perjantai 12. elokuuta 2022

Vuoren henki


Yllätin itseni ja tykästyin hautamuistomerkkiin. Hautausmaista ja niillä kiertelystä olen aina tykännyt, mutta hautapatsaat ja -muistomerkit ovat olleet pääosin aika tylsiä, monet jopa rumia. Nyt löytyi muistomerkki makuuni :)

Näin kävi käydessäni Maarian kirkossa Turussa ja kirkkoa ympäröivällä hautausmaalla viime viikonloppuna (täällä). Miellyin kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen (1894-1966) haudalle pystytettyyn hautapaasiin ja sen päällä istuvaan vuoren henkeen - Genius Montanus. 

Genius Montanus on vajaa metrin korkuinen ”kubistinen” ihmisfiguuri, joka Wäinö Aaltonen on tehnyt 67-vuotiaana 1961 Maarian hautausmaalla ollutta perheensä sukuhautaa varten. Hautaa, johon oli haudattu taiteilijan vanhemmat räätäli Matti Aaltonen (1860-1925) ja tämän Ida-vaimo (1861-1936) sekä taiteilijan pojanpoika Wäinö Johannes, joka hautamerkinnän mukaan syntyi ja kuoli samana päivänä keväällä 1948. Hautaa, johon myös taiteilija itse haudattiin hänen kuoltuaan viisi vuotta myöhemmin.

Wäinö Aaltosen kuoltua lopullisen hautamuistomerkin suunnitteli taiteilijan poika Matti Aaltonen silloisen vaimonsa Irman kanssa. Wäinö Aaltosen veistämälle patsaalle tehtiin noin 2x2 metrinen jalusta - samasta kotimaisesta punagraniitista kuin itse veistos. 

Yksinkertaisen kaunis ja tyylikäs muistomerkki, jota näin kesällä vielä kaunistavat sen eteen istutetut punaiset kesäkukat. Tosin haudan kylkeen talvelta unohtunut vino ja tyhjä lyhtykehikko ärsytti. 

Tykkäsin, että muistomerkin ympärille oli jätetty riittävästi tilaa. Kiehtovaa Vuoren henkeä saattoi kiertää ja ihailla joka suunnasta :):) 

2 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen tyylikäs paasi vuorenhenkineen kuvaa kauniisti ilmaisten Aaltosen laajaa antia suomalaisille taiteenystäville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tuumaan, Takkutukka :) T. InnaVaara

      Poista