Vaikea jive

Jiven askel on vanhalle vaikee. Rokkiaskeleessa oikea lyhyt (!) taakse, minkä jälkeen vasen astutaan paikalla. Päkiä ensin ja sitten askel liu'utetaan koko jalalle "maaduttaen maata kohti". Lantio keinuu vastakkaisiin suuntiin. Vartalon asentoa avataan liikesuuntaan oikealle ja oikealla jalalla chasse-askel oikealle ja takaisin vasemmalle. Chasse kevyesti päkiän sisäsyrjällä, eka askellus lyhyt (!) tukijalan vieressä ja kakkosaskel vähän pidempi oikealle. Chassen kakkosaskeleella päkiälle astuttaessa askelta vähän kierretään ja avataan vasemmalle. Lopuksi vasen jalka viereen. Ja takaisin vasemmalle sama, jolloin kakkosaskeleen päkiälle astuttaessa avataan hieman oikealle. Ja kaikessa mukana oikea baunssi eli jousto, mikä Mummille tuottaa välillä harmaita hiuksia!

Eilen olin ekaa kertaa harjoittelemasa jivea. Viennissä pysyin hyvin, kun fuskua jo osaa, mutta jiven perusaskel oli vaativa ja haastava. Eilen tuntui väliin jopa mahdottomalta. Ekaa kertaa hiipi ajatuksiin oikein voimalla, että taidan olla aika vanha vauhdikkaan jiven opetteluun.

Tavallisesti kokemani tanssin ilo oli eilen hakusessa. Syynä oli varmaan se, että taso oli alkeisjatko, jossa pärjään jo hyvin foksissa, fuskussa, valssissa, rumbassa ja tangossa, eikä alkeisryhmä. Kirjaimellista alkeistasoa on harvemmin viikkotreeneissä, joissa porukka käy vuodesta toiseen. Jos vielä yritän jivea, etsin rehellisen alkeistason, jossa väännetään riittävästi vain perusaskellusta!

Tänään onneksi tuttua fuskua alkeisjatkossa Karjalatalolla. Josko ilo taas löytyisi!

Opiskelitytön synttärit

Opiskelijatyttö täytti 28 vuotta perjantaina 26.9. Syntymästäsihän on vain hetki. Pyysin Parasystävän mukaani Kätilöopistolle, sillä yksin oli ikävä mennä ja isäsi oli työmatkalla Amerikassa (täällä). Syyskuinen päivä vuonna 1986 päättyikin siihen, että Parasystävä sai sinut ensimmäisenä syliinsä.

Tänään synttäreitä juhlittiin perinteisellä perhepäivällisellä. Ukki valmisti sienirisottoa ja kuhaa, ja Mummi herkkusalaattia ja puolukkapiirakkaa. Lahjaksi sait kirpparilta löytämäni upean vanhan hatturasian, jonka uskon sopivan ihanaan Kallion kotiisi. Opiskelijatytölle pitäisi muuten keksiä uusi bloginimi, sillä hän valmistui jo viime maaliskuussa ja on siitä lähtien ollut täysipäiväisesti työssä.  

Ja lauantainahan lähdetään kaksistaan Lontooseen isosiskoasi tapaamaan!

Himmelin paikka

Nyt Parasystävän siskolta saatu himmeli (täällä) löysi viimein arvoisensa paikan - aurinkoisen lasikkomme etunurkka. Mummi ja Ukki saavat ihastella sitä lähes jatkuvasti, sillä lasikossa juodaan aamukahvit, luetaan lehdet, näplätään tietokoneita sekä syödään arkiruokia eli kun muonavahvuus on neljä tai sen alle.

Haleja Rapelle Itä-Suomeen!

Hali

Ystäväni kertoi liittyneensä Facebookin hali-ryhmään. Mielenkiintoista! Ilmeisesti sitä on ilmassa, sillä torstain Hesarissakin oli juttu halaamisesta. Parin viikon kuluessa saan varmaan kuulla, miten ystäväni selvisi enimmäisestä hali-ryhmän tapaamisesta. Haleja viikonlopuksi! 

Tuplat kengille

Ostin pari viikkoa sitten Andiamon tarjouksesta vaaleanruskeat matalakantaiset nilkkurit (kuvassa vasemmalla) ja jätin kengät odottelemaan ilmojen kylmenemistä. Pari päivää sitten kaivoin muita talvikenkiä varastosta, ja sieltähän löytyi lähes identtiset kengät (kuvassa oikealla). Kukahan ne oli sinne piilottanut? Olin unohtanut, että olin keväällä alesta jo ostanut yhdet vaaleat nilkkurit - Vagabond-merkkiset. Nyt sitten mennään ensi talvi, ja pari seuraavaakin vaaleilla nilkkureilla.

Ikäkö se vaikuttaa, että tuttu ja turvallinen kiehtoo. Ostin pari-kolme vuotta sitten Siskon luona Ranskassa käydessä mukavat hopeanväriset arkikengät (alla vasemmalla). Kuten näkyy ne on lähes puhkikäytetyt. Käydessäni toukokuussa taas Siskon luona, menin samaan pieneen kenkäkauppaan ja toivoin löytäväni uudet samanlaiset tai ainakin samanoloiset. Samalta valmistajalta oli vaaleanbeesit pehmeänahkaiset ballerinat. Ostin ne ja päätin heittää vanhat kengät roskikseen jo Ranskassa. En kuitenkaan raaskinut, vaan pakkasin ne mukaan ja käytin koko kesän - vanhoja, jalkaani ihanasti muovautuneita littanoita.

Sama toistui mustien mokkaballerinojen kanssa. Ostin pari vuotta sitten Helsingin keskustan pikkuliikkeestä alla olevat mustat ruusukekengät - jalassa ihanat ja kauniit. Ja kalliit, mutta joka sentin väärtti - niin olen tykännyt ja paljon käyttänyt. Ranskasta löytyi toukokuussa lähes samanlaiset - ja halvat. "Varastoon odottamaan, kunnes Hesasta ostetut on kulunut loppuun", tuumi Mummi ja laukkuun nakkasi. Mutta kuinkas sitten kävikään. Seisovat edelleen käyttämättöminä kaapissa.

Onpahan kenkiä ensi kesäksi!

Mankell

Tykkään Henning Mankellin kirjoista. Hesarissa on harvakseltaan julkaistu kirjailijan päiväkirjamerkintöjä hänen sairastuttuaan syöpään tämän vuoden alussa. Ajatuksia herättävää pohdintaa elämästä, sairastumisesta ja kuolemasta. "Kaikki mihin ryhdyn - tai en ryhdy - tasapainoilee kehossani piileskelevän syövän kanssa."

Tämänpäiväisessä kirjoituksessa 66-vuotias Mankell pohdiskelee mm. kirjailija Per-Olof Enquistilta lainaamaansa sitaattia: "Jonakin päivänä me kuolemme. Mutta kaikkina muina päivinä meidän on elettävä." Viittasin samaan sitaattiin tammikuussa (täällä), kun Katariina Rautalahti oli sanonut sen telkkarin syöpää käsittelevässä Inhimillisessä tekijässä. Silloin nappasi lauseen muotoon: "Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä saan elää." Mankellin kirjoituksesta sain tietää hienon ja rohkaisevan lauseen alkuperän.

Minäkin ajattelen mieluummin - kuten Rautalahti - muina päivinä saan elää kuin muina päivinä on elettävä. Niin ne sitaatit elää ja muuttuu, ja kukin vääntää ne tarpeensa mukaan.

Tädeille piirakkaa

Äitimuori täytti alkukuusta 86 vuotta. Synttäreitä juhlittiin kauniina syyssunnuntaina Poikakaverin sekä Siskon ja Veljen perheiden kanssa. Minun synttärilahjani oli lupaus auttaa Äitimuoria kahvittamaan kotonaan kaksi yli 80-vuotiasta sisartaan. Tänään lunastin lupaukseni, kun nuorin sisko (80v) saapui míehineen Turusta ja Äitimuorin Poikakaveri haki toisen siskon (84v) parin kilometrin päästä.

Aamulla valmistin kukkakaalisosekeiton (Mysi Lahtisen yksinkertainen, mutta hyvä ohje) ja sienipiirakan (Pieniä timantteja -blogin ohjeen mukaan täällä). Suppilovahverot jouduin vaihtamaan kanttarelleihin ja piirakkapohjaksi valitsin Esikoisen suosituksesta pakastetun Sunnuintain ruisperunataikinan.

Täytettä varten paistetaan 1 litra paloiteltuja sieniä tai 3-4 dl pakastettuja, 1 sipuli, pala purjoa ja 1-2 valkosopulin kynttä. Lisätään 1 dl kuohukermaa (vaahdotettuna), 1 muna, 150 g yvää juustoraastetta, 1 tl suolaa, 1 tl timjamia ja 1 tl rouhittua mustapippuria. Täyte kaadetaan esipaistetun pohjan päälle ja jatketaan vielä paistamista 225 asteessa 15-20 minuuttia.

Jälkkäriksi leivoin Mummin perinteisen ja Äitimuorin rakastaman puolukkapiirakan, joka syödään aidon vaniljajäätelön kanssa. "Pullaa ilman minä en juhli", sanoi Äitimuori - kuten ennen jokaisia sukujuhlia - ja sulatti pakkasesta pullapitkon palan, joka oli jäänyt yli alkuperäisiltä synttäreiltä.

Puolenpäivän aikaan vein tarjoilut Äitimuorin ja Poikakaverin kotiin Tapiolaan ja autoin pöydän kattamisessa. Poistuin sopivasti ennen kahta ja jätin puheliaat sisarukset herkuttelemaan ja juhlimaan keskenään. 

Syksyksi muuttui

Tänään se sitten alkoi, se Syksy. Aamulla jäätävä tuuli ja mittarissa +3 astetta.

Kuvassa järvinäkymä mökin lasikosta 19.9. lauantaiaamuna, kun vielä oli kesä.

Tuohon tuttuun maisemaan en vaan väsy, kuten olen todennut aiemminkin (täällä)....

Eilen mentiin Malmilla chachaa innolla ja isolla joukolla. Ja Mummi hiestä märkänä.

Karkun taata 22.9

Isäni isä Arnold (Aarno) Johannes eli Karkun taata syntyi Perniössä Länsi-Suomessa Lydia Viktorian ja Johan Augustin viidentenä lapsena 22.9.1897. Perheen esikoisina vuonna 1892 syntyneet pienet kaksostytöt olivat molemmat kuolleet parin päivän ikäisinä. Arnoldin syntyessä perheessä oli jo kaksi pikkutyttöä: 5-vuotias Helmi ja 1,5-vuotias Anna, ja Arnoldin jälkeen perheeseen syntyi vielä neljä lasta.

Arnoldin/Aarnon isä Johan August oli ammatiltaan seppä. Hän kuoli kesäkuussa 1918, jolloin Arnold/Aarno oli 21-vuotias ja perheen nuorimmainen Ranghild vasta 8-vuotias. Arnoldin äiti Lydia Viktoria eli koko elämänsä Perniössä ja kuoli 89-vuotiaana vuonna 1963. Minäkin muistan tavanneeni pienikokoisen ja pirteän Lydia-mummon Perniön Mathildedahlissa, jonne hänet on myös haudattu.

Isänsä kuoleman jälkeen Aarno elätti itsensä kauppamiehenä toimien mm. kiertävänä kulkukauppiaana. Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1925 Aarno avioitui karkkulaisen 30-vuotiaan postineidin Martta Johannan (täällä) kanssa. Karkussa Aarno jatkoi Martan äskettäin kuolleen isän sekatavarakaupan hoitamista toimien myöhemmin vuosia myös pankinjohtajana Karkun Säästöpankissa.

Vaimonsa kuoleman (1975) jälkeen Karkun taata asui runsaan vuoden poikansa ja miniänsä eli vanhempieni luona Helsingissä. Taata kuoli 10.7.1976, jolloin olin opiskelijavaihdossa Unkarissa enkä päässyt hautajaisiin.

Muistan Taatan hieman kumaraisena (ilmeisesti hän oli sairastanut selkärankatubin), piippua tupruttavana ja kaupassaan alituiseen häärivänä myhäilevänä miehenä. Taatan työhuoneessa oli valtava paksuseinäinen kassakaappi (joka nykyään on Veljelläni), iso kirjoituspöytä ja käsikäyttöinen puhelin (puh nro oli 28 !), josta vain hätätapauksissa soitettiin Helsinkiin ja silloinkin keskuksen kautta. Työhuoneen viereisessä tuvassa Taata istui aina kaminan edessä olevassa keinutuolissa piippua poltellen ja keinuttaen hiljakseen tuolia oikealla jalallaan.

Kesäisin Karkussa käydessämme Taatan, Siskon ja minun yhteinen iltailo oli jätskiretki. Kävelimme käsikädessä maantien vierttä ensin pari sataa metriä aseman suuntaan, sitten pankin kohdalla ylitimme pölyävän maantien ja kiipesimme pari porrasta uuteen Baariin. Baarissa Taata tervehti tuttuja ja osti Siskolle ja minulle aina eskimot, joissa oli paksu suklaapäällys ja huppumainen muovikääre. Taatan omaan kauppaan pakasteallas ja jäätelöt tulivat vasta vuosia myöhemmin.

Karkun taata ja mummi on haudattu Sastamalan seurakunnan hautausmaalle. En muista mille niistä, sillä nykyisellä suurseurakunnalla on yksitoista kirkkoa, mm. Sastamalan keskiaikainen kirkko, Tyrvään Pyhän Olavin kirkko ja Vammaskosken rannalla sijaitseva kaksitorninen Tyrvään kirkko. Asia pitääkin nyt selvittää. 

Olen vuosia suunnitellut toteuttavani Sastamalan seudun kirkkokierroksen (täällä) yksin tai Siskon kanssa. Karkkulaisen Wanha-Harsun järjestämä vaellus tuli taas mieleeni ja toivotaan, että toiveeni toteutuu lähi vuosina. Karkun Taatan ja Mummin kotitalokin on vielä pystyssä, vaikka se tyhjennettiin ja myytiin pian Taatan kuoleman jälkeen.

Nappihankintoja

Keväällä hankin kaupunkikodin pihalle joitakin onnistuneita yksivuotisia kukkia, joita en ollut aikaisemmin kokeillut. Tyytyväisin olen ollut Hakaniemen torilta ostamiini keltakukkasiin isokokoisiin päivänkakkaroihin (?) ja valkokukkaisiin ahkeraliisoihin. 

Kookkaat keltaiset päivänkakkarat (5 euroa/kpl - ostin kaksi) ovat kukkineet valtavasti koko kesän (kunhan kuihtuneet kukat muistaa nyppiä pois) ja kaunistavat edelleen takapihaani. Samoin valkoiset ahkeraliisat ahertavat kauniina lähes täydessä varjossa sisääntulon edessä - paikassa, johon minun on aiemmin ollut vaikea löytää kukkivia kasveja. Tavallinen ahkeraliisa ei minusta ole kovin viehättävä, mutta valkoinen versio valloittaa liisavihaajan ja sopii mainiosti pihan väriskaalaan. Näitä molempia pitää saada myös ensi kesänä!

Olen ollut myös erittäin tyytyväinen Plantagenista jo maaliskuussa ostamiini riippupelargonian taimiin (1e/kpl), jotka jo alkukesästä kasvoivat puolimetrisiksi kukkaröykkiöiksi ja ovat koko kesän reunustaneet parvekettani. Lisää kuvia riippuvista täällä.

Neljäs palkitseva tuttavuus on ollut kaksi sekarotuista (?) pelagoniaa, jotka hankin loppuun kukkineina ja alehintaan Salon torilta elokuun alussa. Kotona vähän lannoittelin vanhuksia, ja tällä hetkellä kumpikin ilahduttaa upealla kukinnallaan pihaportaikkoa. 

Pakko

Pakko julkaista vielä yksi kuva Murusta, vaikka olin ajatellut jo vähän säästää muita hulvattomalta muru-hurmioltani. Yllätin koiran hattukorista, jonne se kiipeää ja käpertyy ollessaan yksin kotona. Vastustamaton kurkkaus!

Nykyisen elämäni helmet ovat Pikkupojat, Muru ja Tanssi. Pikkupoikien kanssa mennään huomenna mökille - Ukki (poikien Tärkein) tietysti mukana. Murun kanssa saan kölliä aamupäivän sohvalla - mitä nyt välissä vähän puutarhassa kopsitaan. Ja Tanssi odottaa illalla - kolmetuntia tuttua fuskua Puistokulmassa. Mummin kelpaa!

Murun kanssa katsottiin muuten YleAremalta Teeman uutta sarjaa Gran-hotelli. Murhia ja kieroilua riittää joka päivälle. Vaikka onkin täyskahjo, niin odotan jo ensi viikon jaksoja.

Pienet perässä

Wanha tango

Tanssitreeneissä oli vanhaa tangoa - hidas, nop, nop, hidas - ja opettamassa joensuulainen Juhani Tahvanainen. Rauhallista, viejävetoista ja pehmeää. Huomaan, että olen oppinut tanssista jotain, vaikka en vanhaa tangoa ole pahemmin tanssinutkaan. Uutta tanssia opetellessa viejän seuraaminen on helpompaa kuin vielä keväällä. Jes! Vanhakin oppii! Yksi kokenempi viejä jopa sanoi minulle, että seuraan hyvin. Hiveli tanssijaa minussa. Kehitystä, sillä aloittaessa tanssiharrastusta olin kova mummi viemään.

Nainen nojaa A-asennossa viejään, ei merkittävää koukistusta polvissa, vasemman käden kyynärvarsi pehmeästi viejän kaulalla ja oikea käsi selkeästi naisen puolella. Tarkoitus on, että otsat ovat vastakkain ja nainen katsoo lähes koko ajan oikealle alaviistoon. Kokeneempi tanssija vihjasi, että vanhaa tangoa eli mannetangoa on mukavampi tassia korkokengillä, päkiäaskeleet ovat helpompia. Tavallisen tangon harjoittelu - kuulemma - luontuu helpommin tanssitossuissa.

Tänään tuntui jopa luontevalta olla lähellä partneria - ajoittain - ja tuntea partnerin vienti. Sekin on aiemmin ollut outoa ja pelottavaa, mutta nyt välillä pystyi jopa vähän relaamaan.

Tanssissa ollaan lähellä, mutta ei lähennellä - kuten yksi konkareista sanoi tänään minulle.

Vuosi kuvina 15.9

Aurinkoista ja lämmintä - aamulla jo +15 astetta.

Ps. Aiemmat yhdeksän kuukausikuvaa löytyy täällä.

Syyskuun koira

Muru nautiskelee Mummin ja sohvan välissä.

Aamun yllätys

Tottuneesti ja arastellen - kumpikin luonteensa mukaisesti.

Kesä kasaan

Kesä hiipuu - syksy saapuu. 

Päivän piristys

Ystävällisiä ihmisiä

"Onpahan upeet värit!", tokaisi miehekäs ääni takanani, kun iltapäivällä odotin kahvia pienessä keskustan kuppilassa. Kääntyessäni huomasin, että kehuja oli minua puolta nuorempi, siististi pukeutunut virkamies. Hymyilin ja kiitin. Olin piipahtamassa viereisessä lankakaupassa ja päällä oli kaikkea muuta kuin ykköspynttäys. Kaikki kirpputorilta: Salon iltakirppikseltä vuosia sitten ostetut hupullinen vetoketjupusakka ja vaaleanpunainen farkkutakki sekä turkoosit housut - kesälöytö Hietsusta.

Aamupäivällä asioin Itiksen Hkl:n toimistossa, jossa naisvirkailija kohteli minua äärestystävällisesti. Palveli rauhallisesti, selitti ymmärrettävästi ja hymyili leveästi. Oli läsnä. Tuntui hyvältä.

Onkohan kaupungissa joku Anna hyvän kiertää -kamppanja?

Tuuria

Itiksen apteekissa käydessäni piipahdin viereisessä divarissa. Mennessä mietin "Oiskohan siellä Dickerin paksukainen?" Ja mikäs siellä Uutuudet-hyllyssä Mummia odotti? Joel Dickerin kirjoittama Totuus Harry Quebertin tapauksesta - yli 800 sivuinen järkäle. Onneksi suuri kirjainkoko ja kapeat sivut, joten silmille helppoa luettavaa. Koska kirja on suomennettu vasta tänä vuonna, se maksoi peräti 15 euroa eli noin puolet kaupan hinnasta. 

Kotona pääsi päällimmäiseksi lukemattomien kirjojen pinoon.

Kesän kaunein

K & T från Stockholm

26.7.2014

Aamu mökillä

Sumu peittää järven. Lasikossa rauhallista. Maitokahvia ja syyskuun Glorian Koti.

Marimekon linttaanastutut aamutossut.

Parasystävän kutomat lämpimät kuviosukat.

Anne Linnoinmaan iki-ihanat, paksut puuvillatrikoot - kirpparilöytö.

Salon K-marketin alesta pelastettu Nanson palloyökkäri.

Siskolta peritty, paksu harmaa Jackpotin villatakki.

Näillä kelpaa odottaa aamusumun hälvenemistä. Ja tietenkin Muru sylissä.

Laiha saalis

Kiertelin aamulla ennen maalle lähtöä Hietalahden kirpputorilla. Ihanasti aurinkoa ja paljon myyjiä. Ei löytynyt mitään tarpeellista eikä tarpeetonta - paitsi yksi suloinen Arabian munakuppi, joka lopulta päätyi Mummin kassiin hinnasta huolimatta (10 euroa). En keräile munakuppeja enkä muitakaan kuppeja, mutta joku kupissa viehätti ja kun pohjassa oli vielä kunnon piippuleima...

Nyt kanakuvioinen munakuppi könöttää mökillä kahden aikoinaan Äitimuorilta saadun vanhan kana- ja kukkokuvioisen munakupin vieressä. Enkä edes käytä munia syödessä munakuppeja.

Pros&Cons

Parasta risteilymatkassamme oli aurinko - niin merellä kuin maissakin. Toiseksi parasta matkan helppous ja halpuus. Ja kolmanneksi hytin tilavuus ja rauhallisuus. Vaikka nautin Tukholmasta, niin laivamatkan lumoavimman tunnin koin paluumatkalla laivan 12. kannella uloimmassa keulassa, kun Helsingin siluetti pikkuhiljaa aamusumussa piirtyi taivaanrantaan. Seurasimme Ukin kanssa toista tuntia suuren laivan puikkelehtimista kapealla meriväylällä. Helsingin kirkot ja vesitornit kasvoivat vähitellen tunnistettaviksi rakennuksiksi sumun ja pilvien väistyessä ja auringon vallatessa taivaan.

Hieno näytelmä! Vaikka laivamatka on vuosien mittaan tullut tehtyä parikin kertaa, ensimmäistä kertaa seurasimme laivan lähestymistä aitiopaikalta ja lähes yksin takanamme touhuavan kapteenin kanssa. Mummilla takki tiukasta ympärillä ja kaulahuivi kiedottuna pään lämmikkeeksi.

Matka pitänee uusia Silja Symphony -laivan palatessa telakalta parin kuukauden kuluttua. Vähintäänkin jotta voin tarkistaa, mitä on tapahtunut vuonna 1991 valmistetun laivan hyttien vessoissa olleille tyylikkäille, mutta turhille tuhkakupeille.

Pisteillä Tukholmaan

Siljan Päivä Tukholmassa -risteily oli yllättävän kiva ja halpa - DeLux-hytin kahdelle hengelle superaamiaisineen sai ClubOne-pisteillä ja 80 eurolla. Seaside-hytit oli loppu, mutta promenade-hyttikin oli mukava: leveä parisänky, telkkari, tilava suihkuhuone ja riittävästi lämmintä vettä. Mitäpä eläkeläiset muuta tarvitsevat, kun ruokakin yllätykseksemme oli maittavaa.

Matkan kruunasi upea aurinkoinen sää ja huippualet laivan kaupoissa. Laiva on menossa parin päivän päästä telakalle peruskorjaukseen ja kaikki kosmetiikka, vaatteet ja muut hilut myytiin 50 prosentin alennuksella. Esimerkiksi vuosia käyttämäni ihovoide ja deodorantti maksoivat vain kolmanneksen siitä, mitä olen tottunut niistä maksamaan Helsingin kaupoissa, joten Mummin muovikassit täyttyivät ripeästi.

Tukholmassa ehdittiin vierailla aina yhtä lumoavassa Fotografiska-museossa (nautittiin brasilialaisen Sebastião Salgadon Genesis-näyttelystä, johon oli koottu uskomattomia kuvia hänen kahdeksan vuoden matkaltaan alkuperäiskansojen parissa Siperiasta Amazonille), matkata venekyydillä museolta Nybrovikenille (ihailtiin Vanhan kaupungin kaunista julkisivua ja nautittiin auringon paisteesta) ja kävellä sieltä Östermalmin vanhaan kauppahalliin (ostettiin mukaan kookosleivonnaiset - Mummin herkkua - ja syötiin ulkoravintolassa Lisa Elmqvistin herkulliset, mutta hintavat skagen-leivät - Ukin herkkua).

Halvasta tarjousmatkasta kehkeytyi nautittava miniloma! Valokuvat vain puuttuu, kun puhelimien akut alkoivat näyttää punaista...

Äitimuori 86 v

Äitimuori täyttää tänään 86 vuotta - syntymäpäiviä juhlitaan sunnuntaina Siskon luona. Kuvassa Äitimuori puolivuotiaana äitinsä eli Pikkumummin sylissä. Vieressä seisoo isoveli Simo, joka on vain 11 kuukautta Äitimuoria vanhempi. Simokin elää edelleen ja täytti kuukausi sitten 87 vuotta. Äitimuorin äiti kuoli 96-vuotiaana vuonna 1989. Pitkäikäistä porukkaa!

Äitimuorin lapsuudesta lisää täällä.

Syksyä kohti