Ystäviä

Minulle ystävystyminen - lähelle meneminen ja lähelle päästäminen - on vaikeaa (täällä). Ehkä arvostan ja palvon - kaipaan ja pelkään - ystävyyttä liikaa. Luonteva ja rento kaveruus jää minulta helposti huomaamatta ja saatan ohittaa sen noteeraamatta. Joskus voin tappaa orastavan ystävyyden asettamalla liian suuria odotuksia tai vaatimuksia.

Yläkerran Tytti ja talonmiehen Arja ja Tarja olivat ennen kouluikää ystäviäni Lauttasaarentien kerrostalossa 1950-luvun lopulla. Kansakoulun ensimmäiseltä luokalta muistan hiljaisen Saulin, joka istui parinani Myllykallion koulun pulpetissa syksyllä 1959 ja jolle arastellen juttelin. Seuraavat kolme kansakoululuokaa kävin Kulosaarentien vanhassa Domuksessa, jossa ystävystyin Sirpan kanssa. Sirpasta tuli minun läheisin ystäväni useiksi vuosiksi, kunnes hän perheineen muutti Jyväskylään.

Keskikoulun jälkeen vaihdoin lukioon Nervanderinkadulle Töölöön ja löysin Helenan. Hän oli sosiaalinen, suosittu ja puhelias tyttö, jonka kertomukset bileistä ja poikakavereista imin itseeni. Lihavana ja arkana hiirulaisena elin paljon nuoruuttani Helenan ja toisen ystäväni - kuvankauniin Marken - kautta.

Välivuoden jälkeen muutin 20-vuotiaana opiskelemaan Ouluun. Jo pääsykokeissa tutustuin tulevaan Paraskaveriini Siimaan. Ensimmäisenä syksynä muutimme asumaan Kaukovainion kaksioon, jossa nautimme nuoruudesta opiskellen ja juhlien, juhlien ja opiskellen. Jaoimme ja koimme paljon yhdessä. Aikuistuttuani olen Siiman lisäksi ystävystynyt työkaverini Inan kanssa, ja edelleen koen molemmat läheisiksi ystävikseni. Myös Siskosta on aikuisiällä tullut minulle tärkeä ja läheinen Ystävä.

Läsnäolo, toisen ja itsensä hyväksyminen ja henkisen tilan antaminen molemmille tukee ja edistää ihmisten välistä yhteyttä ja ystävyyttä. Vaativuus ja riippuvuus murentaa ystävyyttä - minkä herkästi unohdan.

Hyvää Ystävänpäivää 2017.