Turun ortodoksinen Pyhän Aleksandran kirkko
Mitä on pyhyys, pyhyyden tunne? Minulle pyhyys ei liity ensisijaisesti uskontoon. Minulle pyhyys on ennen kaikkea rauhaa ja hyväksymistä. Toinen toisen hyväksymistä ja kunnioittamista sellaisina kuin olemme. Juuri siinä elämän ja mielen tilanteessa kuin olemme. Erilaisina ja outoinakin.
Pyhyys voi tuntua hyväksyvänä katseena, lämpimänä kosketuksena tai läsnäolona vaikeidenkin tunteiden pyrkiessä pintaan. Pyhyys on arkea suurempaa ja silti ”vain” arkea. Jotain, joka rauhoittaa tuskaa, kaipausta ja yksinäisyyttä. Pyhyys ja rakkaus ovat kuin käsi kädessä kulkevat sisarukset :)
Puhuttelevan tilan tai taideteoksen saatan usein aistia pyhyytenä. Ehkä juuri tämän takia kaipaan rauhoittavia kirkkokäyntejäni ja niistä kirjoittamista, joiden hylkäämistä mietin vakavasti lokakuussa (täällä).
Luen parhaillaan Hannu Mäkelän kirjaa Suunnitelma loppuelämän varalle (Kirjapaja, 2019). Josko vuonna 1943 syntyneen kirjailijan sanoista löytäisin vinkkejä oman loppuelämäni varalle :) Myös Hannu, joka ei ”koskaan voi uskoa jumaliin”, kokee kirkot ja temppelit pyhinä:
”Temppelien tilat, valot, hartaus, musiikki, sen korkea kaiku holvistoissa ovat asioita, joita pidän pyhinä ja joiden pyhyyttä kunnioitan, vaikken muuta eli sen syvempää tai aidompaa tunnetta kykene kokemaan. Eri uskontokuntien vanhat maalaukset, freskot, kirjainkoristelut tai ikonit puhuvat kieltä, jonka ymmärrän, vaikken ole sitä opiskellut päivääkään.”
Koen, että nämä Hannun sanat antavat minullekin ”luvan” nauttia ja kirjoittaa edelleen kirkoista. Valon upeasta leikistä penkkien ja pylväiden välissä sekä hoitavasta hartaudesta. Pyhyydestä ja rauhasta - rakkaudesta.
Oivia pohdintoja pyhyydestä ja siitä, mitä se itse kullekin meistä tarkoittaa ja merkitsee!
VastaaPoistaUskonnolla ei ole osaa omassa elämässäni, mutta matkoilla tulee aina piipahdeltua vastaan tulevissa kappeleissa, istuttua rauhassa miljöötä ihaillen ja sytytettyä kynttilä. Pyhän kokemus. Kuin myös luonnon hiljaisuudessa kulkiessa tai itsekseen vaihtelevalle ulapalle tuijottaessa. Se tunne, että kaikki oleellinen on yht'aikaa läsnä, eikä niin mitään puutu. Myös pieni lapsi, tuo kirjoittamaton lehti, loihtii esiin vastaavaa tunnetilaa kuin myös pysähtyminen kauniin taideteoksen äärelle ihailemaan, jolloin aika ja paikka katoavat...
Jatkoit hyvin listaani pyhyyden kokemuksista. Kiitos :) Olen yhtä mieltä kanssasi - luonto ja vastasyntynyt lapsi saa tuon saman pyhyyden ja ihmeen tunteen aikaiseksi.
PoistaPS. Hannu Mäkelä on mainio kirjailija, luottokirjailijani, kuten mainitsemasi teos ja mm. Rakkaudella, Alma osoittavat:)
VastaaPoistaOlethan huomannut Hannu Mäkelän blogin, jossa hän ahkerasti päivittää kirjoittaen leppoisasti ajatuksiaan luonnosta ja muusta.
PoistaKiitos, olen ja tulee taanehtivasti hymyssä suin seurattua. Vuoden vaihteessa oli mutinoissa ihastuttava kuvaus hänen ja 91-vuotiaan sisarensa kahvilaretkestä Munkkiniemeen, mikä loistava asenne siskolla:))
VastaaPoistaHannu Mäkelän lukeminen tekee hyvää sielulle...
Tuo Hannun ja sisarensa kahvilareissun kuvaus oli hurmaava ja samalla karmiva kuvaus koronan tuomista byrokraattisista koukeroista :) Todistuksia ja papereita vaaditaan nyt kaikkialle, eikä järkiselitykset kelpaa. Vaikeaa on vaatijoillakin…
Poista