtelevaa, mutta helppokulkuista maastoa. Opiskelijatytön tekemät eväät nautimme auringosta nauttien, järveä ihaillen ja vesilintuja seuraten. Kerrassaan nautittava retki :)

Ehkä lähikuukausina lonkka sallii minun kiertää myös Karevan kierroksen, josta Kuhankuonon retkeilyreitistön sivuilla (täällä) kerrotaan seuraavaa:

Karevan kiero 12 km/>4 tuntia (helppo reitti)

Karevakierto -osareitin lähtöpaikka on Maskun kunnan Rivieralla, kuuluisalla uimapaikalla Humikkalantien varrella. Reitin taukopaikka sijaitsee Kullavuorella - se on yhteinen Kullaanpolun kanssa. Huolimatta sijainnistaan tiheään asutulla alueella mahtuu Karevan kiertoon hyvinkin luonnontilainen suo-osuus ja komeita metsätaipaleita. Reitin varteen sijoittuu kahvittelupaikka ja tietenkin avovesiaikaan uimamahdollisuus Rivieran santakuopilla. Aikaa Karevan kiertoon kannattaa tauot mukaan lukien varata reilusti yli neljä tuntia.

Upeita jääkautisia silokallioita

Runsaat kolme kilometriä pitkä kuntopolku kiertää ympäri veden täyttämiä hiekkamonttuja.

Kaunista syksyä

Taidetta ja tarinoita

Adriaen de Vriesin (n.1556-1626) patsaan takana 

Jacob Jordaens (1593-1678): Lyydian kuningas Kandaules näyttää puolisoaan Gygekselle.

Muotokuvia ja asetelmia 1400-luvulta 2000-luvulle. Pääosin maalauksia, mutta joukossa myös patsaita ja valokuvia. Yhteensä 50 merkittävää teosta - mm. Rubens, Manet ja Cranach - Ruotsin Nationalmuseumin yli 700 000 teosta käsittävistä kokoelmista, joiden pohjan muodostavat mm. sotasaaliina ja lahjoituksina saadut Ruotsin kuninkaalliset taidekokoelmat. 

Royal salute eli Kuninkaallinen tervehdys -näyttely ilahduttaa suomalaisia tammikuuhun asti Turun taidemuseon ensimmäisessä kerroksessa. Paljon kiinnostavaa ja kiehtovaa. Ei kuitenkaan ähkyksi asti, joten jaksoin tutkia yksityiskohtia ja jäädä miettimään ei-taiteellisia, ”turhia” kysymyksiä: Miksi Carl Gustavilla ei ole vihkisormusta? Minkä ikäinen aikuiseksi puettu, lapsen kasvoinen prinsessa Kristiina mahtaa olla? Miksi kuningas Kandaules näyttää alastonta puolisoaan toiselle miehelle? Miten Lucretia tuntuu niin tutulta?

Kuninkaan sormuksesta en tiedä, mutta nuori Kristiina (1626-89) on ikuistettu saksalaisen Elbfasin maalaukseen ilmeisesti 12-vuotiaana vuonna 1638 taidemaalarin työskennellessä pitkään Kristiinan äidin saksalaissyntyisen kuningatar Maria Eleonoran (1599-1655) hovimaalarina Tukholmassa.

Lucas Cranachin Lucretian tuttuus johtuu siitä, että kaksi vuotta sitten ihailin Helsingissä Sinebrychoffin taidemuseossa Renesanssin kaunottaret -nimisessä näyttelyssä Cranachin herkkiä maalauksia, mm. juuri yhtä Lucretiaa esittävää teosta (täällä). Ja tykkäsin.

Lucretia oli muuten roomalaisen mytologian sankaritar, joka tappoi itsensä iskemällä tikarin sydämeensä sen jälkeen, kun hänen aviomiehensä ystävä oli raiskannut hänet. Lucretian kohtalo on ollut suosittu aihe kuvataiteissa etenkin 1500-luvulla. Esimerkiksi Granachin työhuoneella Lucretia on ikuistettu noin 40 eri maalaukseen.

Jacob Jordaensin alastonta naista esittävä maalaus puolestaan pohjautuu tarinaan kuningas Kandauleksesta, kuningatar Nyssiasta ja kuninkaan luottopalvelijasta Gygeksestä, jotka elivät noin 700 eaa Lyydian valtakunnassa Vähä-Aasiassa. Vakuuttaakseen Gygeksen siitä, että kuningatar oli maailman kaunein nainen, Kandaules pakotti palvelijansa hiipimään kuningattaren makuuhuoneeseen ja seuraamaan tämän riisuutumista. Seistessään jo alasti kuningatar Nyssia huomasi palvelijan ja häpesi syvästi paljastumistaan. Seuraavana päivänä Nyssia kutsui Gygeksen luokseen ja määräsi tämän joko tekemään itsemurhan tai tappamaan Kandauleksen ja avioitumaan kuningattaren kanssaan. Vastahakoisesti Gyges valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon, nai leskeksi jääneen Nyssian ja nousi Lyydian seuraavaksi kuninkaaksi.

Kruununprinsessa Victorian (viralliset) tarinat me kaikki taidamme tuntea. Muotikuvaaja Mikael Janssonin ”epävirallinen” valokuva 25-vuotiaasta prinsessasta tukee virallista tarinaa - tarinaa kuningatar-vastuuseen kasvavasta, nykyaikaisesta ja tyylikkäästä naisesta.

Hienoja maalauksia, joiden takaa paljastui ihmeellisiä tarinoita. Näyttelyssä nautin kiehtovista taideteoksista ja kotona jännittävistä tarinoista...

Lucas Cranach vanhempi (1472-1553): Lucretia, 1528.

Jacob Heinrich Elbfas (1600-64): Kuningatar Kristiina lapsena, 1630-luku

Alexander Roslin (1718-93): Moldavialaisprinsessa Zoie Ghika, 1777.

Mikael Jansson (s.1958): Victoria, Ruotsin kruununprinsessa, 2002

Selvisin Silmusta

Silmu on vajaa neljän kilometrin rengasmainen luontopolku Luonnonmaan saarella Naantalissa. Lähellä presidentin kesäasuntoa Kultarantaa, joten ei tiedä vaikka pipopäiseen Sauliin tai Jenniin törmäisi :)

Hyvin merkitty, leveä polku vaihtelevassa maastossa. Sopivasti mäkiä ja kivasti kallioita. Väliin vastaan tosin tulee kiviä ja valtavia juurakoita, joten kävellessä pitää tarkkailla maata ja astella tanakasti välttääkseen liukastumasta. Mutta ei paha - lonkkakivusta toipuva mummikin selvisi loitavasti. Ja nautti sydämensä pohjasta. 

Lenkin keskivaiheilla kiva näköalakallio ja loppupätkältä löytyi hyvä laavu tulentekopaikkoineen. Eli ainakin lasten kanssa kävellessä makkarat kannattaa pakata mukaan.

Nivelrikon aiheuttama kipu taitaa tällä kertaa olla pääosin voitettu - jepulis jee. Patikoin neljän kilometrin maastolenkin vaivatta, eikä edes jälkisärkyjä. Olen äärettömän tyytyväinen ja onnellinen. Toiveissani oleva kympin kierros tuntuu yhä realistisemmalta :)

Sammalia en voi ohittaa ihailematta...

Upea maisema puolenvälin näköalapaikalta :)

Vihreä silmukka, joka lähtö ja paluu on Haijaisten parkkipaikalla.

Paikka auringossa

Parhaat tohvelit

Tulin Tyttärien Tilalle viikoksi suoraan Punavuoresta, joten mökkitossut olivat Ukin mökillä Salossa, eikä mummin matkassa. Tyttärien asunto on vanha maatila, jossa - kuten Salon mökilläkin - lattia hohkaa kylmää, lukuun ottamatta kesähelteitä. Tarjetakseni Tilalla tarvitsen tohvelit, ja mieluiten juuri nuo Salon mökillä olevat ikiomat suomalaiset Ainot :)

Kun tulen Tilalle milloin Hesasta, milloin Salosta ja milloin mistäkin, päätin ostaa Tilalle ”omat” ainot. Opiskelijatyttö soitti Naantalin kenkäkauppaan ja kyseli Ainoista. ”Meillä ei ole Ainoja, mutta löytyy hyvät italialaiset tohvelit”, selosti innokas ja ystävällinen myyjä puhelimessa. 

Palelevat jalkani tarvitsivat tossut, joten päätimme ajaa Naantalin keskustan kenkäkauppaan. Yllätyksekseni nuo myyjän suosittamat italialaiset FlyFlot-merkkiset tohvelit osoittautuivat erinomaisiksi - riittävän leveä lesti, hyvä ulkopohja ja lämmin huopapäällinen. Kaikkinensa kevyet ja miellyttävät kengät, joissa pestävät ja vaihdettavat ohuet pohjalliset - 69 euroa.

Nyt Ukin mökillä Mummia odottavat tutut ja turvalliset Ainot ja Tyttärien Tilalla uudet ja mukavat FlyFlotit. Kylmä ei pääse yllättämään kummassakaan paikassa :)

Uusi ystäväni

Opiskelijatyttö hankki pari viikkoa sitten Koiran. Viisikuukautinen Dora on hyvin kotiutunut ja sopeutunut Merimaskun Tilan elämään, ihmisiin ja muihin eläimiin. 

Kiltti ja tottelevainen koira, josta lyhyessä ajassa on kehkeytynyt kaikkien lemmikki. Opiskelijatytön lenkkikumppani, kissojen leikkikaveri ja määräilevän Kille-pässin säyseä alamainen :)

Dora ja Pablo

Villivuoren valloitus

”Kokeillaanko kestääkö lonkkasi kapuamisen Villivuorelle?”, kysyi Opiskelijatyttö ensimmäisen Merimasku-päiväni aamulla. Selvitettyäni, että reissu on edestakaisin yhteensä vain runsaat kaksi kilometriä, suostuin innoissani.

Villivuori on Otavan saarella Merimaskussa oleva kallioylänköalue, jonka korkein kohta on noin 60 metriä meren pinnan yläpuolella. ”Vuoren” laelta löytyy osittain peittoon kasvaneen maiseman lisäksi kaksi pronssikautista hautakiviröykkiötä. Merimasku-Seura on Naantalin kaupungin saaristolautakunnan rahallisella avustuksella kunnostanut tämän vanhan ”nähtävyysreitin”. Ja onnistuneesti. 

Villivuoren luontopolun kunnostustyöt valmistuivat kuukausi sitten eli syyskuussa 2021. Polku on siistitty ja ”putsattu” hienosti ja opasteet merkitty näkyvästi ja selkeästi. Polun varrella on myös hyvät opastaulut, joissa sopivan lyhyesti kerrotaan alueen luonnosta ja eläimistä. 

Kallioinen, mennessä kevyesti nouseva ja palatessa sopivasti laskeva kävelypolku, josta lonkkakivusta toipuva mummikin selviää vaivatta - ja tykkää :) Eli luontopolku, joka sopii rauhalliseen luontokävelyyn niin eläkeikäisille kuin lapsiperheillekin :):) 

Ruskaa juolukoissa

Hyvin viitoitettu :)

Polku lähtee Koverintieltä ja auton voi jättää Koverintie 330 kohdalla olevalle levennykselle.

Aamu Tilalla

Olen vajaa viikon Tyttärien Tilalla Merimaskussa, eikä ensimmäinen eli eilinen aamu olisi voinut paremmin alkaa. Lähes joka-aamuinen hurmaava usva lymysi viereisen järven ja peltoaukean yllä. Ensimmäinen hento kuura verhosi pihan nurmikkoa, pikkulinnut olivat aloittaneet äänekkään aamusirkutuksensa ja joutsenet selvittivät kurkkuaan järven poukamassa. Syysauringon ensimmäiset säteet kiirivät valaisemaan lähes pilvetöntä taivasta.

Aamu Tyttärien Tilalla kiehtoo riippumatta vuodenajasta. Kevään, kesän ja syksyn aamut on nyt nähty. Talviaamu on vielä kokematta :):)

 

Lokakuun ilo

Eilisellä Muru-kävelyllä hämmästyin iloisesti upeaa kukka-asetelmaa, johon törmäsin Punavuoressa Jääkärinkatu 9:n edessä. Pysähdyin ihailemaan - ja nauttimaan hyvinvoivista (vielä lokakuussakin) kukista.

Kiitos tuntemattomalle kukkien hoitajalle toiselta kukkien rakastajalta :):)

Mägi Emmassa

Konrad Mägi: Meditaatio, 1915-16.

Virolainen taidemaalari Konrad Mägi (1878-1925) kuoli elokuussa 1925 alle 50-vuotiaana Tarton mielisairaalassa, jonne hänet pari kuukautta aikaisemmin oli toimitettu itselleen ja ympäristölleen vaarallisena. Merkittävä osa Mägin säilyneistä maalauksista eli 150 teosta on esillä Espoon Emmassa olevassa Maalauksen arvoitus -nimisessä näyttelyssä.

Tykkäsin Mägin väritäytteisistä ja leikittelevistä maisemista, joissa kuvattiin mm. Viron ja Norjan luontoa ja Italian katunäkymiä, sekä jännittävistä, lähinnä naisia esittävistä muotokuvista. Harmikseni minulta meni näyttelyssä ohi, mistä näyttelyn nimi - Maalauksen arvoitus - juontaa. Yleensä kaiken tietävästä netistäkään en onnistunut löytämään tähän vastausta. Jäin käsitykseen, että nimi viittaisi Mägin Meditaatio-nimiseen maalaukseen, jolle on annettu myös nimi Nainen maisemassa. Mutta en ole varma...

Tiistaina puolen päivän jälkeen Emmassa oli yllättävän paljon kävijöitä - etupäässä nuorekkaita :) eläkeikäisiä pariskuntia ja naisia - yksin tai kaverin kanssa. Minä olin tällä kertaa yksin, ja huomasin kaipaavani kaveria, vaikka monesti tykkään tutkia museoita ja näyttelyitä yksinkin. 

Konrad Mägi: Venetsia, 1922-23

Edessä Alide Asmusin muotokuva (1912-13) ja takana Rouva Menningin muotokuva (1915-16)

”...kun sielun täyttää elämän ikuinen kärsimys, 

tarjoaa taide meille sen, mitä elämä ei voi antaa. 

Vain taiteessa, omassa luomisessa, voi löytää rauhan.” 

Ote 29v Konrad Mägin kirjeestä nuorelle suomalaiselle ystävälleen August Vesannolle 1907.

Syys hurmaa - edelleen