Ullanlinnassa Kaivopuiston ja Venäjän suurlähetystön välissä on punatiilinen uusgoottilainen kirkko, jonka ohi kävelen Murun kanssa useita kertoja viikossa, väliin päivittäin. Useasti olen ajatellut, että kirjoittaisin blogiini katolisesta Pyhän Henrikin katedraalista, mutta toimittaja Hanna Freyborg ehti ensin Hesarin Helsinki-liitessä (25.2.21).
Katedraali valmistui 1860 lähinnä Suomessa asuvia (roomalaiskatolisia) ulkomaalaisia varten, ja edelleen seurakunnan jäsenistä suurin osa on ulkomaalaisia. 2020-luvulla Suomessa toimii kahdeksan katolista seurakuntaa, joissa on yhteensä 16 000 jäsentä.
Kapeatorninen kirkko on saksalaissyntyisen, Tukholmassa kuolleen Ernst Lohrmannin (1803-70) suunnittelema. Lohrmann toimi kuuluisan Engelin jälkeen Suomessa yliarkkitehtina ja on suunnitellut mm. lukuisia kirkkoja, kuten Salon Suomusjärven (1849) ja Kiikalan (1859) puukirkot sekä minulle tutun Aurora Karamzinin kotina toimineen Hakasalmen huvilan (1843) Helsingin Töölössä.
Tänään on toisin. Sunnuntaista huolimatta sekä jäällä että rannalla vastaan tulee vain jokunen harva koiranulkoiluttaja tai eläkeläinen. Poissa ovat keski-ikäiset, lapsiperheet ja koululaiset. Kaikki ovat ilmeisesti muualla ulkoilemassa. Pääkaupunkiseudullahan alkoi eilen viikon pituinen ulkoiluloma :)
Kävelylenkillä ohitan nuoren naisen, joka pakkaa autoonsa kasseja, suksia ja lasten turvaistuimia. Tuntematon nainen kokee velvollisuudekseen selittää minulle - toiselle tuntemattomalle: ”Olemme lähdössä hiihtolomalle, mutta vain Uudellemaalle.”
Voi meitä, koronan vankeja...
Tämä kaikki täyttyy Novitan nalle-ohjeessa, joka löytyy täältä. Nalle neulotaan Novitan Isoveli-langasta sukkapuikoilla nro 5 ja neulominen aloitetaan päälaelta. Valmis nalle on noin 30 cm pitkä.
Luo apulangalle (poistetaan työn lopussa) 46 silmukkaa ja jaa ne neljälle sukkapuikolle (11,12,11,12). Neulo päätä varten Isoveli-langalla sileää neuletta suljettuna neuleena 10 cm. Kaulaa varten neulo 1. ja 3. puikolla 2 s yhteen kaksi kertaa ja 2. ja 4. puikolla 2 s yhteen kolme kertaa.
Vartaloa varten jatka 36 silmukalla sileää neuletta 13 cm. Jalkoja varten ota työhön vain 4. ja 1. puikon silmukat ja jätä muut silmukat odottamaan. Jaa kahden puikon 18s kolmelle puikolle ja jatka sileää suljettua neuletta 8 cm. Lopuksi neulo koko krs:n ajan 2s yhteen, katkaise lanka ja vedä loppujen 9s läpi, ja päätä hyvin. Tee toinen jalka samoin.
Kättä varten poimi vartalon sivulta 2 cm kaulan alapuolelta lähtien 6s pystysuunnassa 9 krs:n matkalta, sitten 1s seuraavan silmukan kohdalla poikkisuunnassa, sitten 6s pystysuunnassa ylöspäin 9 krs:n matkalta ja lopuksi vielä poikkisuunnassa 2s. Jaa nämä 15s kolmelle puikolle ja neulo suljettuna neuleena sileää. Neulo vielä 3krs nurin ja samalla joka puikon lopussa 2s yhteen. Katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi. Täytä käsi vanulla, vedä silmukat suppuun ja päätä. Tee toinen käsi samoin.
Täytä nalle vanulla. Vedä aloituslanka pois työstä ja silmukoi 4. puikon silmukat 1. puikon silmukoihin ja 2. puikon silmukat 3. puikon silmukoihin. Korvat tehdään ompelemalla pään ulkoreunoihin etupistoja vitottain kaksinkertaisen neuleen läpi.
Puseroa varten luo 24s ja neulo ainaoikeaa tasona 4 cm. Lisää molempiin reunoihin kerralla 7s ja jatka näillä 38 silmukalla ainaoikeaa. Kun korkeus on 10 cm, päätä pääntietä varten keskimmäiset 12s, jotka luodaan seur kerroksella uudelleen. Neulottuasi pääntieltä 6 cm päätä hihojen silmukat. Jatka keskimmäisillä 24 silmukalla ainaoikeaa 4 cm ja päätä. Ompele sivu- ja hihasaumat.
Lopuksi tee nallelle haluamasi muotoiset suu, nenä ja silmät.
Tämä hymyilevä tappisilmä menee tänään Esikoisen juuri kolme vuotta täyttäneelle nuorimmaiselle. Seuraava nalle on jo työn alla. Sen saanee Kummitytön parikuinen pikkutyttö :):)
Sörnäisten Suvilahteen valmistui 1909-10 kaksi isoa voimalaitosta, joista toinen tuotti sähköä ja toinen kaasua - Suomen ensimmäiset kunnalliset voimalat. Kummankin polttoaineena käytettiin kivihiiltä. Alkuun maanalaisia putkistoja pitkin jaettavaa kaupunkikaasua käytettiin katuvaloissa ja lämmityksessä, mutta myöhemmin 1990-luvulle asti lähes yksinomaan kaasuliesissä. Myös Kulosaaren rivitalossa, jonne vanhempani muuttivat 1960-luvun alussa ollessani 8-vuotias, oli hieno Upon kaasuliesi uuneineen.
Voimalaitokset suunnitteli arkkitehti Selim A Lindqvist (1867-1939) yhdessä vaativiin betonirakenteisiin erikoistuneen insinööri Jalmar Castrenin kanssa. Lindqvistin suunnittelemiin taloihin olen törmännyt muuallakin: Kävellessäni Murun kanssa Eirassa ohitan usein kaksi kaunista jugend-huvilaa eli Villa Johannan ja Villa Ensin (täällä).
Suvilahden sähkövoimala lopetti toimintansa 1976, kun uudet voimalaitokset, jotka sähkön lisäksi tuottavat kaukolämpöä, valmistuivat viereiseen Hanasaareen ja Lauttasaaren sillan kylkeen Salmisaareen. Kaasuvoimala puolestaan suljettiin 1994, kun kaasuna alettiin käyttää maakaasua ja kaasun valmistus kivihiilestä lopetettiin.
Nykyään Suvilahden erikoisimpia ja edelleen pystyssä olevia rakennuksia ovat sähkölaitokseen kuuluneet höyrykattilahalli, turbiinikonesali ja kaksi korkeaa savupiippua. Ja kaasulaitoksen kaksi ”kaasukelloa” eli valtavat pyöreät säiliöt, joissa säilytettiin ylimääräistä kaasua.
Vuodesta 2007 lähtien entinen energiatuotantoalue on ollut kaupungin omistuksessa, ja jatkuvien kunnostus- ja remonttisuunnitelmien ristivedossa. Alueella on vuosia järjestetty mm. Flow-festivaalia ja kattilahallissa etenkin nuorison suosimia kirpputoritapahtumia. Komeita kaasukelloja puhdistetaan ja kunnostetaan parhaillaan musiikki- ja muuhun kulttuurikäyttöön. Vaativat työt aloitettiin nelisen vuotta sitten, ja valmistumista odotetaan lähiaikoina.
Minä olen lähinnä vain kulkenut alueen läpi kävellessäni Kalliosta tai Sörnäisistä Isoisänsillan kautta Mustikkamaalle (täällä). Ja ihmetellyt ja ihaillut vanhoja tehdasrakennuksia.
Asbestia sisältävät muovimatot ja liimat (täällä) saatiin viimein pois lattioilta viimeistä senttiä ja murua myöten. Purkajien mukaan niiden poistaminen kaksiosta oli tavallista työläämpää. Ilmeisesti jo 1960-luvulla asennettuja muovimattoja jouduttiin irroittamaan sentti sentiltä ja tiukassa hommassa rikkoutui pari hiomakonettakin. Työ kesti etukäteen arvioidun kahden vuorokauden sijaan kolme ja puoli vuorokautta. Onneksi minulla oli urakkasopimus.
Nuoret asbestipurkajat olivat ammattitaitoisia, ystävällisiä ja erittäin ahkeria. He jättivät jälkeensä siistin, puhtaan ja asbestivapaan huoneiston. Aiemmin entiset vaatekaapit, lattialistat ja keittiön kaapit ja vanhat koneet - kuvan liettä lukuunottamatta (sekin toki vaihtuu), oli jo purettu ja viety pois.
Uuden suunnittelu ja rakentaminen voi nyt alkaa täysillä. Maalipurkit jo odottavat tänään työnsä aloittavaa maalaria. Puolelta päivin tapaan urakoitsijan, jonka kanssa katsastamme purkutilanteen ja keskustelemme mm. parketin alustan käsittelystä, keittiön sähköpisteistä ja vessan katon maalaamisesta.
Remontti etenee. Ja ulkona paistaa aurinko :):)
Mökille jää valkoiset lumikinokset, rasvapalloissa roikkuvat sinitiaiset ja Ukin maittavat keitokset. Ja vanha takkuinen Chloe. Ja rauhoittava luonto ja hiljaisuus, joka on hippusina herkkua, mutta koko pitkää pimeää talvea en sitä jaksaisi.
Palaan siis tyytyväisenä Punavuoreen - seuraavaa mökkivisiittiä odotellen. Matkalla vien Äitimuorille ja Poikakaverille lauantaisen siskonmakkarakeiton ja pannarin jämät :)
Olin viikonlopun mökillä ja alkoi tehdä mieli pannukakkua. Meillä Ukki tekee herkkuruokaa sekä arkeen että juhlaan, samoin aikuiset lapsemme - ja tyttäret ovat taitavia valmistamaan myös jälkkäreitä ja muita herkkuja. Niin Ukki kuin jälkeläiset ovat monipuolisia ja kokeilun haluisia ruoanlaittajia.
Minä sen sijaan osaan tehdä ja teen lähes yksinomaa harvoja bravuureitani eli syksyisin lammaspataa ja kaalikääryleitä, alkukesästä kesäkeittoa (täällä) ja kesän kuluessa raparperi- ja puolukkapiirakaa (täällä). Korona-aikana yllätin itseni (ja Ukin) ja aloin leipoa hyviä porkkanasämpylöitä (täällä). Viime vuosituhannella :):) tein myös usein hyvää madekeittoa (Äitimuorin ohjeella, jossa mukaan keitetään kylmällä vedellä puhdistettu mateen maksa), ennen kuin Ukki omi rakastamansa keiton valmistuksen itselleen...
Kun lapset olivat pieniä, paistoimme mökin iltanotskilla usein räiskäleitä isolla muurinpohjapannulla. Mutta pannaria meillä tehtiin harvoin, jos koskaan. Kaikilla perheenjäsenillä on kuitenkin omia pannarimuistoja: Ukilla ne liittyvät 1980-luvulla kuolleeseen omaan äitiin ja Mannerheimintielle, minulla pariin mukavaan äiti-lapsi-iltapäivään seurakunnan huvilalla Yliskylässä, tytöillä lukuisille partioretkille ja pojilla meillä pitkään olleeseen mukavaan Mari-hoitajaan.
Helmikuussa 2021 päätin tehdä pannaria. ”Maailman helpoin ohje”, ajattelin. Hämmästyin, miten paljon jauhojen, sokereiden ja munien määrät sekä uunin asteet ja paistoaika vaihtelivat eri ohjeissa. Tajusin, että kukin tavallaan ja selvisin :) Ongelmat alkoivat, kun laitoin pannukakun uuniin, sillä olin vuorannut uunipellin voipaperilla leivinpaperin sijaan - luullen, että ne ovat ”sama juttu”. Mutta vielä mitä...
Heti laittaessani uunipeltiä uuniin, huomasin että jotain on vialla: Voipaperi alkoi sulaa! Nopeasti pelti ulos, ja kaikki roskiin. Pannarini meni pannukakuksi. Opin kantapään kautta, että toisin kuin leivinpaperi voipaperi ei kestä kuumuutta.
Onneksi maitoa ja munia oli vielä jäljellä, joten eikun uusiksi. Ja leivinpaperilla :) Lauantai-iltana saimme kuin saimmekin herkutella Ukin siskonmakkarakeitolla - salaisuutena pehmeät perunat ja kirveli - ja Mummin pannukakulla ja vattusurvoksella.
Entistä parempaa pannari oli kylmänä sunnuntaiaamun aamukahvilla pelkän sokerin kera. Naminami :):)
Toissapäivänä eli tammikuun viimeisenä päivänä sain avaimet uuteen tulevaan kotiini: Läpitalon kaksio erillisellä keittiöllä ja parvekkeella Punavuoressa Eiran rajalla. Valoisa ja tilava kolmannen kerroksen asunto, jonka näin sunnuntaina ensimmäistä kertaa sitten marraskuisen lyhyen asuntonäytön ja nopean ostopäätöksen.
Onneksi huoneisto tuntuu edelleen valoisalta, mukavalta ja sopivalta. Onneksi, sillä parin kuukauden odotusaikana olin jo alkanut miettiä, että mitähän tuli ostettua. Mutta edelleen tykkään varsinkin asunnon käytännöllisestä pohjaratkaisusta ja valoisuudesta.
Sunnuntai-iltapäivän jälkeen kävin samana iltana vielä toistamiseen uudessa tyhjässä ja tällä kertaa pimeässä asunnossa. Huomasin, että ulkona olkkarin ikkunan edessä - tosin kadun toisella puolella - on vanhanaikainen katulamppu, jonka valo paistaa harmillisesti suoraan sisään kolmannen kerroksen olkkariini. Voimakas kellertävä valo häiritsi ja harmitti. Soitin harmissani Ukkille, joka rauhoitti minua väittäen, että tilanne helpottuu kunhan asunnossa asutaan ja valot on päällä myös olohuoneessa. Toisekseen katulamppu ei ole aivan ikkunan keskellä, vaan toisella reunalla, joten verhoilla saanee liiallista ulkovaloa piilotettua. (Minä en yleensä olohuoneessa käytä verhoja.) Ja kesäaikaanhan katuvaloista ei ole haittaa. Saa nähdä, miten tuohon totun...
Remonttimiehet tulevat asuntoon tänään eli tiistaina. Keittiö kaappeineen ja koneineen menee uusiksi, toisin sanoen vanha Ikea vaihtuu uuteen Ikeaan :):) Myös lattiat uusin kokonaan: Kolmesta eri laminaatista ja muovista eri aikoina tehdyt olo- ja makuuhuoneen sekä keittiön lattiat vaihtuvat yhtenäiseen (ihanaan) kalanruototammiparkettiin. Lisäksi kaikki seinät ja katto maalataan. Ja pari muuta pikkujuttua.
Uuden kodin ja alkavan remontin must-jutut on hoidettu: Taloyhtiön/isännöitsijän lupa on saatu, uusi kotivakuutus ostettu ja uusi sähkösopimus tehty. Eilen illalla vein myös käsin kirjoittamani lapun remontista rappukäytävän ilmoitustaululle :)
Lopputulos on vielä hämärän peitossa. Mutta asunnon lähtökohdat miellyttävät: 1960-luvun selkeä arkkitehtuuri ja valo, joka tulvii kolmesta isosta ikkunasta - ja kahdesta eri suunnasta.
