Kuuntelenko?

Toimittaja Riitta Nykäsen juttu kuuntelun vaikeudesta vanhassa Eeva-lehdessä puhuttelee minua edelleen. Alla juttu hieman lyhennettynä.

Ei ole helppo kuunnella erilaisella temperamentilla varustettua ihmistä. Nopea hermostuu helposti hitaaseen ja perusteelliseen puhujaan. Rauhallista sanailijaa saattaa puolestaan ärsyttää liian tehokas tempo. Vaikeaa on myös kuunnella eri mieltä olevaa puhekumppania.

Hyvä kuuntelija ei keskeytä toista, vaan jaksaa kuunnella loppuun asti. Onko mikään rasittavampaa kuin tulla keskeytetyksi niin, että kuulija ryhtyy puheisiin jonkun muun kanssa ja palaa hetken päästä asiaan näennäisen anteeksipyytelevänä. Tai näplää välillä älypuhelintaan. Tilaisuus kuulla ja tulla kuulluksi on menetetty. 

Kohtaamisesta tulee arvokas, kun on aidosti läsnä ja katsoo puhujaa silmiin. Kelloaan vilkuileva ja haukotteleva keskustelukumppani kertoo jo eleillään, ettei hän ole oikeasti kiinnostunut. Näe ja koe toinen, ja yritä unohtaa hetkeksi itsesi. Älä luokittele, äläkä tuomitse. Älä heti tyrkytä neuvoja. Unohda uskomuksesi, käsityksesi ja ennakkoluulosi. Äläkä kuvittele tietäväsi etukäteen, mitä toinen tulee sanomaan.

Jokainen kohtaaminen voi olla merkittävä ja ainutlaatuinen, jos sille antaa mahdollisuuden: suhtautuu keskustelukumppaniin kuin odottaisi hänen antavan jotain arvokasta, ainutlaatuista ja tärkeää.


Samasta asiasta huomaan kirjoittaneeni myös runsas vuosi sitten (täällä). Eli minulle tämä on erityisen tärkeä juttu. Sellainen asia, johon määrätietoisesti pyrin - onnistuen välillä paremmin ja välillä huonommin - ja johon toivon kaverinkin pyrkivän.

Jos emme Ukin kanssa keskity satasella, niin yhteen edelleen lyödään, sillä Ukki on käänteissään nopea ja helposti kyllästyvä ja minä hidas ja perusteellinen. Kuuntelun perustaidot unohtuvat herkästi kummaltakin. Mutta kuten tanssiessa olen huomannut, niin vanhakin voi oppia.