keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Muotokuvia vai haavekuvia?


Malagan Carmen Thyssen -museossa, jonne ensimmäisellä Malaga-retkelläni sattumalta eksyin (täällä), oli perusnäyttelyn lisäksi puoli vuotta esillä oleva Fantasia arabe (Arabialainen fantasia) -niminen näyttely. Näyttelyssä oli esillä vajaa sata espanjalaisten taiteilijoiden 1800-luvun lopussa tekemää maalausta, joissa he kuvasivat ihmisiä ja elämää Pohjois-Afrikassa.

Yksi kolmesta näyttelyhuoneesta oli omistettu muotokuville - lähinnä naisia, kerjäläisiä, orjia, käärmeenlumoajia. Tykkäsin muotokuvista. Minusta ne olivat upeita - värikkäitä, sensuelleja ja pikkutarkkoja. 

Poistuttuani museosta tutustuin tarkemmin näyttelyn esitteeseen. Siinä kerrottiin, että Fantasia arabe -näyttely kuvaa sitä, miten eurooppalaisten - myös esillä olleiden taiteilijoiden - näkemykset arabeista ja heidän elämästään perustuivat toisaalta eurooppalaiseen kolonialistiseen maailmankuvaan ja toisaalta miestaiteilijoiden omiin unelmiin ja fantasioihin, ei arabimaailman todellisuuteen. 

Tätä en herkistä muotokuvista osannut nähdä - ehkä ne loksahtivat minunkin ennakkoluuloihini. Esitetekstin luettuani pystyn (ehkä) katsomaan maalauksia hieman eri silmällä...


2 kommenttia:

  1. Valokuvat tekevät oikeutta ainakin maalauksille. Ihan toinen asia on, millä silmin maalari on katsonut kaunista malliaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut välillä sokea huomaamaan yhteiskunnan valtarakenteita ja liiankin itsestäänselvinä hyväksynyt tilanteet kuin tilanteet. Ehkä siksi hätkähdän aina kun huomaan, että enkö taaskaan tajunnut mistä on kyse...

      Poista