sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Opiskelitytön synttärit


Opiskelijatyttö täytti 28 vuotta perjantaina 26.9. Syntymästäsihän on vain hetki. Pyysin Parasystävän mukaani Kätilöopistolle, sillä yksin oli ikävä mennä ja isäsi oli työmatkalla Amerikassa (täällä). Syyskuinen päivä vuonna 1986 päättyikin siihen, että Parasystävä sai sinut ensimmäisenä syliinsä.

Tänään synttäreitä juhlittiin perinteisellä perhepäivällisellä. Ukki valmisti sienirisottoa ja kuhaa, ja Mummi herkkusalaattia ja puolukkapiirakkaa. Lahjaksi sait kirpparilta löytämäni upean vanhan hatturasian, jonka uskon sopivan ihanaan Kallion kotiisi. Opiskelijatytölle pitäisi muuten keksiä uusi bloginimi, sillä hän valmistui jo viime maaliskuussa ja on siitä lähtien ollut täysipäiväisesti työssä.  

Ja lauantainahan lähdetään kaksistaan Lontooseen isosiskoasi tapaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti