 |
| Lehtikuva isoäidistäni vuodelta 1954 |
Jäätyäni pois työelämästä minua on alkanut kiinnostaa sukuni historia - vanhempieni ja isovanhempieni elämänvaiheet. Sysäyksen tähän antoi kirjepino, jonka löysimme lapsuudenkodistani kun se myytiin ja tyhjennettiin vuosi sitten keväällä. Pääasiassa isäni kirjoittamia kirjeitä äidilleni 1940- ja 50-luvuilla, joukossa jokunen vanhempikin lähinnä äitini lapsuudesta.
Toistaiseksi olen keskittynyt faktoihin eli vuosilukuihin - syntymät, kuolemat, avioliitot ym. Ehkä muistelut vähitellen johtavat myös henkilökohtaisempiin tunnemuistoihin.
Kas, kas. Minä tutkiskelin tässä taannoin myös sukuani. Ehkä ryhdyn tarkempiin tutkimuksiin. En vielä tiedä.
VastaaPoistaSe vie helposti koko käden ja enempikin. Mutta mielenkiintoista on, nyt kun on enempi vapaata aikaa
PoistaTaitaa kuulua tähän ikään tämä innostus. Katselee mennyttä aikaa yhä enemmän kiinnostuvin ajatuksin.
VastaaPoistaNiin, ja minäkin olen nyt vanhempi kuin isäni kuollessaan ja hänhän oli mielestäni silloin jo elänyt elämänsä. Ja itsellä olisi vielä paljon viisauta opittavana.
Poistanuo Kansanarkiston arjenhistoria sivut on oikea aarreaitta. sisareni on osallistunut pariinkin otteeseen sen järjestämään kirjoitushaasteeseen omasta arjesta. serkkuni mies on innokas sukututkija ja olisi halukas tekemään tutkimuksen myös meidän puolen suvusta, olisi todella hienoa, jos se joskus toteutuisi.
VastaaPoistaKurssi-ihmisenä etsiskelen juuri sopivaa sukututkimus-kurssia netistä, jotta pääsen täysillä kiinni aiheeseen. Työelämässä kirjoitin paljon pitkiäkin tietotekstejä, joten tiedon etsiminen ja muokkaaminen on verissä.
Poistakuulostaa mukavalta Inna, jo näistä pikku jutuista, mitä olet postaillut tuntuu et molemmin puolin suvustasi löytyisi paljon mielenkiintoisia juttuja tutkittavaksi.
PoistaIhmisten elämät on ihmeitä täynnä. Ja samoja iloja ja suruja oli 100 vuotta sitten kuin on meillä nykyään. Se lisää selvittelyn mielenkiintoa.
Poista