Hämärää, vaikka kello on jo yli kahdeksan aamulla. Väsyttää ja tympii. Ja koira pitäisi ulkoiluttaa. "Jaksaisit sä?" "No ku mul on toi kurkku vielä kipee." "Okei, mä meen", sanon harmistuneena. Vaihdan aamutakin ulkovaatteisiin, sujautan makupaloja ja kakkapussin housuntaskuun ja kiinnitän talutushihnan Murun kaulaan. Lähden vastahakoisesti ovesta innostuneen pienen koiran kanssa. En ollut huomannut että ulkona sataa, ja sade kiihtyy koko ajan. Sekin vielä! Onneksi päällä on goretexia.
Kävelen laiskasti Itä-Helsingin rantoja. Ei montaa ihmistä, ei edes koiranulkoiluttajia eikä työmatkapyöräilijöitä. Päästän pikkukoiran juoksemaan vapaasti. Askeleeni reipastuvat, ryhti kohenee ja mieli paranee. Ei edes sade enää haittaa, vaan puut ja nurmikot näyttävät ihanan vehreiltä.
Kaunista ja hiljasta. Nautin. Kiitos taas Muru!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti