sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Yerebatan ja Topkapi


Vedenalainen vesisäiliö (Yerebatan Sacrini, Basilica Cistern) on upea kokemus. Kaunis ja vaikuttava. Joskin sinne nytkin turistiajan alussa jonotettiin, joten kesän ruuhkakuukausina se on varmaan häiritsevän ruuhkainen.

Vesisäiliö on valtava luolamainen hämärätila, jonka pohjalla on noin metri vettä ja jossa kävellään puutasanteita pitkin yli 300 kivipylvään välissä. Vedessä uiskentelee pulskia kaloja, ja riveissä olevat pylväät on kauniisti valaistu. Vesisäiliö rakennettiin jo 500-luvulla, mutta löydettiin uudelleen 1500-luvulla. Yleisölle luolasto on avattu vasta 1987.

Vesisäiliössä on kaikkialla Valokuvaaminen kielletty -merkit, mutta lähes jokainen kävijä tuntuu katselevan pylväsrivejä kännykän kameran näytöltä tai automaattikameran linssin takaa. 

Topkapin palatsi oli positiivinen yllätys. Yleensä en ole järin innostunut vanhoista palatseista enkä raunioista. Topkapin tilat ja rakennukset ovat kuitenkin jotenkin ihmisenkokoisia ja hallittavia. Mosaiikkiseinät ja -koristeet ovat täydellisesti säilyneet, ja rakennusten välissä olevat puutarhat täynnä kukkia, nyt alkukeväästä tuhansittain puhkeamassaolevia tulppaaneja. Sateesta huolimatta palatsialueella oli kaunista ja useista kohdin upeat näkymät Bosporinlahdelle.

Pohjoisen ihminen huomasi heti, että lähes jokaisessa huoneessa ja tilassa oli iso, koristeltu takka ja joissakin myös juokseva vesi! Mielenkiintoista oli myös tutkia entisajan sulttaanien vaatteita - takkeja ja housuja, jotka olivat säilyneet yli 500 vuotta. Uskomatonta!

8 kommenttia:

  1. Istanbul on vielä käymättä, mutta suunnitelmissa kylläkin jokin päivä. Turkissa olen kyllä käynyt ja tykkäsin kovasti. Nauti täysin rinnoin reissustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäät Turkista ja suurkaupungeista, uskon että ihastut Istanbuliin. Nautin matkasta, just tultiin kotiin. Matka vain parani loppua kohti, sillä ylibuukkauksen takia pääsimme Ukin kanssa ykkösluokkaan.

      Poista
  2. Ihana! Ja edellisen postauksen ensimmäisen kuvan katto on uskomattoman upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katto on Sinisestä moskeijasta. Tällä matkalla todella kaipasin kännykkäkameraa parempaa kameraa ja hyvää zoomia.

      Poista
  3. Minua harmitti Topkapissa se, että haareminaisten huoneet oli suljettua tilaa. Minä olisin halunnut nähdä, millaisissa sopissa ne naiset elivät. Olivatkohan ne tilapäisesti kiinni? Pääsittekö te naisten huonesiin? Onhan siellä muutoinkin ihan mahtavasti nähtävää. Satumaista!
    Mahtavia kuvia on Mummi ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaremissa tehtiin eniten korjaustöitä ja osa alueista oli suljettu. Näimme pääasiassa eunukkien ja prinssien tiloja ja joitain sulttaanin vierailusaleja. Haaremissahan asui satoja (pari tuhatta?) naisia, joten ahdasta varmaan oli.

      Poista
  4. Tervehdys uudelta lukijalta! Tuolla vesisäiliössä olen minäkin käynyt, parikymmentä vuotta sitten... Teki kyllä suurimman vaikutuksen Istanbulissa, vaikka toki muutkin kohteet olivat hienoja. Lensin ajassa taaksepäin ensimmäisen kuvan mukana, ei näytä mikään muuttuneen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisäiliö oli vaikuttava edelleen ja maaliskuussa ihmisiä oli paljon, mutta mahtui vielä kävelemään. Kesällä on varmaan häiritsevän ruuhkainen.
      Vierailin blogissasi. Kivaa tietoa Ranskasta, jään seurailemaan. Siskoni asuu miehineen osan vuodesta Etelä-Ranskassa joten aihe kiinnostaa ja ehkä hyödynnän vinkkejäsi siskolomillani.

      Poista