maanantai 28. joulukuuta 2015

After Chr


Joulu oli aurinkoinen, lämmin ja tuulinen. Lumeton ja täysikuinen. Eli tositosi kaunis! Sunnuntaina kaupunkikotiin kokoontui Ukin ja Mummin iloksi koko revohka (paitsi Balin lämmöstä nauttiva Opiskelijatyttö Poikakavereineen): Äitimuori Jusseineen, Esikoinen perheineen, Opiskelijapoika Tyttökavereineen sekä Lontoontyttö ja Juniori. Tyhjennettiin oma ja Esikoisen jääkaappi joulun jämistä, ja nautittiin yhdessä runsas ja herkullinen rääppiäispäivällinen:


Bataattikeittoa mätipaahtoleipien kanssa
Kinkkua, lanttulaatikkoa ja rosollia
Graavilohta ja graavisiikaa sekä sitruunalohta
Avokadokurkkusalaatti ja tomaattisalaattia
Juustoja, taatelikakkua ja jäätelöä

Ja lopuksi portviiniä: Ferreiran Late Bottled Vintage Porto 2010

Bataattikeitto on maukas ja helppo: Kilo bataattia, 2-3 isoa sipulia pieninä lohkoina, 3-4 valkosipulin kynttä pilkottuna, 2 kasvisliemikuutiota ja 1-1,5 l vettä keitetään ja soseutetaan. Lisätään 1-2 dl kermaa ja 1 dl valkoviiniä. Maustetaan 1/4 tl valkopippurilla, 1/2 tl timjamilla ja tarvittaessa suolalla.

2 kommenttia:

  1. Bataattia käytän myös silloin tällöin, jopa keittoa teen. Ei hassumpaa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, useimmat vihannessosekeitot ovat hetkullisia ja helppoja.

      Poista