Lapsuudenkodissani ei ollut koiraa. Meillä oli Kissa. Ensimmäinen oli mustavalkoinen maatiaiskissa Topikatti, jonka Veli eräänä päivänä kantoi naapurista kotiimme. Veli oli ystävystynyt rivitaloomme muuttaneen amerikkalaisperheen Patrick-pojan kanssa, ja ystävyyttä hierottaessa Patrick antoi Veljelle yhden perheen kissanpennuista.
Meidän lasten iloksi Topikatti sai jäädä perheeseemme. Topikattia seurasi kirjavaturkkinen Hessu, jonka isä 1960-luvun lopulla ikuisti perheen joulukorttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti