Aamupäivällä tutkin kirpputoripöydän tarjontaa Kaivarin Kanuunassa (täällä). Parin pöydän päässä kaunis ikäiseni nainen asetteli myytäviä tuotteita vaaterekille. Naisen liikehdinnässä oli jotain tuttua. Vilkaisin uudemman kerran, jolloin nainen nosti katseensa. Silloin tunnistin ja hihkaisin: "Hei Anne!" Nainen katsoi minuun ja sanoi ystävällisesti, mutta neutraalisti ja kysyvästi: "Hei?" Katsoimme hetken toisiamme silmiin, ennen kuin naisen kasvot sulivat lämpimään hymyyn: "Sinä!"
Olemme Annen kanssa olleet 1960-luvulla kuusi vuotta samalla luokalla oppikoulussa, kuten silloin sanottiin. Liikuimme samassa tyttöporukassa, mutta emme tunteneet toisiamme läheisesti. Minä tavallaan ihailin tai jopa kadehdin Annea. Annella oli kaksoissisko, tyylikäs äiti ja sadunomainen mummola Vaasassa. Hän lauloi koulun kuorossa. Ja hän sai aina sunnuntaisin käydä siskonsa kanssa vaahtokylvyssä, jonka jälkeen pitkä tukka kuivattiin kupumaisessa hiustenkuivaajassa.
Lukion ensimmäisen luokan jälkeen muutin toiseen kouluun ja tiemme erkanivat. Opiskeluvuosina olimme vuoden samoissa ympyröissä, mutta tämän jälkeen olemme tavanneet vain kerran yhteisen ystävämme 50-vuotisjuhlissa.
Tänään tapaamisemme tihkui lämpöä, ystävyyttä, haikeutta, muistoja - ei yhtään vierautta eikä kateutta. Iästä ja elämänkokemuksesta on jotain hyötyä.
Oli varmasti mukava tapaaminen! Kateudenaiheista ainakin yksi on varmasti poistunut, en nimittäin usko, että Anne kuivaa enää hiuksiaan kupumaisen hiustenkuivaajan alla!
VastaaPoistaTaitaa kupukuivaajat olla historiaa, ainakin kotioloissa. Ja kateuden aiheet hellittää ikääntyessä. Hyvä niin!
PoistaLämpimän tuntuisen tarinan sait kirjoitettua kohtaamisestanne. Nämä kohtaamiset menneisyyden kanssa on aika harvinaisia. Välillä ihmettelen sitä, että miksen törmää luokkatovereihini, vaikka Helsingissä olen kouluni käynyt, ja harvemmin helsinkiläinen muuttaa pois pääkaupunkiseudulta. Toisaalta tiedän joidenkin muualta tulleiden ystävieni jatkuvasti törmäävän kotipaikkakuntalaisiinsa.
VastaaPoistaSamaa olen ajatellut. Kun nuoruudessa asuin kuusi vuotta Oulussa jja käydessäni Helsingissä törmäsin kaupungilla tosi usein tuttuihin, jopa oululaisiin. Ihmettelin sitä silloin ja edelleen. Ehkä " turistina" liikkui enempi peruspaikoissa ja törmäsi ihmisiin.
PoistaVoi miten kivaa.
VastaaPoistaLämmin tapaaminen valostaa koko päivän!
Poista