Lovely London

Eka päivä Lontoossa pökerrytti. Parasta oli aurinko, puistot ja Martin Creedin näyttely. Aamupäivä vietettiin Itä-Lontoon puistoissa ja kanavien varsilla lähellä Hackneyä, jossa Lontoontyttö asuu. Mummi ihaili kukkivia puita ja kanavissa kelluvia asuntoveneitä, Kalle juoksi pulujen ja oravien perässä ja kuunteli katusoittajia ja tytöt kulkivat kiltisti matkanjohtajien perässä ja nauttivat rennosta päivästä.

Iltapäivällä mentiin Lontoontytön kehujen perusteella tutustumaan brittiläisen Martin Creedin (s. 1968-) näyttelyyn What's the point of it? Hayward Galleryssa. Mummi lumoutui täysin. Osin selkeillä väreillä tehtyä pientä ja rajattua modernia taidetta, osin huoneenkokoisia installaatioita, jotka kaikki kumminkin sitoutuivat toisiinsa liikkeen, muodon tai värin kautta. Näyttelyssä viihtyi, nautti ja tuli hyvälle mielelle. En osaa sanoa mitä Creed kuvasi, enkä sanoittaa miksi tykkäsin. Mutta menisin toistekin.

Viimeisen huoneen kakka-oksennus-symboliikka ei - esitetekstistä huolimatta - kuitenkaan minua saavuttanut:

"The problem with horrible feelings is you can't paint them. But horrible vomit - you can film that. On film, horrible vomit becomes a form of painting, and shit - the first solid thing that any of us makes - is sculpture."

Lontoontyttö yritti minulle selittää, että se kuvaa sitä mitä koko näyttelykin: arkisten asioiden muuttamista ja muuttumista taiteeksi. Mutta taidetta tai ei, niin silti oli vähän vaikea ymmärtää filmiä keskittyneestä oksentamisesta ja kakkaamisesta

Suurta mielenkiintoa kaikenikäisissä herätti näyttelyn lasiseinäinen huone, jonne oli ahdettu noin 7000 valkoisia ilmapalloja, joiden joukkoon pääsi kävelemään. Aikuinenkin yltyi hippaan.