perjantai 26. joulukuuta 2014

Hyvä Joulu


Mummin toivomuksesta jäätiin jouluksi kaupunkiin. Ukki rakastaa mökin pimeyttä, ahtautta ja maanläheisyyttä - Mummille se aikuistuneen ja laajentuneen perheen myötä tuottaa ajoittain tuskaa. Hyvä joulu saatiin kaupungissakin. 

Aatonaattona sukua tuli glögille. Koti oli saatu sopivasti joulukuntoon: pöytää jatkettu jotta riittää kymmenelle hengelle, kuusi pystytetty ulos partsille ruokapöydän ikkunan taakse ja sisääntulo valaistu kynttilälyhdyin ja soihduin. Graavisiikavoileivät ja Paradis-konvehtit nostettu tarjolle. 

Kivaa oli, vaikka vanhempi Pikkupojista oli isänsä kanssa kotona kuumeessa ja Mummin Veljelle tuli este - piti harjoitella lauluja aaton pukkiulua varten. Porukkaa ja pörinää riitti. Harvinaisena ilona olivat pariksi viikoksi Suomeen tulleet Lontoontyttö ja Siskon Tukholmassa asuva, kesällä naimisiin mennyt esikoistyttö. Tuore aviomies oli joutunut jäämään Ruotsiin töihin. Uusi, tervetullut vieras sukujuhlissa oli Opiskelijapojan Tyttökaveri, joka sulautui hyvin joukkoon. 

Aattoa juhlittiin perinteisesti kinkun, suklaan ja pukin voimin. Puolilta päivin nautittiin porukalla riisipuuro Opiskelijatytön kaksiossa Kalliossa. Ukki sai elämänsä ensimmäisen mantelin. Toinen - suuren joukon puuroon pannaan aina kaksi - meni Vävypojalle. Tavattiin pitkästä aikaa myös levännyt ja ruskettunut Opiskelijatytön Poikakaveri, joka pari päivää sitten oli palannut kuuden viikon Nepalin matkalta. Puuron jälkeen Pikkupojat menivät päiväunille, Ukki ja Mummi valmistelemaan jouluruokia ja tytöt - Esikoinen, Lontoontyttö ja Opiskelijatyttö - rauhoittumaan Arlan yleiseen saunaan (täällä).

Illalla kokoonnuttiin kaikki - paitsi Opiskelijapoika, joka meni Tyttökaverin isän luokse - herkuttelemaan Itä-Helsinkiin. Iloa ja elämää iltaan toivat Pikkupojat ja ihka oikea Joulupukki. Lahjoja oli kaikille sopivasti. Pikkupoika ei kuitenkaan saanut toivomaansa Batman-autoa ja kiipesi kyyneliä pyyhkien äitinsä syliin "kirjoitetaan joulupukille uusi kirje". Pettymys häipyi kuitenkin pian legovuoren alle.

Joulupäivänä Mummi teki pitkän Muru-lenkin ihanassa auringonpaisteessa. Pakkanen lamasi kännykän patterin ja vuoden ihanimmat luontokuvat jäivät ottamatta. Iltapäivällä käytiin Lontoontytön ja Juniorin kanssa haudoilla, mikä aaton kiireessä jäi väliin. Matkalla haettiin Opiskelijatyttö Poikakaverin äidin luona. Parin vuoden seurustelun jälkeen tavattiin ekaa kertaa myös Poikakaverin äiti. Tositosi mukava! Illalla jatkettiin kinkulla, kaloilla ja juustoilla. Pöydässä toimiva ja puhelias kokoonpano: Ukin ja Mummin lisäksi Äitimuori ja Poikakaveri, Opiskelijapoika ja Tyttökaveri sekä Lontoontyttö, Opiskelijatyttö ja Juniori. Muru pyöri jaloissa ja odotti kinkun muruja.

Talon tyhjennyttyä istuttiin Lontoontytön kanssa pitkään sohvalla. Toinen tuijotti tietokoneelta God wife -sarjaa ja toinen kuunteli Jouluradiota ja kutoi myöhästynyttä joulusukkaa. Toinen söi liian monta suklaakonvehtia. Kynttilät valaisivat pimeää yötä ja rauhoittivat molempien mieltä. 

6 kommenttia:

  1. Teillä on ollut oikein ihana joulu, paljon läheisiä, hyvää ruokaa ja iloista yhdessä oloa. Täällä oli sellaista aattona ja nyt olen rauhoittunut tänne kotiin lukemaan, ulkoilemaan ja lepäämään. Aika mukavaa tämäkin. Suloista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilskettä oli aatonaatosta joulupäivään, joten Tapania oli ihana viettää pikkuporukalla nelistään Ukin ja kahden pojan kanssa. Mukavaa oli niinkin. Ja kaunista on edelleen niin ulkona kuin sisällä. Kuten sinunkin valokuvissa, joista nautin suunnattomasti.

      Poista
  2. Kuulostaa Oikein Hyvältä Joululta, tämä teidän joulu.
    Mutta nyt toivottelen hyviä arkipäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlien jälkeen on turvallista palata tuttuun arkeen! Niitä riittää, joten nautitaan niistäkin.

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa teidän joulu <3
    Oikein mukavaa arkea, kun sen aika koittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kirjaa ylös tekemiään, huomaa miten paljon omassa elämässä on hyvää. Tämän olen oivaltanut blogia kirjoittaessani. Vaikka mitään ei kummemmin kaunistele, niin oikeastaan oma elämä on ihan jees.
      Minuthan blogin aloittamiseen sysäsi oikeastaan se, että huomaisin paremmin oman elämäni onnen ja ilon kohdat - jotka tahtoivat jäädä arjen alle. Siinä huomaan onnistuneeni, sillä itsekin äkkään paremmin elämäni iloja. Ehkä Sinullekin on käynyt näin??

      Poista