sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kuvina

Innostuin Vuosi kuvina -haasteesta marraskuussa 2013 (täällä). Vinkin sain Jaanalta Täällä toisen tähden alla -blogista. Kuvauspaikaksi valitsin kanavanäkymän Itä-Helsingistä. Paikan, josta kuljen joka päivä vähintään kerran Murua ulkoiluttaessani. Kuvauspäivänä yritin pitää joka kuukauden 15. päivää ilmoista riippumatta. Kesäkuukausina oltiin usein maalla tai matkoilla, ja kuvauspäivä saattoi heittää. Talvikuukausina tuotti väliin vaikeaa päästä paikalle riittävän valoisaan aikaan eli kymmenen ja kahden välillä.

Vaikka aloitin kuvaamiset jo vuoden 2013 marraskuussa, jatkoin kuvaamista vielä vuoden 2014 marras- ja joulukuussa, jotta sain täyteen koko 2014 vuoden eli tammikuusta joulukuuhun. Nyt haaste on valmis. Tähän postaukseen on koottu kaikki 12 maisemakuvaa. Kuukausittaiset postaukset löytyvät sivupalkin Vuosikuvina-otsikon alta.

Haaste oli kiva, vaikka usein kyllästyin saman, jopa tylsän maiseman kuvaamiseen. Kaikesta huolimatta aion jatkaa haastetta ensi vuonna. Tammikuussa päätän, mitä näkymää alan kuvata.












4 kommenttia:

  1. Tosi kiva sarja samasta paikasta otetut kuvat eri kuukautena. Näin allekkain laitettuna vuodenajat näkyy hyvin. Ihan kuin sinulla olisi ollut rasti, missä seisot, sillä niin samasta pisteestä olet kuvasi ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut rasti, mutta seisoin aina samalla kanavan reunuskivellä. Tarkalla tytöllä tarkka paikka!

      Poista
  2. hieno kuvasarja todella, mukava haaste kerrassaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpupa haasteeseen. Vähän kuin se yksi leffa, jossa kauppias kuvasi joka päivä kauppansa edustan katunäkymän. Tapahtumatonkin näkymä on oikeastaan aika rikas.

      Poista