lauantai 16. marraskuuta 2019

Meren äärellä


Herään seitsemältä hyvin nukutun yön jälkeen. Ulkona on pimeää, mutta taivaanrannan kajastuksesta näkee että tulossa on vähintään puolipilvinen päivä. Avaan parvekkeen oven. Aallot rikkoutuvat rantaan ja aamuviileä - ei kylmä - ilma hyväilee kasvojani. Hämärässä näkyy kalastajaveneitä, jotka palailevat saaliineen rantaan.

Pikkuhiljaa taivaanranta punertuu lisää ja lokit alkavat kirkua. Jokunen aamulenkkeilijä juoksee pitkin rantaviivaa. Kahvi kiehuu ja Suomesta tuodut ruisleivät odottavat voideltuna. Kaivan esille matkalaukkuun pakatun, viime sunnuntaina lukematta jääneen hesarin.

Ensimmäinen lomapäivä Marbellassa alkaa, eikä se voisi paljoa paremmin alkaa. Aamu jatkuu runsaan tunnin kävelyllä pitkin meren rantaa. Ja edelleen yhden kahvilapysähdyksen ja kaupassakäynnin jälkeen mukavalla lounaalla asunnon edessä olevassa Puerto Playa -nimisessä rantaravintolassa - sananmukaisesti rantahiekalla.

Koko päivä meren äärellä. Mitä onnea, sillä auringossa kimalteleva meri on lähes parasta mitä tiedän.

Rauhoittavan kaunista.

Rantaravintolan herkkukala kahdelle.

Hienostuneen lomapaikan maineessa olevasta Marbellasta 
löytyy sopivasti myös rappioromantiikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti