torstai 17. joulukuuta 2015

Buggin askel?

Buggin jännä askellus on edelleen hukassa, vaikka sitä sekä tiistain että keskiviikon treeneissä harjoiteltiin. Eilisissä jatkotreeneissä harmittelin asiaa parikseni osuneelle miesassarille, joka totesi: "Niin se tuntuu vielä olevan lähes jokaisella näissä treeneissä olevalla". Eli en ole yksin. Mutta silti harmittaa, kun seuraa askelluksen osaajia. Heillä liike näyttää niin vaivattomalta ja helpolta. Nilkan taivutusta, pientä alhaalla pysyvää niiausta ja pyllyn pyöritystä... Ja tanssin iloa!

Susan eilisiä vinkkejä: Jokainen askel rullattaan joustaen päkiältä kantapäälle toisen jalan noustessa hieman irti lattiasta. Myös eteenpäin astuttaessa mieluiten päkiän kautta; voi halutessa astua myös kantapäällä, kunhan muistaa paunssin. Etukenossa. Kantapää käy joka askeleella kevyesti lattiassa.

Erinomaisessa Paritanssipäiväkirja-blogissa (täällä) buggin askellukseen annetaaan seuraavia niksejä:
Tanssi suuntautuu alaspäin, nilkat tekevät kovasti töitä ja naisen perusaskel on hyvin pieni. Kaiken pohjana on tahdin ykkösellä ja kolmosella oleva käsien veto-työntö -liike. Kädet eivät ole 90 asteen kulmassa, vaan suorana alaviistossa. Vienti tapahtuu pienin liikkein ja vartalon liikkeet ovat tärkeässä roolissa.
Ylävartalolla saa myös elävyyttä tanssiin painottamalla tahdin ykköstä ja kolmosta. Olkapää seuraa lantion mukana taka-askeleessa. Vastapäivään pyörähdyksen jälkeen oletuksena on aina, että nainen jatkaa eteenpäin. Myötäpäivään pyörähdyksessä homma menee toisinpäin.
Ilmeisesti vain harjoitus ja harjoitus ja harjoitus tekee mestarin. Malttia mummoseni! Seuraanhan jo hyvin buggin vientiä ja taidan monet koukeroisetkin kuviot.

3 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä... harjoitu tekee mestain.
    Kun luen sun tekniikkatietoa, voin todeta, etten taida itse osatakaan tätä tansia .. heh .. vaikka mielitanssini onkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri juttu on tanssi ilosta ja nautinnosta ja toinen juttu on sekopäisesti harjoitella tanssin tekniikkaa. Huomaan jo itsekin että tanssista voi nauttia valtavasti ilman kummempia tekniikoitakin. Luovuus, ilo ja läheisyys! Mutta kun tykkään harjoitella pikkutarkasti...

      Poista
    2. Harjoittele sydämen kyllyydestä pikkutarkasti. Niin minäkin jouduin sitä kilpatanssia harjoittelemaan. Mutta niinhän se on että kun kerran jotain osaa ensin kunnolla, on varaa lipsua ja mukailla, kun tekniikka kuitenkin kulkee rinnan.

      Poista